Edessäni on jälleen yksi kesä eri paikkakunnalla kuin ystävät, koti ja ennen kaikkea parisuhteen toinen puolikas. Muuttolinnun elämäni johtuu siitä, että töitä tuntuu aina löytyvän helpommin muualta ja ahneus voittaa mukavuudenhalun kerta toisensa jälkeen.
Yksi tällainen etäkesä Pojan kanssa on jo takana, tosin suhteen alkuhuumassa taisimme reissata vuorollamme niin ahkerasti että nukuimme joka yö vierekkäin kahden viikon ajan välimatkasta huolimatta. Toivon, että tänä kesänä malttaisin muutaman vapaapäivän viettää aloillanikin, matkustaminen kun verottaa voimia melkoisesti.
D/s-kuvion kannalta välimatka aiheuttaa mielenkiintoisia muutoksia. Säännöt, joiden noudattaminen näin lähisuhteessa käy huomaamatta, ovat paljon vaikeampia kun on yksin eikä kukaan saisi tietää vaikka niitä rikkoisi. Tunnetun horjuva itsekurini siis joutuu taas kovalle koetukselle ainakin kesän aluksi.
Toisaalta ikivanhat mietelmät siitä, kuinka välimatka tekee hyvää, ovat osittain ihan tottakin. Yhteistä aikaa osaa taas arvostaa kun sitä on rajoitetummin. Jos aivan rehellisiä ollaan päällimmäinen murheeni, jonka ehdin jo Pojallekin muotoilla, on tällä hetkellä se millä ihmeen ilveellä saamme kesän aikana uusia köysivirityksiä ja -kuvia aikaiseksi! (muutama on vielä jemmassa, panttaan niitä viimeiseen asti)
Onneksi Poika arveli varsin osuvasti vaimon olevan sen verran avomielinen kesäkämppis, ettei sekään tule olemaan ongelma. "Siinä se istuu vieressä kuitenkin - 'sido mutkin! sido mutkin!'"
Yksi tällainen etäkesä Pojan kanssa on jo takana, tosin suhteen alkuhuumassa taisimme reissata vuorollamme niin ahkerasti että nukuimme joka yö vierekkäin kahden viikon ajan välimatkasta huolimatta. Toivon, että tänä kesänä malttaisin muutaman vapaapäivän viettää aloillanikin, matkustaminen kun verottaa voimia melkoisesti.
D/s-kuvion kannalta välimatka aiheuttaa mielenkiintoisia muutoksia. Säännöt, joiden noudattaminen näin lähisuhteessa käy huomaamatta, ovat paljon vaikeampia kun on yksin eikä kukaan saisi tietää vaikka niitä rikkoisi. Tunnetun horjuva itsekurini siis joutuu taas kovalle koetukselle ainakin kesän aluksi.
Toisaalta ikivanhat mietelmät siitä, kuinka välimatka tekee hyvää, ovat osittain ihan tottakin. Yhteistä aikaa osaa taas arvostaa kun sitä on rajoitetummin. Jos aivan rehellisiä ollaan päällimmäinen murheeni, jonka ehdin jo Pojallekin muotoilla, on tällä hetkellä se millä ihmeen ilveellä saamme kesän aikana uusia köysivirityksiä ja -kuvia aikaiseksi! (muutama on vielä jemmassa, panttaan niitä viimeiseen asti)
Onneksi Poika arveli varsin osuvasti vaimon olevan sen verran avomielinen kesäkämppis, ettei sekään tule olemaan ongelma. "Siinä se istuu vieressä kuitenkin - 'sido mutkin! sido mutkin!'"
3 kommenttia:
:D
Ettekö ole kokeilleet tekstariohjausta? Se onkin jännää, jos molemmat uskoo sen toimivan ;)
Tokihan tekstiviestien ja tietokoneen välityksellä voi harrastaa kaikenlaista, mutta ei se läsnäoloa aivan korvaa. Poika varsinkin on enemmän sellaista hands on -tyyppiä ;)
Lähetä kommentti