Toisillemme emme vaivaudu selittämään

No mutta onko aina pakko keskustella ja lueskella ja pohdiskella? Eikö pervoilua voi harrastaa fiilispohjalta ja vaiston varassa? Eikö tän alistavuuden tai alistuvuuden pitänyt olla luontaista ja suorastaan synnynnäistä? Miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa?

Ei ole, kyllä voi, mielestäni osittain ja koska muutakaan ei osaa.

Jos asiat tuntuvat sujuvan kuin itsestään, ei niitä välttämättä tarvitse alkaa mutkistamaan lomakkeilla ja kehityskeskusteluilla. Saatte täten siunaukseni pervoilla puhumatta sanaakaan sääntöjen perimmäisestä tarkoituksesta. Joskus elämä ja ihmissuhteet tosiaan sujuvat sen kummemmin pohtimatta, ja asioiden yhdessä analysoiminen saattaa tuntua sovitun dynamiikan heikentämiseltä. Eihän taikurikaan paljasta temppujaan, miksi alistavan pitäisi? Virikkeitä voi silti hakea, eikä perfektionistin maailma koskaan ole aivan valmis.

Keuhkoan täällä blogissani näistä asioista osittain siksi, että käsittelen itse maailmaa sanojen kautta ja siksi koen nämä jutut todella hyödyllisiksi. Aina lukeminen, keskusteleminen tai mietiskely ei johda suureen valaistukseen, vaan tarjoaa sopivasti pieniä ärsykkeitä jotka pitävät nämä asiat paremmin mielessä ja oman alistujaminäni vireessä. Minusta on vähän hassua olettaa, että koska pervoksi (enemmän tai vähemmän) synnytään, asioiden tulisi onnistua ensimmäisellä nykäisyllä ja vaistonvaraisesti tai ei ehkä olekaan oikeasti perverssi. Tai että synnynnäinen taipumus tarkoittaisi sitä, ettei jotain voi oppia tekemään paremmin.

Cisheterona yksiavioisena keskiarvoihmisenä näkee ympärillään mediassa ja viihteessä ihan jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten kyseinen suhdetyyppi voi toimia tai olla toimimatta. Siitä huolimatta jokaisella "kysy ihmissuhdeasiantuntijalta" -palstalla esiintyy kysymyksiä, joihin voi vastata oikeastaan vain kehottamalla ihmisiä keskustelemaan toistensa kanssa. Sille lähimmälle ja rakkaimmalle puhuminen on hylkäyksen uhkineen niin pelottava ajatus, että ihmiset kirjoittavat sisimmät tuntonsa mieluummin ventovieraille ja kysyvät neuvoa. Tai sitten neuvon sijasta haetaan oikeastaan varmistusta sille, että minä olen oikeassa ja sinä väärässä. Jälkimmäisen tavoitteen saavuttamiseksi ihmissuhdeasioita puidaan usein mieluummin ystävien kuin suhteen toisen osapuolen kanssa.

Niin että ei tarvitse keskustella. Mutta kuten elämässä yleensä, mitä hankalammalta ja pelottavammalta se tuntuu, sitä tarpeellisempaa se luultavasti on.

You must give us all a good spanking. And after the spanking, the oral sex!

Muistatteko, kun kinkyaiheiset monivalintalistat olivat mielestäni pöljiä? Ja sitten vähemmän pöljiä? Internet muistaa.

Ketään ei varmaan yllätä, että nyt suosittelen yhdenlaisen listan lukemista ja siitä yhdessä juttelemista. Ei haittaa juurikaan, että omassa mielessäni täydennän otsikon Discipline Yes/No/Maybe Checklist muotoon Yes/No/Maybe/Help. Kuten listan saatesanoissakin fiksusti kerrotaan, rastien ruutuun piirtäminen ei korvaa keskustelua. Eniten tästäkin listasta saa irti jos samalla myös puhuu siitä, miksi joku tietty rangaistusmuoto ei miellytä. Tai miellyttää liikaa käydäkseen rangaistukseksi.

Asiahan voi nimittäin ihan mainiosti olla niinkin, että reilusti kivusta pitävän "rankaiseminen" piiskaamalla on hullun hommaa, jossa varsinainen tavoite jää saavuttamatta. Vaikka tässä touhussa pääasiassa hauskaa pitää ollakin, rangaistus ei saa tuntua liian mukavalta ettei pääse käymään niin, että alistettava pöljäilee entistä enemmän rangaistusten toivossa. Riittävän ikävää täytyy siis ainakin minun mielestäni olla, muut leikit sitten erikseen. Piiskasta tykkäävä voi sitä myös pyytää, sen helppoushan tulikin jo käsiteltyä.

On myös mahdollista, että tietyn remmin heiluttelu halutaan säilyttää mukaviin hetkiin, ettei välineeseen ala liittyä muistoja vähemmän miellyttävistä tunnelmista. Tai sitten esimerkiksi verbaalinen nöyryytys voi osua liian lähelle aikaisempia vähemmän yhteisymmärryksessä toteutettuja valtasuhteita ja nostaa pintaan turhankin voimakkaita tunteita. Kyseessä ei tarvitse olla suurikaan kupru, jotta rangaistus lähtee arvaamattomalle sivupolulle ja lopulta ollaan aivan erilaisen solmun ääressä kuin aloittaessa. Vaikka se kuinka olisi toiminut elokuvissa, fantasioissa ja internetissä, tosielämän tilanteissa lopputulos ei aina ole ennakoitavissa.

Voidaan sopia siitäkin, tuleeko tietystä rikkeestä tietty rangaistus vai käsitelläänkö kaikki hölmöilyt yksittäistapauksina mielivaltaisella rangaistusasteikolla. Tarpeeksi ikävä rangaistus voi toimia lisämotivaationa pitää säännöstä kiinni, mutta kaltaiselleni kieroilijalle tiedossa oleva rangaistus muuttaa kuviota anekaupan suuntaan. Kun tietää jo etukäteen, että synti tulee sovitettua, se onnistuukin helpommin. Toisaalta sääntöjen rikkominen ahdistaa itsessään sen verran, että jos oma mea maxima culpa -hetkeni katkaistaan välittömällä rangaistuksella, tulen kärsineeksi vähemmän tunnontuskia.

Mitä enemmän tietää, sitä enemmän kauheuksia voi tehdä tarkoituksella eikä vahingossa. Tieto lisää tuskaa on ainakin tässä D/s-suhteessa siinä mielessä jännä sanonta, että tieto ja tuska eivät aina suuntaudu samaan osoitteeseen.

How can less be more? That's impossible. More is more.

Blogissakin mainittu orgasmirajoitus taitaa olla yksi pitkäikäisimmistä säännöistä tässä taloudessa. Tai siis oli, kunnes se huomattiin huonoksi ja nostettiin hyllylle. Orgasmivallan siirtäminen toiselle osapuolelle on kinkysuhteiden peruskauraa ja ajatuksena minustakin kuuma, mutta meidän tapauksessamme se toimi vähän liiankin tehokkaasti. Antakaahan kun kerron.

Kuten aikoinani tunnustin, pyytäminen on aina ollut minulle vaikeaa. Ensinnäkään, Reipas Tyttöhän ei tarvitse keneltäkään mitään. Toisekseen, muita ihmisiä ei pidä omilla mitättömillä tarpeillaan häiritä. Poika oli varsin höveli laukeamislupien kanssa ja saatoin olla lähes varma sellaisen saavani, mutta silti itse pyytäminen tuntui yhtä vaikealta joka kerta. Yhdessä touhutessa ei ehkä niinkään, kun tiesi ettei keskeytä mitään tärkeämpää, mutta etänä luvan pyytäminen oli tuskaista. Pojan ajatuksena koko säännössä sen sijaan oli vähän pitää kirjaa siitä, kuinka usein olin käsi olemattomissa housuissani sinä aikana, kun emme olleet samassa tilassa.

Eihän se nyt siis ihan putkeen mennyt. Usein jätin masturboimisen väliin kokonaan, ettei tarvitsisi pyytää lupaa. En koskaan oikein keksinyt, mihin väliin se lupa-anomus sopivasti osuisi. Etukäteen pyytämällä ei voinut olla varma tulisiko lupaa käytettyä, laukeaminen kun ei ole koskaan ollut minulle mikään läpihuutojuttu (pun intended). Kesken touhun pyytäminen ja sen aiheuttama tauko taas oli varma tapa pilata koko orgasmi - edging ei onnistu, kun pienikin huomion herpaantuminen karkottaa orgasmin pysyvästi. Joskus kävi mielessä sekin, että eihän Poika millään voisi tietää noudatanko sääntöä vai en.

Tähän soppaan kun vielä lisätään hyppysellinen hormonaalista häröilyä ja sen aiheuttamaa haluttomuutta, lopputulos oli että ajattelin seksiä niin vähän kuin suinkin mahdollista. Mitä vähemmän ajattelin seksiä, sitä vähemmän jouduin ajattelemaan laukeamista, ja sitä vähemmän tuskailemaan lupa-asian kanssa. Mitä vähemmän ajattelin seksiä, sitä vähemmän halusin seksiä missään tilanteessa. Tarkkailuvälineestä oli siis tullut pikkuhiljaa harvinaisen tehokas siveysvyö.

Edellisessä kirjoituksessa mainitun kirjan lukemisen jälkeen asia taisi vihdoin tulla puheeksi, ja sääntö todettiin kehnoksi. Saman katon alla asuessa Poika pysyy sitä paitsi ilman erillisraportointiakin aika hyvin perillä siitä, millaisessa vireessä olen. Lopulta kävi niin, että yhdessä ollessamme pyydän luvan silti, mutta muuten touhuan kausikortilla.

Enkä nyt sano että tämä liittyy säännön kumoamiseen mitenkään, mutta taloutemme toinen Hitachi kuoli juuri. Rauha hänen moottorilleen. Mieluummin överit kuin vajarit, sano.

Mistä on hyvät säännöt tehty?

Viestinnästä, tavoitteista, palautteesta, korjauksista. Niistä on hyvät säännöt tehty.

Tähän mennessä opittua: ihan kaikkea ei voi eikä kannata BDSM-vasaralla takoa. Mutta entäpä ne asiat, joita kannattaa? Tai ne, joiden kanssa puljaaminen on vaan kuumaa molempien mielestä? Sääntöjen noudattaminen sessioiden aikana tai niiden ulkopuolella ei ole kaikkien juttu, ja toisille taas se on just Se Juttu. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.

Jos tätä postausta kirjoittaisi muutaman vuoden takainen Queenitis, suosittelisin teille kaikille opusta nimeltä Discipline: Adding Rules to Your BDSM Relationship. Valitettavasti kyseinen kirja on sittemmin kadonnut Amazonin tarjonnasta. Onneksi verkosta löytyy kuitenkin vielä kirjan oheismateriaalia, kuten tämä uusien sääntöjen neuvottelemiseen käytettävä lomake.

Ellet rakasta lomakkeita ja kaavioita yhtä paljon kuin minä, ei hätää. Ei sitä lomaketta oikeasti ole pakko printata ja täyttää joka säännön kohdalla uudestaan. Lueskelemalla kohdat läpi voi kuitenkin ehkä poimia muutamia juttuja, joita kannattaa ajatella siinä vaiheessa kun uusia sääntöjä kehitellään, joko yhdessä tai alistavan osapuolen toimesta.

Omakohtaisen kokemuksen perusteella kehottaisin uhraamaan ajatuksia erityisesti säännön tarkoituksiin ja voimassaolon ehtoihin. Epämääräiset säännöt ovat vaikeita sekä noudattaa että valvoa. Jos sääntöä on helppo rikkoa vaivihkaa, eikä sen tarkoitusta oikein ymmärrä, säännöstä tulee lopulta melko lailla merkityksetön. (TJEU: Tieliikennelain luku 2, pykälä 25: Nopeusrajoitukset.)

Joskus voi myös käydä niin, ettei sääntö palvele alkuperäistä tarkoitustaan. Siinä tapauksessa on suorastaan haitallista, ellei asiasta keskustella ja sääntöä joko muokata paremmin toimivaksi tai poisteta kokonaan. Palataan tähän asiaan vähän tarkemmin seuraavassa jaksossa, samalla Bat-kanavalla.