tiistai 5. toukokuuta 2009

"Submission is a gift" my deathly pale ass.

Olen tainnut useammin törmätä netissä ihmisiin, jotka eivät missään tilanteessa allekirjoita väitettä alistumisesta lahjana kuin niihin myyttisiin olentoihin, jota sitä lahjana pitävät. Samalla kuitenkin toistellaan, kuinka oikea valta on alistujalla - aihetta sivuttiin esimerkiksi RujoMielen kommenttilaatikossa, jota en halunnut sen enempää vallata.

Toki alistuminen on lahja siinä missä rakkauskin, molemmissa tilanteissa annetaan jonkinlaista valtaa toiselle osapuolelle. Toisaalta omasta mielestäni voisin sitten samantien sanoa, että olen antanut Pojalle persjalkaisuuteni lahjaksi. Alistumistaipumus kun on minussa aivan yhtä myötäsyntyinen, se että voin ja uskallan tässä parisuhteessa olla oma itseni taitaa olla lahja minulle enemmän kuin Pojalle.

Asian voi ehkä ajatella niinkin, että alistuminen on lahja vähän toisessa mielessä. Siis että alistuminen on taito. Sen hyväksyminen on jo paljon helpompaa, niitä opittuja käyttäytymismalleja pitää osata opetella pois että oppii elämään valtatasapainoltaan erilaista elämää. Esimerkiksi tämän blogin ensimmäisistä teksteistä voi lukea, minkälaista itsetutkiskelua ja tuskailua se saattaa aiheuttaa.

Se on sitten vielä asia erikseen, kenellä suhteessa tai sessiossa valta aidosti on (tai onko sillä ylipäänsä väliä, jos ko. sessio toimii). Omalla kohdallani vielä olemassa oleva mahdollisuus tilanteesta ulos kävelemiselle tekee whips-n-chains -hetkistä jotenkin voimakkaampia, koska koen alistumisen useimmiten vielä valintana. Toisinaan ajatus vaihtoehdoista ei kuitenkaan enää edes käy mielessä, eikä siinäkään mitään vikaa ole. Enkä koe olevani edellämainituissa tilanteissa yhtään sen tiukemmin vallankahvassa kiinni.

Hyvä puoli näissä pohdinnoissa on, että kyseessä on sellaiset ikuisuusaiheet ettei niitä voi loppuun käsitellä vaikka haluaisi. Loppujen lopuksi kun se kuuluisa sääntökirja on vieläkin kadoksissa ja jokaisen BDSM on tekijöidensä näköistä.

2 kommenttia:

Kipukoukku kirjoitti...

Alistuminen on nautinto, josta kannattaa kilpailla. Ehkä ihaninta siinä on juuri se, että subin ei tarvitse käskeä eikä pyytää - kaikki nautinto tehdään hänelle valmiiksi, kun taas dom joutuu halujensa toteuttamiseksi toimimaan, käskemään, verbalisoimaan.
Meidän suhteessa se on toisaalta helppoa (kun rooleja voi vaihtaa), mutta toisaalta asia kaipaa todella jonkinlaita sääntökirjaa. Yrityksiä sen kirjoittamiseksi onkin jo tehty, mutta valmista siitä ei kovin pian tule.

Dramaqueenitis kirjoitti...

Luulen, että alistumisen nautinnon ymmärtääkseen täytyy olla mielenlaadultaan tietynlainen.

Ajatus pysyvämmästä alistumisesta taitaisi olla Pojalle aivan yhtä painajaismainen kuin ajatus viittä minuuttia pidempään kestävästä pomottamisesta minulle. Voihan asian ajatella niinkin päin, että Dom pääsee käskemään ja päättämään, eikä hänen oikeastaan tarvitse ajatella subin nautintoa jos ei itse niin halua.

Subin ei tarvitse käskeä, mutta pyytää ja anella saa varmasti siitäkin edestä ..