Discard pile

Keskikesän juhlan kunniaksi ja edellisten nillitysten vastapainoksi, tässä postikortin poikineen kuvakilpailun sattumalta linssiin tarttunutta satoa.

Näköalatasanteelta näkyi mäkimaisemien lisäksi suorastaan herkullisen epämääräinen kasa hylättyjä tekonurmen palasia ja mitä lie. Saatoin innosta pinkeänä ehdottaa muutaman kerran, että voisin mennä kasaan makaamaan ja leikkimään kuollutta. Saatoin myös hiipiä kasan lähistölle kontin suojissa pukeutuneena lenkkareihin ja juoksutakkiin. Ehkä myös odottelin hetken kunnes vakuutuin muiden sunnuntaikävelijöiden olevan tarpeeksi kaukana, uskalsin riisutua ja pötkähtää maahan.

On mahdollista, että kiivettyäni takaisin tasanteelle kahvittelemaan, olin innoissani kuin 9-vuotias poika eikä ole aivan täysin poissuljettua ettenkö olisi saattanut tuollaisena hetkenä kysellä "näytinkö kuolleelta, oliko karmivaa?"

Miten minusta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että olisi yleisen viihtyvyyden kannalta suositeltavaa mainita, ettei näitä kuvien taustoja valottavia tekstejä oikeasti kannata lukea jos tahtoo nauttia siitä kuvasta millään tasolla eroottisena tai taiteellisena kokonaisuutena.

We gotta get out more

Mikäs sen sopivampaa blogikuvitusta näin Euroviisujen kynnyksellä kuin vanha kunnon postikortti!

Kuvakilpailusta innostuneena lähdimme tässä eräänä sunnuntaina ulkoilemaan vähän tavallista tavoitehakuisemmin. Survoin kukkamekon helman hienostuneesti urheiluhousujen kauluksesta sisään ja totesin puolimatkassa että oikeastaan sukat olisi voinut kyllä pukea vasta perillä. Kahden tervakeuhkon puuskuttaessa mäkeä ylös kävi muutaman kerran mielessä että onko tässä nyt taas mitään järkee, jos ei henki lähde tippumalla niin sydän pysähtyy.

Tämä kuva on malliesimerkki siitä, miten mikään ei koskaan mene aivan kuin suunniteltiin mutta lopputulos voi olla alkuperäisajatuksia parempi. Olin itse kivunnut näköaloja tutkailemaan viimeksi useampi vuosi sitten, ja selvitin Pojalle hatarien muistikuvieni pohjalta miten kuvaan saataisiin allekirjoittaneen kankkujen lisäksi myös ympäröivää luontoa. Alkuperäissuunnitelmaan kuului lisäksi kaikenlaisia köysivirityksiä.

Paikan päällä selvisi että olin muistanut tasanteen muodon melko lailla pieleen. Muistin myös reunaa kohti hivuttautuessani että oikeastaan en kauheasti pidä korkeista paikoista, ja yhtäkkiä ajatus käsien sitomisesta selän taakse ei tuntunut niskamurtuman arvoiselta. Poika haaveili kameran takana puoliharmaasuotimesta ja yritti ohjeistaa kauhusta kankeaa malliaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin - kuva saatiin, malli ei kuollut ja kameramies on kättensä jälkeen (tirsk) jokseenkin niin tyytyväinen kuin nyt ylipäänsä koskaan on.

Tighter, pussycat, pull pull pull!

(kuva lainattu MGM-studiolta)

Kaikesta haaveilustani huolimatta, kun ajattelen korsetin kiristämistä tämä on se kuva joka ensimmäisenä nousee mieleeni. Ei erityisen erootillista. Minä tosin en Scarlettin tavoin huokailisi lihoneeni jos vyötäröni olisi korsetin kuromana kokonaiset 20 tuumaa. Sen kokoinen korsetti ei itse asiassa taitaisi mahtua edes päähäni, ja nyt kun kirjoitin tuon lauseen voitte olla varmoja että tätä olisi kokeiltava jos moisen korsetin joskus kohtaisin.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut keskustella korsettien mahdollisesta käytännöllisyydestä päähineinä, vaan keulia sillä että vihdoin sain ostettua sellaisen itsellenikin. Itse asiassa laitoin saman tien hommat isolleen ja tilasin korsetteja kolme, kun törmäsin Corsets UK:n tarjoukseen. Sittemmin on kyllä selvinnyt että sama tarjous taitaa olla voimassa ajasta ikuisuuteen, mutta toimipahan hyvänä tekosyynä tilata heti kerralla useampi kappale.

Ensin kuvittelin olevani itseäni pidempi ja tilasin kaikki kolme korsettia pidempinä malleina. Tulipahan siis kokeiltua myös firman asiakaspalautusta, joka toimi muutaman selvityssähköpostin jälkeen varsin mallikkaasti. Lohduttauduin palautusvaiheessa sillä, että jos jokseenkin minun mittaisilleni käyttäjille tarkoitetut korsetit ovat liian pitkiä, se tarkoittaa että torsoni on muuta varttani lyhyempi ja näin ollen säärteni täytyy olla keskimääräistä pidemmät.

Ne liian pitkätkin korsetit aiheuttivat minussa Deityn tunnistaman tyttöreaktion: kädet hakeutuvat kuin itsestään vyötärölle ja silittelevät korsetin luomia linjoja. Kun sain ensimmäistä kertaa sopivamman mittaisen korsetin ylleni, olin pitkästä aikaa itsekin sitä mieltä että näytän varsin pantavalta. Vaan mitäs minä näistä asioista tiedän, arvioikaa itse.

PS. Tämä kuva taitaa muuten olla myös häpykumpuni virallinen ensiesiintyminen blogissa!

Viimeisellä rannalla

Tehtiin siellä mökillä muutakin kuin otettiin hupikuvia. Näiden kuvien ottaminen oli jos mahdollista vielä edellisiäkin epämukavampaa touhua, suomalainen kesäsade kun harvoin on erityisen lämmintä. Toisaalta hyttysiä oli huomattavasti vähemmän, siitä sateelle kiitokset. Kuvausolosuhteiden ansiosta jouduttiin tekemään erinäisiä virityksiä, Poika kuvasi terassilta lainatun päivänvarjon suojista ja itse kipaisin köysissä saunaan lämmittelemään kuvasarjojen välissä. Tulipa todistettua sekin että juutti tosiaan kiristyy kastuessaan.

Oli aika raastavaa istua rannassa köytettynä tuoliin kun samalla korviin kantautui lähitienoon rakennustyömaan ääni eikä ollut varsinaisesti takeita, ettei mökille pärähdä saunomaan sukulaisia. Ehdin jo muodostaa hätäsuunnitelman jossa kippaan itseni kyljelleni polulta näkymättömiin, näin epätoivoisiin tekoihin ei onneksi tarvinnut ryhtyä.

Viattomimmat ehkä löytävät alemman kuvan nänneistä ja vatsapoimusta silmät ja suun! Cannot be unseen.

Attack of the 50ft Woman

Mökiltä löytyi keppihevosen lisäksi myös pienen pieni pyykkipoika. Edellisistä kuvista kävi jo epäilemättä ilmi minkälaisissa tunnelmissa mökkeily sujui, ei siis mikään ihme että koin pakottavaa tarvetta nipistää pyykkipojan kiinni nänniini ja ilmoittaa "check me out, I'm a giant!"

Jättiläisistä päästiin sujuvasti Gulliverin retkiin, ja kun laatikosta löytyi vielä pyykkinaruksi ostettua Kotinarua ja hyllyn päältä pieni majakka, olivat varusteet jälleen yhteen kuolemattomaan taideteokseen valmiina.

Tältä siis näyttäisi jos Gulliver olisikin sedän sijasta täti ja olisi jostain syystä menettänyt haaksirikossa kaikki vaatteensa.



Kuvien ottaminen oli pilvisellä säällä valitettavasti melkoinen nähtävyys myös paikalliselle hyttyspopulaatiolle. Seuraavana aamuna Poika laski nahkastani 42 hyttysenpuremaa. Kovasti pelkäämiäni intiimialuepuremia ei sentään onneksi löytynyt yhtään.

Ja kaikki tämä vain pienen, oranssin pyykkipojan tähden!

This might be offensive.

Yleensä olen vähän sitä mieltä, että "ei nyt siis millään pahalla" -henkiset alustukset ovat vain tekosyy päästä laukomaan kaikkea todella loukkaavaa, mutta nyt on pakko ihan alkuun kirjoittaa pieni disclaimer. Näiden kuvien ei ole tarkoitus olla millään muotoa loukkaavia tai vähätteleviä.

Jos pony play olisi sydäntäni lähellä, olisin varmaan vähän vapautuneempi kuvien suhteen. Itse en kuitenkaan ole koskaan kokeillut sen tyyppisiä roolileikkejä ja suoraan sanottuna koen ajatuksen itsestäni eläimenä vähän hassuna, siksi ehkä pelkäänkin että tällainen höpsötys voisi olla asian harrastajien mielestä vähän loukkaavaa.

Mutta mitä voisi hieman mökkihöperöitynyt pervopariskunta tehdä löytäessään kesämökiltä hiekkalelujen seasta keppihevosen? Eikö ole aivan luontevaa ensimmäisenä hihkaista "pony play"?

Tuumasta toimeen, mukana olleista Knotty Boysien kirjoista kaivettiin esiin ohjeet bridleen ja pony harnessiin. Ihan yhtä hienosti eivät Knotty Boysien koristeelliset solmut asetu juuttiköydessä kuin herrojen käyttämässä synteettisessä köydessä, mutta tässä tapauksessa double coin knot toimi ihan mukavasti harnessin osana.

Kai tässä alkaa olla jo sen verran selittelyn makua että on aika lyödä pakarat tiskiin. Tässä siis allekirjoittanut ratsastamassa auringonlaskuun!



Molemmat kuvan päätähdistä olivat aika maanisissa tunnelmissa, seuraavassa otoksessa oikeuksiinsa pääsevät niin double coin knot kuin myös ilmeisesti hieman perulaista marssipulveria nauttinut moniponi-Polle Elliot.



Että tällaisia kesäharrastuksia meillä.

200

Luulitte varmaan jo, ettei tätä kuvaa koskaan nähdä. O ye of little faith!

Blogipostausten lukumäärällä keuliminen tuntuu edelleen vähän hönöltä. Lupauksista huolimatta tässä juhlakuvassa ei sitä paitsi esitellä uutta ruumiinosaa, koska kuten jo todettu olette nähneet niistä jokaisen jonka esittelyyn tämä blogi mielestäni soveltuu. Kasvo- ja genitaalikuvat jätän muille.

Ainakin omasta mielestäni kuva on kuitenkin mielettömän hieno! Esittelyssä oman kesänkalpean nahkani (ja Hitachin) lisäksi meille muuttaneet ja ihan itse keitellyt juuttiköydet. Vähän tikkuilivat vielä sisäreisiä vasten toimenpiteistä huolimatta, itse köysien keittelystä ajattelin anoa vierailevan blogipostauksen Pojalta.

Toecurlin' fun

BDSM-pornossa esiintyy lähes poikkeuksetta ennemmin tai myöhemmin Hitachi Magic Wand ja sen ensimmäisestä hipaisusta lähtien voihkinnan äänenvoimakkuus ja -korkeus nousee huomattavasti. Kuinka epäaitoa ja amatöörimäistä liiottelua, ajattelin. No en ajattele enää.

Magic Wand on luonnollisesti yhdysvaltalaisena tuotteena surullisen epäsopiva suomalaisen pistorasian ja sähköverkon jännitteen kanssa. Vastaavalta vaikuttavia verkkovirralla toimivia hierontalaitteita löytyy myös Euroopasta, mutta koska täällä Hitachi on ehdottomasti vain ja ainoastaan pornokauppakamaa, herättivät kopiot pieniä epäilyjä. Lisäksi olemme Pojan kanssa samanlaisia hifistelijöitä, joille kelpaa vain se paras jos se jossain on tullut vastaan. Hitachi oli siis saatava, ja jollain tapaa suomalaiseen ympäristöön sovitettava.

Olimmekin kovin tyytyväisiä, että nettikaupasta tilattuna laitteen mukana tuli muuntaja, jolla jänniteongelma ratkesi. Koska kyseessä oli brittiläinen pulju, vaadittiin muuntajan ja pistorasian väliin vielä sovitin, joka onneksi sekin tuli samaan syssyyn. Aika koominen yhdistelmä tämä on, onneksi meillä ei asu sähköinsinöörejä. Kaiken hyvän lisäksi Hitachin oma johto ei ole kauhean pitkä, joten kuvaan astuu ainakin meillä mukaan vielä jatkojohto. Estetiikka on siis huipussaan.



Onneksi näitä esteettisiä epäkohtia on vaikeaa huomata siinä vaiheessa kun laitteen käynnistää, ellei osaa laueta silmät auki. En ole koskaan lauennut niin äänekkäästi ja yllättäen kuin Hitachin ystävällisellä avustuksella. Olen tosin aika nirso laukeamaan ja vaadin yleensä pitkällistä ja juuri sopivaa huomiota, jotta orgasmi ylipäätään ehtii kasvaa muuksi kuin "tuntuu paremmalta, tuntuu paremmalta, ei tunnu enää paremmalta" -tyyppiseksi aallonharjaksi. Hitachi on kuitenkin niin armoton, säälimätön, väsymätön ja tehokas väline, että asia on yllättävän nopeasti hoidettu. Ja hyvä niin, koska näinkin tehokkaaseen värinään epäilemättä myös turtuu varsin nopeasti, ellei laitetta sammuta välillä.

Plussaa Hitachi saa minulta myös siitä, että supervoimakkaan värinän ja valtavan pään ansiosta sillä on mahdollista yhdistää koko vulvan kiihottaminen klitoriksen pärisyttelyyn. Yhdynnän ohessa käytettynä laite muuten värisyttää muutakin kuin vulvan aluetta, mikä on Pojan mielestä aika lailla OK. Eikä siinä vielä kaikki!



Luonnollisesti tähän ihmelaitteeseen saa myös lisäosia ja niistä yksi muutti meille yhdessä Hitachin kanssa. Ehkä pelottavimman näköinen omistamistani seksileluista, mutta tämän näppärän "pienen" hupun ansiosta ne samaiset värinät leviävät näppärästi myös G-pisteen tuntumaan. Viimeistään tässä vaiheessa suukapulalle tulee varmasti käyttöä. (Terveisiä naapureille!)

Poika aloitti jo ennen laitteen saapumista välittömän tuotekehittelyn sen tiimoilta, kuinka saa köytettyä vehkeen minuun kiinni, tähän mennessä lievästi muokattu Shibari You Can Usen Strap-on Harness on osoittautunut varsin toimivaksi. Ainoa ongelma on se, että tällainen niin sanotusti hands free -ratkaisu tarkoittaa, ettei mikään paina Hitachia napakasti minua vasten, kuten haluaisin. Näppäränä apinansukuisena huomasin kuitenkin että saan Hitachin päästä varpailla kiinni. Toimitusta häiritsee vain se, että omat sormeni ja varpaani vääntyvät laukeamisen hetkellä kuvassa näkyvään, aina yhtä viehättävään Claw of Death -asentoon.



Jotain laiteromanssistani kertonee se, että tämän tekstin kirjoittaminen sai minut ikävöimään Hitachia jo kovasti. Pitäisiköhän sittenkin ottaa vielä yksi testikierros ..

Hätäpissa!

Jokaisen äidin perusluonteeseen kuulunee jälkikasvun suostuttelu vessassa käymiseen ennen automatkan alkua, usein jollain variaatiolla uhkauksesta "ei koskaan tiedä milloin seuraavan kerran pääsee". Täältä löytyy ainakin yksi lapsi, joka on sisäistänyt tämän ohjeen erittäin lahjakkaasti.

Osaan yleensä aavistella jotain jo siinä vaiheessa, kun Poika poistuu makuuhuoneeseen tai nousee sängystä avatakseen kinkylaatikon. Silti odotan, kunnes Poika palaa sillä kertaa valittujen välineiden kanssa. Pojan palattua ja suunnitelmien jossain määrin selvittyä ensimmäinen kommenttini on romanttisesti "hätäpissa!"

Kysyttäessä Poika myönsi että hurmaava tapani rynnätä vessaan hieman heikentää auktoriteettikiksejä, Poika kun yleensä jää seisomaan köydet kourassaan minun kirmatessani karkuun. Asian voi luonnollisesti ratkaista niin, että hoitaa hätäpissan jälkeen vain alkuvalmistelut, kuten seuraavassa kuvassa:



Tämän jälkeen pahaa-aavistavan subinsa voi antaa katsella valitsemaansa hömppää (olen aivan totaalisessa chick flick -koukussa, se alkaa olla huolestuttavaa). Aluksi sub luultavasti jaksaa skarpata, mutta tämän rentoutuessa on hyökkäyksen toisen aallon aika!



Clover-tyyppiset nipistimet näyttävät kuvissa hyviltä ja teoriassa ovat toiminta-ajatukseltaan loistavat. Meille kuitenkin valitettavasti osui maanantaipari, joista toinen on suljettava käytännössä itse puristamalla. Se sopii hyvin entisen lävistysuhrin Houdinin nipistelyyn, mutta toivoisin silti että nipistimet toimisivat paremmin. Seuraavaksi pitänee hankkia ruuvattavat, jotta niitä ihan oikeasti pääsee itse säätämään eikä toimintahäiriön riskiä juuri ole.

Kuvissa vilahtava leikkipanta pääsee toivottavasti kuvattavaksi myöhemminkin, nyt kun itse askarreltuihin spreader bareihin viimein saatiin hankittua muutama tuplahaka kiinnityksen helpottamiseksi.

Huh hellettä!

Lämpötilojen kohotessa yli 25 asteen oma olotilani alkaa yleensä lähennellä kuvan kaltaista nuupahtamista, tällä kertaa seuranani hellettä pitelemässä on vielä Pojan ystävällisesti lahjoittama kesäflunssa.

Jostain syystä kaiken järjen vastaisesti nautin kuitenkin viime viikonlopun lämmöstä suunnattomasti. Asiaan liittynee se, että Pojan pidennetty viikonloppu tarkoitti neljän päivän yhteisvetelehdintää - miniloma tuli tarpeeseen, kun varsinaiset kesälomailut ovat tiedossa vasta elokuun alussa.

Tavallista pirteämpään olotilaani saattaa olla syynä myös se, että pukeuduin kerrankin sään mukaan, enkä luuhannut farkuissa tai paksuissa sukkahousuissa kuten yleensä kesäisin. Lämpimät säät tarjosivat erinomaisen tilaisuuden juoksennella pitkin maita ja mantuja hameessa paljain säärin ja takamuksin. Vaikka Poika kuinka naureskelee SSSS:n ehdottamalle dresscodelle, täytyy sanoa ettei pöksyttömyyteni erityisen nuivia reaktioita herättänyt. Minua sen sijaan melkein harmitti, että ehdin unohtaa pöksyittä kulkemiseni useampaan otteeseen tuntikausiksi. Viltille istuutuminen hameessa vilauttamatta kenellekään mitään sopimatonta oli sentään sopivan haastava suoritus.

Toivon sormet ja varpaat ristissä, että lämpimiä säitä riittäisi tänä kesänä. Nyt kun olen työssä, jossa pukeutumiskoodia ei ole laisinkaan, voin toivottavasti liihotella paljain säärin enemmänkin. Innostukseen vaikuttanee myös talouteemme muuttanut epilaattori, jolla olen ahkerasti hurruutellut harva se päivä siinä toivossa että tämä nyt olisi se hamekesä, jota olen jo pitkään suunnitellut.

The Super Secret Submissive Society

Ennen kuin pääsen varsinaiseen aiheeseen, minun on pakko kommentoida kuvaa lyhyesti: tässä hyvä syy pestä hiukset myös sunnuntaiaamuisin, vaikka se ei yhtään huvittaisi. Silloin ei näyttäisi siltä kuin olisi työntänyt päänsä juuri ennen kuvaushetkeä margariinipurkin kautta ruohonleikkuriin. Tämän vinkin teille tarjosi nti Luonnonlaine '84. Sidonta itsessään näyttää mielestäni aivan käsittämättömän hyvältä, ja puolivahingossa päälle jäänyt himapaitakin sopii kuvaan huomattavasti paremmin kuin edellämainittu kampauskatastrofi.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut ruotia omaa kampaustani sen tarkemmin, vaan puhua jostain aivan muusta. Juuri kun pääsin nillittämästä, kuinka en koe netin BDSM-yhteisöä lainkaan omakseni, voin kertoa liittyneeni Salaseuraan. Sen ihmeemmin en paikkaa tässä mainosta, otsikossa esiintyvä SSSS on koodinimi jolla pääosin netissä toimiva yhteisö omassa taloudessamme tunnetaan.

Kaikilta osin en tunne oloani kotoisaksi tämänkään joukon keskellä, mutta SSSS suhtautuu alistumiseen mielestäni virkistävän erilaisella tavalla. Alistuminen on alistujan itsensä valinta, josta ei välttämättä tarvitse edes kertoa toiselle osapuolelle. Jälkimmäistä osaa perustellaan sillä, että "tavallisessa" parisuhteessa tai avioliitossa elävälle ja tasa-arvoon tottuneelle puolisolle alistumishaaveet voivat olla paitsi yllättävä paljastus, myös tuntua vaatimukselta siitä että toisen on nyt siis muututtava Alistajaksi. Painostamisen sijasta voi lähteä liikkeelle oman käytöksensä tai ajattelutapansa muuttumisesta, ja mikä tärkeintä, odottamatta että tämän tuloksena toisen käytös muuttuu millään tavalla. Näinkin mitä ilmeisimmin on joissakin tapauksissa käynyt, mutta perusajatuksena on että alistuminen on itse oma palkintonsa eikä itselle luontaisemmalla tavalla käyttäytymistä tulisi nähdä välineenä jonkin muun asian saavuttamiseksi.

Osittain tämä ajattelutapa on hyvin, hyvin lähellä Laura Doylen Surrendered Wife -soopaa, ja mehän kaikki tiedämme mitä mieltä olen siitä. Samaten omaehtoista ja -toimista alistumista voi pitää myös korkeimman asteen manipulaationa, tai vain epäreiluna.

Juuri tässä elämäntilanteessa saan kuitenkin asennoitumistavan potentiaalisesta vaarallisuudesta huolimatta siitä yllättävän paljon irti. Poika ei koskaan ole ollut erityisen taipuvainen yksityiskohtiin keskittyvään alistamiseen, vaan on paremminkin suurien linjojen mies. Suurimman osan ajasta olen loputtoman kiitollinen tästä, mutta hetkittäin kaipaan pieniä yksityiskohtia. Juuri niitä, jotka etukäteen tuntuvat vähän hölmöiltä, mutta jotka tuovat mukanaan jotain odottamatonta. Jokainen dr Philiä katsonut tietää varmasti, että "Sometimes love the action comes before love the feeling." Aivan yhtä lailla omalla kohdallani toisinaan alistuvat teot edeltävät reilustikin alistuvaa mielentilaa.

SSSS:n ajoittain höyrypäisiä "perussääntöjä" selailemalla olen löytänyt muutaman, jotka tuovat päiviini mielenkiintoisen lisän. Pelkoni siitä, että lintsaan jos kyseessä ei ole jonkun muun asettama ja valvoma sääntö, on osittain käynyt toteen, mutta olen pysynyt yllättävän hyvin ruodussa. Samalla olen joutunut miettimään sitäkin, miksi jotkut säännöt tuntuvat niin typeriltä (minä en ainakaan IKINÄ) ja toiset taas samantien omilta.

Tunnustettakoon kuitenkin, että on vähän ikävää etten enää voi vain salaa valitella sitä ettei Poika nauti yksityiskohdissa jumittamisesta, vaan joudun tekemään asialle jotain ollakseni onnellisempi. Yäk.

Löysässä hirressä

Mikäs draamakuningattaren draamankaipuun tappaisi.

Kahden kuukauden blogitauon aikana on olo ollut jokseenkin ylläolevaa kuvaa vastaava, kiireiden keskellä on toisinaan työn takana saada hengitettyä. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että ehkä kesä tänäkin vuonna koittaa ja osin vaikeiden päätösten myötä myös kiireet ovat tältä erää helpottaneet.

Kuvia köysisessiosta (jotka ovat viime aikoina olleet jo mainittujen kiireiden ansiosta valitettavan harvinaista herkkua) löytyy muutama muukin, mutta niitä pihtailen vielä hetken. Kuvat ovat sen verran hienoja, etten halua tarjota kerralla makeaa mahan täydeltä.

Kuvaövereitä kaipaaville tiedoksi, että Pojalla on tätä nykyä oma Flickr-tili, josta löytyy kaikki blogissakin esitellyt kuvat. Niiden lisäksi kuvat mitä luultavammin löytävät tiensä Flickriin ennen kuin ehdin tällä päivitystahdilla niitä täällä esittelemään, vaikka jokainen kuva kyllä ennen pitkää päätyy blogiinkin. Miinuksena mainittakoon, että kuvien K18-luonteen ansiosta niiden katseleminen vaatii Flickriin rekisteröitymisen jotta katselijoiden täysikäisyydestä voidaan varmistua.

Flickr on osoittautunut BDSM- ja kink-vivahteisten kuvien osalta hieman pettymykseksi, muuhun sisältöön suhteutettuna laadukkaita kuvia löytyy harmittavan vähän. Tai sitten kuvat ovat piilossa yksityisissä albumeissa, joita ei pääse katsomaan ilman erityistä kutsua. On toki ihan ymmärrettävää, että ihmiset eivät halua kovin laajalti levittää kuvia, joista heidät on mahdollista tunnistaa, eivätkä kaikki jaksa kikkailla samalla tavalla kuin me.

Huomasin Vaimon täällä käydessä ja tekemäänsä villapaitaa päälläni valokuvatessa, että itse olen tottunut tuohon identiteetin peittelyyn ehkä vähän liikaakin: ensimmäinen reaktio jonkun osoittaessa kameraa suuntaani on kääntää päätä poispäin, jotta kasvoja jäisi näkyviin mahdollisimman vähän. Vaihtoehto numero 2 on sitten nostaa leukaa, jotta suoraan edestäpäin otetusta kuvasta on helpompi rajata kasvot kokonaan pois.

Onneksi niskasta tunnistaminen vaatii jo sen asteista läheisyyttä, ettei tällaisten otosten julkaisemista tarvitse erityisesti pelätä.

See evil, hear evil, speak evil.

Apinat ovat ehkä viisaita, mutta alistujat eivät aina. Ohimennen mainitsemani kuvaidea miellytti Poikaakin siinä määrin, että bondageteipillä oli taas töitä. Kaikki kolme kuvaa onnistuttiin ottamaan jokseenkin yhdellä käärintäkerralla, Poika teki tarvittavia muutoksia sitä mukaa kun kuvauskohde vaihtui. Valitettavasti kuvaformaatiltaan tavanomaista leveämpi otos ei oikein pääse Bloggerin postauksen raameissa oikeuksiinsa, suurempaa kuvaa voi ihailla kuvaa klikkaamalla.

Kuvassa on muuten vinha perä: kun jostain syystä alkaa kiukuttaa, asiat näyttävät paljon synkemmiltä ja viattomimmatkin kommentit kuulostavat ärsyttäviltä. Omalla kohdallani kiukunpuuska yleensä laantuu vasta siinä vaiheessa, kun suusta on jo ehtinyt päästä jotain todella myrkyllistä. Kummasti kuitenkin auttaa, jos saa sanottua ääneen että "nyt kiukuttaa" - tai kuten teemme usein Pojan kanssa kaupungilla luuhatessamme, varoitettua että "nyt tuntuu siltä että kohta on kiukkunälkä". Se niskassa kiristyvä jousi ja alkava päänsärky laantuvat saman tien, kun osaa käyttäytyä hetken kuin aikuinen. Kauhean ikävää ja vastuullista.

Mielikuvia, osa II

Kuten jo tunnustin, edellisestä köysikokeilusta tuli mieleeni jostain syystä ala-asteen käsityötunnit.

Tästä kuvasta mieleeni kuitenkin tuli jotain paljon korkealentoisempaa. Toivottavasti ette nyt pidä minua täysin narsistina, selvennykseksi vielä että en todellakaan kuvittele olevani taideteos. Mutta silti, hehän ovat kuin kaksi marjaa!

Dramaqueenitis..


.. ja Ingresin "La Grande Baigneuse":

Ropemarks, Braille, you know the drill.

Toisin kuin aikaisemmin, tällä kertaa kuvia otettiin nimenomaan siitä pehmeämmästä maha- ja kylkilihasta.

Olin suorastaan haltioissani, kun korsettia purkaessa sen alta paljastui kuviontia mukailevat köyden jäljet. Jäljistä käy myös hyvin ilmi se, että jokainen korsettiköyden ympäri kiedottu koriste kiristää osaltaan korsettia pikkiriikkisen. Pojan sormenpäät siis joutuivat vereslihalle samalla kun itse sain nauttia muutamasta nipistyksestä ja tasaisesti kutistuvasta elintilasta.

Huomatkaa kuvassa myös edelleen taktisen lyhyt etusormenkynsi!

Vannomatta paras

Juuri kun pääsin sanomasta, ettei kuvia ole tähän blogiin luvassa ennen vuodenvaihdetta..

Hyvä silti näin. Messuilta kotiutunut luonnonvärinen juuttinaru sai vähintään arvoistaan seuraa laatikosta jo löytyneestä punaisesta hamppuköydestä. Luomuksen pohjana toimii jo aikaisemminkin blogissa esiintynyt korsetti, johon Poika Shibari You Can Use -kirjan ohjeistusta noudatellen lisäsi koristeellisen kuvioinnin. Sidonta löytyy kirjasta nimellä "Double Spine Rope Corset", muttei ole erityisen monimutkainen soveltaa itsekään jos peruskorsetti onnistuu.

Heti juuttiosion sitomisen alkuvaiheessa ihastelin itse ääneen köyden ihotuntumaa samalla kun Poika murehti sen jäykkyyttä. Koristeköyden pyörittely karheamman juutin ympärille saikin Pojan etusormen verille asti, eivätkä muutkaan sormenpäät enää sidonnan loppuvaiheessa erityisen hyvinvoivilta näyttäneet. Sidonta ei siis aina ole helppoa sitojallekaan!

Kaiken kaikkiaan lisäkäsittelemätön juuttinaru osoittautui ihan kelpo tavaraksi, joskin sen verran karheaksi ja jäykäksi ettei ainakaan vielä ihan kaikkeen sidontaan sovellu. Parhaiten juutti taitaa olla elementissään juuri tämänkaltaisina suurempina pintoina, jotka eivät vaadi loputonta solmumäärää. Enkä ihan rehellisesti sanottuna haluaisi juuttinarua nykymuodossaan lähellekään mitään erityisen herkkää aluetta. Ehkä naru käytössä pehmetessään hieman laajentaa reviiriään, mutta juuri kaksiväristä sidontaa varten ainakin itse olen luonnonväristä köyttä haikaillutkin. Hinta-laatusuhdekin on erityisen kohdallaan verrattuna keinokuituköysiin tai paikallisen pornomarketin puuvillatavaraan.

PS. Olenko se vain minä, vai tuoko tämä väriyhdistelmä ja materiaali muillekin mieleen joskus ala-asteella säkkikankaasta ja villalangasta värkätyt kaitaliinat? How's that for kinky.

All wrapped up

Historiallista, blogin ihka ensimmäinen kasvokuva! Saivarteluun taipuvaiset saattaisivat tosin valittaa siitä, että ko. kasvojen edessä on kerroskaupalla mustaa muovia.

Polttaritouhotuksen ja muun hömppätouhun vastapainoksi pääsin tänään muovikuoreen. Korvatulpat jäivät tällä kertaa käyttämättä, mutta mielenkiintoinen kokemus tämä oli näinkin. Pojan käärimistekniikka kaipaa ehkä vielä vähän hiomista, käärittyjen olkapäiden esteettinen olemus kun ei herralle itselleen kelvannut. Itse en osaa tätä sen kummemmin kommentoida, kun en koko pakettia sattuneesta syystä missään vaiheessa nähnyt.

Taisimme molemmat yllättyä siitä, kuinka paljon tästä pidimme. Pojan tullessa vapauttamaan minut saksien kanssa ilmoitin kohteliaasti että voisin kyllä oikeastaan pysyä kotelossani vielä hetken. Tosin lähes saman tien sain myös päähäni kokeilla sormieni liikuttelemista muovin alla, ja loppujen lopuksi kuoriuduin kotelosta suurelta osin aivan itse - valitettavasti kuoriutumiseni ei tainnut viehkoudessaan aivan vastata perhosten suorituksia.

Olin etukäteen aika varma, että panikoin aivan täysin kun liikkumistani rajoitetaan noin tuntuvasti. Kieltämättä sierainten peittäminen vähän hermostutti, vaikka suun kauttakin hengittäminen ihmisiltä tunnetusti käy. Paikallaan pysyminen ei kuitenkaan tuntunut mitenkään erityisen epämiellyttävältä, kotelon sisällä oli mukavan lämpöistä ja pimeää.

Bondageteippiä tällainen viritys tietenkin syö huimasti, kuten kuvissa näkyvä rulla osoittaa. Sadan metrin teippirulla riitti aikaisemmin mainitun mekon ja muutaman pienimuotoisemman teippiviritelmän lisäksi juuri ja juuri tähän koteloon, onneksi niitä oli paketissa yhteensä kolme. Haluan nimittäin ehdottomasti kokeilla tätä vielä uudestaan, vaikka olemme loppupäivän todistelleet Pojan kanssa kilpaa toisillemme kuinka tämä ei ole "our kink".

100 blogitekstiä! Jihuu!

Olin aikaisemmin sitä mieltä, että oman listani kaltainen Google Analyticsilla revittely on ehkä korneinta ikinä. Heti blogin "merkkipäivien" ja muiden "virstanpylväiden" jälkeen. Ne asettuivat omassa mielessäni jokseenkin samaan kategoriaan kuin "meidän Jani-Petteri kävi tänään ihan itse potalla!" -tyypiset hehkutukset. Että minä en sitten ainakaan ikinä ..

Kuinka yllättävää, että mielipiteeni tässäkin asiassa muuttuivat. Huimaa, että olen näpytellyt jo sata verbaalioksennusta! Tai siis yhdeksänkymmentäyhdeksän ennen tätä. Kuitenkin. Olen saavutuksestani ylpeä. Ja sen kunniaksi esittelen ahteriani! Seuraavan sadan blogitekstin jälkeen vuorossa joku muu ruumiinosa, kerää koko sarja!

At the end of my rope

Alatteko tekin jo kyllästyä näihin kuviin? Tässä tältä erää viimeinen otos, muokkaamattomista kuvista taisi löytyä vielä muutama kehityskelpoinen jotka ehkä esittelen sitten myöhemmin jahka Poika ne ehtii muokkailla kuntoon.

Sanoinkin, että korseleteista jääneelle ylimääräiselle narulle keksittiin myöhemmin hyvä käyttötarkoitus - niistä sai yhteen punomalla kätevän hihnan! Toisilla on koiravaljakko, toisilla tyttövaljakko.

Tässä yhteydessä on pakko myös ihmetellä sitä, miten jotkut subit tuntuvat viettävän tuntikausia aikaa polvillaan ilman sen suurempia ongelmia. Vaikkei kummankaan meistä elopaino nyt niin korkeissa luvuissa ole että ongelmat voisi laittaa sen piikkiin, olimme Vaimon kanssa molemmat aika nopeasti valmiita nousemaan lattialta. En ihmettele enää lainkaan, että polvistumista käytetään myös rangaistuksena. Erityisen tehokkaasti se toimii synneistä muistuttajana silloin, jos subinsa vielä määrää polvilleen esimerkiksi keittämättömien riisinjyvien päälle - auts.

Two girls, one rope vol III

Ja lisää tissikuvia! Tässä siis erootillinen kurkistus minun ja Vaimon kollektiiviseen tissivakoon. En oikein tiedä mitä näistä sidonnoista voisi enää kertoakaan, kuva siis puhukoon puolestaan.

Koska en osaa kertoa köysistä sen enempää, voisin valottaa vähän kuvien syntyä noin ylipäänsä ja toivoa ettei Poika loukkaannu kun puhun asiantuntevasti jutuista joihin minulla ei oikeastaan ole osaa eikä arpaa. Tästä sessiosta varsinkin tuntuu riittävän julkaisukelpoisia kuvia tavallista enemmän (kyllä, pari on edelleen jemmassa ja ei, en julkaise niitä yhtä aikaa!), ehkä koska mallina on yhden sijasta kaksi näinkin hemaisevaa naishenkilöä.

On silti turha kuvitella että jokainen otettu kuva olisi millään tasolla käyttökelpoinen. Aika monta otosta tarvitaan yhdenkin Pojan seulan läpäisevän kuvan löytämiseen, ja senkin jälkeen kuvaa täytyy toki käsitellä esim. väritasapainon korjailemiseksi. Myönnettäköön, että edellisestä kuvasta Poika poisti myös rintakehässäni kulkevan noin moottoritien levyisen ja sinisen valtimon, joka kuultaa kauniisti kalpean nahkani lävitse.

Minulle tämä kuvien räpsiminen, valitseminen ja muokkaaminen on ollut ihan uusi maailma jopa näin sivustakatsojana. Itse kuulun vahvasti lomaräpsijä-koulukuntaan, joka ottaa pikkupokkarillaan hölmöjä pönötyskuvia tai hassunhauskoja irvistelykuvia juhlissa eikä sitten tee niille punasilmien poistoa kummempia operaatioita. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka paljon pienelläkin uudelleenrajaamisella ja värien parantelulla saa aikaan.

Niin mielenkiintoista kuin kuvien muokkaamisen seuraaminen (ja "avuliaiden" kommentien jakaminen) onkin, toisinaan pysyn suosiolla kaukana koneesta. Joitakin Pojan ottamia otoksia en suostu edes katsomaan, koska tiedän etten näkisi niissä samaa kuin Poika. Vaikka kuinka olen hehkuttanut asteittaista kehoni hyväksymistä näiden kuvien myötä, on kuvakulmia jotka ovat minulle aivan liian realistinen kurkkaus tomumajani nykytilaan.