Ei lukemalla uimaan opi.

Minilomasta käyneen viikonlopun parasta antia oli auringonpaisteen ja hyvän seuran lisäksi se aamu, kun sain rauhassa istua (tai olkaamme tarkkoja, oikeastaan maata) nenä kirjassa ja lukea yöpöytäkirjani viimein loppuun. Enää kun en voi lukea öitä läpeensä, vaan lukuhetkeni katkaistaan täysin kohtuuttomasti makuuhuoneemme toisen asukkaan halutessa nukkumaan. Tästä voinette jo päätellä, mitä mieltä olen lukemisesta ja sen mahdollisesta hyödyttömyydestä.

Viime aikoina olen muutamaankin kertaan jutellut siitä, kannattaako pervoilusta lukeminen ja asioiden tekstilähtöinen tutkiminen vai olisiko sittenkin parempi oppia tekemällä. Asiassa on vähintään kaksi koulukuntaa, toiset meistä esimerkiksi odottavat syksyllä ilmestyvää BDSM-aapista jo mielenkiinnolla, kun taas toiset epäilevät onko kirjassa mitään uutta tai hyödyllistä. Miksi lukea kirjoista, kun voi kokeilla?

Ymmärrän kyllä mainiosti, että itse tekemällä oppii joitakin asioita kaikkein parhaiten. Varsinkin kun kyseessä on vuorovaikutukseen perustuva ja varsin usein fyysisesti ilmenevä asia kuten BDSM. Toista ihmistä on kirjasta vaikeaa oppia, eikä teoriassa tosi kuuma juttu aina toimikaan käytännössä aivan kuin kuvittelisi. Ruoskaa pitää heiluttaa ja muutama solmu solmia, jotta tietää miltä se tuntuu. Liiallinen suunnitelmallisuus, etukäteen analyseeraus ja yleinen "kyllä sen näin pitää mennä kun minä internetistä niin luin" -asenne voi olla paras tapa viedä viimeisetkin ilon rippeet tästä touhusta.

Siitä huolimatta olen edelleen samaa mieltä menneisyyden queenitiksen kanssa: lukeminen kannattaa. Jos lukuhomma tuntuu noin ylipäänsä yhtään miellyttävältä, kirjoista, blogeista, keskustelupalstoilta ja chateista voi oppia itsestään ja muista hurjasti. Kukaan meistä tuskin on kinkyydessään ihan niin valmis, ettei voisi puolivahingossa tulla ymmärtäneeksi jotain uutta. Eikä ole ainakaan allekirjoittaneelle lainkaan pahitteeksi järjestää tietoisesti tapoja pitää näitä asioita mielessä, vaikkei aina valaistuisikaan.

Poika ei asetu aivan toiseen ääripäähän lukija-tekijä -akselilla, muttei jaksa plärätä kirjoja tai syynätä nettiä aivan yhtä intohimoisesti kuin minä. Kumppaninvalinnastaan johtuen Poika elää kuitenkin tietynlaista Pervokirjallisuuden Valitut Palat -elämää, ja saa nauttia (tai kärsiä) lukusuosituksista, jotka joko ottaa onkeensa tai sitten ei. Aika suuri osa lukukokemuksista jää sulostuttamaan vain minun tietoisuuttani, missä oli alkuun vähän nieleskelemistä. Nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että työnjako toimii oikeastaan aika mukavasti.

Niin kauan kuin saan ainakin välillä viettää ylellisen pitkän hetken laatuaikaa paperiystävieni kanssa. Arvaatte varmaan, onko ennakkotilaus aapiseen jo tehty.

Citius, Altius, Fortius

Suorittaminen, tuo uuden maailmanjärjestyksen määrittämä hyve numero yksi. Enää ei käydä lenkillä, nyt treenataan puolimaratonille kompressiotrikoot jalassa. Muutenkin näyttävät käänteet ovat tyylikkäitä. Hallituskin on osoittanut, että on ihan sallittua päättää ja/tai toteuttaa ensin ja miettiä sitten. Tärkeintä on, että tsemppihenki säilyy ja vauhtia riittää.

Kinkyillessä, kuten niin usein elämässä muutenkin, nälkä kasvaa syödessä. Tulee kokeiltua uusia juttuja, tehtyä ehkä vähän monimutkaisempia solmuja tai riiputettua köysipupuaan katosta, heilutettua ehkä piiskaa vähän laajemmassa kaaressa, kiristettyä korsettia muutama sentti lisää. Keksittyä uusia sääntöjä, käytyä uusissa bileissä.

Yleensä uudesta ja hienosta kertominen on helpompaa kuin sen myöntäminen, että välillä ei muuten lähde yhtään samalla tavalla. Pakara pehmenee ja köysi pölyyntyy. Todetaan se uusi sääntö vähän hölmöksi. Syödään mieluummin yhdessä pizzaa kuin nyöritellään korsettia. Vähän niin kuin Facebookissa jaetaan ne ihanimmat hiekkavarvaslomakuvat, pervojen kesken tulee jaettua hienoimmat mustelmat ja parhaat sessiokuvat. Ja niitä muiden juttuja ja kuvia seuraillessa tuntuu toisinaan siltä, että oma arki on vähän nuhjaantunutta.

Välillä homman varsinainen juoni meinaa unohtua täällä ihmisten tähtihetkien todistusaineiston keskellä. Erehtyy luulemaan, että täytyisi osata, jaksaa, venyä, kestää, pystyä, haluta, ehtiä, kyetä ja tahtoa enemmän koko ajan. Ikään kuin tämän homman voisi laskea piiskan kärjen kulkemina kilometreinä tai pakaralihakseen kohdistuneiden Newtonien määränä. Huolestuttaa, että suorittaako tätä osaa elämästään tarpeeksi antaumuksella, tarkoittaako pysähtyminen taantumista.

Miten sitä osaisi välineuhreilun [sic] sijasta pitää kirkkaammin mielessä ne hetket, kun hengitys unohtuu kesken ja pää hiljenee pitkästä aikaa. Ei silloin aina ruoska soi ja lasso pyöri, eikä niiden tarvitsekaan.

Hellyys on kynsi iholla

Yleisesti hyväksytyn tiedon mukaan alistavia heteronaisia on maailmassa vähemmän kuin alistuvia heteromiehiä. Tilannetta paikataan lähes horjumattomalla uskolla siihen, että jokaisen alistuvan naisen sisällä asustaa ulospääsyä odotteleva Domme. (Miksi se muuten odottaisi kohteliaasti siellä vuoroaan, kysynpä vaan.)

Hetken pervoilun jälkeen maailma saattaa tosiaan avartua ja ensi alkuun selkeiltä tuntuneet raja-aidat muuttua huomattavan mataliksi. Eivät ehkä kaikille, mutta aika monille allekirjoittanut mukaan lukien. Vaikka Pojan piiskaaminen tuntuu yhtä kaukaiselta ajatukselta nyt kuin muinaisen valttikortin saatuani, kurmootan ihan mielelläni herraa puolihuolimattomasti ja välineettä silloin kun se minulle sallitaan.

Luulen, että horisontin avartumista edesauttaa sekin, kun viimein tajuaa ettei kaikkien alistavien tai sadististen naisten tarvitse olla kylmänviileitä PVC-jumalattaria. Kaupallisen BDSM-kuvaston kiiltävät jääkuningattaret eivät tarjoa ainakaan minulle minkäänlaista samaistumismahdollisuutta. Sen sijaan kun Bitchy Jones kuvailee suutelemisen tärkeyttä ilmaisulla "I like it when he screams into my mouth", alkaa lukiessa punastuttaa. Ja vähän kiinnostaa. Ehkä enemmän se huutaminen, mutta kuitenkin.

Vierastan ajatusta siitä, että ihmisen voisi jotenkin manipuloida haluamakseen alistajaksi tai alistujaksi. Ihan yhtä lailla vierastan myös ajatusta siitä, etteivät ihmisen mieltymykset BDSM:n saralla voisi vuosien saatossa kehittyä ja muuttua, varsinkin sopivassa seurassa. Itse olen asioita pureksiessani (pun intended) tullut siihen tulokseen, että minulle tärkeintä on läheisyys, keskinäinen kunnioitus ja yhteys Pojan kanssa. Sadomasokismin on tultava kirjaimellisesti iholle, silloin se tuntuu parhaalta. Alkaa olla vähän vähemmän selkeää, että tilanteessa voi ja saa olla vain kaksi tarkasti käsikirjoitettua roolia.

Ainakin toistaiseksi kuuluisa viimeinen sana on kuitenkin Pojalla, ja minulla tähtäimessä yleensä sellainen mukava sopiva pieni kipu. Mitähän tää nyt sitten olisi, service topping from the bottom? Hiipivä Domme, piilotettu sadisti? Vai ehkä sittenkin ihan vaan kahden ihmisen yhteiselämää?

Toisillemme emme vaivaudu selittämään

No mutta onko aina pakko keskustella ja lueskella ja pohdiskella? Eikö pervoilua voi harrastaa fiilispohjalta ja vaiston varassa? Eikö tän alistavuuden tai alistuvuuden pitänyt olla luontaista ja suorastaan synnynnäistä? Miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa?

Ei ole, kyllä voi, mielestäni osittain ja koska muutakaan ei osaa.

Jos asiat tuntuvat sujuvan kuin itsestään, ei niitä välttämättä tarvitse alkaa mutkistamaan lomakkeilla ja kehityskeskusteluilla. Saatte täten siunaukseni pervoilla puhumatta sanaakaan sääntöjen perimmäisestä tarkoituksesta. Joskus elämä ja ihmissuhteet tosiaan sujuvat sen kummemmin pohtimatta, ja asioiden yhdessä analysoiminen saattaa tuntua sovitun dynamiikan heikentämiseltä. Eihän taikurikaan paljasta temppujaan, miksi alistavan pitäisi? Virikkeitä voi silti hakea, eikä perfektionistin maailma koskaan ole aivan valmis.

Keuhkoan täällä blogissani näistä asioista osittain siksi, että käsittelen itse maailmaa sanojen kautta ja siksi koen nämä jutut todella hyödyllisiksi. Aina lukeminen, keskusteleminen tai mietiskely ei johda suureen valaistukseen, vaan tarjoaa sopivasti pieniä ärsykkeitä jotka pitävät nämä asiat paremmin mielessä ja oman alistujaminäni vireessä. Minusta on vähän hassua olettaa, että koska pervoksi (enemmän tai vähemmän) synnytään, asioiden tulisi onnistua ensimmäisellä nykäisyllä ja vaistonvaraisesti tai ei ehkä olekaan oikeasti perverssi. Tai että synnynnäinen taipumus tarkoittaisi sitä, ettei jotain voi oppia tekemään paremmin.

Cisheterona yksiavioisena keskiarvoihmisenä näkee ympärillään mediassa ja viihteessä ihan jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten kyseinen suhdetyyppi voi toimia tai olla toimimatta. Siitä huolimatta jokaisella "kysy ihmissuhdeasiantuntijalta" -palstalla esiintyy kysymyksiä, joihin voi vastata oikeastaan vain kehottamalla ihmisiä keskustelemaan toistensa kanssa. Sille lähimmälle ja rakkaimmalle puhuminen on hylkäyksen uhkineen niin pelottava ajatus, että ihmiset kirjoittavat sisimmät tuntonsa mieluummin ventovieraille ja kysyvät neuvoa. Tai sitten neuvon sijasta haetaan oikeastaan varmistusta sille, että minä olen oikeassa ja sinä väärässä. Jälkimmäisen tavoitteen saavuttamiseksi ihmissuhdeasioita puidaan usein mieluummin ystävien kuin suhteen toisen osapuolen kanssa.

Niin että ei tarvitse keskustella. Mutta kuten elämässä yleensä, mitä hankalammalta ja pelottavammalta se tuntuu, sitä tarpeellisempaa se luultavasti on.

You must give us all a good spanking. And after the spanking, the oral sex!

Muistatteko, kun kinkyaiheiset monivalintalistat olivat mielestäni pöljiä? Ja sitten vähemmän pöljiä? Internet muistaa.

Ketään ei varmaan yllätä, että nyt suosittelen yhdenlaisen listan lukemista ja siitä yhdessä juttelemista. Ei haittaa juurikaan, että omassa mielessäni täydennän otsikon Discipline Yes/No/Maybe Checklist muotoon Yes/No/Maybe/Help. Kuten listan saatesanoissakin fiksusti kerrotaan, rastien ruutuun piirtäminen ei korvaa keskustelua. Eniten tästäkin listasta saa irti jos samalla myös puhuu siitä, miksi joku tietty rangaistusmuoto ei miellytä. Tai miellyttää liikaa käydäkseen rangaistukseksi.

Asiahan voi nimittäin ihan mainiosti olla niinkin, että reilusti kivusta pitävän "rankaiseminen" piiskaamalla on hullun hommaa, jossa varsinainen tavoite jää saavuttamatta. Vaikka tässä touhussa pääasiassa hauskaa pitää ollakin, rangaistus ei saa tuntua liian mukavalta ettei pääse käymään niin, että alistettava pöljäilee entistä enemmän rangaistusten toivossa. Riittävän ikävää täytyy siis ainakin minun mielestäni olla, muut leikit sitten erikseen. Piiskasta tykkäävä voi sitä myös pyytää, sen helppoushan tulikin jo käsiteltyä.

On myös mahdollista, että tietyn remmin heiluttelu halutaan säilyttää mukaviin hetkiin, ettei välineeseen ala liittyä muistoja vähemmän miellyttävistä tunnelmista. Tai sitten esimerkiksi verbaalinen nöyryytys voi osua liian lähelle aikaisempia vähemmän yhteisymmärryksessä toteutettuja valtasuhteita ja nostaa pintaan turhankin voimakkaita tunteita. Kyseessä ei tarvitse olla suurikaan kupru, jotta rangaistus lähtee arvaamattomalle sivupolulle ja lopulta ollaan aivan erilaisen solmun ääressä kuin aloittaessa. Vaikka se kuinka olisi toiminut elokuvissa, fantasioissa ja internetissä, tosielämän tilanteissa lopputulos ei aina ole ennakoitavissa.

Voidaan sopia siitäkin, tuleeko tietystä rikkeestä tietty rangaistus vai käsitelläänkö kaikki hölmöilyt yksittäistapauksina mielivaltaisella rangaistusasteikolla. Tarpeeksi ikävä rangaistus voi toimia lisämotivaationa pitää säännöstä kiinni, mutta kaltaiselleni kieroilijalle tiedossa oleva rangaistus muuttaa kuviota anekaupan suuntaan. Kun tietää jo etukäteen, että synti tulee sovitettua, se onnistuukin helpommin. Toisaalta sääntöjen rikkominen ahdistaa itsessään sen verran, että jos oma mea maxima culpa -hetkeni katkaistaan välittömällä rangaistuksella, tulen kärsineeksi vähemmän tunnontuskia.

Mitä enemmän tietää, sitä enemmän kauheuksia voi tehdä tarkoituksella eikä vahingossa. Tieto lisää tuskaa on ainakin tässä D/s-suhteessa siinä mielessä jännä sanonta, että tieto ja tuska eivät aina suuntaudu samaan osoitteeseen.

How can less be more? That's impossible. More is more.

Blogissakin mainittu orgasmirajoitus taitaa olla yksi pitkäikäisimmistä säännöistä tässä taloudessa. Tai siis oli, kunnes se huomattiin huonoksi ja nostettiin hyllylle. Orgasmivallan siirtäminen toiselle osapuolelle on kinkysuhteiden peruskauraa ja ajatuksena minustakin kuuma, mutta meidän tapauksessamme se toimi vähän liiankin tehokkaasti. Antakaahan kun kerron.

Kuten aikoinani tunnustin, pyytäminen on aina ollut minulle vaikeaa. Ensinnäkään, Reipas Tyttöhän ei tarvitse keneltäkään mitään. Toisekseen, muita ihmisiä ei pidä omilla mitättömillä tarpeillaan häiritä. Poika oli varsin höveli laukeamislupien kanssa ja saatoin olla lähes varma sellaisen saavani, mutta silti itse pyytäminen tuntui yhtä vaikealta joka kerta. Yhdessä touhutessa ei ehkä niinkään, kun tiesi ettei keskeytä mitään tärkeämpää, mutta etänä luvan pyytäminen oli tuskaista. Pojan ajatuksena koko säännössä sen sijaan oli vähän pitää kirjaa siitä, kuinka usein olin käsi olemattomissa housuissani sinä aikana, kun emme olleet samassa tilassa.

Eihän se nyt siis ihan putkeen mennyt. Usein jätin masturboimisen väliin kokonaan, ettei tarvitsisi pyytää lupaa. En koskaan oikein keksinyt, mihin väliin se lupa-anomus sopivasti osuisi. Etukäteen pyytämällä ei voinut olla varma tulisiko lupaa käytettyä, laukeaminen kun ei ole koskaan ollut minulle mikään läpihuutojuttu (pun intended). Kesken touhun pyytäminen ja sen aiheuttama tauko taas oli varma tapa pilata koko orgasmi - edging ei onnistu, kun pienikin huomion herpaantuminen karkottaa orgasmin pysyvästi. Joskus kävi mielessä sekin, että eihän Poika millään voisi tietää noudatanko sääntöä vai en.

Tähän soppaan kun vielä lisätään hyppysellinen hormonaalista häröilyä ja sen aiheuttamaa haluttomuutta, lopputulos oli että ajattelin seksiä niin vähän kuin suinkin mahdollista. Mitä vähemmän ajattelin seksiä, sitä vähemmän jouduin ajattelemaan laukeamista, ja sitä vähemmän tuskailemaan lupa-asian kanssa. Mitä vähemmän ajattelin seksiä, sitä vähemmän halusin seksiä missään tilanteessa. Tarkkailuvälineestä oli siis tullut pikkuhiljaa harvinaisen tehokas siveysvyö.

Edellisessä kirjoituksessa mainitun kirjan lukemisen jälkeen asia taisi vihdoin tulla puheeksi, ja sääntö todettiin kehnoksi. Saman katon alla asuessa Poika pysyy sitä paitsi ilman erillisraportointiakin aika hyvin perillä siitä, millaisessa vireessä olen. Lopulta kävi niin, että yhdessä ollessamme pyydän luvan silti, mutta muuten touhuan kausikortilla.

Enkä nyt sano että tämä liittyy säännön kumoamiseen mitenkään, mutta taloutemme toinen Hitachi kuoli juuri. Rauha hänen moottorilleen. Mieluummin överit kuin vajarit, sano.

Mistä on hyvät säännöt tehty?

Viestinnästä, tavoitteista, palautteesta, korjauksista. Niistä on hyvät säännöt tehty.

Tähän mennessä opittua: ihan kaikkea ei voi eikä kannata BDSM-vasaralla takoa. Mutta entäpä ne asiat, joita kannattaa? Tai ne, joiden kanssa puljaaminen on vaan kuumaa molempien mielestä? Sääntöjen noudattaminen sessioiden aikana tai niiden ulkopuolella ei ole kaikkien juttu, ja toisille taas se on just Se Juttu. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.

Jos tätä postausta kirjoittaisi muutaman vuoden takainen Queenitis, suosittelisin teille kaikille opusta nimeltä Discipline: Adding Rules to Your BDSM Relationship. Valitettavasti kyseinen kirja on sittemmin kadonnut Amazonin tarjonnasta. Onneksi verkosta löytyy kuitenkin vielä kirjan oheismateriaalia, kuten tämä uusien sääntöjen neuvottelemiseen käytettävä lomake.

Ellet rakasta lomakkeita ja kaavioita yhtä paljon kuin minä, ei hätää. Ei sitä lomaketta oikeasti ole pakko printata ja täyttää joka säännön kohdalla uudestaan. Lueskelemalla kohdat läpi voi kuitenkin ehkä poimia muutamia juttuja, joita kannattaa ajatella siinä vaiheessa kun uusia sääntöjä kehitellään, joko yhdessä tai alistavan osapuolen toimesta.

Omakohtaisen kokemuksen perusteella kehottaisin uhraamaan ajatuksia erityisesti säännön tarkoituksiin ja voimassaolon ehtoihin. Epämääräiset säännöt ovat vaikeita sekä noudattaa että valvoa. Jos sääntöä on helppo rikkoa vaivihkaa, eikä sen tarkoitusta oikein ymmärrä, säännöstä tulee lopulta melko lailla merkityksetön. (TJEU: Tieliikennelain luku 2, pykälä 25: Nopeusrajoitukset.)

Joskus voi myös käydä niin, ettei sääntö palvele alkuperäistä tarkoitustaan. Siinä tapauksessa on suorastaan haitallista, ellei asiasta keskustella ja sääntöä joko muokata paremmin toimivaksi tai poisteta kokonaan. Palataan tähän asiaan vähän tarkemmin seuraavassa jaksossa, samalla Bat-kanavalla.

Turpasaunaterapiaa

Ikuisen asioiden vatvojan ja Reippaan Tytön elämässä BDSM on älyttömän hyvä hiljentymisen keino (ei, en viittaa tässä suukapulaan). Valtaisan stressin tai yleisen säntäilyn keskellä napakka ote niskasta saa pysähtymään, ja on vähän kuin pääsisi minilomalle kun voi totella vain yhtä käskyttäjää kerrallaan.

Joskus homma onnistuu kuin automaattiohjauksella, toisinaan arkiminä ryhtyy pontevaan vastarintaan. Yhtä kaikki, jälkikäteen fiilis on yleensä hyvä. Oikein kunnon selkäsauna voi olla katarttinen kokemus itkuineen päivineen ja samalla tulee kohdattua voimattomuuden tunteita silmästä silmään. Siis juuri niitä tunteita, joita Reipas Tyttö ei voi myöntää omistavansa ollenkaan.

Omaa kehoaankin voi oppia rakastamaan enemmän, kun sen näkee eri tavalla. Eikä haittaa ole siitäkään, jos näkee ympärillään monenlaisia ihmisiä nauttimassa samanhenkisestä harrastuksesta, kaupallinen pornokuvasto kun on aina vähän omanlaistaan.

Kaiken kruunuksi elämänhallinnallisia juttujakin voi ulkoistaa alistavalle osapuolelle. Sopivilla säännöillä alistuva voi siirtää vastuuta omasta laihtumisestaan tai muusta vähän epämiellyttävästä hankkeesta jonkun toisen harteille, ja hyvin toteutettuna projekti on molemmille hauska harrastus. Ei tässä mitään personal trainereita ja life coacheja tarvita!

Tässä kohtaa mieleen hiipii epäilys. Mistä tietää, koska tunne-elämän ongelmakohtia tai elämänhallinnan puutteita pitäisi käsitellä jossain ihan muualla kuin BDSM-suhteessa? Missä vaiheessa mennään yhteisestä hauskasta puolin tai toisin hyväksikäytön puolelle? Toisten ihmissuhteisiin ei useinkaan pääse kurkistamaan, joten on vaikea benchmarkata turvallisuuden rajoja sitä kautta. Pervojen keskuudessa jaetaan useammin tarinoita onnistuneista sessioista kuin siitä, missä kohtaa peli oli vihellettävä poikki.

Ei ole ihan erityishelppoa tietää, milloin homma on vielä Turvallista, Tervejärkistä ja tapahtuu Yhteistuumin (eli lontooksi Safe, Sane and Consensual). Tästä nyt ei tietenkään siinä mielessä kauheasti tekisi mieli huudella, että sairaan touhun leimaa tarjotaan myös skenen ulkopuolelta ihan riittävästi. Välillä kannattaisi ehkä kuitenkin tykönään miettiä, onko se BDSM paras työväline ihan kaikkeen. BDSM-vasara kädessä kaikki elämän osa-alueet näyttävät niin kovin helposti nauloilta. Omalla kohdallani olen joutunut vastentahtoisesti myöntämään, että ei se minulle ainakaan jokaiseen kysymykseen tarjoa vastausta. On se nyt kumma, kun jotain pitää ittekin tehrä.

Aina saa kärsiä ja hävetä.

Aiemmassa elämässäni olen näemmä kirjoitellut häpeästä vähän kevyemmällä otteella. Näin jälkikäteen luokittelisin nuo "ihihi, pitääköhän se mua nyt ihan pervona" -fiilikset jonnekin nolostumisen ja yleispöljäilyn välimaastoon. Nyt luettuna itse teksti kyllä vähän hävettää, kuten suuri osa muutakin blogihistoriaani, mutta tähän aiheeseen palannen toiste.

Siellä aiemmin mainitsemassani valaistumistilaisuudessa puhuttiin nimittäin myös häpeästä, ja siitä kuinka häpeän tunteiden herättäminen ei onnistu samoilla keinoilla jokaisen kohdalla. Seuraavaksi sitten siirryttiinkin alueelle, joka on minulle aika takuuvarma nolotuksen aihe eli jalkoihin. Ja mikäs sen tehokkaampi keino osoittaa valtaa, kuin koskea vastapuolta tavalla tai paikkaan josta tämä ei pidä lainkaan.

Häpeällä ja nolostuksella leikkiminen yhteisymmärryksessä on yllättävän hauskaa. Aika monet opitut häpeän aiheet ovat luonteeltaan jotenkin seksuaalisia, joten soveliasta materiaalia riittää. Tällaisten vähän kevyempien häpeän aiheiden lisäksi on kuitenkin vielä se synkempi puoli, jonka kanssa saa olla varovainen ihan eri tavalla. Tärkeää on tietää paitsi se, millä voi häpeää aiheuttaa myös se, mihin kohtaan kannattaa lopettaa.

En varmaan ole ainoa suomalainen, joka on oppinut, että tärkeintä on olla samanlainen kuin naapurit. Enkä todistetusti ainoa alistuja, jonka päässä huutelee Reipas Tyttö vaatimuksineen. Reipas Tyttö on pohjimmiltaan sitä mieltä että minä kokonaisuutena olen laiska, tyhmä ja saamaton läski, jota saa ajettua eteenpäin vain syyllistämällä ja josta tuskin tulee koskaan mitään. Ja kasvatukseni ansiosta tärkeintä on luonnollisesti se, ettei tämä asiaintila koskaan selviä muille.

Näihin häpeän aiheisiin tölväiseminen tekee aivan toisenlaista jälkeä kuin varpaiden sitominen. Ne ovat juuri niitä asioita, joita oikein mojovan riidan aikana puolivahingossa huudetaan toiselle ja joita ei koskaan saa takaisin.

Aikaisemmin väitin, etten voisi nauttia nimittelystä ennen kuin luottaisin siihen, että yläpää ei oikeasti ole minusta sitä mieltä. Sanottakoon näin vuosia myöhemmin asia niin kuin se oikeasti on: en pidä nimittelystä, koska pelkään huomaavani että olen itse itsestäni sitä mieltä.

Reipas tyttö

Päässäni asuu rationaalisen puoleni ja luterilaisen kasvatukseni yhteenliittymä, sivupersoona jonka olen nimennyt Reippaaksi Tytöksi. Reipas Tyttö on aika ristiriitainen hahmo, yhtäältä en varmaan matalaenergianaisena ilman Reipasta Tyttöä saisi aikaan juuri mitään, mutta toisaalta kaikkinensa Reipas Tyttö on toisinaan aika sietämätön tyyppi.

Reipas Tyttö ei ujostele kun ujostuttaa. Reipas Tyttö katsoo silmiin, puhuu kuuluvalla äänellä ja kättelee napakasti.

Reipas tyttö avaa itse omat ovensa. Reipas Tyttö katsoo ongelmia arvioivasti ja toteaa sitten "mennäänpäs mokoman yli, että heilahtaa".

Reipas Tyttö ei tyydy keskinkertaiseen suoritukseen. Reipas Tyttö jaksaa, suorittaa ja junailee väsymättä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Reipas Tyttö ei lomaile, koska se on varma merkki hengen velttoudesta.

Reipas Tyttö ei ole tunteellinen, eikä varsinkaan sorru näyttämään tunteitaan vaivaannuttavasti muille. Reipas Tyttö itkee itkut nopeasti alta pois eikä haaskaa aikaa tyhjän nauramiseen.

Reipas Tyttö ei ole turhamainen eikä epäkäytännöllinen. Reippaalla Tytöllä on järkevät kengät ja ponteva askel. Reipas Tyttö kantaa itse omat laukkunsa ja muutkin taakkansa.

Ennen kaikkea, Reipas Tyttö ei koskaan tarvitse apua mihinkään keneltäkään. Reipas Tyttö pärjää silloinkin kun ei pärjää, ja varmaan uppoaisi jäihin mieluummin kuin huutaisi apua.

Yksi pervoilun parhaita puolia on se, että kinkytouhuista Reipas Tyttö yleensä hämmentyy siinä määrin, että on kerrankin hiljaa. Epäilen muuten, että se on juuri Reipas Tyttö joka korvaani kuiskuttelee kesken session että lyö nyt jumankauta takaisin. Ihme tyyppi.

Ihminen välissä

Kuulin joskus joogaohjaajan kuvailevan astangajoogaa insinöörijoogaksi, joka sopii erityisen hyvin suomalaiseen mielenlaatuun, koska harjoituksen aikana tehdään tietyt liikkeet tietyssä järjestyksessä joka kerta. Suomalaisten startupien ongelma on kuulemma usein se, että hommaan lähdetään teknologia edellä ja luotetaan siihen, että tekninen innovaatio myy itse itsensä ilman mitään ilmanaikuista viestintää. Tämän viikon tanssitunnilla yksi ryhmämme jäsenistä pyysi opettajaa tanssimaan harjoiteltavan koreografian malliksi, jotta tietäisi missä tunnetilassa missäkin kohtaa biisiä pitää olla.

Ei siis liene ihan perusteetonta väittää, että noin keskimäärin täällä Pohjolan perukoilla asuu kansa joka mittaa ja taulukoi mieluummin kuin fiilistelee. Ehkä tästä johtuen oma bullshit-mittarini alkaa piipittää välittömästi kuullessani lauseen "tämä on oikeastaan enemmän filosofia kuin tekniikka".

Ne, ketkä tässä vaiheessa yllättyvät siitä, että joudun kuten tavallista myöntämään olevani väärässä, käsi ylös.

Olipahan nimittäin melkoinen ahaa-elämys käydä Helsinki Shibari Festivalin workshopeissa oppimassa, että ei se solmu vaan se miten sen solmii. Oman elämänsä pervoinsinööri jää niin helposti jumiin siihen, että mitenkäs tämä nyt tehtiin oikein ja mihinkäs se köysi sitten seuraavaksi laitetaan.

Oma meditatiivinen ilonsa toki on siinä, että sidontaa hierotaan hartaasti ja huolellisesti tasan symmetriseksi ja turvallisen löysäksi. Mutta toisinaan se rauhallinen sitominen on opettajamme sanoja lainatakseni kuin tuolia sitoisi, ja vähemmän yllättäen minusta on mukavaa vähän nahistella. On ikään kuin vähän enemmän tekemisen meininki, kun puolin ja toisin muistaa että viestinnästähän tässä on kysymys eikä mistään makrameesta joka vaan sattuu olemaan ahterin ympärillä.

Tasapainon vuoksi myönnettäköön, että ihan vähän pelottaa se kipinä, joka Pojan silmään syttyi siinä vaiheessa kun selvisi, kuinka tiukalle köyden voi kiskoa tappamatta malliaan siihen paikkaan. Saattaa vielä tulla niitä kahta turvasormea ikävä.

The best laid schemes o' mice an' men, vol II

Ranteiden irrotus sujui jokseenkin yhtä hitaasti kuin niiden kiinnityskin. Avasin toisen nilkkakahleen ja nilkutin spreader bar metallihakasta vasten kilisten makuuhuoneen ovelle sulkemaan sen niin ettei eteisestä sentään ihan suoraan näkisi minun kalpeita kankkujani. Kyllä mies kerrostalokaksiossa vaimonsa löytää.

Selustan turvattuani (tirsk) palasin takaisin sängylle ja toistin kiinnitystoimenpiteet, sormenpäät jo hieman hellinä. Ranteet taas turvallisesti kahlittuina ryhdyin uudelleen odottamaan ja yritin pysyä oikeassa mielentilassa pyörittelemällä päässäni kaikenlaisia fantasioita ja mahdollisia skenaarioita. Huomasin aika äkkiä ettei mielikuvitukseni ole näissä asioissa kovin kummoinen, olin ehtinyt fantasioida jo tuhmat rehtorit ja koulutytöt läpi kahteen kertaan. Olin päättänyt jättää lelut omille paikoilleen kaappiin, koska rajansa se on silläkin kuinka paljon uskallan täältä alakynnestä käsin pomottaa.

Odottelun jatkuessa alkoi käydä selväksi, ettei uudelleen aloitettu lenkkeilyharrastus todellakaan helpota staattisessa asennossa patsastelua. Välillä kramppasi reiden loitontaja, välillä pakaralihas, välillä kolotti polvea. Kannatti valita se pidempi spreader bar. Välillä nojailin koko painollani eteenpäin sängynpäätyä vasten ja lepuutin kyynärpäitä. Välillä heiluttelin jalkoja ilmassa edestakaisin, ennen kuin maltoin taas asettautua odottelemaan.

Kuulin alaoven aukeavan ja sulkeutuvan. Hissi kulki ylös alas, ihmiset kopistelivat rappukäytävässä. Kirosin makuuhuoneemme kellottomuutta ja yritin arvioida aikaa klassikolla "one Mississippi, two Mississippi". Jaksoin minuutin.

Pikkuhiljaa kramppaavia lihaksia akuutimmaksi huoleksi muodostui hitaasti mutta varmasti kasvava tarpeeni päästä vessaan. Ennen viettelyprojektiin ryhtymistä hoidettu hätäpissa ei riittänyt näin pitkälle, iltapäiväkahvi alkoi kostautua.

Ennen pitkää kävi selväksi ettei Poika olisi ainakaan etuajassa. Vessareissu alkoi tuntua hetki hetkeltä helpommin otettavalta riskiltä, ja lopulta nypersin taas ranteeni vapaaksi ja irrotin jalkakahleet spreader barista. Päähäni eksyi ajatus siitä, ettei minulla voi olla niin huono tuuri, että Poika saapuu kotiin juuri kun olen vessassa.

Eipä.

Vilkaisin kelloa matkalla vessaan, olin pötkötellyt odottamassa kolme varttia. Olin kärsivällisyydestäni salaa vähän ylpeä. Ja juuri kun olin istahtanut asioilleni, avain kääntyi lukossa. Nyt olin siis vessassa pukeutuneena pelkkiin ranne- ja nilkkakahleisiin.

Alkuperäinen suunnitelma: Poika saapuu kotiin, näkee ensimmäisenä vaimonsa takamuksen ja kahlehditut nilkat, joutuu intohimon valtaan. Kuumaa apinaseksiä.

Välimallin suunnitelma: Poika saapuu kotiin, ihmettelee missä kotijoukot ovat, löytää vaimonsa takamuksen ja kahlehditut nilkat makuuhuoneesta. Joutuu intohimon valtaan, jne.

Todellisuus: Poika saapuu kotiin, ihmettelee missä kotijoukot ovat. Kohtaa vessasta livahtavan, alastoman vaimonsa nilkkakahleissa. Vaimo selvittää melkein itku silmässä hienoa suunnitelmaansa ja ilmoittaa panevansa vaatteet takaisin päälle ihan samantien.

Onneksi kahvipaketti käpälissään kotiin saapunut herrasmies kykeni pääsemään tilanteen tasalle pikavauhtia ja ehdotti että siirtyisin takaisin makuuhuoneeseen ja teeskentelisimme että hän saapuu kotiin vasta hetken päästä. Pikamarssia makkariin, nyper-nyper ranteet ja nilkat takaisin kiinni. Kuumaa apinaseksiä.

En silti ehkä suunnittele enää koskaan yhtään mitään.

The best laid schemes o' mice an' men, vol I

Tarkoituksenani oli palata blogihiljaisuudesta tissikuvalla. Seuraavan tositapahtumiin perustuvan hupaisan anekdootin luettuanne ymmärtänette kuitenkin, ettei minun oikeastaan kannattaisi suunnitella mitään.

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut odottavani jonain iltapäivänä töistä kotiin palaavaa Poikaa kahlittuna itse askarreltuun spreader bariin ja sängynpäätyyn. Haaveissani odottelisin Poikaa takamus viehkosti pystyssä ja herättäisin Pojassa kaikennielevää himoa.

Päätin ryhtyä tuumasta toimeen eräänä maanantai-iltapäivänä. Siivoilin eteistä ja makuuhuonetta sen verran, ettei suunnittelemani näkymä turhaan hukkuisi likaisiin sukkiin ja viime viikon ilmaisjakelulehtiin. Olin juuri riisunut rintaliivit turhien alusvaaterajojen välttämiseksi, kun ystäväni soitti. Tuore äiti oli kaupungilla käärönsä kanssa ja tiedusteli kohteliaasti, olisiko mitenkään mahdollista lainata meidän vessaamme.

Jatkoin siis pintasiivoustani, tällä kertaa vessassa. Ovikellon soidessa tajusin etten ollut ehtinyt pukea niitä rintaliivejä takaisin päälle.

Yllätysvieraiden poistuttua tajusin, että aikaa Pojan aikaisimpaan mahdolliseen kotiinpaluuseen on enää puoli tuntia. Jostain syystä en osannut keksiä yhtään veruketta jolla voisin tiedustella tarkempaa aikataulua, ja hetken suunnittelin koko operaation lykkäämistä. Sitten kuitenkin sisuunnuin, kiskoin loputkin vaatteet pois päältä ja siirryin makuuhuoneeseen.

Joy Factoryn nahkakahleet siis ranteisiin ja nilkkoihin ja sitten nypertämään. Nilkkojen kiinnitys spreader bariin meni vielä helposti mutta ranteiden saaminen tuplahakasen avulla kiinni sängynpäätyyn vaati jo hetken aikaa ja sorminäppäryyttä. Aikaisemmista kahlehdinnoista oppineena tajusin sentään, että ranteiden kiinnitys selän taakse on varma tapa saada niska jumiin viikoksi.

Hetken aikaa sängyllä himmailtuani mieleeni alkoi hiipiä Epäilyksiä. Entä jos Pojalla olikin töissä tosi huono päivä? Entä jos herra haluaisi mieluummin vain kaatua sänkyyn nokosille? Entä jos se tuo jonkun kaverinsa mukanaan?

Tarinasta tuli niin eeppinen että lienee paras jakaa se kahteen osaan. Lisää seuraa samalla Bat-kanavalla!

Kinkykino, osa II

Silloin viimeistään tietää pitäneensä blogia liian kauan ja täysin tajunnanvirtahengessä, kun on ensinnäkin ihan varma että on jo kirjoittanut jostain ja toisekseen ei pirullakaan löydä blogitekstiensä joukosta mitään etsimäänsä.

Poika kävi viime vuoden puolella pidemmällä työreissulla ja päätin tilkitä yksinäisiä iltojani BDSM in Films -listan elokuvilla. Äkkiseltään tämä saattaa vaikuttaa hieman masokistiselta lähestymistavalta yksin jäämiseen ja sitä se kyllä osittain olikin, erinäisistä syistä.

Kun elokuva Nine 1/2 Weeks aikoinaan ilmestyi, olin itse vielä kiinnostuneempi Tao Taosta. Useita kymmeniä vuosia ilmestymisensä jälkeen elokuva on aika leimallisesti 80-luvun lapsi, ja itse tuusailin kylmästi muuta joidenkin musiikkivideomaisempien pätkien aikana. Elokuva on kuitenkin katsomisen arvoinen ihan jo Mickey Rourken komeuden takia ja parin välinen jännite on mielestäni kuvattu onnistuneesti. Tekisi mieli lukea elokuvan pohjana toiminut kirja, sillä elokuvaa katsoessa jäi vähän sellainen olo että aika paljon tarinasta on jouduttu jättämään pois.

The Piano Teacher eli La Pianiste olikin sitten vähän järisyttävämpi kokemus. Tässä elokuvassa sadomasokismi ei todellakaan ole romanttisen suhteen osa, vaan jotain huomattavasti synkempää. Kuten monet muutkin Haneken elokuvista, La Pianiste on tarkoituksella elokuva jota on vaikea katsoa. Jälkikäteen on tyytyväinen siitä että elokuva tuli nähtyä, mutta toiste sitä ei välttämättä haluakaan nähdä. Romaania Die Klavierspielerin olen yrittänyt alkukielellä lukeakin, mutta sen raskas aihe ja maalaileva kieli ovat osoittautuneet tähän mennessä ylivoimaisiksi.

Loppukevennyksenä mainittakoon Walk All Over Me, jossa sadomasokismi näyttäytyy aluksi aika kliseisenä dominatrix-touhuna, mutta muotoutuu myöhemmin joksikin vähän mielenkiintoisemmaksi. Elokuvan varsinainen juoni on aika köykäinen, mutta se oli varsin viihdyttävä ja katsomieni raskaampien elokuvien jälkeen oikein virkistävää vaihtelua. Mukavaa myös nähdä elokuva, jossa BDSM ei välttämättä ole ryppyotsaista ja synkkää, vaan kahden henkilön välistä leikkiä. Leelee Sobieski näyttää sitä paitsi törkeän hyvältä latex-vaatteissa.

Viime kerralla listalta jäi muuten puuttumaan ilmestymisensä aikoihin näkemäni Quills, jolla on edelleen kyseenalainen kunnia olla eroottisin elokuvateatterissa näkemäni elokuva. Geoffrey Rush ei ehkä ole yhtä komea kuin Mickey Rourke, mutta karismaa miehellä on siitäkin edestä. Elokuvassa on otettu melkoisesti taiteellisia vapauksia markiisi de Saden elämän suhteen, mutta lopputulos on mielestäni sen arvoinen.

Olen siinä määrin nirso myös elokuvien suhteen, etten jaksa katsoa huonoja elokuvia edes sen takia että niissä sivutaan jotenkin BDSM:ää. Siksi on aina sitäkin hienompaa löytää elokuvia jotka kuvaavat tätä outoa ilmiötä mielenkiintoisella tavalla sortumatta tirkistelyyn tai ilkeämieliseen naureskeluun. Ehkä pitää seuraavaksi laajentaa näkökulmaa muuhunkin taiteeseen ja kahlata läpi seuraavaa Wikipedia-listaa, Sadism and masochism in fiction.

Monivalintapervoilua, osa II

Omia sanojaan on hyvä syödä. Tai ei ehkä syödä mutta pehmennellä.

Meidän suhteessamme BDSM checklistiin ei siis kajottu ensitapaamisella vaan kolmen vuoden läpsyttelyn jälkeen. Tässä käytössä lista paljastuikin yllättävän käytännölliseksi välineeksi keskustella asioista yhdessä uudemman kerran, sillä kuten jo sanottua, ihmisten mielipiteet ja mieltymykset saattavat hyvinkin muuttua.

Checklistin yhdessä läpi lukeminen ja aktiviteettien yksristikaks-arvottaminen ääneen toimi mukavasti keskustelun avaajana. Vaikka kuinka elää avoimesti BDSM-sävytteisessä suhteessa, voi silti tuntua vähän hankalalta löytää se oikea hetki ilmoittaa "oon muuten tässä viime aikoina miettinyt noita kultaisia suihkuja, että mitenkä ois?" Siinä saattaa aamukahvi mennä molemmilta väärään kurkkuun.

Maailmassa on myös paljon kaikenlaista BDSM-aktiviteettia, jota en voisi kuvitella harrastavani ensitapaamisella tai edes suhteen alkuvaiheessa, mutta johon voisin hyvinkin taipua nyt Pojan kanssa. Hyvä esimerkki tästä on nöyryyttäminen, jonka kestäminen on minulle niin arka paikka että se onnistuu vasta kun voin olla varma että yläpää ei oikeasti pidä minua arvottomana.

Ehkä checklistin lukemisen innoittamina testasimme muuten niitä kultasuihkuja, ja täytyy sanoa että nyt voin tuntea oloni elähtäneeksi pervoksi kun oma reaktioni oli tasoa "jaaha". Ei pöljempää, mutta ei siinä mitään kovin intensiivisiä tuntemuksia herännyt. Vaan tulipahan kokeiltua ja sellainenkin raja-aita ylitettyä.

Terve kuin pukki kaalimaan vartijana.

Nyt sitä sitten ollaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan terveitä myös me sadomasokistit, fetisistit ja transvestiitit.

Toivoa sopii, että tämän päätöksen myötä "poikkeavan" seksuaalisuuden negatiivinen leima edes vähän haalistuu, kuten ilmeisesti tarkoitus oli vaikkei sitä tietenkään itse virallisista perusteluista erityisen selkeäsanaisena löydy.

SETA:n alkuperäisessä esityksessä kannatettiin myös transsukupuolisuuteen liittyvien diagnoosien irroittamista mielenterveyden häiriöistä omaksi ryhmäkseen. Transsukupuolisuuden säilyttäminen tautiluokituksessa on tärkeää siksi, että se varmistaa esimerkiksi hormonikorvaushoitojen saamisen.

Uudistus on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, siitä pisteet THL:lle. Nyt pitää enää selvitä tästä identiteettikriisistä kun ei enää olekaan sillai vaarallisesti poikkeava, vaan ihan samanlainen tavis kuin muutkin.

PS. Juhlapostausta pihistellään kunnes välineistö ja oman elämänsä huippumalli ovat kuvauskunnossa, mutta sitä ei suinkaan ole unohdettu!

Pärinäpoika ja sen surinasussu

Vaikka olenkin vankasti sitä mieltä ettei muun maailman tarvitse osallistua minun pervoiluni toteuttamiseen, on julkisessa leikkimisessä minunkin mielestäni sitä jotain. Siis sellaisessa, jossa jutun jujuna nimenomaan on ettei kukaan muu tiedä mitä tapahtuu.

Tähän asti ongelmaksi on muodostunut se, että stimulointi julkisilla paikoilla on ollut makuuni vähän turhankin julkista. Kaukosäätimellisiä leluja on etsimisestä huolimatta tullut vastaan vähänlaisesti, ja klittaperhoset ovat paitsi (mielestäni) rumia ja epämukavan oloisia, myös melko kuhmuraisia ja yksinkertaisesti suuria vaatteiden alla pidettäväksi.

Olin oikeastaan jo luopunut koko ajatuksesta, kun pornokauppareissulla törmäsimme Pojan kanssa Shots Toysin kauko-ohjattavaan munaan. Ainakin meidän lähikaupassamme oli myynnissä astetta pienempi versio kuin valmistajan sivuilta löytyvä, ja sain agitoitua Pojan ostamaan minimallin. Olen itse ehdottoman tyytyväinen munan pieneen kokoon, sillä sen ollessa poissa päältä koko asian voi oikeastaan unohtaa. Kooltaan muna on ehkä Fun Factoryn Teneo Unon luokkaa, eikä sisältämästään kuudesta paristosta huolimatta tunnu erityisen raskaalta.

Lelun tarjoamia 10 eri värinää testaillessa kämmenellä alkoi jo vähän pelottaa, mutta varsinaisessa käytössä perusväristykset tuntuvat jopa vähän tylsiltä. Pientä miinusta munalle antaisinkin siitä, että se kytkeytyy päälle aina samaan asentoon eikä siis "muista", mitä värinää on viimeksi käytetty. Simppelin ja pienen kaukosäätimen varjopuoli on se, että ohjelmat on selattava läpi yksi kerrallaan. Poika on toki näppäräsormisena opetellut jo ulkoa, monesko ohjelmanumero on tehokkain ..



Lelun mukana tulleet paristot olivat tietenkin jo valmiiksi vähän väsyneitä, mutta uudet ovat kestäneet jo muutaman ulkoilukerran varsin mallikkaasti. Kelloparistot varsinkin kannattaa ottaa pois lelusta käyttökertojen välillä, etteivät pääse itsekseen purkautumaan! Muna lämpenee käytössä jonkin verran, minkä vuoksi se ei erityisen pitkään ole yhdellä kertaa ollut päällä. Poika suunnitteli jo jonkinlaista TM-henkistä kuivatestausta, eli jättävänsä munan pörisemään pöydälle yksinään puoleksi tunniksi jotta voisi tarkistaa paljonko se oikeasti lämpenee.

Vesitiiviiksi kehuttu laite on tähän mennessä pitänyt lupauksensa, puhdistaminen pikaisesti juoksevan veden alla on toiminut ihan mukavasti. Saumakohtaan tosin jää helposti vähän matkamuistoja, mutta ne saa pyyhkäistyä vaikka paperilla aika näppärästi.

Yksinään käytettynä muna ei riitä kiihottamaan ainakaan minua laukeamiseen saakka, mutta pitää kyllä otollisina hetkinä käytettynä ne olennaiset asiat tehokkaasti mielessä koko illan ajan.

Riittämättömyys on maailman palkka

Täällä on kuulkaa vipinää vaikkei sitä blogista uskoisi! On se maaginen hetki vuodesta kun kevät saa heräämään mutta vielä ei voi lojua puistossa, joten äkillisen aurinkoenergian voi käyttää esimerkiksi pervoiluun. Pyhät lupauksemme rahankäytön järkeistämisestä tänä vuonna ovat saaneet kyytiä, mutta ostoksia hehkutan lisää sitten kun niistä saadaan myös kuvamateriaalia.

Vaikka energia kuinka on lisääntynyt verrattuna loputtomaan marraskuuhun, ei ihminen ehdi olla kaikkialla kaikkea kaikille. Ja sekös kilttiä tyttöä ahdistaa. Ystävät ovat ihan syystä närkästyneitä kun aikaisemmalle pubiruusulle ei enää arki-iltana olut maistu hyvässäkään seurassa, töiden tekemisestä olen saanut itselleni jo orastavan rasitusvamman ja siitä ikuisesta opiskelusta ei tarvinne edes puhua erikseen. Sitten olisi vielä perhe ja parisuhde, joista edellä mainittu aiheuttaa taas pitkästä aikaa erityisesti päänvaivaa. Jälkimmäinen sitten meneekin vähän siinä sivussa, hävyttömän vähällä huomiolla. Ja aina kun johonkin suuntaan kumartaa, tulee samalla pyllistäneeksi ainakin kahteen muuhun.

Arastelen aina myöntää että BDSM voi toimia jonkinlaisena terapiamuotona tai keinona käsitellä negatiivisia tunteita, koska pelkään että yhtäläisyysmerkit on liian helppo vetää toiseen suuntaan. Että ai jaa, toi on tommonen koska se ei osaa sanoa kenellekään ei. Nyt on kuitenkin myönnettävä että on hyvin rauhoittavaa kun on selkeitä tilanteita, joissa riittää että sanoo kyllä tasan yhdelle ihmiselle ja on läsnä. Ei tarvitse sovitella, neuvotella ja suunnitella, eikä selitellä mitään. Heti ensimmäisestä hiusten nykäisystä saa tipahtaa tahdottomaan tilaan ja olla täysin vietävissä.

Toisille meditaatio on tapa pystyä elämään nykyhetkessä, itse koen samanlaisia rauhoittumisen tunteita köysissä tai käskytettävänä ollessa. Oikein hyvä ja antaumuksella harrastettu seksi on sekin tehokas tapa unohtaa menneisyydestä murehtiminen ja tulevaisuudesta huolehtiminen, tai ylipäätään koherentti ajattelu.

Näin sivumennen sanoen myös vähän loivemmat jutut kuin kokovartalokarada voivat auttaa arjessa selviämisessä kummasti. Ei stressaa ihmislapsi tentissä lainkaan niin paljon jos on jättänyt alushousut kotiin, niissäköhän ne murheet kuljetetaan?

Läpi meni.

Nimittäin sen hallituksen lakimuutosesityksen sisältö, jota on BDSM-piireissä pelätty.

Tällä ensimmäisellä käsittelykierroksella kyse oli lakiehdotuksen sisällöstä, jota on lakivaliokunnassakin puitu, itse laki sai alkusysäyksensä jo 2008. Uudella lailla pyritään puuttumaan erityisesti kotona, työpaikalla ja koulussa kohdattavaan lievään väkivaltaan ja saamaan nämä tapaukset yleisen syytevallan piiriin. Eduskunnassa käyty keskustelu aiheesta keskittyi lakiehdotuksen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin puuttua lähisuhdeväkivaltaan, kuten odottaa saattaa. Huolta aiheutti lähinnä poliisin resurssipula, kun jokainen lieväkin pahoinpitely tulisi käsitellä rikosilmoituksen ja syyteharkinnan kautta asianomaisten mielipiteistä huolimatta.

Tähän lakiesitykseen on jotenkin todella vaikeaa suhtautua millään tavalla. Yhtäältä olen sitä mieltä, että on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan puuttua lähisuhdeväkivaltaan ja työpaikalla koettuun väkivaltaan lähtökohtaisesti joka ikinen kerta, kun sitä esiintyy. Toisaalta pelkään, että vaaditaan vähintään yksi ennakkotapaus ennen kuin saadaan jonkinlainen selvyys siitä, miten suostumus BDSM:ssä eroaa pelon aiheuttamasta haluttomuudesta nostaa syyte tai tehdä rikosilmoitus.

Suostumuksesta on oikeusministeri linjannut eduskunnalle vuonna 1999 lievän pahoinpitelyn osalta suostumuksen poistavan lievän pahoinpitelyn rangaistavuuden. Linjaus perustui hallituksen vuoden 1993 esitykseen, jossa pahoinpitelystä sanotaan mm. näin:

Pahoinpitelyn ulkopuolelle jäisivät tilanteet, joissa pahoinpitelyn kohde on sallinut teon. Loukatun suostumus poistaa pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävän teon rangaistavuuden. Useissa tilanteissahan aiheutetaan jollekulle kipua, ilman että kysymys voisi olla pahoinpitelystä. Esimerkkinä voidaan mainita hoitotoimet. Vaikka lain sanonnat viittaisivat siihen, että tällaisetkin voisivat olla pahoinpitelyä, teon rangaistavuuden poistaa yleensä loukatun suostumus tai jokin muu oikeuttamisperuste.

Periaatteessa siis vuoden 1993 esityksen perusteella BDSM rajautuu kategorisesti pahoinpitelypykälien ulkopuolelle, mutta uusi lakiehdotus tarkoittaa sitä, että on yleisen syyttäjän vastuulla päättää, onko tällaista oikeuttamisperustetta "pahoinpitelylle" juuri siinä tapauksssa todettavissa. Ikuisesti vainoharhaisena aion kuitenkin laittaa tämänkin pykälän tiukasti korvan taakse, jotta voin tarvittaessa siihen itse nojautua.

PS. Muistatteko kuinka kerroin, ettei Ruotsissa osata? No osataanpa, syytteet hylättiin koska ko. nuori nainen oli suostunut pahoinpitelyynsä. Tuomioon vaikutti myös mm. turvasanan olemassaolo.

Kuinka äkäpussi herätetään.

Nyt on kuulkaa maailmassa sen kokoluokan virhe, että sen takia kannattaa katkaista radiohiljaisuus.

Joskus taannoin kerroinkin jo, etten pidä alistumista lahjana alistavalle osapuolelle, vaikka ymmärränkin miksi on tärkeää että alistuminen nähdään tärkeänä ja arvokkaana eikä vain "naisten luontaisena roolina" tai muuta hevonkukkua.

Sittemmin olen törmännyt esimerkiksi Savage Love -podcasteja kuunnellessani toiseen minua häiritsevään käsitykseen alistumisesta. Jaksossa 152 (johon en kuollaksenikaan osaa linkittää niin, ettei linkistä rävähdä podcast soimaan samantien) Dan Savagen seuraan liittyy Twisted Monk -sivuston Monk puhumaan siitä, kuinka feministinkin on ihan OK pitää bondagesta koska pitää olla tosi vahva että uskaltaa alistua.

No ei muuten tarvi.

Siinä määrin alistuminen vaatii rohkeutta ja vahvuutta, että monien kohdalla se vaatii jonkinasteista itsetutkiskelua, nyky-yhteiskunnassa kun ei ole erityisen soveliasta myöntää nauttivansa vallan luovuttamisesta eikä sen tavoittelusta. Mutta aivan yhtä lailla kuin normeista poikkeavaa seksiä voi harrastaa ilman sen ihmeempää punnitsemista, tai jopa oireena menneistä traumoista, voi sen normien mukaisenkin seksin valita ihan yhtä vahva ja itsensä tunteva ihminen. Asiasta on kirjoittanut esimerkiksi Holly.

Oman ymmärrykseni pohjalta normista poikkeavien taipumus kuvata itsensä jotenkin erityisen rohkeina tai siisteinä tyyppeinä epäilemättä kumpuaa siitä, että valtavirtamediasta ja -kulttuurista ei nyt varsinaisesti sada ymmärrystä kenellekään, joka uskaltaa olla millään elämänsä alueella millään tavalla erilainen. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että jos ennakkoluuloja eri ihmisten välillä halutaan koskaan vähentää, on aika hyödytöntä nostaa mitään ihmisryhmää toisten yläpuolelle. Eivätkä toisten ihmisten henkilökohtaisiin valintoihin perustuvat äkkiväärät oletukset ainakaan auta avoimen ja rehellisen keskustelun aloittamista.

/rant over.