tiistai 26. tammikuuta 2010

Vaikeita aiheita

On mielipiteitä, joiden ilmaisemista joutuu punnitsemaan tietyssä seurassa pidemmän aikaa. Kriittinen diskurssintutkimus, feminismi ja D/s ovat kaikki sellaisia elämäni osa-alueita joihin liittyvistä asioista tuskin koskaan pystyn keskustelemaan täysin vapaasti.

D/s on tabu aika ilmiselvistä syistä, ja siitä puhumista välttelen lähinnä siinä määrin kuin "normaalitkin" ihmiset pidättäytyvät yksityiselämänsä kuvioiden tarkemmasta hehkuttamisesta. Jos seksuaalisuudeltaan poikkeavat ryhmät jotenkin nousevat keskustelussa esiin, pyrin yleensä viimeiseen asti käsittelemään asioita mahdollisimman etäännytetysti sen sijaan että käyttäisin itseäni esimerkkinä. BDSM:n kuvaaminen sairaana tai huvittavana (tai molempina) närkästyttää, mutten jaksa tarttua jokaiseen huonoon vitsiin.

Tarttumattomuudelleni on painava syy. Edessäni on usein kaksi jokseenkin yhtä houkuttelevaa vaihtoehtoa:
1) Ole hiljaa.
tai
2) Paljasta olevasi huumorintajuton, tiukkanutturainen feministi, pervo ja/tai pilkunviilaaja. Kuten nyt tässä blogitekstissäni teen.

Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi se, kun puhutaan pornosta tai kun vastaan tulee tekaistu automainos.

Tiedän, että on oikeastaan puhdasta pelkuruutta pitää suunsa kiinni seurassa, jossa tietää auttamatta jäävänsä vähemmistöön. Silti kaduin Kokeilijoiden blogitekstiin lisäämääni kommenttia heti sen lähetettyäni. Vaihtoehto numero kaksi kun usein tarkoittaa pitkiä, turhauttavia keskusteluja joissa yhtäkkiä olen vastuussa kaikkien feministien mielipiteiden puolustamisesta. Eikä silloin auta vedota siihen, että feminismejä ihan oikeasti on useita, aivan kuten esimerkiksi kristinuskostakin löytyy kaikenlaisia suuntauksia vaikka kaikkien perusperiaate on jokseenkin sama.

On vaikeaa perustella, kuinka "harmiton vitsi" tai "ihan normaali porno jota naisetkin katsoo" auttaa osaltaan ylläpitämään yhteiskunnan sellaisia valtarakenteita ja ihanteita, joiden itse mielelläni näkisin muotoutuvan toisenlaisiksi. Vähän kevyemmällä tasolla on vaikeaa perustella, miksi mielestäni oikeinkirjoitussäännöt ovat tärkeitä sekä ensimmäisen kotimaisen että muidenkin kielten ollessa kyseessä. Jos näitä asioita ei näe millään tasolla tärkeinä, on varmasti myös vaikeaa ymmärtää kuinka ne ylipäänsä voivat tuntua merkittäviltä.

Perustelemisen vaikeus johtuu varmasti osaltaan siitä, etten ole käyttänyt perusteluiden laatimiseen tarpeeksi aikaa ja ajatuksia. Ja siitä, etten ole valmis käyttämään niitä myöskään jokseenkin hedelmättömäksi näkemääni keskusteluun. Ykkösvaihtoehto tuntuu tätä nykyä yhä useammin parhaalta, vaikka tiedän että se vasta hedelmätön onkin. Asiat eivät muutu koskaan, jos niistä ei jakseta keskustella silloinkin kun se on ikävää. Joskus barrikadeille kiipeäminen vain tuntuu turhan raskaalta.

Keskustelimme aiheesta Pojan kanssa, ja Poika totesi tyynesti saavuttaneensa valaistumisen tiellä niin korkean asteen, että nykyään ottaa mukavan asennon ja jotain naposteltavaa kätensä ulottuville kun huomaa, että Internetissä ollaan taas väärässä. Helppohan Pojan on napostella, kun harteilla eivät paina niin ympäristön, naissukupuolen kuin koko pervopopulaationkin tulevaisuus!

maanantai 25. tammikuuta 2010

The Tease Queens - coming to a venue near you!

En varmasti ole ainoa peräkylän pervo, joka on harmitellut sijaintiaan Kehä III:n ulkopuolella ja sen tuomia välimatkavaikeuksia. Esimerkiksi suuresti hehkutettu burleski, josta itsekin syksyllä kirjoitin, jää helposti näkemättä. Mutta ei hätää! Tamperelainen The Tease Queens -ryhmä on päättänyt toteuttaa Suomen ensimmäisen burleskikiertueen.

Kiertueen aikataulu näyttää siinä määrin lupaavalta, että tarkkasilmäinen saattaa bongata allekirjoittaneen yleisöstä. Uusi fiftarihenkinen hame onkin kaivannut ulkoilutusta! Nänniviirit lupaan sentään jättää (ainakin toistaiseksi) ammattilaisille.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Kehovihaa

Varoitinkin jo, että viime aikoina päässäni on viihtynyt huomattavasti BDSM:ää paremmin erinäiset feminismiin liittyvät asiat. Omalla tavallaan tämän tekstin aihe kuitenkin ainakin omassa elämässäni liittyy yllättävänkin vahvasti myös D/s-kuvioihin.

Kenellekään blogiani edes satunnaisesti seuraavalle ei lie jäänyt epäselväksi, että omistan omasta mielestäni paitsi liikaa vatsamakkaroita (mm, makkaraa ..) että liian isot jalat, minkä lisäksi kehoni kasvaa liikaa karvaa. Ja tällä hetkellä oma suhtautuminen kehooni on positiivisempi kuin koskaan ennen.

Body hate on käsite, joka vilahtelee usein rapakontakaisissa Fat Acceptance -blogeissa. Otin taiteellisia vapauksia ja suomensin käsitteen sanalla kehoviha(, joka on muuten sanana jotenkin todella hauska). Minuun kolahti erityisesti tämä esimerkki kehovihasta, joka käytännössä suuntautuu paitsi omaan kehoon, myös muiden naisten kehoihin. Eivätkä kehonsa vihaaminen ja sen mukanaan tuoma syyllisyydentunne todellakaan ole läskien yksinoikeus, "vääränlainen" laihuus on aivan yhtä hyvä syy itseinhoon ja epävarmuuteen.

Useammassakin haastattelussa julkisuudessa paljon esiintyvät naiset ovat todenneet tulleensa sinuiksi oman vartalonsa kanssa äitiyden myötä. Kun keholla on täysin esteettisyydestä ja eroottisuudesta irrotettu rooli, se näyttäytyy aivan erilaisena kuin aikaisemmin. Toisaalta taas jos oma keho ei siinä tilanteessa toimikaan niin kuin pitäisi - maitoa ei tulekaan, äiti masentuu eikä jaksa hoitaa vastasyntynyttään - syyllisyydentunto ja itseinho noussevat aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Itse en ole äitiyden parantavaa voimaa kokenut, enkä osaa kuvitella päätyväni äidiksi tulevaisuudessakaan. Omalla kohdallani D/s on toiminut osittain samalla tavalla: kun kehonsa näkee esineenä jonka tarkoitus on tuottaa toiselle osapuolelle mielihyvää, ei sen ulkonäkö oikeastaan tunnu enää niin tuikitärkeältä. Tärkeintähän silloin on se, kuinka toinen kehon näkee ja kokee, eivät omat kompleksit.

Oma lukunsa ovat kaikki sessioiden aikana otetut kuvat. Yleensähän valokuvassa esiintyy omana itsenään ja pyrkii jotenkin luomaan tietynlaista kuvaa itsestään. Katseluvaiheessa sitten taivastellaan, mitä meni pieleen missäkin kuvassa - vatsaa olisi voinut muistaa vetää sisään, voi miksi piti nauraa suu auki, näytän siltä kuin en olisi nukkunut viikkoon ja niin edelleen. Mutta kun esiintyykin kuvassa ruumiinosana, pelkkänä yksittäisenä kappaleena, kuvan tarkastelu on jotenkin aivan erilaista. Poimu, joka "siviilikuvassa" aiheuttaisi suurta huolta selkäläskeistä (onkohan yksikään mies koskaan edes kuullut koko termiä?), tuokin mieleen klassisen maalaustaiteen.

Olisi todella hienoa jos voisin nyt sanoa olevani täysin sinut oman kehoni kanssa sen kuljetettua minua eteenpäin vuosikaudet lähes moitteettomasti ja kestettyä urheasti moninaiset toilailuni. Siitä pisteestä ollaan vielä kaukana, mutta luulen ainakin näkeväni sen horisontissa. Kyllä tämä tästä!

tiistai 19. tammikuuta 2010

Vätystelyä ja kyllästymisiä

Kun pakkanen kiristyy, ihmiset jäykistyvät pakkasasentoon. Hartiat nousevat huomaamatta hieman tavallista korkeammalle ja tiukempaan kääritty kaulaliina viimeistelee ylävartalojäykkyyden, jonka ansiosta pakkasella ei tietä ylittäessään voi kääntää päätään vaan on käännettävä koko ylävartaloa jos haluaa nähdä sivuilleen. Oikein kovilla pakkasilla kaulaliinoista ja pipoista askarrellaan aikuisten kypärälakki ja polvien taivuttaminenkin käy vaativaksi vaatekerrosten lisääntyessä.

Minusta tuntuu, että olen kinkyilyn suhteen luutumassa jokseenkin samanlaiseen asentoon. Asiat alkavat tuntua aika tutuilta ja uusia ideoita tai oivalluksia tulee vastaan enää harvakseltaan. Ja niin turhauttavalta kuin tiedon määrä tuntuikin ensin, tämä on puolestaan vähän tylsää. Ottanee aikansa, ennen kuin jo unohtuneita asioita pääsee keksimään uudestaan, ja ennen kuin horisontti taas vähän levenee niin että uusille asioille oikeasti on tilaa.

Ehkä siksi viime aikoina blogiinkin on tehnyt mieli kirjoittaa kaikenlaista asiaan mitenkään liittymätöntä kehonkuvasta ja muista feministihömpötyksistä, jotka puolestaan ovat kiinnostaneet enemmän kuin aikoihin. Muutama feminismiin ja BDSM:ään liittyvä teksti on muhimassa, niitä joutuu kypsyttelemään "kevyempiä" aiheita enemmän.

Tavallisesti etsin kadonnutta kirjoitusinspiraatiota muita blogeja tai keskustelufoorumeita lukemalla, mutta viime aikoina Blogilista on herennyt tavallistakin kenkummaksi, joten sekin on jäänyt vähemmälle. Lopulta tein uuden aluevaltauksen siinä toivossa, että länsinaapurit osaisivat tämänkin paremmin. Jos haluat ottaa mallia, seuraa blogiani Bloglovinin avulla. Näin äkkiseltään vaikuttaa siltä että Bloglovin toimii jokseenkin samalla tavalla kuin Blogilista - paitsi että se oikeasti toimii, ja lukemansa blogit voi lisätä ilman että blogin omistaja on niitä erikseen palveluun listannut. Tagit tosin näyttävät kovin rajoitetuilta verrattuna Blogilistaan, vaan josko tähänkin tottuisi. Tuttua ja turvallista on ainakin se, että palvelu on muotiblogeja väärällään - heh heh.

maanantai 11. tammikuuta 2010

See evil, hear evil, speak evil.


Apinat ovat ehkä viisaita, mutta alistujat eivät aina. Ohimennen mainitsemani kuvaidea miellytti Poikaakin siinä määrin, että bondageteipillä oli taas töitä. Kaikki kolme kuvaa onnistuttiin ottamaan jokseenkin yhdellä käärintäkerralla, Poika teki tarvittavia muutoksia sitä mukaa kun kuvauskohde vaihtui. Valitettavasti kuvaformaatiltaan tavanomaista leveämpi otos ei oikein pääse Bloggerin postauksen raameissa oikeuksiinsa, suurempaa kuvaa voi ihailla kuvaa klikkaamalla.

Kuvassa on muuten vinha perä: kun jostain syystä alkaa kiukuttaa, asiat näyttävät paljon synkemmiltä ja viattomimmatkin kommentit kuulostavat ärsyttäviltä. Omalla kohdallani kiukunpuuska yleensä laantuu vasta siinä vaiheessa, kun suusta on jo ehtinyt päästä jotain todella myrkyllistä. Kummasti kuitenkin auttaa, jos saa sanottua ääneen että "nyt kiukuttaa" - tai kuten teemme usein Pojan kanssa kaupungilla luuhatessamme, varoitettua että "nyt tuntuu siltä että kohta on kiukkunälkä". Se niskassa kiristyvä jousi ja alkava päänsärky laantuvat saman tien, kun osaa käyttäytyä hetken kuin aikuinen. Kauhean ikävää ja vastuullista.

torstai 7. tammikuuta 2010

It's OK, ma'am, we're not professionals.

Ensimmäisen kerran törmäsin juttuun Dirty Diaries -pornoleffasta viime vuoden viimeisessä Tulvassa. Anna Vuorelainen kirjoitti elokuvasta otsikolla "Pornoa pukinkonttiin", kertoen ruotsalaisesta Mia Engbergin tuottamasta feministipornokokoelmasta ja sen Ruotsissa aiheuttamasta kohusta - elokuvaa kun tuki valtion elokuvainstituutti 50 000 euron apurahalla, valtavirtaporno tuskin aivan samanlaisia tukia saisi.

Tulvan juttua ei netistä löydy, mutta Voiman "Oikeus pornoon" sen sijaan löytyy. Suvi Auvisen artikkelissa pohdiskellaan jokaiselle feministille tuttuja asioita pornoon liittyen: onko feministisen pornon tekeminen mahdollista tai edes tarpeellista? Pornon kun voi nähdä joko voimauttavana tai kaikissa muodoissaan ihmistä esineellistävänä ja siten alistavana toimintana. Itsekään en oikein tiedä, miten pornoon ja seksityöhön* pitäisi suhtautua.

Voiman artikkelissa mainitaan myös Suicide Girls -sivusto esimerkkinä valtavirrasta poikkeavasta pornotarjonnasta. Maksullisella sivustolla on tarjolla erilaisten kehonmuokkausten ansiosta tavanomaisen kauneusihanteen ulkopuolelle jäävien naisten pin up -tyyppisiä kuvia. Itse olen nähnyt sivuston tarjonnasta vain murto-osan, kun en pihinä koskaan ole innostunut kuvista maksamaan, mutta väittäisin että suurin osa sivuston malleista edustaa kuitenkin sitä "perinteistä" kauneusihannetta: symmetriset kasvonpiirteet, hoikka vartalo ja niin edespäin.

Kyse on kahdesta hieman eri asiasta, mutta Voimaa lukiessani muistin sivuston johon törmäsin joku aika takaperin. Adipositivity -projektin tarkoituksena on vaikuttaa lihavuuden hyväksymiseen kuvien kautta. Sivustolta löytyy yli 300 kuvaa lihavista** naisista, jotka on kuvattu "perinteisen" seksikkäissä vaatteissa ja asennoissa. Tästäkin projektista ollaan oltu kahta mieltä: toisaalta on hienoa että lihavat naiset koetaan seksikkäinä myös muussa kuin fetissimielessä, mutta onko esineellistäminen todella oikea tapa muuttaa yhteiskunnan suhtautumista lihavuuteen? Ja missä ovat lihavat miehet, joista ei muutenkaan tunnuta puhuvan läheskään siinä määrin kuin naisista?

Kaiken tämän pornon ja erotican jälkeen on pakko vielä mainita Normal Breast Gallery, jolla ei ole mitään tekemistä seksin tai pornon kanssa. Galleriaan on kerätty kuvia naisten rinnoista, kuvien ohessa on myös naisen itsensä kirjoittama lyhyt kuvaus itsestään ja rinnoistaan. Sivuston selaaminen on oudon kiehtovaa, ja loppujen lopuksi itse kuvia kiinnostavampaa on lukea naisten suhtautumisesta omiin rintoihinsa: tyytyväisyys tai tyytymättömyys ei tunnu erityisen vahvasti liittyvän siihen, ovatko rinnat sellaiset jotka olemme tottuneet elokuvissa ja lehtien sivuilla näkemään.

Minusta rakentavampaa kuin kännykkäkameralla kuvattu porno on antaa naisille lupa suhtautua ruumiiseensa muunakin kuin eroottisena katseen kohteena. Olen silti suunnattoman utelias siitä, millaisia tuotoksia Dirty Diaries pitää sisällään, enkä todellakaan halua tuomita projektia. "Ihan väärin voimautettu!"

* Seksityö on käsitteenä mielestäni parempi kuin prostituutio, koska se pitää sisällään myös esimerkiksi puhelin- ja Domina-palvelut jotka liittyvät mielestäni seksiin siinä missä se perinteinen penetraatiokin.

** Minusta on reilumpaa sanoa ruma sana niin kuin se on, erilaiset kiertoilmaisut tai keinotekoiset semilääketieteelliset termit ("ylipaino", I'm looking at you) tuntuvat oikeastaan loukkaavammilta. Aivan kuin lihavuus olisi jotenkin niin kauhea asia, ettei sanaa voi edes sanoa ääneen julkisesti.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Poikkeavat veriryhmät

Mitä länsinaapuri edellä, sitä Suomi ehkä perässä. Ehkä. Ja oikeastaan vain siksi, että kohta on pakko.

Olen aikaisemminkin niin naureskellut Ruotsin edelläkävijyydelle kuin vaahdonnut yhteiskunnan suhtautumisesta poikkeavaan seksuaalisuuteen. Tällä kertaa ihan ensimmäisenä on pakko kommentoida että kertonee yhteiskunnasta jotain, jos vuoden seksittömyys lasketaan selibaatiksi kuten Hesarin ensimmäisessä otsikossa.

Minusta koko verenluovutusrajoite on jäänne josta olisi jo aika luopua. SPR perustelee nykyistä täyskieltoa pääasiassa homomiesten korkeammalla infektioriskillä. Heteroseksuaaleilla sairauksille sukupuoliyhteyden kautta mahdollisesti altistuneilla ihmisillä karenssiaika on neljä kuukautta, sillä vasta-aineet ilmestyvät vereen vasta kolmen kuukauden kuluessa tartunnasta. Ilmeisesti homomiehiin siis iskee harvinainen ninja-HIV, joka saattaa piilotella elimistössä loputtomasti tullakseen esiin vasta verenluovutustilanteessa, heille kun neljän kuukauden karenssin sijaan tarjotaan elinikäistä luovutuskieltoa. Ruotsalainen kanta on heikompi, sillä se talttuu maaliskuusta lähtien vuoden puhdistautumisella.

Tätä myrskyä vesilasissa voi käydä omaksi viihteekseen seuraamassa esimerkiksi Hesarin keskustelupalstalla, josta löytyy mielipiteitä joka lähtöön. Minulle kyseessä ei niinkään ole homomiesten (tai homoseksiä joskus kokeilleiden) oikeudesta luovuttaa verta, sillä verenluovutus on perusterveen kansalaisen velvollisuus. Nykyinen rajoitus aiheuttaa SPR:lle melkoisia imago-ongelmia juuri sen kansanosan keskuudessa, jonka perään Hesarin artikkelissakin huudellaan. Lievää neulakammoa poteva ja peruslaiska nuori aikuinen voi nykyään hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin, koska ei halua "tukea syrjintää harjoittavaa järjestöä" luovuttamalla verta.

Tässä suhteessa ainakin heteropervot pääsevät helpommalla: SPR ei kysele, oletko saanut piiskaa tuntemattomalta viimeisen neljän kuukauden sisällä. Ihan yhtä lailla veriyhteys siinäkin nimittäin voi syntyä.

ETA: Muutamaa päivää myöhemmin Yle oikaisi turhan optimismin koko touhun suhteen. Ei kai täällä nyt mitään edelläkävijöitä haluta olla, katotaan mitä muut tekee ensin ..