Blogissakin mainittu orgasmirajoitus taitaa olla yksi pitkäikäisimmistä säännöistä tässä taloudessa. Tai siis oli, kunnes se huomattiin huonoksi ja nostettiin hyllylle. Orgasmivallan siirtäminen toiselle osapuolelle on kinkysuhteiden peruskauraa ja ajatuksena minustakin kuuma, mutta meidän tapauksessamme se toimi vähän liiankin tehokkaasti. Antakaahan kun kerron.
Kuten aikoinani tunnustin, pyytäminen on aina ollut minulle vaikeaa. Ensinnäkään, Reipas Tyttöhän ei tarvitse keneltäkään mitään. Toisekseen, muita ihmisiä ei pidä omilla mitättömillä tarpeillaan häiritä. Poika oli varsin höveli laukeamislupien kanssa ja saatoin olla lähes varma sellaisen saavani, mutta silti itse pyytäminen tuntui yhtä vaikealta joka kerta. Yhdessä touhutessa ei ehkä niinkään, kun tiesi ettei keskeytä mitään tärkeämpää, mutta etänä luvan pyytäminen oli tuskaista. Pojan ajatuksena koko säännössä sen sijaan oli vähän pitää kirjaa siitä, kuinka usein olin käsi olemattomissa housuissani sinä aikana, kun emme olleet samassa tilassa.
Eihän se nyt siis ihan putkeen mennyt. Usein jätin masturboimisen väliin kokonaan, ettei tarvitsisi pyytää lupaa. En koskaan oikein keksinyt, mihin väliin se lupa-anomus sopivasti osuisi. Etukäteen pyytämällä ei voinut olla varma tulisiko lupaa käytettyä, laukeaminen kun ei ole koskaan ollut minulle mikään läpihuutojuttu (pun intended). Kesken touhun pyytäminen ja sen aiheuttama tauko taas oli varma tapa pilata koko orgasmi - edging ei onnistu, kun pienikin huomion herpaantuminen karkottaa orgasmin pysyvästi. Joskus kävi mielessä sekin, että eihän Poika millään voisi tietää noudatanko sääntöä vai en.
Tähän soppaan kun vielä lisätään hyppysellinen hormonaalista häröilyä ja sen aiheuttamaa haluttomuutta, lopputulos oli että ajattelin seksiä niin vähän kuin suinkin mahdollista. Mitä vähemmän ajattelin seksiä, sitä vähemmän jouduin ajattelemaan laukeamista, ja sitä vähemmän tuskailemaan lupa-asian kanssa. Mitä vähemmän ajattelin seksiä, sitä vähemmän halusin seksiä missään tilanteessa. Tarkkailuvälineestä oli siis tullut pikkuhiljaa harvinaisen tehokas siveysvyö.
Edellisessä kirjoituksessa mainitun kirjan lukemisen jälkeen asia taisi vihdoin tulla puheeksi, ja sääntö todettiin kehnoksi. Saman katon alla asuessa Poika pysyy sitä paitsi ilman erillisraportointiakin aika hyvin perillä siitä, millaisessa vireessä olen. Lopulta kävi niin, että yhdessä ollessamme pyydän luvan silti, mutta muuten touhuan kausikortilla.
Enkä nyt sano että tämä liittyy säännön kumoamiseen mitenkään, mutta taloutemme toinen Hitachi kuoli juuri. Rauha hänen moottorilleen. Mieluummin överit kuin vajarit, sano.
Kuten aikoinani tunnustin, pyytäminen on aina ollut minulle vaikeaa. Ensinnäkään, Reipas Tyttöhän ei tarvitse keneltäkään mitään. Toisekseen, muita ihmisiä ei pidä omilla mitättömillä tarpeillaan häiritä. Poika oli varsin höveli laukeamislupien kanssa ja saatoin olla lähes varma sellaisen saavani, mutta silti itse pyytäminen tuntui yhtä vaikealta joka kerta. Yhdessä touhutessa ei ehkä niinkään, kun tiesi ettei keskeytä mitään tärkeämpää, mutta etänä luvan pyytäminen oli tuskaista. Pojan ajatuksena koko säännössä sen sijaan oli vähän pitää kirjaa siitä, kuinka usein olin käsi olemattomissa housuissani sinä aikana, kun emme olleet samassa tilassa.
Eihän se nyt siis ihan putkeen mennyt. Usein jätin masturboimisen väliin kokonaan, ettei tarvitsisi pyytää lupaa. En koskaan oikein keksinyt, mihin väliin se lupa-anomus sopivasti osuisi. Etukäteen pyytämällä ei voinut olla varma tulisiko lupaa käytettyä, laukeaminen kun ei ole koskaan ollut minulle mikään läpihuutojuttu (pun intended). Kesken touhun pyytäminen ja sen aiheuttama tauko taas oli varma tapa pilata koko orgasmi - edging ei onnistu, kun pienikin huomion herpaantuminen karkottaa orgasmin pysyvästi. Joskus kävi mielessä sekin, että eihän Poika millään voisi tietää noudatanko sääntöä vai en.
Tähän soppaan kun vielä lisätään hyppysellinen hormonaalista häröilyä ja sen aiheuttamaa haluttomuutta, lopputulos oli että ajattelin seksiä niin vähän kuin suinkin mahdollista. Mitä vähemmän ajattelin seksiä, sitä vähemmän jouduin ajattelemaan laukeamista, ja sitä vähemmän tuskailemaan lupa-asian kanssa. Mitä vähemmän ajattelin seksiä, sitä vähemmän halusin seksiä missään tilanteessa. Tarkkailuvälineestä oli siis tullut pikkuhiljaa harvinaisen tehokas siveysvyö.
Edellisessä kirjoituksessa mainitun kirjan lukemisen jälkeen asia taisi vihdoin tulla puheeksi, ja sääntö todettiin kehnoksi. Saman katon alla asuessa Poika pysyy sitä paitsi ilman erillisraportointiakin aika hyvin perillä siitä, millaisessa vireessä olen. Lopulta kävi niin, että yhdessä ollessamme pyydän luvan silti, mutta muuten touhuan kausikortilla.
Enkä nyt sano että tämä liittyy säännön kumoamiseen mitenkään, mutta taloutemme toinen Hitachi kuoli juuri. Rauha hänen moottorilleen. Mieluummin överit kuin vajarit, sano.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti