i reject your reality and substitute my own

Herkesin tässä päivänä muutaman miettimään, mistä kaikesta ihmiset blogeja kirjoittavatkaan. Tai paremminkin, minkä kaiken muut ihmiset kokevat tärkeäksi. Erityisesti sellaiset asiat, joita itse teen lähes pakon edessä ja mahdollisimman nopeasti, ovat minusta oudolla tavalla kiehtovia, jos ne ovat jonkun elämässä paljon suuremmassa roolissa.

Esimerkiksi muotiblogit. Taisin joskus muinoin jo tunnustaa seuraavani Stellan tyyliblogia. Asukokonaisuuksia on mukavaa käydä kurkkimassa, vaikka itse en a) voisi asua tunikoissa näyttämättä siltä että olen unohtanut pukea housut ja b) jaksa käyttää asuvalintoihin juurikaan aikaa, vaatteiden ostamisesta puhumattakaan. Olen toki esteetikko ja pidän kauniista asioista, mutta inhoan vaatteiden ostamista yli kaiken. Orastava eettisyys, lantiolle pysyvästi muuttaneet naiskilot ja kukkaroon vielä pysyvämmin muuttanut Matti tekevät kaikesta vähän vaikeaa.

Toinen esimerkki blogista, jonka lukeminen on hauskaa mutta jota en koskaan itse voisi pitää, on ihailemani oululaiset keittiövelhot. Meillä ruoat laittaa Poika, oma panokseni rajoittuu yleensä mahdollisen reseptin kaiveluun ja kaupassa käymiseen. Osaan leipoa välttävästi, ruokaa laitan vain silloin kun se on henkiinjäämisen kannalta oleellista ja silloinkin yleensä yhdistämällä erinäisiä säilykkeitä ja pakasteita. En osaa esimerkiksi paistaa munakasta, kunnon pihviä tai oikeastaan juuri muutakaan. Leipomisesta pidän siksi, että ohjeet ovat todella tarkkoja ja niitä uskollisesti noudattamalla on lähes mahdotonta epäonnistua kovin dramaattisesti - tästä huolimatta olen muutamien edesottamuksieni jälkeen saanut tilapäisen leipomiskiellon.

Kolmantena esimerkkinä blogimaailma, jonka ansiosta tätä asiaa ylipäänsä pohdiskelen, nimittäin meikki-/kosmetiikkablogit. Esimerkiksi Ranskassa asuva Sanna jaksaa loihtia luomilleen ja kynsilleen toinen toistaan kauniimpia ja hohtavampia pienoistaideteoksia. Itse sudin kasvoihini minimimäärän väriä, kehnohkoilla välineillä ja yleensä samalla tietokoneen edessä istuen. Meikkipussini sisältö ja kauneus"rutiinini" saisivat kosmetologin itkemään katkerasti.

Oma lukunsa ovat käsityöblogit, joihin olen tutustunut lähinnä Vaimon neuleharrastuksen ansiosta. Vaimo itse asiassa ehdotti että voisin alkaa naruleikki-postauksissani käyttämään neuleblogeista tuttua kaavaa, jossa ilmoitetaan ohjeen nimi, materiaali ja toisinaan myös fiilis neuloessa.

Kaikkia näitä blogigenrejä yhdistää se, että minulle vieraahkoista aihepiireistä huolimatta luen niitä käsitteleviä, hyvin kirjoitettuja blogeja vaihtelevalla tiheydellä. Kehnon ulkoasun omaava ruokablogi saa ihon kananlihalle ja "kato, tein lapaset!" -käsityöblogit ovat tappavan tylsiä (ilmeisesti myös harrastajille, mikäli Vaimon mielipiteistä jotain voi päätellä).

Olisi hauskaa, jos oma blogini toimisi samanlaisena ikkunana täysin outoon maailmaan jollekin, joka ei voisi kuvitellakaan koskevansa piiskaan muissa kuin matonpuisteluaikeissa. Tykkään silti myös kaikista teistä pervoista!

PS. Missä te muut muuten olette? Yritin iltapuhteena etsiskellä itselleni vielä vieraita BDSM-aiheisia, suomenkielisiä blogeja, ja epäonnistuin surkeasti. Pakkohan meitä on viiteen miljoonaan ihmiseen mahtua enemmänkin? Blogivinkkejä otetaan kiitollisena vastaan!

Muumion paluu

Muistatteko vielä sen teippikokeilun, johon ihastuimme molemmat vähän liikaakin?

No, tämä ajatus jäi yhdessä bondageteippikorvikevinkkien kanssa silti elämään mielessäin. Olin hyvin pettynyt, kun joululahjaostoksien ohella tehty ratsastustarvikeliikevierailu jäi saaliltaan laihanlaiseksi (lue: en ostanut MITÄÄN). Siellä olleet joustopintelit eivät oikein värivalikoimaltaan säväyttäneet, tarjolla oli vain erinäisiä ruskean sävyjä. Suomenhevosen sorjassa sääressä varmasti oikeinkin paikallaan, mutta itse kammoan ruskeaa värinä yli kaiken ehkä siksi, että se riitelee kovin rakastamani mustan kanssa.

Vaikka MedicalToysin versio muumioinnista on omaan makuuni ehkä vähän liiankin.. no, muumiomainen (ruskean lisäksi siis myös valkoinen joustoside on täysin mahdoton ajatus), tämä kuva on kummitellut mielessä siitä lähtien kun sen näin (kuva MedicalToys):



Kuvan ansiosta myös tämän syksyn aikana suorittamani ensiapukurssin päähaavan sidontaohjeet saivat mielessäni aivan uusia merkityksiä. Toiveissa silti, että vastaavanlaista viritystä voisi seuraavalla teippileikkikerralla kokeilla.

Ehkä pitää suu- ja silmäkuvan lisäksi ottaa vielä kuva, jossa näkyy vain korva. Näistä kuvista voisi sitten koota triptyykin ja nimetä sen apinakolmikon kunniaksi "See evil, hear evil, speak evil". I crack me up.

Tip tap!

..näinkin voi joulua juhlia. Kuvan saa tilattua paitamuodossa, jos tohtii.

Itse olen kuvan blogiinlävähtämishetkellä mitä luultavimmin ahtamassa jouluateriaa napaani ja teeskentelemässä, että eihän näin aikuisena enää niin niistä lahjoista välitä.. samalla kun sivusilmällä yritän kurkistella kuusen alle.

Sisältäköön itse kunkin joulu juuri niitä mausteita jotka tähän juhlaan ja sen viettämiseen mielestänne parhaiten sopivat!

Mielikuvia, osa II

Kuten jo tunnustin, edellisestä köysikokeilusta tuli mieleeni jostain syystä ala-asteen käsityötunnit.

Tästä kuvasta mieleeni kuitenkin tuli jotain paljon korkealentoisempaa. Toivottavasti ette nyt pidä minua täysin narsistina, selvennykseksi vielä että en todellakaan kuvittele olevani taideteos. Mutta silti, hehän ovat kuin kaksi marjaa!

Dramaqueenitis..


.. ja Ingresin "La Grande Baigneuse":

Ropemarks, Braille, you know the drill.

Toisin kuin aikaisemmin, tällä kertaa kuvia otettiin nimenomaan siitä pehmeämmästä maha- ja kylkilihasta.

Olin suorastaan haltioissani, kun korsettia purkaessa sen alta paljastui kuviontia mukailevat köyden jäljet. Jäljistä käy myös hyvin ilmi se, että jokainen korsettiköyden ympäri kiedottu koriste kiristää osaltaan korsettia pikkiriikkisen. Pojan sormenpäät siis joutuivat vereslihalle samalla kun itse sain nauttia muutamasta nipistyksestä ja tasaisesti kutistuvasta elintilasta.

Huomatkaa kuvassa myös edelleen taktisen lyhyt etusormenkynsi!

Vannomatta paras

Juuri kun pääsin sanomasta, ettei kuvia ole tähän blogiin luvassa ennen vuodenvaihdetta..

Hyvä silti näin. Messuilta kotiutunut luonnonvärinen juuttinaru sai vähintään arvoistaan seuraa laatikosta jo löytyneestä punaisesta hamppuköydestä. Luomuksen pohjana toimii jo aikaisemminkin blogissa esiintynyt korsetti, johon Poika Shibari You Can Use -kirjan ohjeistusta noudatellen lisäsi koristeellisen kuvioinnin. Sidonta löytyy kirjasta nimellä "Double Spine Rope Corset", muttei ole erityisen monimutkainen soveltaa itsekään jos peruskorsetti onnistuu.

Heti juuttiosion sitomisen alkuvaiheessa ihastelin itse ääneen köyden ihotuntumaa samalla kun Poika murehti sen jäykkyyttä. Koristeköyden pyörittely karheamman juutin ympärille saikin Pojan etusormen verille asti, eivätkä muutkaan sormenpäät enää sidonnan loppuvaiheessa erityisen hyvinvoivilta näyttäneet. Sidonta ei siis aina ole helppoa sitojallekaan!

Kaiken kaikkiaan lisäkäsittelemätön juuttinaru osoittautui ihan kelpo tavaraksi, joskin sen verran karheaksi ja jäykäksi ettei ainakaan vielä ihan kaikkeen sidontaan sovellu. Parhaiten juutti taitaa olla elementissään juuri tämänkaltaisina suurempina pintoina, jotka eivät vaadi loputonta solmumäärää. Enkä ihan rehellisesti sanottuna haluaisi juuttinarua nykymuodossaan lähellekään mitään erityisen herkkää aluetta. Ehkä naru käytössä pehmetessään hieman laajentaa reviiriään, mutta juuri kaksiväristä sidontaa varten ainakin itse olen luonnonväristä köyttä haikaillutkin. Hinta-laatusuhdekin on erityisen kohdallaan verrattuna keinokuituköysiin tai paikallisen pornomarketin puuvillatavaraan.

PS. Olenko se vain minä, vai tuoko tämä väriyhdistelmä ja materiaali muillekin mieleen joskus ala-asteella säkkikankaasta ja villalangasta värkätyt kaitaliinat? How's that for kinky.

Ole tarkka, ota Pirkka.

Go K-ryhmä!

Epämääräisiä linkkejä pelkääville tarkennukseksi, että Citymarket-ketju ottaa myymälöihinsä myyntiin muutamia seksileluja. Ketjulla on siis enemmän rohkeutta asiassa kuin esimerkiksi suomalaisilla apteekeilla.

Ehdoton lempikohtani uutisessa on kuitenkin tämä:

"Myyjät saavat perehdytyksen tuotteisiin."

Tarviikohan lähin automarketti uutta asiantuntevaa myyjätärtä..

ETA: Oceansoul ehti ensin, sieltä ehkä hieman syvällisempää pohdintaa aiheesta tällaisen hihittelyn sijaan.

We've hit the mother lode.

Tuskaisen krapulainen reissu joulumarkkinoille ei kuulosta edes masokistin mielestä erityisen hyvältä. Markkinoilta kuitenkin tarttui mukaan juuttiköyttä - mihin näitä naruja muut joulumessukävijät voisivat käyttää, siitä ei ole aavistustakaan.

Köysi on vähän jäykähköä ja "pörröisempää" kuin varsinaisesti bondagemielessä käsitelty hamppuköysi, mutta tuntuu ainakin näin alustavasti siltä että se saattaa silti soveltua sitomiseen ihan siltään ilman sen kummempia minkkiöljyjä. Tästä raporttia myöhemmin.

Tärkeämpää juuri tällä hetkellä lie kuitenkin se, että yrityksen nimeä googlettamalla löytyi myös ko. puljun verkkokauppa. Tästä lähtien olen kaikkien joulumessujen, -markkinoitten ja -torien ahkera kannattaja. Ainakin minkä nyt nettiostoksiltani ehdin. 25 metriä juuttiköyttä 15 eurolla? Don't mind if I do!

Doctor Jennings, I presume?

Ei, emme ole saaneet sitä reissusta ostettua Jenningsiä vieläkään kuvattua. Kuvareportaasia siis kenties myöhemmin, en malta enää pitää suutani kiinni tästä aiheesta (pun intended)! Äkkinäinen ehkä arvaakin jo kuluneen ajan määrästä, ettemme aivan varauksetta rakastuneet ko. kapistukseen pikaisen kokeilemisen perusteella.

Mikä Jenningsissä sitten mättää, jos ei lasketa niitä ilmeisiä kauhuleffaviboja?

Järkevänä kuluttajana otin asiasta tarkemmin selvää vasta sen jälkeen, kun gag oli jo meille kotiutunut. Nyt voin siis kertoa teille, että Jenningsin toimivuus riippuu hyvin paljon kantajansa suun muodosta ja koosta, eikä kokeilematta voi kuin arvailla, kuuluuko siihen ihmisryhmään jolla gag toimii vai siihen jolla se ei toimi. Itse kuulun valitettavasti ainakin näin ensituntumalta siihen jälkimmäiseen ryhmään.

Epäilen, että ongelmia tulee enemmän suun ja hampaiden muodosta kuin niinkään kumpienkaan koosta, ehkä koska en halua myöntää olevani niin suurisuinen kuin väitetään. Ongelma omalla kohdallani ainakin (ja tutkimusteni perusteella myös monella muulla) on se, ettei gag pysy tukevasti suussa. Käytännössä Jenningsiä joutuu minun suussani tukemaan jatkuvasti kädellä, ellei sitä saa sidottua jollain ilveellä kiinni.

Ehkä juuri tästä syystä esimerkiksi lääkärileikkeihin erikoistunut MedicalToys myy jo valmiiksi hihnotettuja Jenningsejä. Siis tällaisia (kuva MedicalToys):



Hihnaversio saattaisi toimia paremmin, mutta täytyy kyllä myöntää että kylmä metalli hampaita vasten tuntuu aika pelottavalta. Vaikka siis omaan Jenningsiimme pysyvämmän kiinnitysratkaisun löytäisimmekin, siitä tuskin tulee erityisen suosittu kapistus tässä taloudessa. Puhumattakaan siitä, että luotettavan oloisesta ostopaikasta ja kohtuullisesta hintalapusta huolimatta gagin hammastus antoi periksi heti ensiyrittämällä, mikä ei sekään ole omiaan herättämään luottamusta.

Kaiken kaikkiaan siis melkoinen antikliimaksi koko herra Jennings, vaikka gaginsa kuvissa hienolta näyttääkin. Tämän olisin ehkä tiennyt, jos olisin lukenut tuolla ylempänä linkittämäni Devus.comin wiki-artikkelin aiheesta. Tehdään ne läksyt ennen shoppailua!

Siveyden sipulit

Olin petipolitiikasta kirjoittaessani aivan vahingossa taas melkein ajan hermolla!

Toisaalta, menin silloin myös arvelemaan, että "pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi". Hesarin jutun mukaan syytteessä ollut pariskunta sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion, koska "Oikeuden mukaan kaksikko syyllistyi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen."

Syyttäjä olisi kuitenkin mieluusti tuominnut kaksikon myös pahoinpitelystä. Hienoa, että tämä osa syytteestä kaatui oikeudessa, mutta..

.. olisiko oikeus ollut yhtä myötämielinen, jos videoilla olisikin esiintynyt 38-vuotias mies sadistin roolissa naisen sijaan?

.. jos videolla "pahoinpidellyt" henkilöt olisivat olleet naisia, olisiko heidän seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteensa todella luotettu yhtä paljon kuin nyt kyseessä olleiden miesten? (TJEU: "Miehet olivat antaneet luvan pahoinpidellä itseään." esitetään Hesarin jutussa ikään kuin lieventävänä asianhaarana.)

.. mikä ihmeen sukupuolisiveellisyyttä loukkaava kuva? Eikös kaikki porno sovi tähän kategoriaan?

Ei, jos Suomen rikoslailta kysytään. Pariskunnan saama tuomio perustuu rikoslain 17. lukuun, jossa kyse on "rikoksista yleistä järjestystä vastaan". Samasta luvusta löytyy kaikenlaista arpajaisrikoksesta lähtien. Tätä tapausta koskee 18. artikla, joka menee näin:

"Joka valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään

1) lasta,
2) väkivaltaa tai
3) eläimeen sekaantumista,

on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Että taas sitä ollaan hyvässä seurassa.

Schaffe, schaffe, Häusle baue.

Suomalaiset taitavat olla yksi harvoista kansoista, jotka salaa vähän ihailevat saksalaista tehokkuutta siinä muodossa kun se vielä neljäkymmenluvulla oli olemassa (TJEU: otsikon sanonta). Liittynee jotenkin luterilaiseen työmoraaliin, että se voittaa joka eniten ehtii päivän aikana tekemään. Vaikka laiska töitään luettelee.

Omassa elämänpiirissäni erinäisten kiireiden listaaminen on hyvin suosittu harrastus, johon sorrun usein itsekin. Velvollisuuksiensa luetteloinnilla voi rauhoittaa huonoa omaatuntoaan siitä, että jokin asia jäi tekemättä ajallaan tai siitä että lopputyö ei edisty. Asiaa selitellään itselle vähintään yhtä paljon kuin niille listan varsinaisille kuulijoille. Kuvioon kuuluu tietenkin myös sympaattinen nyökyttely ja toisen kiireiden taivastelu.

Koska itse olen valaistunuttakin valaistuneempi, olen pyrkinyt pois tästä tavasta (toim. huom. pyrkinyt, en päässyt). Tein henkilökohtaisen kiirekapinan ja päätin tehdä asioita sitä mukaa kun jaksan, ja jättää loput tekemättä ainakin siltä päivältä. Samalla voi jättää myös tekemättömät työnsä märehtimättä, niiden aika tulee sitten kun energiaa taas riittää. Jos lopputyö ei valmistu tänä vuonna, se valmistuu ensi vuonna. Tai sitä seuraavana. Kortistoon ei taida olla kenelläkään kaamea kiire. Ja jos ei valmistu ollenkaan, on sukulaisilla ainakin kahvipöytäpaheksumista vuosikymmeniksi eteenpäin.

Nyt yritän laajentaa samaa armeliaisuutta myös pervoilurintamalle. Siinä mielessä hölmöä, että kinkyilynhän pitäisi olla elämää rikastuttava ja positiivinen asia. Aivan samassa määrin energiaa sekin kuitenkin vie kuin kaikki muukin, ja toisinaan on rahkeita tasan romaanin lukemiseen peiton alla.

Lyhyesti tämän postauksen rivienvälit voisi kirjoittaa auki esimerkiksi näin: "Siis olisinhan mä päivittänyt blogia paljon useammin mutta kun mulla on ollut kiireitä X, Y ja Z, ja oon nukkunut tosi huonosti, ja sitten piti käydä paikassa Å ja Ä, eikä olla ehditty kokeilemaan juttua Ö ..."

Siinä pyrkimisessä riittänee vielä työsarkaa.

Makea marraskuu

Lohduttoman lokakuun tulokset olivat kohdallani odotettua lohduttomampia: siinä missä Poika hoikkui kilokaupalla, oma painoni ei tainnut aleta grammaakaan. Olen nyt vakuuttunut siitä, että minut on yksinkertaisesti luotu rubensilaiseksi kaunottareksi, eikä yksikään rasvagrammani siis todistettavasti ole liikaa.

Myönnettäköön, että alkoholista kieltäytymisen suhteen repsahdimme jo kuun puolivälin jälkeen, mutta punaviinissähän ei hei oo hiilareita.

Jossain määrin niiden pahuuden hiilareiden välttelyä on ilmassa vieläkin, yksinkertaisesti siitä syystä että molempien olo oli lokakuun aikana huomattavasti tasaisempi. Eikä siinä maailman valkoisimmassa vehnäjauhossa erityisesti ravintoarvoa olekaan, tuskin siis jäämme juuri mistään paitsi.

Mitä suuresta kuurista siis jäi käteen? Ainakin varmuus siitä, etten enää koskaan ala Pojan kanssa kuureilemaan, koska on ihan epistä että toisen nuori, vetreä varsi kutistuu silmissä siinä missä toinen pysyy aivan yhtä pyylevänä. Jossain Tulikettuni kirjanmerkkiviidakossa on nyt myös liuta reseptejä, joita toivottavasti kokeilemme toistekin.

Jos pitäisi valita olonsa keventämiskeinoksi tällainen dieetti tai paasto, alkaisin ehdottomasti mieluummin karppaamaan. Tosin jos paastonsa hoitaa oikein siihen sisältyykin jokseenkin kuukauden verran kasvis- ja täysjyväpainotteista kevytruokailua, joka taitaa olla jokseenkin sama asia.

Mutta olkaamme rehellisiä: suklaalevyn seireeninlaulu kuuluu korvissani aivan yhtä voimakkaana kuin aina ennenkin. Tähän mennessä olen kuitenkin onnistunut kävelemään karkkihyllyn ohi (no joo joo, kerran Poika joutui viemään suklaat takaisin hyllyyn puoliväkisin, mutta mainosständi ei ole sama asia kuin karkkihylly).

.. ja miehet, naiset, kaikki siin' esiintyvät.

Oletteko huomanneet, että aina kotona käydessäni äidyn pohtimaan omien roolieni rajoja? No, teen sen taas.

Isänpäivävisiittini aikana tuli puheeksi eräskin tietokoneongelma, johon kysäisin Pojalta puhelimitse neuvoa. Pojan ehdotus siitä, että itse kokeilisin asian korjaamista, oli mielestäni suorastaan pöyristyttävä mahdottomuudessaan. Omaan tyttären rooliini kun ei kuulu missään nimessä isän neuvominen, paitsi sallituissa puitteissa (eli lähinnä kieliasioissa). Tietokoneet ovat Perheen Miesten Juttuja, joihin naisten ei tule sekaantuman.

Perhepiirissäni on syksyn aikana sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, joka on saanut minut peruspositiivisena pohjalaisena silmäilemään täysmustia juhlavaatteita sillä silmällä. Ehkä juuri siksi tällä kertaa tuntui erityisen turvalliselta tipahtaa siihen tuttuun rooliinsa, joka aikaisemmin on usein tuntunut rajoittavalta.

Nyt tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että äiti aivan välttämättä halusi pedata sänkyni puolestani ja että isä delegoi sujuvasti kahvinkeitto- ja keittiönsiivousvuorot niskoilleni heti kun mahdollista.

Aikaisemman epärehellisyystuskailuni lukeminen tuntuu näiden mietteiden jälkeen aika hullulta. Enhän ole kotona sen paremmin akateemikko kuin äänekäs telaketjufeministikään, miksi siis pervopersoonaani pitäisi jotenkin erityisesti tuoda esille?

Petipolitiikkaa

Viime kirjoitukseni kommenttilaatikossa Ihan(a)Sika nosti esille aiheen, joka varsinkin suuren lammen tuolla puolen puhuttaa paljonkin: BDSM antaa alistujalle aika oivat mahdollisuudet saattaa toinen osapuoli suuriin vaikeuksiin, ihan laillisesti. Pervojen oikeusturva on heikoissa kantimissa, eikä asiaa varmastikaan auta se, ettei sen parantamista taida juuri kukaan uskaltaa omilla kasvoillaan vaatia.

Gloria Brame piti avajaispuheen keväällä järjestetyssä Leather Leadership -konferenssissa(!). Suosittelen puheen lukemista sen lontoonkielisyydestä ja pituudesta huolimatta, mutta minua puhuttivat eniten BDSM-harrastajien julkisuuskuvaa ja asemaa lain edessä koskevat pätkät:

"No one ever bothers to expose the intimate lives of vanilla people. Yet when it comes to people like us, the press -- and the law -- feel entitled to invade our privacy and expose us to public ridicule. When media and courts put the spotlight on what we do, instead of who we are, they show a bias against BDSM by implying that crime and BDSM are linked."

Niin puheenpitäjä kuin Maybe Maimed but Never Harmed ja How My Other Half Lives -blogien kirjoittajatkin ovat ainakin osittain sitä mieltä, että median asenteet ja tämänhetkinen yleinen mielipide ovat pervojen omaa syytä. (Suosittelen myös blogitekstien lukemista, vaikka nekin ovat pitkiä ja lontoonkielisiä. Edellämainitun kommenttilaatikkokin oli ajatuksia herättävää asiaa täynnä.)

Ajatus vaati vähän pureskelua, mutta olen oikeastaan samaa mieltä. Yhteiskunnan yleinen mielipide minun henkilökohtaisesta elämästäni ei tosin erityisemmin kiinnosta, mutta sen vaikutus lakeihin sitäkin enemmän. Pervoaktivismia on Suomen rajojen sisällä (ainakin omien havaintojeni puitteissa) vähänlaisesti, ehkä koska Suomessa on aika pitkät "mitä ne naapurin harrastukset meille kuuluu" -perinteet. Omaan mututuntumaani nojaten rohkenen väittää, että pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi.

Verkon kautta eteeni osuneet mielipiteet aiheesta tuntuvat kuitenkin täälläkin keskittyvän voimakkaasti etsimään oikeutusta sille, mitä me teemme (olisiko lyhenteen WIIWD suomennos siis SMMT?). Tärkeämpää taitaisi kuitenkin olla keskittyä siihen, mitä me olemme - ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Ihmisiä, joilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja sen yksityisasiana pitämiseen.

Uusi idolini Gloria Brame sanoi tämänkin minua paremmin:
"We should learn a lesson from gay and lesbian non-kink activists who have done a superb job controlling their image and steering dialogue away from "what we do in bed" to "what rights should we expect as Americans." If the gay community had made butt-fucking and pussy-licking the center of their activism, I don't think they'd be where they are now.

---

We don't need straights to give us permission to have the kind of sex that satisfies us: we just need them to agree that we deserve the right to have it."

Stop rape - just say yes.

Siltä varalta, että asia meni ohi viikonlopun alun vuoksi, Suomen tärkein uutinen on, että naiset voisivat välttää raiskauksen riskikäyttäytymistään vähentämällä. Pro gradu -tutkielman tuloksesta ovat ehtineet närkästyä niin kansanedustaja kuin useat blogistanian naisjäsenetkin.

Meilläkin saatiin perjantai-iltana aiheesta pieni kina aikaiseksi, ehkä siksi en jaksa sekaantua blogimaailman vellontaan aiheen ympärillä vaan otan siihen mieluummin vähän erilaisen näkökulman. Rapakon toisella puolella on sitä paitsi keksitty jo ohjeet, joilla raiskauksen voi takuuvarmasti välttää.

Itse ajauduin miettimään muutakin kuin omaa "riskikäyttäytymistäni" tämän uutisen ansiosta. Ensimmäisenä mieleeni tuli usein toistettu käsitys, että raiskaustilanteissa tekijä on useimmiten uhrille entuudestaan tuttu. En onnistunut löytämään tällaista valmista tilastoa mistään - saattaa johtua siitä, että rikosilmoitukseen ei erikseen merkitä tekijän ja uhrin suhdetta, suhde tulee selville vasta ilmoituksen selitysosassa tai tutkinnan aikana. Tieto pitäisi siis kaivaa tapaus kerrallaan esille, jonkinlainen tieteellinen tutkimus aiheesta varmasti löytyy mutta minä en sitä osaa etsiä (joku etevämpi tiedonhakija onnistunee siinäkin, olisin hyvin kiitollinen tiedosta!).

Vaniljasuhteessakin raiskauksen raja voi osoittautua varsin häilyväksi, mutta todella epäselvä siitä tulee viimeistään siinä vaiheessa kun vallanvaihto BDSM-mielessä muuttuu jokseenkin kokopäiväiseksi. Lontooksi on olemassa käsitteet "total power exchange" ja "consensual non-consent", joille en keksi nasevia suomennoksia. Ajatuksena on, että yksi osapuoli antaa etukäteen suostumuksensa jokseenkin mihin tahansa, mitä toinen osapuoli saa päähänsä, joko pysyvästi (=TPE) tai tilapäisesti (=CNC). Yleensä tällaisissa tilanteissa turvasanat tai -eleet eivät enää ole käytössä, vaan vastuun kantava osapuoli saa täysin vapaat kädet. Onko tällaisen sopimuksen jälkeen tapahtuva raiskaus enää raiskaus? Voiko raiskaukseen antaa etukäteisluvan? Ja miten yläpää voisi erottaa, onko kyseessä raiskausfantasian toteuttaminen vai alistujalle aidosti pelottava ja uhkaava tilanne?

Tässä taloudessa Pojalla on melko lailla vapaat kädet asioiden suhteen, vaikkei asiasta olekaan mustaa valkoisella (eikä sellainen sopimus olisi lainvoimainen vaikka se paperille kirjattaisiinkin). Teoreettinen turvasana toki löytyy, mutta rehellisesti sanottuna tuskin muistaisin sitä silloin, kun tilanne ehkä vaatisi turvasanan käyttämistä. Koska seksuaalinen itsemääräämisoikeuteni on omasta aloitteestani tällä tavalla katkolla, en tuollaisen tilanteen jälkeen voisi erityisesti syyttää Poikaa. Tämä jos mikä mahtaa olla nyt sitä riskikäyttäytymistä enkä taatusti toimi yleisesti hyväksyttävällä tavalla.

D. Queenitis ja Mustat Sukat

Olin joskus sitä mieltä, että mustasukkaisuus on mielen heikkoutta ja pidin siihen sortuvia ihmisiä parisuhteessaan ja itsessään epävarmoina. On ollut aika vaikeaa myöntää, että olen itse mustasukkainen. (Onko joku muuten pitänyt kirjaa siitä, montako blogitekstiä olen aloittanut sanoilla "Olin joskus sitä mieltä ..." tai muuta vastaavaa? Niitä mahtaa olla aika monta.)

Kaiken huippu on ollut taitoni olla mustasukkainen vanhoista tyttöystävistä. Siis niistä, jotka ovat syystä tai toisesta jo poistuneet Pojan elämästä ainakin siinä romanttisessa mielessä. Oi logiikka, kuinka sinua kaipaankaan.

Varsinkin viime aikoina, kun olemme pervoilun alkuhuuman sijasta viettäneet ihan tavallista pariskuntaelämää, tuntuu jotenkin siltä että olemme molemmat nähneet nämä samat kuviot aikaisemminkin. Siitä onkin sitten aika lyhyt askel mustien sukkien jalkaan kiskomiseen - tekiköhän ne tämän paremmin?

Kun huomaan tipahtaneeni näille ajatusurille, tunnen oloni harvinaisen typeräksi ja kärsimättömäksi. Ei voi omistaa erityisen jaloa luonnetta, jos heti korkeimpien adrenaliinihuippujen puuttuessa pohtii moisia. Lopputulos ei tietenkään ole se, että saisin mustat sukat riisuttua. Tunteissa on se ikävä puoli, ettei niiden kanssa järkeily auta juurikaan.

Aika hassua, että siihen vanhaan tuttuun introspektiiviseen hysteriaan päästiin vasta silloin, kun blogitekstin voisi oikeastaan aloittaa "pervorintamalta ei mitään uutta". Elättelen kuitenkin toivoa, että kun näitä pöljäilyjään joutuu pureskelemaan tekstimuodossa, se helpottaa vähän kuin blogin alkuaikojen alistumistuskailut. En ole pitkään aikaan edes harkinnut kirjoittavani blogiin näin henkilökohtaisia asioita, tuntui oikeastaan aika hyvältä.

Mälsää!

Muistatteko, kun totesin kinkyblogit valitettavan lyhytikäisiksi? Vaikkei Miss Midnight jatkuvasti piiskoista puhunutkaan, katson tämän valitettavan blogitauon vahvistavan teoriaani entisestään. Toivotaan, että blogitauko jää lyhyenlaiseksi (vaikken kommenttilaatikon ATM-puheita aina ymmärräkään).

Itse kadotin kirjoitushaluni ensimmäisen kerran jo muutaman kuukauden blogin aloittamisen jälkeen. Olimme juuri muuttaneet Pojan kanssa yhteen, joten elämääni oli ilmestynyt kaikenlaista uutta (niin mukavaa kuin ikävääkin) eikä blogin kirjoittaminen tuntunut erityisen mielekkäältä sellaisessa käymistilassa. Vaikka ehkä juuri silloin olisi pitänyt saada itsestään sitä introspektiivistä hysteriaa purettua.

Sittemmin blogitahdin notkahduksia on tullut silloin tällöin, milloin mistäkin syystä. Aika usein blogi-into katoaa silloin, kun tosielämässä ei ole aikaa ja energiaa kokeilla mitään uutta tai ylipäänsä kinkyillä oikein ajan kanssa. Juuri niin on käynyt viime aikoina, vire ei vain ole ollut kohdallaan.

Jostain syystä siitä on hankalaa kirjoittaa, miten nyt ei huvita yhtään olla piiskattavana. Niiden asiaan liittyvien oikeasti negatiivisten tunteiden paikka on ainakin vielä hyvin tiukasti omien korvieni välissä, vaikka niiden purkaminen epäilemättä tekisikin hyvää.

Päätin joskus tuon ensimmäisen blogi-intovuodatukseni jälkeen, etten sen kummemmin selittele jos tekstiä ei toisinaan synny. Minä en ainakaan IKINÄ ..

Lohduton lokakuu

Olen ehdottomasti syksyihmisiä, joten olen salaa ollut tyytyväinen viime päivien synkähköön säähän. Asiaan vaikuttavat toki muutama vuosi takaperin ostetut kumisaappaat (uuh, kinky!) ja maailman kaamein (mutta vedenpitävä) ulkoilutakki, joiden ansiosta pysyn jokseenkin kuivana syysmyrskynkin keskellä.

Tunnelmallinen pimeys on BDSM-asioissakin usein kohdallaan, mutta valitettavasti syksy tuo mukanaan muutakin. Ikuiselle vilukissalle nakuilu talvisaikaan ei ole aina lainkaan miellyttävä kokemus, eikä jatkuva pimeys varsinaisesti piristä ketään.

Tämä lokakuu on vielä tavallistakin lohduttomampi, koska päätin pitkästä aikaa valkaista nenääni koeluontoisesti. Poika nosti rimaa vielä hitusen ehdottamalla, että hylkäisimme alkoholin ohella myös hiilihydraatit kuukauden ajaksi. Toivon, ettei kuuri osoittaudu yhtä vaikeaksi tai valtaa elämääni yhtä täysivaltaisesti kuin keväinen paasto, vaikka samanlaista asteittaista kajahtamista onkin ilmassa.

Matkamuistonsa kullakin

Sitkeästä flunssasta huolimatta on kai aika kirjoittaa minilomastamme ennen kuin se ehtii unohtua kokonaan. Pako arjesta tuli kyllä tarpeeseen ja matkakohteessa olisi viihtynyt pidempäänkin, kateeksi käy siellä pysyvästi asuvaa majoittajaamme!

Sanoinkin jo, ettei paikallinen tarjonta aivan vastannut (ehkä turhankin korkeita) odotuksiamme. Paikalliset peruspornokaupat eivät tarjonnaltaan olleet tuttua ja turvallista lähipornokauppaamme laajempia. Asiakaskunta sen sijaan oli yllättävänkin erinäköistä - itse olimme tietenkin liikkeellä iltapäivällä, ja muutaman kerran vastaan tuli lounastuntiaan viettäviä liikemiehiä tummissa puvuissa.

Varsinaisten fetish-kauppojen tarjonta oli puolestaan meille turhan lateksipainotteista, lateksi ja kumi kun eivät materiaaleina kumpaakaan erityisesti kiihota. Myyjät olivat kyllä oikein ystävällisiä ja tunnelma kovinkin rento, myönnettäköön että vähän epäilytti astua ensimmäiseen putiikkiin sisälle ovenpielessä olleen ovikellon soittamisen jälkeen.

Matkabudjetin koko rajoitti myös omalta osaltaan matkamuistojen ostelemista, mutta jotain sentään tarttui mukaan. Valitettavasti ostettua Jenningsin suukapulaa ei vielä ole kokeiltu, yskän hellittämistä odotellessa ..

Kyseinen gag aiheutti monta mielenkiintoista tilannetta reissun aikana. Aluksi suunnittelimme pienemmän version ostamista, mutta liikkeen myyjä suositteli sitten kuitenkin ihan aikuisten kokoa kun olin ensin saanut malliksi avata suutani. Olen siis ilmeisesti ihan todistettavan suurisuinen!

Ostospäivän iltana suuntasimme baariin, jonka ovella törmäsimme laukkutarkastukseen. Poika sai sitten selitellä, mikä ihmeen vekotin laukkunsa pohjalta löytyy. Portsarin kommentit "This does not look like a very nice contraption." ja kysymykset "Tell me, what do they call a person like you?" naurattavat näin jälkikäteen, mutta sillä hetkellä halusin ainakin itse lähinnä vajota maan alle. Mitä tästä opimme, vie epäilyttävät ostoksesi jemmaan ennen kaupungin yöhön suunnistamista!

Jenningsin kokeilemista odottelen innokkaana, toisen mukaan tarttuneen välineen sen sijaan toivon pysyvän käyttämättömänä mahdollisimman pitkään. Turvasakset mahdollistavat kuitenkin sitomisen viemisen vähän pidemmälle turvallisesti, oli jo aikakin että nämä saatiin ostettua. Sakset olivat muuten tuossa edellämainitussa laukkutarkastustilanteessa omassa käsilaukussani jemmassa, eikä ovinainen onneksi edes huomannut niitä.

Jos rahaa olisi huomattavasti enemmän, olisi mukaan varmasti tarttunut kaikenlaista korseteista lähtien (oma korsettiprojektini kaatui jo metalliluiden löytämisen vaikeuteen, ehkä sitten joskus ..). On vähän harmillista, että näissä asioissa vaihtoehtoja tuntuu olevan kaksi: halpa, muovinen ja huono tai parhaista materiaaleista käsin tehty ja järjettömän kallis. Halpaa ei kannata ostaa ja kalliiseen ei ole varaa. Maailma kaipaa lisää keskihintaista ja kohtuulaatuista pervosälää!

Reissussa rähjääntyneet

Lupasin kirjoitella mahdollisuuksien mukaan, paikan päällä paljastui että tilaisuuksia olikin huomattavasti odotettua huonommin. Reissuraportti seuraa siis joskus myöhemmin.

Näin pikakelauksena kinkytarjonta ei sekään aivan vastannut odotuksia, totesimme Pojan kanssa omaavamme aivan liian nirson mielenlaadun ja aivan väärät perversiot. Ruoka, juoma ja ennen kaikkea seura sen sijaan oli juuri kohdallaan.

Paluumatkalla Pojan nujersi flunssa, jonka itse joko olen jo sairastanut tai jota en vielä ole täysimittaisena saanut itseeni tarttumaan. Ensimmäinen päivä kotosalla on siis mennyt peiton alla (eikä sillä hauskalla tavalla), Poika alkaa jo kypsyä jatkuvaan tenttaukseeni siitä voinko tuoda villasukat tai jotain juotavaa.

Vaikken itse ole varsinaisesti sairas, edellisen flunssan häntä ja reissusta toipuminen ovat kiskoneet omatkin energiatasoni jonnekin nollan tuntumaan. Lentokentän kirjakaupasta noukittu Half of a Yellow Sun on sentään onneksi toiminut erinomaisena ajanvietteenä, suosittelen kirjaa lämpimästi.

Matkailu avartaa

Siihen nähden, että lentomme lähtee tänään, olemme Pojan kanssa molemmat suhtautuneet tähän reissuun jokseenkin huolettomasti. Alustavaa pakkailua harrastettiin eilen illalla, olohuoneen lattialla odottaa vielä aukinainen matkalaukku jonka käyn noutamassa matkalla rautatieasemalle ja pakkaan siis vasta muutamaa tuntia ennen junan lähtöä loppuun.

Viimeksi maaliskuussa valitin tiettyjen matkakohteiden olevan katu-uskottavampia kuin toisten. Linjalleni uskollisena olen nytkin reissaamassa paikkaan, jolla ei backpacker-pisteitä paljon kerrytetä. Toiveissa kuitenkin on, että matkakohde tarjoaa kinky-rintamalla hieman edellistä enemmän. Alustavan taustatyön perusteella ainakin tarjontaa löytyy, valitettavasti allekirjoittaneen kukkaroon piakkoin muuttava Matti rajoittaa intoa.

Tällä kertaa en ajasta tekstejä valmiiksi, mutta lupaan raportoida kinkykuulumisia matkan varrelta jos siihen tarjoutuu sopiva mahdollisuus. Ainakin lyhyehkö shoppailureissu on jo suunnitteilla, mitään sen ihmeempää tuskin tapahtuu paikan päällä odottavan seuramiehen perinpohjaisen vaniljaisuuden ansiosta.

Pitäkäähän peukkuja sen puolesta että onnistun muiluttamaan itseni koneeseen yskästäni huolimatta näinä possuflunssa-aikoina!

Oink oink.

Yritin eilen urheasti niiskuttaen keksiä jotain järkevän pervoa blogattavaa, varsin heikolla menestyksellä. Syysflunssa (toivottavasti ei kuitenkaan possu-) iski tottakai juuri nyt, kun elämässä olisi parempaakin tekemistä kuin niistäminen - esimerkiksi ensi viikon lomareissu. Toivon että saan pöpön nujerrettua siihen mennessä, niiskuttaen ei taida olla asiaa lentokoneeseen. (Näin sivuhuomautuksena voisin kehua, että propolis on ehkä parasta luonnonlääkettä ikinä. En tosin osaa sanoa, johtuuko näennäinen tehokkuus uutteen sisältämästä etanolista vai itse kittivahasta.)

Puin jo aikaisemmin flunssan vaikutuksia blogin kirjoittamiseen, käytännön pervoilusta puhumattakaan. Valitettava tosiasia kun on, että oikeasti sairaana joka ikiseen lihakseen sattuu jo valmiiksi aivan tarpeeksi, eikä ajatus käsien sitomisesta ja sen mukanaan tuomasta niistämättömyydestäkään erityisesti houkuta.

En ollut lapsena juurikaan sairas, joten en osaa oikein vieläkään suhtautua sairastamiseen. Yritän kovasti luterilaisen työmoraalini yllyttämänä tehdä sovitut hommat viimeiseen asti, enkä osaa jäädä kotiin ellen ole todistettavasti kuumeessa. Kaiken huipuksi siedän hyysäämistä harvinaisen huonosti, vaikka salaa nautinkin siitä että joku pitää minusta huolta.

Joku aika takaperin lueskelin keskustelua, jossa useampi yläpää oli sitä mieltä että lähettäisi subinsa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa jos koskaan sairastuisi vakavasti. Pidin ajatusta aluksi harvinaisen typeränä ja itsekkäänä, kunnes tajusin että se olisi varmasti omakin ensireaktioni. En missään nimessä haluaisi olla taakka kenellekään.

Tosielämässä tämä taakkana olemisen välttely ja salainen hoivatoive sitten ilmenee toisinaan vähän vähemmän kehittävissä muodoissa, jotka Poika-raukka saa tuntea nahoissaan. "Ei kun mene vaan katsomaan vaikka telkkaria, kyllä mä pärjään täällä itsekseni." --- "Se sika jätti mut IHAN YKSIN!"

BM ja BDSM

BDSM:n, klassisen fetisismin ja body modification -piirien estetiikka on aika samankaltaista. Johtunee siitä, että varmasti löytyy paljon ihmisiä jotka "harrastavat" kaikkea kolmea.

Perinteisimmillään body modificationiksi lasketaan erilaiset tatuoinnit ja lävistykset, vaikka termi sinänsä Wikipedia-artikkelin mukaisesti pitää sisällään kaikki tavat muokata kehoa. BDSM-mielessä lävistyksillä ja tatuoinneilla on oma paikkansa. Omistajuusmerkkinä mikään ei taida olla aivan yhtä lopullinen kuin tatuointi (tai polttomerkki), lävistyksiä puolestaan voi käyttää kaikenlaiseen hauskuuteen leikkihetkissä. Onhan se perinteinenkin korsetti sitä paitsi omalla tavallaan kehon muokkausta.

BME eli Body Modification Ezine on verkon laajimpia lävistyksiä ja tatuointeja käsitteleviä sivustoja, varsinkin kuvagallerioidensa puolesta. Kuvia ei tosin saa selailla määrättömästi ilman jäsenyyttä, mutta kurkistamaan sentään pääsee! Esimerkiksi needle playta löytyy sivukaupalla, perinteisistä neulakorseteista spiraaleihin ja muihin mielenkiintoisiin virityksiin asti. BME:llä on myös oma kehonmuokkaustietosanakirja, josta löytyy kaikenlaista.

BMEzinen lisäksi kuvia neuloilla leikkimisestä löytyy myös esimerkiksi bodymodifications.net -sivustolta. Jostain syystä korsetti on parasta, mitä ihmisen nahkaan voi neuloilla loihtia - vaikka myönnettävähän se on, että neulakorsetit näyttävät hienoilta.

Harkitsin joskus puolitosissani sadomasokismin tautiluokituksen tikkauttamista nahkaani. Myönnettäköön, että ajatus kytee yhä, vaikka tiedän sen olevan tatuointina vähintään yhtä korni kuin ensimmäinenkin tatuointini. Tai ehkä idea houkuttaa juuri siksi, koen ajatuksen tatuointien syvistä merkityksistä jotenkin hassuna.

Ylipäänsä tämä tatuointi- ja lävistyslöpinä on surutyötä viimeisenkin lävistykseni jäljiltä (olen nyt virallisesti aukoton - heh heh). Kuten edellisen eroahdistuskohtauksen aikoihin kerroin, rei'itin villissä nuoruudessani kulmakarvani ja kieleni, muutama vuosi takaperin vuorossa oli nännikoru. Kulma- ja nännikoru päättivät molemmat omatoimisesti siirtyä siinä määrin lähelle ihon pintaa että minun oli pakko niistä luopua. Kielikoru sen sijaan oli jo hetken tuntunut jotenkin orvolta ja turhalta, joten luovuin siitä ihan vapaaehtoisesti. Viime postauksen lopuksi pohdiskelin, tulenko hieromaan nänniäni aivan kaikkeen korusta luovuttuani - nyt voin paljastaa, että aivan näin ei sentään käynyt. Ehkä siis maltan myös olla nuolematta kaikkia vastaantulijoita.

BDSM playlist

Meidän sessioissamme musiikilla on harvoin suurtakaan roolia. Toisinaan naruleikkien taustalla pyörii jokin puoliharmiton hissimusiikki, muuten säestyksenä toimivat raipan läiske ja allekirjoittaneen kiljahtelu. Musiikkia kuunnellessani olen kuitenkin huomannut useankin kappaleen aihetta käsittelevän, tässä siis pieni listaus kappaleista joista BDSM-viittauksia ei tarvitse erityisen syvältä rivien välistä kaivella:

The Crystals - He Hit Me (and it felt like a kiss)
[kappaleesta on myöhemmin tehnyt oman tulkintansa mm. Hole]
He hit me and it felt like a kiss.
He hit me and I knew he loved me.
Cause if he didn't care for me,
I could have never made him mad.

Depeche Mode - Master and Servant
Its a lot like life,
this play between the sheets
with you on top and me underneath.
Forget all about equality.

Don Huonot - Ruoski minua
Häpeän, häpeän, häpeän
ruoski minusta esiin se mies
joka oon
mutta joka en ole ollut.

Faster Pussycat - Where There's a Whip There's a Way
Nobody knows how to tie the simple knots that I know,
getting weak in the knees and your bruises are beginning to show.
The only way she knows how to take it is blow by blow.

Nine Inch Nails - Closer
You let me violate you, you let me desecrate you.
You let me penetrate you, you let me complicate you.

Nine Inch Nails - Happiness in Slavery
Don't open your eyes, take it from me.
I have found
you can find
happiness in slavery.

Tool - Stinkfist
It's not enough.
I need more.
Nothing seems to satisfy.
I don't want it.
I just need it.
To feel, to breathe, to know I'm alive.

Velvet Underground - Venus in Furs
Clubs and bells, your servant, don't forsake him.
Strike, dear mistress, and cure his heart.

Kappaleet heijastelevat aika tarkkaan omaa musiikkimakuani, lisää viisuja muista genreistä odotellaan kommenttilaatikkoon!

ETA: Törmäsin vielä yhteen vanhempaan aihetta käsittelevään viisuun, huumorimielessä väsättyyn toki: Tom Lehrer - The Masochism Tango. Tämän lisäksi Poika ystävällisesti toi tietooni Rammsteinin uusimman musiikkivideon, viisun nimi German Pussy kertoo aika lailla kaiken tarvittavan itse kappaleen sisällöstä.

Burleskin paluu

Muistan joskus vuosia sitten nähneeni Rakel Liekin "esiintymässä" festarialueen sivulavalla. Neidin esiintyminen koostui pikaisesta riisuutumisesta hyisessä kesäillassa ja lyhyestä tulennielentäosuudesta. En osaa sanoa, miltä esitys miehisestä näkökulmasta näytti, mutta minun teki mieli kääriä ilmiselvästi kylmissään oleva naisparka vilttiin.

Uusburleski on tehnyt vaatteiden riisumisesta perinteistä strippausta salonkikelpoisempaa. Suuressa maailmassa ilmiö on jo leikki-iässä - New York -lehti raportoi uusburleskin suosiosta jo vuonna 2004.

Suomeen uusburleski (YLE:n ystävällisesti tarjoaman sanaston mukaan pitäisi puhua neo-burleskista, mutta kielipoliisi ei tähän suostu! Hieman myöhemmin tarjolla myös luova käännös tassel-sanalle.) rantautui hieman myöhemmin, uutisotsikoihin se on päässyt erityisesti muutaman viime vuoden aikana. Salonkikelpoisuudesta kertonee jotain se, että edellämainittu YLE on tehnyt Olotila-osioonsa burleskista pienen jutun, ja burleski on päässyt Ajankohtaiseen Kakkoseen asti!

Uusburleskille tyypillinen tapa käsitellä seksuaalisuutta hieman kieli poskessa kuulostaa harvinaisen mukavalta. Jokaisessa aiheesta lukemassani artikkelissa on myös korostettu sitä, että kaikenkokoiset ja -muotoiset ihmiset voivat olla burleskiesiintyjiä (tosin silti esim. Ellien jutussa haastateltava täyttää myös perinteiset kauneusihanteet paremmin kuin hyvin).

Suomessa uusburleskia pääsee ihastelemaan esimerkiksi Helsingissä Helsinki Burlesquen tapahtumien puitteissa. Wäiskillä järjestetään 10.10. New Comer's Night, yhteistyökumppanina on ison kirkon pervot eli SMFR. Jos ei ehdi tai uskalla paikalle, kuvia menneista tapahtumista voi käydä kurkkimassa Helsinki Burlesquen flickr-kuvasarjoista.

Uusburleskin estetiikka ja asenne seksiä kohtaan sopivat omiini kuin nenä päähän. Nyt pitäisi vain järjestää sopivasti vapaa-aikaa, jotta pääsisi katsomaan esityksiä ihan livenä. Tai ostaa omat nänniviirit ja laittaa miniburleski pystyyn!

Seksi ilman likaa on kuin ruoka ilman suolaa.

Tehokasta työntekoa vältellessäni törmäsin tänään uutiseen, jonka mukaan Philips tuo markkinoille pariskunnille tarkoitettuja leluja. Tarkalleen ottaen kyseessä on Tekniikka&Talous-lehden mukaan "parisuhteen hoitamiseen tarkoitettu 'sensual massager' -hierontatuote". Siis vibraattori. Voitaisiinko puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Artikkelissa kerrotaan uutuustuotteiden kohderyhmästä: "Tavoiteltuihin asiakkaisiin kuuluvat erityisesti pariskunnat ja esimerkiksi ihmiset, jotka ovat harkinneet kyseisten tuotteiden hankintaa, mutta eivät halua ostoksille seksikauppaan." Ruotsin puolellahan nämä samat ihmiset voivat tehdä ostoksensa valtionapteekki Apoteketista, jonka kesällä aloittaman seksilelumyynnin suosiosta uutisoitiin Suomessakin.

Suomen apteekit lähtivät asiassa liikkeelle varovaisemmin. Yliopiston Apteekki kelpuutti valikoimiinsa vain liukuvoiteita ja geishakuulia, ilmeisesti sillä ajatuksella että geishakuulat ovat oikeasti terveydenhuoltoon liittyvä väline, vahvistavathan ne lantionpohjan lihaksia. Kaikenlaiset vibraattorit ja dildot sen sijaan kuuluvat edelleen pornokaupan puolelle, vaikka orgasmeilla taitaa olla melkoisia terveysvaikutuksia (tästäkin löytyisi varmasti tutkimus jostain).

En oikein tiedä, pitäisikö olla tyytyväinen seksilelujen tullessa useammalle tutuksi ja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi, vai pitäisikö olla pöyristynyt tästä seksin häpeilemisestä ja vesittämisestä. Olenhan tunnustanut itsekin aiemmin pelänneeni pornokauppoja, joten ymmärrän kyllä miksi niissä asioimisen kynnys saattaa nousta korkeaksi.

Mutta miksi Philipsin "sensual massager" -hierontatuote näyttää niin kovin kliiniseltä? Vähän siltä, että ollaan yritetty päästä mahdollisimman kauas seksilelun ajatuksesta. Ja minkä vuoksi ruotsalaisten seksuaaliterveyteen kuuluvat esimerkiksi penisrenkaat, mutta suomalaisten apteekkihyllylle mahtuu vain lantionpohjalihasten jumppapalloja?

En ole täysin vakuuttunut siitä, että tämä kehitys muuttaa ihmisten mielipiteitä erityisen seksi(lelu)myönteiseen suuntaan. Tähän mennessä lähetetty viesti tuntuu olevan paremminkin se, että seksilelut ovat ihan OK, kunhan eivät vain näytä seksileluilta eikä niitä missään nimessä ole ostettu alan liikkeestä.

ETA: Joka kolmas suomalainen toisi seksivälineet apteekkiin, kertoo Apteekkari-lehti. Haastatelluista joka kolmas siis on ollut sitä mieltä, että "seksuaaliterveyteen liittyviä välineitä tulisi myydä apteekeissa". Kuvassa proviisori mitä ilmeisimmin esittelee vimpainta Myself, joka on tarkoitettu lantionpohjalihasten vahvistamiseen. Onko se nyt tosiaan seksiväline?

Ahdasmielinen alistuja

Kuten jo aikaisemmin tunnustin, olen viettänyt tavallista enemmän aikaa internetin ihmeellisessä maailmassa. BDSM-asioita surffaillessa on lähes mahdotonta olla törmäämättä käsitteeseen Gor.

Kaikessa lyhykäisyydessään Gor on BDSM:n alalaji (jo tässä kohtaa ensimmäiset olisivat kanssani eri mieltä, Gor ja BDSM kun eivät kaikkien elämässä kohtaa lainkaan), joka perustuu filosofian professori John Langen salanimellä kirjoittamaan kirjasarjaan. Kirjoista elämäntapansa vaihtelevilla taiteellisilla vapauksilla omaksuneita kutsutaan lontooksi nimikkeellä Gorean, olisivatkohan suomeksi siis Gorealaisia - hehheh.

Gorin perusajatuksiin kuuluu, että naiset ovat luonnostaan alistuvia ja miehiä heikompi sukupuoli. Suurin osa Gor-planeetan naisväestöstä on orjia, vaikka vapaitakin naisia löytyy. Kajiroiksi kutsutuille naisorjille on olemassa tarkkoja käytössääntöjä orja-asennoista lähtien. Rasittavin internet-käytänne on, että orjat puhuvat itsestään aina kolmannessa persoonassa. Queenitis on sitä mieltä, että se kuulostaa hieman hölmöltä.

Minun on ollut vaikeaa suhtautua Goriin siitä lähtien, kun itse elämäntyylistä ylipäänsä kuulin. Aina kun kuvittelen valaistuneeni siinä määrin että ymmärrän muiden taipumuksia täysin, Gor ilmestyy jossain keskustelussa nurkan takaa ja olen jälleen ymmälläni. Vaikka meidänkin suhteessamme Pojalla on vapaat kädet enkä oikein osaa kuvitella itseäni kieltäytymässä mistään mitä Poika tahtoisi kokeilla, en missään muodossa koe itseäni orjaksi. Enkä oikein osaa käsittää, miksi joku haluaisi olla orja, puhumattakaan sellaisen omistamisesta.

Gor on maailmana jotenkin oudon kiehtova. Toisaalta tuntuu hassulta että on olemassa ihmisjoukko, jonka elämää säätelee fiktiivinen kirja, mutta toisaalta voihan Raamattuakin pitää fiktiona. Orjasäännöt ja tarkat asennot saattavat kuulostaa kummallisilta, mutta jokaisessa suhteessa on omat sääntönsä, eivätkä ne loppujen lopuksi taida varsinkaan D/s-suhteesta toiseen valtavasti vaihdella.

Ihan hölmöä kun tekisi mieli osoittaa sormella ja nauraa, mutta samalla tajuaa ettei oikeastaan ole varaa tehdä niin.

Housekeeping!

Huomasin viikonloppuna kotona käydessäni, että minulla on ikävä siivoamista. Sitä ei ehkä pommikenttää muistuttavasta asunnostamme yleensä huomaisi, mutta tietyllä tavalla nautin paikkojen järjestelemisestä. Erityisesti siisti keittiö ilahduttaa minua nykyään luvattoman paljon - kuten magneetti jääkaappimme ovessa toteaa "Mirror, mirror on the wall, I am my mother after all".

Kotityöt on meidän taloudessamme jaoteltu niin, että Poika hoitaa ruoanlaiton koska pitää siitä, ja ajoittaisen lattioiden luutuamisen koska inhoaa sitä vähemmän kuin minä. Pyykkirumba on Pojan harteilla lähinnä sen takia että oma vaatekaappini on siinä määrin laajempi etten luultavasti tajuaisi sitä ajallaan hoitaa kuitenkaan, toisinaan pesen koneellisen pyyhkeitä tai lakanoita kun sille päälle satun.

Omille hennoille harteilleni jää siis keittiön raivaus ja astiasouvi, sekä (myönnettäköön, laiskahko) imurointi. Yleensä kaivelen Pojalle myös ruokareseptiehdotuksia valmiiksi ja käyn kaupassa. Tavaroiden järjestely tapahtuu jokseenkin sulassa sovussa yhteisvoimin, jos pääsisin yksin Pojan papereita järjestämään siitä ei taitaisi tulla juuri mitään.

Kotityöjaottelu on siis taloudessamme jokseenkin samankaltainen kuin kuvittelen sen olevan monissa muissakin nuorehkoissa kahden hengen ruokakunnissa, Poika mitä luultavimmin osallistuu jopa enemmän kuin jotkut ikätoverinsa. D/s ei siis meillä tarkoita sitä, että hoitaisin aivan kaiken, vaikka minulla enemmän aikaa kotihommiin onkin.

Kummallista tässä siivouksenkaipuussani on vielä sekin, että inhoan yhdessä siivoamista. Siivoaminen ja touhuaminen yksin, kun voi välillä keittää kahvit ja touhuilla muuta, on vielä siedettävää. Kun kerrostalokaksiossa häärii kaksi henkeä järjestelemässä tavaroita ja siivoamassa, yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Ja sitten se toinen on juuri siinä kohtaa, jonka ajattelin imuroida. Tai kantaa tavaransa sängylle odottamaan loppusijoituspaikkaa juuri silloin kun ajattelin vaihtaa lakanat.

Vaikka siis kaipaan Poikaa ja kotia kovasti, kaipaan jo valmiiksi myös yksinolon hetkiä, jolloin voi varovasti kokeilla vaikka sitä imuroimista tai pölyjen pyyhkimistä. Koska olen kuopankaivuun ammattilainen, tiedän jo mitä tästä tekstistä seuraa:
1) Poika lupaa jalomielisesti, että saan tästä lähtien siivota ihan yksin kun siitä niin kovin nautin, ja
2) oma siivousmotivaationi vaipuu ennenäkemättömiin pohjalukemiin tämän uhoamisen jäljiltä.

Raastaa, repii.

Yksi sinkkukauteni oudoimmista seksikokemuksista oli yhdessä vietetty aamuyö jonka aikana kavaljeerini raapi minua. Aluksi ajattelin että raapaisu oli pelkkä vahinko, mutta mitä ilmeisimmin kalmankalpean nahkani kynsiminen oli kovasti herran mieleen. Kokemus jäi mieleeni lähinnä hämmentävänä, en osannut suhtautua siihen oikein miellyttävänä tai epämiellyttävänä.

Yksi harvoja ulkonäköäni koskevia määräyksiä on, että minun täytyy parhaani mukaan pitää sormenkynteni pitkinä (yhtä taktisesti lyhyeksi jätettyä lukuunottamatta, mutta ei siitä sen enempää). Tästä on varmaan aika helppo päätellä, mitä mieltä Poika kynsimisestä on. Varsinkin alkuvaiheessa yhteissuihkumme olivatkin melkoisia taisteluhaavojen tutkiskelusessioita, sittemmin olen sentään vähän rauhoittunut.

Oudohkosta ensikokemuksestani huolimatta olen varovaisen kiinnostunut myös kynsien uhriksi joutumisesta. Koska Poika tuskin alkaa tätä varten kynsiään epämiehekkään pitkiksi kasvattamaan, täytynee ostoslistalle ehdottaa esimerkiksi vampyyrihanskoja, vaikka niiden nimi onkin vähän koominen. Toinen vaihtoehto olisi pitkään jo kaipailtukin Wartenbergin pyörä, jospa näistä edes toinen joskus löytäisi kotiin pervolaatikkoomme.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että rajani kulkee ihon pinnan oikeassa rikkomisessa. Muutaman lävistyksen hankkiminen oli minulle ihan tarpeeksi neulaleikkejä, eikä needle play siis ainakaan toistaiseksi erityisemmin kiinnosta. Menneestä viisastuneena en kuitenkaan mene tässä vannomaan, etten koskaan halua viedä raapimisjuttuja pidemmälle veitsi- tai neulaleikkien puolelle.

Muumioleikkien kautta vähän tutummaksi tullut silmien ja korvien sulkeminen yhdistettynä johonkin terävään sen sijaan ... huhhuh. Kohtaonperjantaikohtaonperjantaikohtaonperjantai.

Does not play well with others.

Olen viettänyt viime aikoina lähes nunnamaisen siveää elämää, ainoa kontaktini kinkyilyyn on ollut Pojan puheluiden lisäksi internetin ihmeellinen maailma. Sattuneesta syystä silloin tutustuu eritoten rapakontakaisiin BDSM-harrastajiin.

Normaalioloissa roikun harvoin pervochateissa, mutta viime aikoina se on ollut iltojeni ilo. Samalla olen huomannut, kuinka monet pariskunnat tuntuvat pitävän suhteensa avoimena mahdollisille lisäjäsenille. Ehkä olen huomannut nämä keskustelut jostain alitajuisesta syystä, tai sitten niitä todella on ollut harvinaisen paljon. Perinteisin kuvio mitä ilmeisimmin on lisätä ns. beta-sub sen ensisijaisen alistujan rinnalle.

Aikaisemmin asiaa ajatellessani ei useamman kumppanin kanssa leikkiminen tuntunut mahdottomalta idealta. Varsinaiseen monikkosuhteeseen tuskin kykenisin, mutta fyysinen kanssakäyminen on asia erikseen. Poika ei kuitenkaan jaa lelujaan, joten ajatus on unohtunut sittemmin lähes kokonaan.

Nyt aloin pohdiskelemaan muiden palvelemista, tai mahdollista "kakkossubia". Eikä ajatus tunnu enää yhtään niin helpolta kuin aikaisemmin. Ehkä yhdistän fyysisenkin puolen vahvemmin juuri meidän väliseemme suhteeseen, enkä siksi osaa suhtautua siihen yhtä ylimalkaisesti kuin aikaisemmin. Hassua kuinka "vaniljaiset" perussäännöt minun ja Pojan suhteessa loppujen lopuksi on - yksiavioisuus ei taida olla erityisen vallankumouksellinen tahi perverssi idea.

Kas näin käy, kun viettää liian siveää elämää, on aikaa pohdiskella äärimmäisen hypoteettisia tilanteita ja kuvioita. Toivottavasti asiantila korjaantuu viikonloppuna.

Queenitis SMASH

Toisinaan kohdalle osuu asioita, jotka saavat suunnattoman vihaiseksi. Jos tämä teksti vaikuttaa kovin tulikivenkatkuiselta, voitte kuvitella miltä se kuulosti ennen vuorokauden jäähyttelyä.

Ehkä kaamein stereotyyppi alistujasta on henkilö, joka kyselemättä luopuu kaikista omista oikeuksistaan ja mielipiteistään. Eräänlainen palvelurobotti, jolla ei saa olla lainkaan omia tarpeita vaan joka on olemassa vain isäntäänsä tai emäntäänsä palvellakseen.

Muistan jo aikaisemmin lukeneeni amerikkalaisesta naisesta, joka pelasti avioliittonsa alistumalla täysin ja kirjoitti siitä kirjan. Nyt törmäsin naiseen uudestaan ja niskakarvani ovat edelleen pystyssä. Laura Doylen kirja on nimeltään the Surrendered Wife ja se on poikinut kokonaisen kansanliikkeen, jossa vaimot pelastavat rakoilevan avioliittonsa alkamalla kynnysmatoiksi. Kirja on myös suomennettu, runollisella nimellä "Heikko vahva vaimo".

Time-lehden haastattelussa Doyle kertoo olleensa aiemmin melkoinen höyryjyrä kotioloissa. Ja osittain kirjassa vaikuttaa olevan ihan järkeviäkin neuvoja, mutta:

"If he asks for your opinion on which shirt to wear or how to deal with the boss, you should smile serenely and say, 'Whatever you think', because by 'telling him what you think you risk contradicting him...he wants to know you bless what he thinks more.'"

Jos kokeilisin tätä kotona, Poika heittäisi minut mitä luultavimmin ulos kunnes osaisin käyttäytyä.

Mietin hetken, miksi tämä kirja sai minut niin vihaiseksi, että tuskin saan sen puettua sanoiksi. Sitten tajusin, että eniten tässä häiritsee se, että vastuu on täysin vaimolla. Puhumattakaan asioiden järjettömästä kärjistämisestä. Eikö höyryjyrän ja kynnysmaton välillä tosiaankaan ole keskitietä?

Kaameaa ajatella, että kertoessani omasta suhteestani ihmiset voivat kuvitella asioiden meilläkin toimivan näin.

i <3 Barbara Nitke

Poika löysi eilen Barbara Nitken kotisivut. Sieltä ovat peräisin myös tekstin kuvitukseksi lainatut kuvat, jotka ovat mielestäni uskomattoman kauniita ja omalla tavallaan - voiko näin fetissikuvista nyt edes sanoa - herkkiä.

Sen lisäksi, että Nitke on taistellut työnsä kautta sananvapauden puolesta, täti ottaa aivan mielettömän hienoja kuvia. Kotisivuilta löytyy Portfolio-osuudesta kaikenlaista henkilökuvista muotikuviin, mutta minua kiinnosti erityisesti Fine Art -osasto.

Sieltä löytyi useampi sarja kuvia, joissa esiintyvät aikuisviihdealan ammattilaiset ja BDSM-harrastajat, viimeisimmän sarjan aihe olivat polyseksuaalit. Tärkeintä BDSM-aiheisissa sarjoissa oli ainakin minulle se, kuinka pelkän ruoskimisen ja sitomisen sijasta pääosassa oli henkilöiden välinen vahva suhde. Nitken kirja onkin nimeltään Kiss of Fire - A romantic view on sadomasochism. Aamen, sisko!

Toivon, että kirja vielä joskus päätyy meidänkin kirjahyllyymme, kerron siitä enemmän sitten. Nauttikaa sillä aikaa kauniista kuvista.

Saatat olla perverssi, jos ...

... nimi Rubbermaid roskakorin kyljessä aiheuttaa suurta hilpeyttä.

... kikattelet bambukukkakepin hintalapussa komeilevalle "kukkake"-nimitykselle. (Etkä luule bukkaken tarkoittavan japanilaista kukkien asettelua. Eikä ostamasi kukkakeppi tule koskaan näkemään ensimmäistäkään kasvia.)

... luet uutisen malesialaisnaisen kepiniskurangaistuksesta, ja närkästyttyäsi uutisesta yleensä ilahdut huomatessasi, että kepin materiaali on mainittu.

... kokomerkintä "S/M" naurattaa joka kerta.

... kuten myös lontoonkielisten keskustelupalstojen "submit"-nappi.

Niillä mennään mitä on saatu, minkä sitä ihminen likaiselle ja ylivilkkaalle mielikuvitukselleen voi.

ETA: Varma merkki poikkeavista taipumuksista on myös, jos tämän 4chanista löydetyn kuvan häiritsevin elementti on mielestäsi auringonkukka. (Huolestuttava merkki on jo se, että avaat linkkejä jotka johtavat 4chaniin ...)

Työmoraalinvartija

Näin harvinaisen laiskan blogin päivittämisen jälkeen on osuvaa puhua työmoraalista. Vietin viikonlopun liehuen huvipuistossa ja naapurikaupungin panimoravintolassa, joten paluu arkeen lie paikallaan.

Olen pitkin kesää ihmetellyt (myönnettäköön, aika suureenkin) ääneen Pojalle työtovereideni työmoraalia, tai sen puutetta. Olen saanut siinä määrin periluterilaisen kasvatuksen, että omaan maailmankuvaani kuuluu työn tekeminen silloinkin kuin se ei erityisemmin huvita. Muuten kun ei löydy leipää pöydästä, sitä vartenhan siellä töissä ollaan.

Työmoraalikäsitykset yhdistettyinä yleiseen kiltti tyttö -syndroomaan ovat varmasti vaikuttaneet myös alistujan uraani. Pyrin aina tekemään parhaani ja ruoskin itseäni säälimättä, kun en yrityksestä huolimatta jossain onnistu. Vaikka minun ja Pojan suhde on D/s:n osalta varsin epämuodollinen, koen alistumisen tietyllä tavalla työnä. Lähinnä siinä mielessä, että sitäkin pitää harrastaa silloinkin kun ei erityisemmin huvittaisi - ja vaikka pää kainalossa jos niikseen tulee.

Olisi varmaan osaltaan terveempää osata suhtautua työntekoon niin kodin ulkopuolella kuin sisälläkin hieman kevyemmin, mutten osaa asenteitani muuttaakaan. Suhtaudun työhöni ehkä liian tunteellisesti kuin armas työnarkomaani-isäni konsanaan, mutta toistaiseksi olen sentään osannut jättää sen tietyllä tavalla omaan arvoonsa.

Aivan toinen tarina sitten on, kuinka joskus hamassa tulevaisuudessa Pojan kanssa selviämme siitä, että olemme molemmat taipuvaisia työhön uppoutumiseen. Pitänee yrittää vain pitää mielessä, että töitä riittää kotonakin.

Gentle wolves are the most dangerous ones of all

Koska tämänkertaisen blogitekstini syntytarina on niin järjettömän mutkainen, ajattelin jakaa sen myös teidän kanssanne. Olen ollut viime päivinä harvinaisen laiska blogaaja, mikä näkyy myös päivitystahdissa.

En yksinkertaisesti ole keksinyt oikein mitään kirjoitettavaa. Suurempia kriisinaiheita ei ole, Poika on kaukana poissa joten mitään konkreettista pervoilua ei ole ollut kuvioissa enkä ole törmännyt internetin ihmeellisessä maailmassakaan mihinkään mielenkiintoiseen.

Kunnes tänään selaillessani Joshua Hoffinen valokuvia näin kuvan, jossa tyttö kyyhöttää portaikossa ja huutaa samalla, kun valtava susi syöksyy häntä kohti. Susi. Tyttö. Punahilkka. Seksi. (Täysin loogista, eikö?)

Otsikko on lainaus Charles Perraultin alkuperäisestä Punahilkka-tarinasta, joka löytyy englanninkielisenä esimerkiksi täältä. Ei aivan se Disney-versio, johon nykyihmiset ovat tottuneet. Alkuperäisestä tarinasta puuttuvat pelastavat metsästäjät ja muutkin Messias-hahmot.

Punahilkka on tietenkin aika klassinen esimerkki puberteettiä ja naisen seksuaalisuutta käsittelevistä saduista, moralisoivine opetuksineen kaikkineen. Alkuperäistä tarinaa huomattavasti suuremman vaikutuksen minuun teki kuitenkin The Company of Wolves -novelliin perustuva elokuva, jossa tämä teema tuodaan selvemmin esille. Elokuvan näkemisestä on sen verran aikaa, etten enää muista siitä juuri muuta kuin ikkunan läpi syöksyvän susilauman.

Näin elokuvan juuri niihin aikoihin, kun seksuaalisuus tuntui minustakin lähinnä pelottavalta Isolta Pahalta Sudelta. Pelottavalta, mutta silti jollain tavalla kiehtovalta. Vietinkin vuosia yrittäen muuttaa seksisutta sopivan sisäsiistiksi lemmikkikoiraksi, epäonnistuen surkeasti.

Vasta nyttemmin, vähemmän perinteisen seksin löydettyäni, olen tajunnut että seksi on hauskaa juuri koska se on pelottavaa ja hallitsematonta. Ihminen on harvoin niin avuton ja kontrolloimaton kuin lauetessaan (ja sitten voidaankin miettiä miksi kontrollifriikit nuoret naiset kuten allekirjoittanut eivät onnistu laukeamaan ollenkaan Cosmon neuvoista huolimatta).

Osittain olen sitä mieltä, että vuosikausien hämmennys seksin suhteen on sittenkin osaltaan hyvä asia. Mitä pidempään haparoi, sitä mahtavammalta tuntuu tajuta vihdoin päästää irti.

ETA: And now for something completely different! Löysin Punahilkkaa kaivellessani myös Monty Pythonin version sadusta. Tämä ei liity blogitekstiini millään tavalla, mutta suosittelen silti!

All wrapped up

Historiallista, blogin ihka ensimmäinen kasvokuva! Saivarteluun taipuvaiset saattaisivat tosin valittaa siitä, että ko. kasvojen edessä on kerroskaupalla mustaa muovia.

Polttaritouhotuksen ja muun hömppätouhun vastapainoksi pääsin tänään muovikuoreen. Korvatulpat jäivät tällä kertaa käyttämättä, mutta mielenkiintoinen kokemus tämä oli näinkin. Pojan käärimistekniikka kaipaa ehkä vielä vähän hiomista, käärittyjen olkapäiden esteettinen olemus kun ei herralle itselleen kelvannut. Itse en osaa tätä sen kummemmin kommentoida, kun en koko pakettia sattuneesta syystä missään vaiheessa nähnyt.

Taisimme molemmat yllättyä siitä, kuinka paljon tästä pidimme. Pojan tullessa vapauttamaan minut saksien kanssa ilmoitin kohteliaasti että voisin kyllä oikeastaan pysyä kotelossani vielä hetken. Tosin lähes saman tien sain myös päähäni kokeilla sormieni liikuttelemista muovin alla, ja loppujen lopuksi kuoriuduin kotelosta suurelta osin aivan itse - valitettavasti kuoriutumiseni ei tainnut viehkoudessaan aivan vastata perhosten suorituksia.

Olin etukäteen aika varma, että panikoin aivan täysin kun liikkumistani rajoitetaan noin tuntuvasti. Kieltämättä sierainten peittäminen vähän hermostutti, vaikka suun kauttakin hengittäminen ihmisiltä tunnetusti käy. Paikallaan pysyminen ei kuitenkaan tuntunut mitenkään erityisen epämiellyttävältä, kotelon sisällä oli mukavan lämpöistä ja pimeää.

Bondageteippiä tällainen viritys tietenkin syö huimasti, kuten kuvissa näkyvä rulla osoittaa. Sadan metrin teippirulla riitti aikaisemmin mainitun mekon ja muutaman pienimuotoisemman teippiviritelmän lisäksi juuri ja juuri tähän koteloon, onneksi niitä oli paketissa yhteensä kolme. Haluan nimittäin ehdottomasti kokeilla tätä vielä uudestaan, vaikka olemme loppupäivän todistelleet Pojan kanssa kilpaa toisillemme kuinka tämä ei ole "our kink".

Nipernäper

Olen asunut viime päivät hämmästyttävän vaaleanpunaisessa maailmassa. Tiedättehän, sellaisessa jossa kikattavat ystävät järjestävät punastelevalle morsiamelle hihitellen pikkutuhmia juhlia.

Nokkelimmat kai tästä jo arvaavat, että ystäväni on menossa naimisiin ja polttarit ovat siis erityisen ajankohtainen asia. Mitä enemmän olen polttari-ideoihin perehtynyt, sitä kauempana tunnen olevani koko naissukupuolesta. Ketä nämä ihmiset oikein ovat, joiden mielestä "pienten lorujen" ja "osuvien mietelauseiden" kerääminen vihkoon on oikeasti aikuiselle ihmiselle mielekästä tekemistä?!

Aikaisemmin vertasin kihlasormusta omaan pantaani. Juuri tällä hetkellä olen todella tyytyväinen, että omaan elämääni kuuluu vain jälkimmäinen näistä kahdesta. Voisin marssia Pojan kainalossa maistraattiin vaikka huomenna, mutta perinteisiin häihin lähtemättömästi kuuluvia osasia tuntuu olevan miljoona.

Omalla tavallaan perinteet niin hääasioissa kuin D/s-kuvioissakin ovat mielestäni mielenkiintoisia ja ajoittain epäilemättä paikallaan. Molemmissa tapauksissa suurin osa niistä ei kuitenkaan tunnu erityisen hyvin istuvan omaan elämääni. Ja molemmissa tapauksissa tunnen itseni vähän tosikoksi ja vähän erikoisuudentavoittelijaksi sanoessani sen ääneen.

The Loving Dominant

Haeskellessani kirjoja törmäsin opukseen nimeltään The Loving Dominant. Heti kirjan toisen luvun otsikko on "Are you a loving dominant?".

Otsikosta innostuneena aloin miettiä tunteiden merkitystä omalle BDSM-uralleni. En osaa kuvitella alistuvani kenellekään, jota kohtaan en tuntisi ainakin syvää kiintymystä ja kunnioitusta. Varsinaista rakkautta palveluni ei ehkä vaadi, mutta tunteita joka tapauksessa.

Pojan kanssa voin olla varma, että rakkaus on molemminpuolista. Kyse ei niinkään ole tarpeiden täyttämisestä tai leikkimisestä, vaan BDSM on osa rakastavaa parisuhdetta. Tärkeä osa, tottakai, mutta silti vain osa. Jos Poika huomenna ilmoittaisi, ettei tässä elämäntilanteessaan jaksaisi ottaa vastuuta meistä molemmista ja alistaa minua, pysyisin silti hänen rinnallaan (olipa kornia).

Ehkä juuri tunteiden tärkeyden vuoksi ajatus leikkitreffeistä on itselleni niin kaukainen. En osaa kuvitella alistuvani jonkun piiskattavaksi ihan tuosta vain jossain bileissä. Pojan käskiessä niin tottakai, mutta silloinkin tilanteessa olisi mukana se kuuluisa rakkaus.

On kai tietyllä tavalla rajoittavaa vaatia BDSM:nsä mausteeksi myös suuria tunteita. Minulle se kuitenkin on niin tärkeä osa, etten osaa enkä tahdo siitä tinkiä. Piiska ja rakkaus kulkevat elämässäni käsi kädessä.

Hi-Yo Silver, away!

Olen alkanut viime aikoina katua sitä, ettei minusta koskaan tullut heppatyttöä kuten kaikista muista. Se nimittäin auttaisi huomattavasti myös pervoshoppailussa, kun osaisi puhua edes jokseenkin vakuuttavasti siitä kuinka tarvitsee tarviketta X hepalleen.

Ilmiselvin ratsastustarvikeliikkeestä hankittava väline on tietenkin kunnon raippa. Se nyt vaan on valitettavan totta, että erotiikkaliikkeissä myytävissä raipoissa on aika tukeva pornolisä, eikä laatu välttämättä ole paras mahdollinen. Olemme olleet raippaamme oikein tyytyväisiä, mutta ainahan lelulaatikkoon mahtuu toinenkin.

Bondageteipistä keskustellessani sain ulkomaanelävältä vinkin, jonka mukaan Vet Wrap toimii jokseenkin samassa tarkoituksessa - ja sitä voi käyttää kerta toisensa jälkeen! Pienen tutkimustyön perusteella näyttäisi siltä, että Vet Wrap on suomalaisittain liimapinteli. (Mikä ihme on pinteli?)

Köyttäkin ovat touhukkaammat ilmeisesti saaneet purkamalla heinäverkkoja, joiden hinnat eivät päätä huimaa. Ajatus ihan luonnonvärisestä hampusta alkoi koputtaa takaraivossani heti, kun tämän idean jostain kuulin. Ilmeisesti sisälläni asuu sittenkin pieni varusteurheilija, äkkinäinenhän ehkä tyytyisi kahteen erilaiseen köyteen.

Näiden lisäksi ratsastus- ja lemmikkieläintarvikeliikkeeistä löytyy kaiken maailman koukkuja ja jousihakoja, talutusremmejä, kaulapantoja ja monenmoista mukavaa tavaraa. Nyt pitäisi vain keksiä sopivan vakuuttava peitetarina ja päästä kaupunkiin sitä testaamaan. Toisaalta olen kyllä jo niin tottunut metsästämään Vaimon puolesta kaikenmaailman käsityötavaraa, että kaupoissa törttöily hieman epämääräisin ohjein menee jo lähes rutiinilla. Viimeksi pääsin puikko-ostoksille, ja aloitin oikein asiantuntevasti pyytämällä kolmosen bambupuikkoja. "Niin siis pyöröpuikot, sukkapuikot vai ihan tavalliset?" "Ai niitä on monenlaisia? Öhh .."

Life in plastic, it's fantastic

Talouteemme on viime aikoina ilmestynyt kommenttilaatikossa vilahtaneiden kukkakeppien (joista ehkä myöhemmin lisää) lisäksi myös perusmustaa bondageteippiä. Näin alustavien kokeilujen perusteella luulen, että teippi pääsee pervolaatikkomme vakiovarusteeksi, vaikka onkin ehkä hamppuköysihehkutuksen jälkeen oudohko valinta.

Olin yllättynyt siitä, kuinka mukavalta teippi näytti vaikken suuri mustien, kiiltävien PVC-pintojen ystävä olekaan. Teipistä askarreltu mekko tosin paljasti joka ikisen makkaran, armottoman ihonmyötäinen kun oli.

Teipissä on ihan mukavaa olla, ainakin näin kesällä se tuntui hassun lämpimältä iholle liimautuessaan muttei hiostanut lainkaan niin paljon kuin ehkä voisi kuvitella. Teippipakkauksen lupaukset siitä, että teippi tarttuu vain itseensä tosin osoittautuivat tiukemman rintojen sitomisen jälkeen hieman liiotelluiksi - varokaa nännejänne!

Mekkoa huomattavasti huolestuttavampi kokeilu seurasi myöhemmin illalla, kun Poika päätti kokeilla miten teippi toimisi siteenä silmillä. Tähän olinkin jo varautunut, mutta kun teippikierrokset jatkuivatkin silmien lisäksi myös suun yli, alkoi jo vähän pelottaa. Teippihuppu vaimensi ääniä sen verran, että teippiä irrottaessa kuuluva ääni tuntui suorastaan korvia vihlovalta Pojan keriessä huppua taas auki. Poika ehdottikin ystävällisesti että ensi kerralla huppuun voisi yhdistää korvatulpat (kas näin, lapset, kaivetaan itse itselleen kuoppa).

Yritin kysellä myös Pojalta ensikokemuksia, mutta näin pikaisten testausten perusteella on hankala arvioida materiaalin käyttökelpoisuutta kovinkaan monipuolisesti. Helposti ja nopeasti teipistä kuitenkin saa askarreltua monenmoista, täysmuumiointi alkoi tietenkin heti kangastella Pojan mielessä.

Näin subin näkökulmasta teipin yksi suurimpia heikkouksia on sen ihotuntuman puute, köyteen verrattuna en saa muovikuoresta aivan samanlaisia väristyksiä. Toisaalta teipillä saa turvallisemmin tehtyä tiukempiakin paketteja, kun paine jakautuu leveämmälle alueelle. Ja on pakko myöntää, että vaikken osaa kuvitella itseäni sovittelemassa PVC-huppuja, koko pään paketointi oli pelottavaa nimenomaan hyvällä tavalla.

PS. Mainittakoon positiivisten kokemusten vastapainoksi, että ituhipin sydän itkee verta bondageteipin heikkojen uudelleenkäyttöominaisuuksien vuoksi.

Ei aina käy niin kuin haaveillaan

Poika tunnustikin jo juhlapostauksen kuvan olevan äärimmäisen lavastettu tapaus normaaliin kuvamateriaaliimme verrattuna. Kyseinen kuva on juuri siitä kuvaussessiosta, jonka aikana pystyin keskittymään vain trampoliinin kitinään.

Sorrun usein kuvittelemaan, etteivät sessiot meidän välillämme vaadi mitään ihmeellistä "lämmittelyä" tai valmistautumista. Asiathan vain tapahtuvat täysin luonnollisesti, ja toisinaan Poika kaivaa niiden tapahduttua kameran esiin.

Tuo kuvaussessio kuitenkin avasi silmäni (Pojan kommentista päätellen vaikutti häneenkin), ja tajusin kuinka tärkeää oikeaan mielentilaan pääseminen on. Yleensä Poika ottaa ohjakset aika tiukasti itselleen session aluksi, vaikka saatammekin neuvotella asennosta tai saatan ehdottaa itse jotain. Eikä siihen vaadita mitään tiukkaa otetta kummempaa, tosin Pojalla on myös aivan selvä käskytysääni ja -ilme. Jälkimmäisen nähdessäni tiedän valmiiksi että nenäkkyydestä sakotetaan siinä määrin ettei se kannata. Koska tuolla kertaa tarkoituksena oli vain kokeilla, onnistuisiko suunnitellunkaltainen kuva, tuo tärkeä ohikiitävässä hetkessä tapahtuva vallanvaihdon selkiytys jäi tekemättä.

Lopputulos oli se, että oloni oli koko kuvaamisen ajan käsittämättömän typerä. Että tässä sitä nyt keekoillaan ilkosen alasti sängyllä sillä aikaa kun naapurin pennut hyppii trampoliinilla, onpa kinkyä. Ja näkyyköhän siinä kuvassa nyt vähän liikaakin ja tää sivuvalo kyllä nyt paljastaa kaikki selluliittikraaterit. Kykenemättömyyteni sopeutua tilanteeseen johti sitten siihen aikaisemminkin mainittuun venkoiluun, jolloin Pojalla vuorostaan meni hermot huonosti käyttäytyvään subiinsa ja kuvaussessio loppui siihen. Jälkikäteen molemmilla taisi olla vähän hölmö olo.

Vaikka juuri siinä hetkessä harvoin siltä tuntuu, kun asiat menevät pieleen ne tarjoavat usein mielettömän hyvän tilaisuuden oppia. Varsinkin, kun kummallakaan meistä ei juuri ole kokemusta BDSM-dynamiikasta, vaikka taitaa olla niin että sekin on opeteltava uudelleen uuden ihmisen kanssa. Ja on kai aika ahneen optimistista kuvitella, että tällaisessa suhteessa oppisi oikeasti olemaan ja elämään vuoden verran sitä harjoiteltuaan.

Näin jälkikäteenhän on helppo sanoa, että a) minun olisi pitänyt olla rehellinen ja sanoa, että tämä ei nyt toimi lainkaan ja tuntuu vähän hölmöltä, tai b) Pojan olisi pitänyt ottaa tilanne tiukemmin haltuun kun huomasi sen lipsuvan. Montakohan kertaa pitää lukea ja kuulla rehellisyyden olevan tärkein osa BDSM-suhdetta (ja parisuhdetta ylipäänsä), ennen kuin sen oikeasti uskoo ja oppii?

Wallpaper* goes kink.

Edellämainitulla maakuntamatkallamme löysin itseni R-kioskin lehtihyllyn edestä matkalukemista etsimässä, työn alla oleva tiiliskiviromaani kun ei mahtunut enää kassiin.

Ensin olin noukkimassa mukaani akkainlehden, mutta sitten käteeni osui heinäkuun Wallpaper*, joka paljastui design-lehden seksinumeroksi. Pikaisen selailun perusteella lehti oli ostettava tukevasta hintalapusta huolimatta - suosittelen muillekin, vielä on heinäkuuta jäljellä!

Jos kympin tuhlaaminen kiiltävään paperiin tuntuu turhan suurpiirteiseltä rahankäytöltä, lehden sisällöstä voi nauttia myös sen nettisivuilla. Omasta mielestäni kiinnostavin oli juttu Fettersistä, brittiläisestä S/M-välinevalmistajasta. Linkin takaa löytyy pieni kuvagalleriakin.

Myös eroottisten "kahvipöytäkirjojen" julkaisemista koskeva juttu herätti ajatuksia, on kummallista miten 40-luvun pin up -pehmoporno on nykyään täysin salonkikelpoista. Kertonee jotain muuttuneista asenteista.

Ja niille teistä, jotka nauttivat muiden tirkistelystä Poikaa enemmän, suosittelen lämpimästi Robbie Cooperin Immersion: Porn -pätkän katselua. Perusajatuksena siis kuvata ihmisiä katsomassa pornoa ja laukeamassa.

Päätän lehtihehkutukseni täältä tähän, oli niin mielettömän mahtavaa löytää näinkin mainstream-julkaisusta varsin suorasanaista seksin ja erityisesti BDSM:n käsittelyä! Asiasta lie kiittäminen Peter Savillea, joka mitä ilmeisimmin on Iso Nimi mutta josta en itse ollut koskaan kuullutkaan. Thanks, Peter!

ETA: Niin, Fettersillähän on toki myös oma verkkokauppa. Joko kohta on joulu?

Äiti Pojasta pappia toivoi ...

Lomailumme jatkui sukuloinnilla - siitä, voiko tällaista maakuntamatkailua varsinaisesti lomaksi laskea, voidaan toki olla useampaakin mieltä. Kuten tämän blogin puitteissa on aikaisemminkin käynyt ilmi, suhteemme on parisuhteena osittain vankan vaniljaisella pohjalla emmekä siis sukulaisten silmissä taida poiketa perinteisestä susiparista juurikaan.

Tämä salapervoilu johtaa tietenkin niin sukulaisten kuin ystävienkin edessä aika herkullisiin tilanteisiin. Vaimo muistelikin jo päivänä muutamana, kuinka viime kesänä kikatellen kerroin Pojan ystävän reaktiosta, kun kumarruin noukkimaan jotain Pojan pudottamaa tavaraa. "Niin, polvistu, narttu!"

Tällä reissulla hymyilyttävistä kommenteista vastasi enimmäkseen oma armas äitini. Jo aikaisemminhan meillä on kotona opeteltu tasa-arvoa jokseenkin tähän malliin: "Sinä älä D sitten ala koskaan miestä passaamaan, se on loputon suo! Silitätkö sinä veljes paidan vai silitänkö minä?" Tällä kertaa äiti neuvoi muun muassa, etten missään nimessä saisi päästää elämääni tilanteeseen jossa joutuisin kysymään lupaa mielimusiikkini soittamiselle autossa (vanhempieni musiikkimaut eivät aina aivan kohtaa). Asioiden luontevuudesta puhuttaessa äiti havainnollisti tavoistaan luopumista sanomalla, että "se olisi aivan sama kuin sulle yhtäkkiä sanottais että lähdepä kotoa ilman alushousuja".

Kun nyt olen taas äitynyt muistelemaan hurjaa nuoruuttani, voinen verrata edellisten kommenttien aiheuttamaa olotilaa niinkin muinaiseen tapahtumaan kuin neitsyyden jälkeiseen elämään. Muistan istuneeni olohuoneen sohvalla ja ihmetelleeni, miten kukaan ei huomaa minussa mitään eroa, vaikka olin omasta mielestäni aivan eri nainen. Ehkä silti kaikkien osapuolten kannalta parempi, etteivät nämä myöhemmät edesottamukseni ainakaan vaatteet päällä näy ulospäin.

Omin käsin onneen

Sarjassamme Draamakuningatar muistelee, olen viime aikoina miettinyt itsetyydytystä ja omaa historiaani itsesaastutuksen saralla.

Eroottiseen heräämiseeni vaikuttivat lähtemättömästi jo mainitut Regina-lehden Naisen unelmia -pehmopornotarinat. Muutama vuosi myöhemmin löysin veljeni pornolehtikätkön ja siirryin sitä myötä vähän suorasanaisempaan materiaaliin. Muistaakseni samoihin aikoihin löysin netistä jonkin Herkku.netin esiasteen, jonka tarinoita tallensin salaa ja kovasti häpeillen myös koneelle salanimen ja salasanan turvin.

Lopullisesti pankin räjäytti LitErotica, jonka Non Consent / Reluctance -osiota käyn edelleen lukemassa varsin ahkerasti. Tai siis kävisin, ellei itseni räplääminen olisi saanut kovin uudenlaisia vivahteita jo aikaisemmin tämän suhteen aikana.

Jossain vaiheessa olin vakuuttunut siitä, että masturboin väärin. Omat henkilökohtaiset hetkeni kun eivät juurikaan muistuttaneet asiaa käsittelevien, miesyleisölle suunnattujen dokumenttielokuvien naistähtien huokailua ja vääntelehdintää. Puhumattakaan siitä, että saatoin teini-iässä masturboida ihan vain aikani kuluksi.

Hormonaalisen ehkäisyn maaimaan astuttuani koko touhu jäi vuosiksi vähemmälle, sen verran tehokkaasti nuo pienet taikapillerit vaikuttivat libidooni ylipäänsä. Lähtiessäni ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi ei käynyt mielessänikään koskea itseeni sinä aikana, odottelin kärsivällisesti silloisen poikaystäväni vierailua kädet tiukasti lakanan päällä.

Nykyään moinen siveys on muisto vain, mutta mutkia matkaan tuo Pojan sääntö, jonka mukaan en saa laueta ilman lupaa. Käytännössä siis joudun erikseen pyytämään luvan myös itsetyydytykseen, ellen halua vain turhautua entistä pahemmin. En rehellisesti sanottuna kehtaa häiritä Poikaa joka kerta kun ajatukseni harhailevat siveettömille poluille, usein koko toimitus jää siis väliin. Eikä Vaimon kainalossa nukkuminenkaan erityisesti tarjoa tilaisuuksia peiton alla vietettävälle laatuajalle. (Vaimolle terveisiä, vieressäsi nukkuminen on silti oikein mukavaa!)

Kyllä Dom osaa

Mietiskelin jo keväämmällä, kuinka tietosanakirja isänä on vaikuttanut myöhempään elämääni.

Varsinainen kipinä tähän blogitekstiin tuli kuitenkin Vaimon kanssa keskustellessa - Vaimo sanoi, ettei oikein voisi seurustella ihmisen kanssa, joka olisi jossain itselle tärkeässä tai itsestäänselvässä asiassa järjettömän huono.

Itse en ole mielipiteissäni ihan yhtä ehdoton, mutta on silti pakko myöntää etten voisi alistua kenellekään, jota en voi edes jollain elämän alueella ihailla. Muualla puitu alistamiseen vaadittava fyysinen ylivoima ei hentoisten tyttölihasteni ansiosta ole erityisen ajankohtainen vaatimus, mutta omasta yläpäästäni täytyy löytyä ylivoimaa myös henkisellä puolella.

On silti mielestäni aivan OK, että olen esimerkiksi kieltenpuhumisessa Poikaa etevämpi - osaan olla olematta hiljaa useammalla kielellä, mutten oleta kaikkien kykenevän samaan. Koska oma lapsuuteni ja nuoruuteni sujui nenä kiinni kirjassa ja Pojan puolestaan läheltä-piti-tilanteissa, saan varata mahdolliset kirjallisuuskeskustelut pääosin muuhun seuraan. Siinä seurassa jäänkin sitten herkullisesti alakynteen.

Maailmasta löytyy siis muutama juttu meikkaamisen ja hössöttämisen lisäksi, joissa voin väittää olevani Poikaa etevämpi. Esimerkiksi keittiön puolella, klassisten suunnistamisen ja loogisen ajattelun saralla tahi tietokoneisiin liittyvissä asioissa sen sijaan voin rauhassa siirtyä sivustakatsojan rooliin ja olla tyytyväinen siihen, että edes toinen meistä osaa. Pidän tuosta tunteesta ehkä epäterveellisen paljon.

Ehkä kyse on siitäkin, etten kokisi oloani erityisen miellyttäväksi luovuttaessani valtaa elämässäni ihmiselle, jonka tiedän hanskaavan sen vielä kehnommin kuin minä. Tiedän Pojan omaavan suunnittelukykyä ja rauhallisuutta siinä määrin minua enemmän, että on kaikille osapuolille vain parempi jos suurin osa päätöksistä otetaan käsistäni kauas, kauas pois.

PS. Blogitekstin aihetta pohdiskellessani ja tekstiä aloittaessani olin lähes varma, että olin kirjoittanut tästä jo. Miten ihmeessä vuosikausia blogia pitäneet ihmiset välttävät itsensä toistamista, tai ainakin tekevät sen tietoisesti? Ja miksi ihmisen pitää keksiä niin pikkunokkelia otsikoita ja epämääräisiä tageja, ettei niistä ole asioiden selvittämisessä mitään hyötyä?!