Tyttö kulkee veitsenterää

Minä fuskaan. Aina kun suinkin mahdollista, menen sieltä missä aita on kaatunut. Muussa elämässä tämä taipumus on toisinaan jopa hyödyllinen, välttääpähän ainakin tekemästä turhaa työtä. Subille sen sijaan ei laiskuus ole ollenkaan sopiva ominaisuus. Tiedän itsekin että tapojeni mukainen rajojen koettelu on aika klassinen uhmaikään kuuluva oire, eikä se saa oloa erityisen yleväksi.

Mutta silti kun Poika ei ole paikalla vahtimassa, huomaan usein miettiväni että en varmasti jäisi ikinä kiinni, jos .. jos vähän soveltaisin tätä sääntöä, ja jättäisin noudattamatta tuota. Mitäs pahaa siinä nyt muka on jos välillä vähän oikoo mutkia?

Siitä tulee aivan kamalan huono omatunto. Ja Poika joutuu tekemään töitä kahta kovemmin aina kun talutushihna on päässyt löystymään, eikä se ole erityisen hauskaa. Luulen että kyse on jostain kieroutuneesta huomionkipeydestä ja haluan oikeastaan vain kokeilla, huomaako Poika.

Aikaisempi säätöni sanoi ettei rajoitusten kanssa pelleily tunnu erityisen mukavalta. Tunsi itsensä verottajaksi, kun yritin parhaani mukaan käyttää asettamiensa sääntöjen joka ikisen porsaanreiän hyväkseni. En siis varsinaisesti rikkonut sääntöjä tai ylittänyt minulle asetettuja rajoja, vaan kuljin huolellisesti juuri siinä rajalla.

Huomaan tekeväni ihan samaa vieläkin. Mitä pidempään rajalla kulkee, sitä helpompaa on käydä välillä väärällä puolella. Paluu takaisin sen sijaan ei helpotu ollenkaan.

Älä tule paha läpsy, tule hyvä läpsy ..

Rohkenen väittää, että käsite "hyvä kipu" on hankalasti ymmärrettävissä, jos sitä ei ole itse koskaan kokenut. En luokittelisi itseäni masokistiksi, vaikka tatuointia ottaessani olinkin kovin pettynyt siihen että se tuntui oikeastaan vain ärsyttävältä. Ja viimeksi kun kävin sokeroitavana, olin jo sitä mieltä että oikeastaan se tuntui aika mukavalta. Myönnettäköön siis, ettei kipukynnykseni ole aivan maailmankaikkeuden matalin, mutta silti saan kivusta jotain irti lähinnä sen tuloksen vuoksi enkä kivun itsensä. Ehkä juuri siksi meillä piiskaa jaetaan sekä rangaistuksena että ihan muuten vain.

Yleensä kivun tuoma mielihyvä on sidoksissa tilanteeseen ja sen aikaansaamaan tunnetilaan. Se, tuntuuko avokämmenellä takamukselle saanti hyvältä vai pahalta riippuu huomattavasti enemmän tilanteesta kuin käytetystä voimasta. Rangaistustilanteissa vire on aivan erilainen - enemmän kuin ne varsinaiset raipan- tai läpsyniskut sattuu tieto siitä, että on tuottanut pettymyksen hölmöilemällä milloin mitenkin. Sen sijaan jos Poika antaa piiskaa koska se sattuu juuri sillä hetkellä huvittamaan, koko tilanne on latautunut aivan eri tavalla. Epäilen, että muuten vaan läpsytellessään Poika myös lyö vähän hellemmin, mutten oikeastaan ole siitä varma.

Kirjoitin aikaisemmin siitä, kuinka vaniljainen silittelyseksi ei pidemmän päälle enää tunnu oikein miltään. Kaikkeen turtuu pikkuhiljaa ja mitä useammin piiskaa saa sitä kovempia lyöntejä kestää. Viime aikoina elämä on rajoittanut kinkyilyä turhankin paljon, mutta jotain positiivista siitäkin sentään löytyy: kun sain tässä päivänä muutaman piiskaa, se tuntui taas luissa ja ytimissä asti.

Whips-n-chains

Yläkäsitteen BDSM alle mahtuu kaikenlaista. Oman hämärän käsitykseni mukaan melko monelle pariskunnalle BDSM on lähinnä makuuhuoneessa tapahtuvaa toimintaa, eikä sinänsä vaikuta arkipäivään kovinkaan voimakkaasti. Käsiraudat ja piiskat jäävät makuuhuoneen oven taakse periaatteella poissa silmistä, poissa mielestä.

Olen miettinyt usein sitä, miksi BDSM yhdistetään niin voimakkaasti seksiin. Ehkä omat dominoivat tai alistuvat taipumukset on helpompi myöntää seksuaalisessa mielessä, vaikka niitä muussa elämässä toteuttaisikin. Makuuhuoneessa alistuminen on Suurelle Feministillekin sallittua, onhan sitomisesta nauttiva nainen vain rohkea toteuttaessaan omaa seksuaalisuuttaan.

Täysin tasa-arvoista parisuhdetta tai muutakaan ihmissuhdetta tuskin löytyy, mutta yleensä valta-asemista ei puhuta eikä niitä välttämättä edes huomaa ajatella. Osittain koko D/s-dynamiikka ainakin omalla kohdallani onkin vain sitä, että parisuhteessa tapahtuvaa vallanvaihtoa tarkastelee vähän eri näkökulmasta. Suurin osa pohdiskelusta on toki juuri blogin alaotsikon lupaamaa introspektiivistä hysteriaa - asioista voi tehdä kovin vaikeita ihan vain ajattelemalla niitä liikaa. On helppo tipahtaa suohon, jossa jokaista elettä alkaa miettiä aivan liikaa ja pienimpiinkin asioihin kiinnittää aivan järjettömiä merkityksiä.