Kuu kinkystä kesään

Puhuin tänään Vaimon (joka vaati nimensä kirjoitettavan Isolla Alkukirjaimella) kanssa bloginkirjoitustiheydestä. Olen itse pitänyt kirjoittamattomana sääntönä sitä, että pyrin päivittämään blogia jokseenkin joka toinen päivä ihan jo senkin takia, että mitä pidemmän tauon kirjoittelussa pitää sitä vaikeammalta sen uudelleen aloittaminen tuntuu.

Usein joudun miettimään tekstien aiheita pitkäänkin, toisinaan taas tekstinaiheita tuntuu löytyvän kerralla niin monta ettei tiedä mistä aloittaisi. Tällaisen yhden aiheen ympärillä pyörivän blogin pitäminen on samalla sekä helppoa että ajoittain puuduttavaa. Toisinaan kun kinkyily ei jaksaisi kiinnostaa pätkääkään, vaikka se tärkeä osa elämääni onkin.

Oman blogi-innostukseni ajoittain kadotessa en ihmettele lainkaan, että kinkyaiheiset blogit (varsinkin suomenkieliset) tuntuvat katoavan nopeasti. Innokkaan alun jälkeen aiheita ei enää olekaan aivan yhtä helppoa keksiä, ja ainakin itse olen huomannut että sitä mukaa kun D/s Pojan kanssa sujuu paremmin, asian analysoiminen ja vatvominen tuntuu turhemmalta ja turhemmalta. Toki aina löytyy uusia näkökulmia ja askarruttavia asioita, mutta alkuvaiheen tunteen palo alkaa jo rauhoittua. Vaimo voinee kertoa, kuinka antaumuksella näitä taipumuksiani viime kesän alussa vatvoin päivästä toiseen.

He doms me, He doms me not

Vaimon Göran (vaimo on siis ollut vuoden Ruotsissa) meni tässä päivänä muutamana julistamaan, että armas vaimoni pitää siitä kun hänet sidotaan sänkyyn. Järkytyin tästä lausunnosta niin että sanoin jo Pojallekin kuvitelleeni aina vaimon olevan makuuhuoneessa ehdottomasti se dominoivampi osapuoli.

Juorut sänkysitomisesta paljastuivat kovin liiotelluiksi, mutta pohdinta ei siihen päättynyt. Voiko oikeasti nähdä normaalissa elämässä, miten kukakin makuuhuoneen puolella käyttäytyy?

Taitaa olla kliseiden aatelia, että työelämässään voimakkaat johtajamiehet nauttivat siitä kun heitä makuuhuoneessa kerrankin pomotetaan. Ehkä sama ilmiö näkyy myös kauniimman sukupuolen seksikäyttäytymisessä. Oman arvioni mukaan olen siviilielämässäni ulospäinsuuntautunut, ajoittain erityisenkin äänekäs ja ylipäänsä voimakas persoona.

Ehkä juuri siksi kotioloissa on mukavaa vaihtaa aivan toiseen rooliin. Enkä nyt tarkoita sitä, että esittäisin kotini ulkopuolella jotain roolia - olen aivan aidosti voimakastahtoinen hölösuu. Kaipaan kuitenkin siltä elämäni toiselta puolikkaalta toisinaan rankkaakin vastapainoa näille piirteilleni, tai yksinkertaisesti kävelen sen toisen osapuolen ylitse.

Tätä pomottamistaipumusta on tässäkin suhteessa nähty riittämiin. Luulen, että kyseessä on jonkinlainen miehuuskoe jonka elämäni miehille järjestän. Jos mies ei pysty laittamaan minua kuriin, kyllästyn nopeasti ja etsin haasteita jostain muualta.

Toki voisi pohtia, olisiko ehdoitta alistuminen jotenkin oikeampi asenne. On ehkä epäreilua testata sitä elämänsä valittua tällä tavalla, mutta itse en vielä ole keksinyt muutakaan tapaa. Jos olisin Ihan Oikea Alistuja polvistuisin epäilemättä kenen tahansa eteen, mutta tähän mennessä siihen on kyllä vaadittu melkoinen tahtojen taisto.

BDSM - connecting people

Tappaessani aikaa töissä lueskelemalla iltapäivälehtiä netitse törmäsin Ilta-Sanomien Seksi ja suhteet -osiossa artikkeliin siitä, kuinka S&M voi lähentää pariskuntia. Pienellä googlettelulla sama uutinen löytyi myös New Scientistin sivuilta, siellä se tosin on julkaistu jo maaliskuun lopulla.

Vaikka tutkimusaihe sinänsä on mielenkiintoinen ja on mahtavaa lukea välillä myös myönteistä BDSM-aiheista uutisointia, kyseessä on melkoinen nollatutkimus. Jos haastatellaan S&M-bileisiin osallistuvia pariskuntia ei tarvitse olla suurikaan tiedemies arvatakseen, että ko. pariskunnat nauttivat sadomasokismista.

Mielenkiintoisempaa on pariskuntien hormonitasojen vaihtelut, joita mitattiin ennen ja jälkeen sessioinnin. Alistuvissa naisissa havaittiin sekä stressihormoni kortisolin että vähän erilaisen hormonin testosteronin tasojen nousevan sessioinnin aikana. Tasot laskivat normaaleiksi varsin nopeasti leikkimisen jälkeen - kuten New Scientist sanoo "if the scene went well". Toisenlaisen lopun saaneista sessioista ei valitettavasti tuloksia erikseen kerrota.

Uutisen ehdottomasti järkevin kommentti tuli brittiläiseltä psykologilta joka huomautti minkä tahansa yhteisen harrastuksen lisäävän yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden tunnetta parisuhteessa. En nyt aivan äkkiseltään usko, että piiskaaminen toisi ketään lähemmäs partneriaan jos siitä ei kumpikaan nauti.

Pihtari

Olen viime aikoina lukenut kateellisena Miss Midnightin fantasioita ja Kokeilijoiden sessiokuvauksia. En kateellisena siksi, ettei meillä tapahtuisi mitään hauskaa vaan siksi, etten itse osaa kirjoittaa noin.

Luen mielelläni blogeja, joissa seksistä puhutaan toisinaan hyvinkin suoraviivaisesti. Rapakontakaisia suosikkeja ovat Omnivore ja Essin' Em, jotka tosin molemmat käsittelevät teksteissään paljon paljon muutakin (ja ehkä juuri siksi ovat suosikkeja).

Toisinaan tekstejä lukiessa tosin tulee sellainen olo, että lukee asioita jotka eivät minulle tosiaankaan kuulu. Aivan kuin huomaisi yhtäkkiä roikkuvansa naapurin makuuhuoneen ikkunan takana. On hankala selittää, missä mielenkiintoisen ja vaivaannuttavan raja kulkee ja huomaan olevani yllättävänkin konservatiivinen näissä asioissa.

Ehkä siksi en yksinkertaisesti osaa kirjoittaa vastaavia tekstejä. Harvoin puhun edes ystävien kanssa asioista ihan niin yksityiskohtaisesti (vaikka samaiset ystävät varmasti sanoisivat että ovat kuulleet yksityiskohtia ihan tarpeeksi, kiitos vaan). Varjelen yhteisiä leikkihetkiä vainoharhaisuuteen asti, aivan kuin niistä puhumalla jotenkin pilaisin kaiken.

Olen miettinyt, onko blogini toisinaan puolihuolimattoman etääntynyt sävy merkki jostain josta pitäisi huolestua. Että pistänkö itsestäni jotenkin liian vähän likoon kun uskallan esitellä ruumiinosiani, mutten varsinaisesti niihin kuviin oikeasti liittyvää ajatus- ja kokemusmaailmaa.

Toisaalta viimeksi kuvia ottaessa en pystynyt keskittymään muuhun kuin pihalta kantautuvaan trampoliinin kitinään - kuvaussessio itseasiassa loppui lyhyeen tästä aiheutuneen venkoiluni ansiosta. Ehkä en aina osaa erotisoida asioita tarpeeksi edes siinä hetkessä osatakseni kirjoittaa niistä tekstiä joka saisi lukijoiden linssit huuruun.

Hippipervoilua

Jotta BDSM ei kohdallani vaan muuttuisi liian helpoksi, pohdin sitä telaketjufeminismin lisäksi usein myös ekologisemman elämäntavan kannalta. Suurin osa floggereista, kahleista ja muista BDSM-releistä on tehty nahasta eikä nahan käsittelymenetelmistä usein ole tarjolla erityisen paljon tietoa.

Lähiruoan lisäksi on mukavaa harrastaa lähikahleita. Vaikka Joy Factoryn kahleet ovatkin juuri tuota edellämainittua epämääräisen alkuperän omaavaa nahkaa, voin tyynnyttää omaatuntoani edes sillä, että tuotteet ovat Suomessa tehtyjä ja siis omalla tavallani tuen suomalaista käsityötä!

Hamppuköysi periaatteessa on ympäristöystävällinen valinta, sillä hampun kasvattaminen vaatii vähemmän kemikaaleja kuin esimerkiksi puuvillan. Rawganique jopa tekee köysiä luomuhampusta, mutta valitettavasti hinnatkin ovat sen mukaisia. Korkeahkon hinnan ja olemattoman värivalikoiman vuoksi päädyimme kuitenkin itse tilaamaan köytemme jo aikaisemmin mainostetusta alankomaalaisesta Bind Me -nettikaupasta. Pysyteltiin sentään rapakon tällä puolella, kai sekin on jo jotain.

Jos uskaltautuisi sen ison veden tuolle puolen, olisi vaihtoehtoja vähän enemmän. In Her Tube valmistaa harnesseja kierrätetystä kumista, sen ekologisemmaksi taitaa olla vaikea päästä. The Sensual Vegan tarjoaa niihin kierrätyskumiharnesseihinkin sopivia dildoja ja esimerkiksi vegaanisia kondomeja. Vegan Erotica puolestaan tekee tuotteensa Lorica-nimisestä keinonahasta, jonka pitäisi ominaisuuksiltaan olla lähes aidon nahan veroista.

Valitettavasti eettisesti ja ekologisesti kestävällä pohjalla oleville erotiikkaliikkeille tuntuu olevan vähänlaisesti kysyntää. Kun yhtälöön vielä lisätään BDSM, on kyse melkoisesta alakulttuurin alakulttuurista. Itse olen päätynyt pohdinnoissani siihen, että toteutan omaa hippeyttäni tällä saralla samalla periaatteella kun muussakin elämässäni, terveen järjen rajoissa. Pyrin välttämään turhan tauhkan ostamista ja punnitsemaan vaihtoehtoja aina kun se on mahdollista, mutten jätä asioita kokonaan ostamatta vain sen takia ettei täydellistä vaihtoehtoa löydy.

DIY kink vol II

Kun ensimmäistä kertaa metsästin kotitekoisen spreader barin osia ei menestykseni ollut kummoinen. Pojan tekemän taustatutkimuksen jälkeen pääsin siis uudelle rautakauppareissulle, tällä kertaa eri liikkeeseen. Ennen itse aiheeseen pääsemistä on pakko nillittää siitä, että rautakauppaan oli mielettömän vaikeaa löytää pyörällä! En taida olla ihan sitä halutuinta kohderyhmää.

Rautakaupasta onneksi löytyi kuin löytyikin sopivan näköistä putkea. Kuvassa näkyvä metalliputki on halkaisijaltaan 25mm olevaa alumiiniputkea, jota jostain syystä myytiin kahden metrin pätkissä. Minulle hieman hämäräksi jääneestä syystä rautasaha ja viilat löytyivät meiltä ihan omasta takaa, ehkä Pojalla on synkkä menneisyys vankikarkurina?

Putken jälkeen päänvaivaa aiheuttivat kuvassa näkyvät silmukalliset ankkuripultit (ihan itse googletin viimeksi että mitä ne oikein on suomeksi!), joita ei tästä jälkimmäisestä rautakaupasta löytynyt tarpeeksi suuressa koossa. Kysyin jo neuvoakin ja sain avuliaalta rautakaupan sedältä pitkän selvityksen siitä, kuinka voisin aivan hyvin ripustaa amppelitelineeni pujottamalla koristeketjua uudenuutukaisen alumiiniputkeni läpi. Kun olin saanut sedän karistettua kannoiltani ja soitettua Pojalle, alistuin kohtalooni ja poljin ensin toiseen rautakauppaan tarkistamaan pulttitilanteen ennen kuin uskalsin alkaa putkiostoksille.

Siitä putkettomasta rautakaupasta löytyi sitten sopivan kokoisia silmukoita (ankkuripultin kyljessä lukee muuten M10, siltä varalta että se jollekin jotain kertoo). Ostin pultteja heti neljä huokeaan 40 euron kilohintaan ja suunnistin sitten takaisin putkiostoksille. Alumiiniputki ei ole metallitavaran halvimmasta päästä, joten parin metrin putki maksoi hieman yli 20 euroa, pulteista sain maksaa kaiken kaikkiaan hieman vähemmän.

Kotiin päästyäni luovutin ainekset Pojalle ja siirryin suosiolla hanslankarin rooliin. Koska tarkoituksena ei ollut tehdä tukalan pitkiä spreader bareja vaan pitää vain erinäiset osani helpommin saatavilla, päädyimme katkaisemaan putken kolmeen osaan: lyhyempi 50 sentin pätkä toimii selkäpuolella mukavasti vähän samaan tapaan kuin se himoitsemani Joy Factoryn nahkakahle, ja kaksi 75 sentin tankoa toimivat joko käsien tai jalkojen levittelyssä.

Lopputulos on mielestäni yllättävänkin hyvän näköinen! Kolmanteen tankoon pitää vielä käydä ostamassa pultit, ja koska rautakauppaan jäi tuota kokoluokkaa olevia tankoja enää yksi tekisi mieleni käydä hakemassa sekin pois kuljeksimasta. Siitä voisi katkaista vaikka Secretary-elokuvan hengessä olkapäiden yli ranteesta ranteeseen kulkevan tangon.

Pidempää tankoa kokeiltiin jo käytössäkin ja se ajoi asiansa oikein mainiosti. Poika niputti minut kiinnittämällä sekä nilkkani että ranteeni putken päihin, onneksi gasellimainen notkeuteni mahdollistaa tällaisessakin asennossa sentään ympäri kierähtämisen. Paljon muuta en sitten voinutkaan tehdä, kyykkykävelyä Poika ei onneksi pakottanut kokeilemaan. Asento toimi piiskaussessiossa varsin mukavasti, huomattavasti enemmän päänvaivaa molemmille osapuolille aiheutti piiskaustauon aikana taivaan tuuliin kadonnut toleranssini. Tilannetta purkaessa Poikakin tunnusti ihmetelleensä venkoiluani. "Aha, ensimmäinen nielaistu huuto. Onhan sitä nyt ennen lyöty viis kertaa kovempaa!"

No touchy the feety

Sillä aikaa kun Poika askartelee rautakauppareissuni tuloksien kanssa, minulla on hyvää aikaa kirjoittaa blogia. Olen tainnut jo aikaisemmin mainita jalkakompleksistani, tässä jatkoa sille nillitykselle.

Poika oli tämän kuvan muokattuaan ehdottomasti sitä mieltä, että siitä tulee osa makuuhuonetriptyykkiämme. Itse en ole asiasta lainkaan niin vakuuttunut, olen nimittäin inhonnut jalkojani niin pitkään kuin jaksan muistaa.

Ei minulla siis varsinaisesti mitään jalkojani vastaan ole, ne ovat kuljettaneet omistajaansa suuremmitta mutinoitta pitkiäkin matkoja. Kokonsa puolesta tassuni saisivat kuitenkin olla vähän pienemmät, eikä hiukan korkeammasta holvikaarestakaan olisi erityisesti haittaa. Lättäjalka nimittäin tuntee jalkapohjissaan heti kun normaali toimintasäde on ylitetty.

Eniten minua on aina häirinnyt se, että omasta mielestäni jalkani ovat paitsi yleensä vähemmän freesiltä tuoksuvat, myös valtavat. Tämä kompleksi taisi saada alkunsa joskus herkässä nuoruudessani, kun kaikki muut ikäiseni tyttölapset olivat noin puoli metriä minua lyhyempiä ja muutenkin siroja. Itse olisin jo siinä vaiheessa varmaan voinut käydä kenkäostoksilla miesten osastolla.

Näin myöhemmällä iällä olen huomannut ettei kengännumeroni ole erityisen erikoinen, mutta jotenkin lapsuusajan kenkätraumat seuraavat minua vieläkin. Elämänmittainen rakkaussuhteeni leveiden lahkeiden kanssa taisi sekin saada alkunsa jalkaterien piilottelusta.

Aivan oma lukunsa on se, etten pidä lainkaan siitä jos ihmiset koskevat jalkoihini tai oleilevat niiden välittömässä läheisyydessä. Pelkkä ajatus jalkafetissistä on minulle täysin käsittämätön - jopa sitä kommenttilaatikossa puitua pussikaljafetissiä vaikeampi niellä.

Neljällä tassulla

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

Se joka ei osaa, opettaa.

Wanhan liiton BDSM-ympyröissä rapakon takana ei lie erityisen harvinaista lähettää alistuva osapuoli koulutettavaksi jonnekin. Jokaisella O:n tarinan lukeneella on varmasti todella realistinen kuva siitä, miten ko. koulutus oikein tapahtuu.

Ajatus koulutusleiristä jossain sivistyksen ulottumattomissa kuulostaa samalla sekä mahtavalta että naurettavalta. Olisi mielenkiintoista perehtyä kinkyilyyn oikein ajan kanssa ja toivottavasti hyvässä seurassa. En kuitenkaan usko että on olemassa juurikaan "alistujan perustaitoja", joita voisi opettaa niin että ne kenelle tahansa yläpäälle kelpaisivat. Itse näen D/s:n ennen kaikkea kahden (tai useamman) kauppana, jossa säännöt luodaan sen mukaan mikä miellyttää.

Aivan oma lukunsa ovat mentoreiksi tarjoutuvat Domit tai alistujat, joihin olen törmännyt. Vertaistuki olisi epäilemättä kohdallaan, mutta jotenkin oman suhteen ruotiminen erityisen tarkasti jonkun käytännössä ventovieraan ihmisen kanssa tuntuu omituiselta. Enkä todellakaan kaipaa ketään kehuskelemaan kuinka pitäisi minut kurissa jos vain muuttaisin sen ison rapakon tuolle puolelle. Täysin vilpittömiä mentoriksi tarjoutuneita ei vielä ole osunut kohdalleni ensimmäistäkään.

Välillä huomaan kaipaavani yleismaailmallisia sääntöjä ja jonkinlaista kinky-yhteisöä kaikesta huolimatta. En kuitenkaan jaksa uskoa, että viihtyisin suomalaisessa BDSM-skenessä erityisen hyvin, Pojasta puhumattakaan. On vaikeaa olla näin ainutlaatuinen ja yksilöllinen!

There's a fine line between art and porn

Miksi Rubensin maalaamat alastomat naiset ovat taidetta mutta Playboyn alastomat mallit pornoa?

Meillä on viime aikoina pohdiskeltu tauluasioita. Jo ensimmäisten naruleikkikuvien ottamisen jälkeen ajatus niiden ripustamisesta seinälle alkoi houkutella. Tarkoituksena on koota jonkinlainen triptyykki, jossa olisi yhteisenä teemana köydet tai bondage ylipäänsä.

Aluksi ajatus siitä, että makuuhuoneemme seinällä roikkuisi kuvia alastomasta vartalostani, tuntui vähintäänkin omituiselta. Ajattelin, että kuvien on pakko olla todella tiukkoja lähikuvia etten tuntisi oloani epämukavaksi niitä katsellessa. Kuten viime kuvia esitellessäni sanoin, olen pikkuhiljaa alkanut nähdä niissä jo muutakin kuin pullistelevat jenkkakahvani. Nyt ajatus vartaloni näkymisestä kuvissa ei tunnukaan enää yhtä kamalalta.

En missään nimessä halua ripustaa seinälle suttuista kotipornoa, joten jotkin ruumiinosat ovat edelleen pannassa. Esimerkiksi rintoja kuvissa ei tule erityisen selkeästi näkymään, ne kuvat voidaan arkistoida jonnekin muualle. Äidin tullessa käymään taulut varmasti piilotetaan sängyn alle, mutta haluan niiden olevan sellaisia ettei niitä muilta vierailta tarvitse erityisesti piilotella.

"Taiteellisten" nakukuvien pohdiskelun lomassa törmäsin tässä päivänä muutamana sivustoon Art or Porn. Sivustolta löytyy eri paikoista kerättyjä kuvia, joiden taiteellisuuteen ylläpitäjä ei varsinaisesti ota kantaa. On katsojien omalla vastuulla päättää, onko kyseessä taidekuva vai pornokuva. Kuvien katselu on mielenkiintoista, silloin viimeistään huomaa kuinka häilyvä raja pornon ja taiteen välillä on. Osa kuvista on mielestäni todella kauniita ja huolisin ne seinälleni minä päivänä tahansa, toiset taas näkisin pikemmin miestenlehden sivuilla.

Olen varma, että punastun päästä varpaisiin ensimmäisen kerran kun joku seinällemme päätyneitä kuvia kommentoi. Kummallista, että kuvien esittely täällä ventovieraille ihmisille tuntuu helpommalta kuin niiden näyttäminen ystäville. Siis niille samoille ystäville, joiden kanssa olen saunonut ilkosen alasti kymmeniä kertoja ja jotka tietävät perverssistä seksielämästäni varmasti enemmän kuin koskaan olisivat halunneet.

take my arms, i'll never use them

Mitä ilmeisimmin edellisen blogitekstin laadusta huolestunut Poika kaiveli koneensa uumenista muutaman vanhemman narukuvan, jotta koko blogi ei menisi nolojen muistojen kaiveluksi. Kuvassa shinjuna Shibari You Can Use -kirjassa esitelty sidonta, en oikein tiedä pitäisikö tuota nyt sitten kutsua box tieksi vai miksi.

Kuvasta näkee, kuinka pitkälle omat hartiani venyvät. Periaatteessahan turvallisinta olisi, jos sidottava saisi pidettyä omista kyynärpäistään kiinni, jotta köyden saisi varmasti kierrettyä käsivarren ympäri peittämättä ranneluuta. Kokeilkaapa huviksenne itse saada vastakkaisista kyynärpäistä kiinni ja pysyä siinä asennossa hetki, vaatii ainakin minulta vielä paljon töitä.

Tämän sidonnan aiheuttamasta venkoilusta viisastuneena Poika sitoi hog tie -sidontaa askarrellessaan ranteeni viimeiseksi. Ylävartaloni jäykkyys on yllättänyt minut kerta toisensa jälkeen naruleikkiessä, ilmeisesti tämä ylenmääräinen tietokoneen edessä kyhjötys saa hartiaseudun aika solmuun. Ankkuriköydestä väsätty limited flexibility tie off -sidonta oli huomattavasti miellyttävämpi kokemus, vaikka toisaalta nautin siitä jos sidonnan vaatima asento on vähän hankala.

Erityisesti pidän siitä, että köydet muodostavat tässä näppärän kahvan selkäpuolelle. Siitä on sitten hyvä subiansa retuuttaa tarpeen mukaan.

PS. Turhamaisuusosastosta pitää vielä hehkuttaa sen verran, että alan pikkuhiljaa kyetä näkemään näissä kuvissa muutakin kuin erinäiset pullottavat alueeni. Huomaan ne toki silti heti köysiä ihasteltuani, mutta sentään ihastelen ensin köysiä.

Housuton hosuja

Kuten mainitsinkin jo, olen usein kotona housuitta. Varsinkin himahameen kanssa housuttomuus onnistuu oikein mukavasti, enkä siis pikaiselle kauppareissulle lähtiessäni ajatellut asiaa sen kummemmin kun vaihdoin hameen farkkuihin.

Heti ulko-ovesta astuessani muistin aika tarkasti, mikä kerros pukeutumisestani puuttui. Kotihousuttomuuteen olen ehtinyt jo jossain määrin tottua, vaikken sitä koskaan ennen harrastanutkaan. Oikeastaan näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu kummalliselta ajatukselta nukkua täysissä pukeissa, mieleen tulevat lähinnä viktoriaanisen ajan impyet leukaan asti napitetuissa yöpaidoissaan.

Ilman housuja ulkoileminen on kuitenkin aivan eri asia. Pakko myöntää, etteivät sen aiheuttamat tuntemukset erityisen epämiellyttäviä ole, edes silloin kun kyseessä on rangaistuksenomainen pöksyistä luopuminen. Housuitta ulkoiluun liittyy myös viime kesän noloin (ja samalla ehkä paras) muisto: olin sonnustautunut baarireissulle hameeseen, jonka etuosassa oli napitus. Illan mittaan nappi toisensa jälkeen aukesi ja loppuillasta Pojan käsivarsi taisi olla hameeni alla kyynärpäätä myöten. Haluaisin kuvitella että olimme hämyisessä baarissakin sen verran varovaisia, etteivät muut tästä häiriintyneet, mutta.

Kesä on minulle ehdottomasti hameaikaa, niin lämmintä päivää ei ole että pukeutuisin shortseihin. Tiedossa on siis epäilemättä myös useampi kommando-päivä. Onneksi työpaikkani varsin konservatiiviseen pukukoodiin polvimittainen hame sopii paremmin kuin hyvin - asiakkaidenhan ei tarvitse tietää, mitä sen alta löytyy tai puuttuu.

Abs[tin]ence makes the heart grow fonder

Edessäni on jälleen yksi kesä eri paikkakunnalla kuin ystävät, koti ja ennen kaikkea parisuhteen toinen puolikas. Muuttolinnun elämäni johtuu siitä, että töitä tuntuu aina löytyvän helpommin muualta ja ahneus voittaa mukavuudenhalun kerta toisensa jälkeen.

Yksi tällainen etäkesä Pojan kanssa on jo takana, tosin suhteen alkuhuumassa taisimme reissata vuorollamme niin ahkerasti että nukuimme joka yö vierekkäin kahden viikon ajan välimatkasta huolimatta. Toivon, että tänä kesänä malttaisin muutaman vapaapäivän viettää aloillanikin, matkustaminen kun verottaa voimia melkoisesti.

D/s-kuvion kannalta välimatka aiheuttaa mielenkiintoisia muutoksia. Säännöt, joiden noudattaminen näin lähisuhteessa käy huomaamatta, ovat paljon vaikeampia kun on yksin eikä kukaan saisi tietää vaikka niitä rikkoisi. Tunnetun horjuva itsekurini siis joutuu taas kovalle koetukselle ainakin kesän aluksi.

Toisaalta ikivanhat mietelmät siitä, kuinka välimatka tekee hyvää, ovat osittain ihan tottakin. Yhteistä aikaa osaa taas arvostaa kun sitä on rajoitetummin. Jos aivan rehellisiä ollaan päällimmäinen murheeni, jonka ehdin jo Pojallekin muotoilla, on tällä hetkellä se millä ihmeen ilveellä saamme kesän aikana uusia köysivirityksiä ja -kuvia aikaiseksi! (muutama on vielä jemmassa, panttaan niitä viimeiseen asti)

Onneksi Poika arveli varsin osuvasti vaimon olevan sen verran avomielinen kesäkämppis, ettei sekään tule olemaan ongelma. "Siinä se istuu vieressä kuitenkin - 'sido mutkin! sido mutkin!'"

"Submission is a gift" my deathly pale ass.

Olen tainnut useammin törmätä netissä ihmisiin, jotka eivät missään tilanteessa allekirjoita väitettä alistumisesta lahjana kuin niihin myyttisiin olentoihin, jota sitä lahjana pitävät. Samalla kuitenkin toistellaan, kuinka oikea valta on alistujalla - aihetta sivuttiin esimerkiksi RujoMielen kommenttilaatikossa, jota en halunnut sen enempää vallata.

Toki alistuminen on lahja siinä missä rakkauskin, molemmissa tilanteissa annetaan jonkinlaista valtaa toiselle osapuolelle. Toisaalta omasta mielestäni voisin sitten samantien sanoa, että olen antanut Pojalle persjalkaisuuteni lahjaksi. Alistumistaipumus kun on minussa aivan yhtä myötäsyntyinen, se että voin ja uskallan tässä parisuhteessa olla oma itseni taitaa olla lahja minulle enemmän kuin Pojalle.

Asian voi ehkä ajatella niinkin, että alistuminen on lahja vähän toisessa mielessä. Siis että alistuminen on taito. Sen hyväksyminen on jo paljon helpompaa, niitä opittuja käyttäytymismalleja pitää osata opetella pois että oppii elämään valtatasapainoltaan erilaista elämää. Esimerkiksi tämän blogin ensimmäisistä teksteistä voi lukea, minkälaista itsetutkiskelua ja tuskailua se saattaa aiheuttaa.

Se on sitten vielä asia erikseen, kenellä suhteessa tai sessiossa valta aidosti on (tai onko sillä ylipäänsä väliä, jos ko. sessio toimii). Omalla kohdallani vielä olemassa oleva mahdollisuus tilanteesta ulos kävelemiselle tekee whips-n-chains -hetkistä jotenkin voimakkaampia, koska koen alistumisen useimmiten vielä valintana. Toisinaan ajatus vaihtoehdoista ei kuitenkaan enää edes käy mielessä, eikä siinäkään mitään vikaa ole. Enkä koe olevani edellämainituissa tilanteissa yhtään sen tiukemmin vallankahvassa kiinni.

Hyvä puoli näissä pohdinnoissa on, että kyseessä on sellaiset ikuisuusaiheet ettei niitä voi loppuun käsitellä vaikka haluaisi. Loppujen lopuksi kun se kuuluisa sääntökirja on vieläkin kadoksissa ja jokaisen BDSM on tekijöidensä näköistä.

Ankkuriköydestä on moneksi

Edellisessä merkinnässä mainittu selittelyä vaatinut köysi näyttää tältä tositoimissa. Kyseessä on niinkin hohdokas naru kuin Clas Ohlsonilta ostettu ankkuriköysi/kiinnitysköysi. Aivan ostamani kaltaista narua ei näkynyt nettisivuilla, mutta tuosta saanee kuvan siitä kuinka suuri investointi on kyseessä.

Katkoimme alunperin 40-metrisen köyden kahteen osaan, joista pidempää eli 25-metristä testattiin ensin. Knotty Boys -kirjassa oli suositeltu kuvassa näkyvään tortoise shell bodysuit -sidontaan 15-25 -metristä köyttä, näin jälkiviisaana on helppo todeta että 15 metriä olisi riittänyt vallan mainiosti. Jopa vähemmän notkeille sidottaville tarkoitetun limited flexibility tie-off -sidonnan (jonka käärmenainen-versio siis olisi nostaa molemmat ranteet ristiselän kohdalle päällekkäin) jälkeen köyttä jäi jäljelle metrikaupalla. Pidempi pätkä jäänee siis odottelemaan koko kehon kattavaa sidontaa.

Kymmenmillisellä polyesteriköydellä saa aikaan näyttäviä sidontoja nopeammin kuin ohuemmalla hamppuköydellä. Liukkaampaa köyttä on myös helpompi liikutella solmujen välillä, Poika korjaili selän ylintä solmua vielä useamman solmukierroksen jälkeenkin. Liukkaus on samalla myös köysilajin heikkous, solmuja on helppo kiristää liiankin tiukalle jälkikäteen. Omat hartiani olivat sidonnan loppuvaiheessa jo aika kovilla tuon edellämainitun korjailun jäljiltä.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy, mistä köysi oikein vartalon ympäri kulkee. Näin sidottavan näkökulmasta voisin mainita, että tällaiset karada-tyyppiset vartalosidonnat kiristyvät sidottaessa varsin mukavasti ja köysi siis samalla nousee huomattavasti tyköistuvammaksi
(mikä ei välttämättä ole lainkaan huono juttu).

Tämäntyyppinen polyesteriköysi välittää ne hamppuköyden kohdalla hehkuttamani värähtelyt varsin mukavasti kierteensä ansiosta. Täysin sileä keinokuituköysi, jota Knotty Boysit itse käyttävät, tuskin toimisi aivan samalla tavalla. Kierteisyys miellyttää omaa silmääni muutenkin täysin sileää köysipintaa enemmän, köysi on mielestäni enemmän köyden näköistä.

Kaiken kaikkiaan keinokuituköysi oli ainakin minulle odotettua positiivisempi elämys. Ensimmäiset sidonnat tosin ovat vaatteiden päällä, kuten kuvasta näkyy. Keinokuituköyden helmasynti eli nopeampi polttavuus ei siis vielä päässyt oikeuksiinsa. Jatkamme tutkimuksia - rankkaa työtä, mutta jonkunhan tämäkin on tehtävä.