Viritetty viilipytty

Saa kai sitä omalla tontillaan käydä välillä huutelemassa pimeyteen ja sitten taas kadota kuukausiksi?

Hetkeen ei ole jaksanut oikein mikään virtuaalinen tällä alalla kiinnostaa, eikä kotosallakaan ole mitään tuntien köysi- ja kuvaussessioita pistetty pystyyn. Tämä kesä on pikemminkin ollut täynnä pieniä tärkeitä hetkiä ja pusuttelua - ja hyvä niin!

Halusin kuitenkin tulla vinkkaamaan Clayton Cubittin Hysterical Literature -sarjasta, jolle toivottavasti tulee vielä jatkoa. Idea on yksinkertaisuudessaan nerokas: pyydetään kuvattavaa lukemaan valitsemaansa tekstiä sillä aikaa kun pöydän alla näkymättömissä touhuaa Hitachia käyttävä avustaja. Siitäkään ei varsinaisesti ole haittaa että molemmat kuvattavat ovat kauniita.

Videot olivat oudon kiehtovia, ehkä koska ensimmäinen fantasia jota koskaan pidemmälle kenenkään kanssa puin liittyi samankaltaiseen tilanteeseen jossa kiihottumista yrittää viimeiseen asti peitellä. Sittemmin tuo fantasia onkin oikeastaan kadonnut tykkänään, samoin kuin se henkilö, jonka kanssa erilaisia skenaarioita illat pitkät pyörittelin.

Discard pile

Keskikesän juhlan kunniaksi ja edellisten nillitysten vastapainoksi, tässä postikortin poikineen kuvakilpailun sattumalta linssiin tarttunutta satoa.

Näköalatasanteelta näkyi mäkimaisemien lisäksi suorastaan herkullisen epämääräinen kasa hylättyjä tekonurmen palasia ja mitä lie. Saatoin innosta pinkeänä ehdottaa muutaman kerran, että voisin mennä kasaan makaamaan ja leikkimään kuollutta. Saatoin myös hiipiä kasan lähistölle kontin suojissa pukeutuneena lenkkareihin ja juoksutakkiin. Ehkä myös odottelin hetken kunnes vakuutuin muiden sunnuntaikävelijöiden olevan tarpeeksi kaukana, uskalsin riisutua ja pötkähtää maahan.

On mahdollista, että kiivettyäni takaisin tasanteelle kahvittelemaan, olin innoissani kuin 9-vuotias poika eikä ole aivan täysin poissuljettua ettenkö olisi saattanut tuollaisena hetkenä kysellä "näytinkö kuolleelta, oliko karmivaa?"

Miten minusta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että olisi yleisen viihtyvyyden kannalta suositeltavaa mainita, ettei näitä kuvien taustoja valottavia tekstejä oikeasti kannata lukea jos tahtoo nauttia siitä kuvasta millään tasolla eroottisena tai taiteellisena kokonaisuutena.

Jää kotiin sellaisena kuin olet

Edellisen tekstin vastapariksi on kai suorastaan sopivaa kirjoittaa siitä, että välillä on mielestäni ihan paikallaan vähän pidätellä itseään. Iltalukemiseksi kirpparilta löytämäni Käytöksen kultainen kirja vuodelta 1956 suorastaan herttaisen arkaaisine sääntöineen on saattanut hieman vaikuttaa tähän mielipiteeseen.

Viime aikoina mielessäni on joka tapauksessa syystä tai toisesta kaikunut kaverini täräyttämä "joskus vois miettiä että onko pakko olla ihan niin paljon oma itsensä". Olin lauseen ensimmäistä kertaa kuullessani sen kanssa yhtä aikaa samaa ja eri mieltä, enkä vieläkään osaa muodostaa siitä vain yhtä mielipidettä.

Yhtäältä on aika vaarallista normittamista sanoa, että oma itsensä saa olla vain jossain ulkoa määriteltyjen rajojen sisäpuolella, eikä missään nimessä liikaa. Minusta kertoo enemmän sanojasta kuin aiheesta, jos perusviesti on ettei liiallista julkista poikkeavuutta tulisi sallia koska se pakottaa muut punnitsemaan omia arvojaan. Toisaalta yksilöllisyyden ja karikatyyrin välinen raja on usein häilyvä. Intohimoinen suhtautuminen asiaan kuin asiaan muuttuu helposti seurassa vaivaannuttavaksi yksiraiteisuudeksi, joka pidemmän päälle väsyttää urheimmankin seurapiirileijonan.

Ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu osittain sanattomaan sopimukseen siitä, ettemme romauta itseämme koko persoonamme loisteessa aivan jokaisen vastaantulijan niskaan. Ei ole itsensä kieltämistä jättää kertomatta kaupan kassalle, minne ostamansa munakoison aikoo tuupata. Työpaikan kahvipöytäkeskustelut ovatkin jo monimutkaisempi juttu, jos joutuu miettimään puhuako puolisosta vai kumppanista, tai käyttääkö kylmästi asuinkumppaneidensa etunimiä ja jättää suhdekiemuroiden selvittely siitä kiinnostuneille. (Blogiani alusta asti seuranneet muistanevat, millaista hämmennystä tekstissä yhtä aikaa vilahtelevat Vaimo ja Poika aiheuttivat.)

Koska dramaqueenitis ja muut kinky-yhteyksissä käyttämäni aliakset ovat vain yksi taho minusta netissä, tosielämästä puhumattakaan, tuntuu usein siltä että pelkistyn itsekin tässä olomuodossa kovin kaksiulotteiseksi hahmoksi. Kaiken hyvän lisäksi olen taipuvainen monomaniaan ja saatan tässäkin kapeassa kentässä keskittyä yhteen osaseen päivä- tai viikkokausiksi, tutkia sen kuoliaaksi teoriatasolla ja sitten vetää hetken henkeä.

Ehkä siis ystäväni lauseella oli jotain sanottavaa juuri minulle, ikuiselle räpätädille joka Hurahtaa yleensä satasella tai ei ollenkaan. Olenkin ottanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseni pyrkiä olemaan yksi niistä ihmisistä, joita kiinnostaa enemmän kysyä kuin vastata. Enkä jatkossakaan selittele vihannesostoksiani.

Malka silmässä

Ihastuin muutama vuosi takaperin Marco Bjurströmiin (!!) It Gets Better -projektin suomalaisversion videossa Se muuttuu paremmaksi. Voiko yhtä ihmiselämän perustavanlaatuisimmista kysymyksistä tiivistetymmin ilmaista: kelpaanks mä?

Jokainen meistä varmasti poikkeaa omalla tavallaan taruhahmosta nimeltä normaali ihminen, joka sijainnee jossain laboratoriossa kiinnitettynä shampoomainosten normipäähän. Tietyssä iässä ei ole kauheampaa kohtaloa kuin poiketa kulloinkin vallalla olevasta normistosta, ja usein tuntuu ettei se muutu helpommaksi iän myötäkään. Sama normaalien maihinnousu jatkuu ainakin omassa alitajunnassa, vaikka kuinka tietäisi että yläaste on ollut ohi jo pidemmän aikaa.

Oman äitini suurin huoli maailmassa on se, mitä naapurit mistäkin asiasta mahtavat ajatella, aivan kuin niillä naapureilla ei olisi parempaa tekemistä kuin pitää kirjaa muiden nurmikon mitasta. Naureskelen äidin loputtomalle murehtimiselle, mutta huomaan usein itse syyllistyväni samaan harhaan siitä että minun elämäni olisi muidenkin mielestä yhtä loputtoman kiehtovaa kuin minun korvieni välissä.

Epävarmuuden ja itsekeskeisyyden yhdistelmä on varma resepti menestykseen ihmissuhderintamalla. Aluksi tuntui siltä, että BDSM-väritteinen parisuhde rehellisine poikkeavuuksineen olisi hopealuoti jolla pääsisi eroon molemmista ongelmista, ja kaupanpäällisiksi saisi harrastaa tajunnanräjäyttävää seksiä. Samassa fantasiamaailmassa minulla epäilemättä olisi jo lemmikkinä yksisarvinen.

Tämä navankaivelu alkoi siitä, kun luin Jz:n kirjoittaman samoja teemoja sivuavan blogitekstin. Monet parisuhteessa esiintyvät pelot ovat lähtöisin siitä, ettei asioiden kanssa itse ole vielä aivan sinut ja sen saman epävarmuuden heijastaa sitten toiseen osapuoleen. Vähä vähältä vanhimmat epävarmuudet hälvenevät, mutta pidemmälle omia synkempiä halujaan tutkiessaan löytää niitä kyllä riittävästi lisää.

Sellaisessakin suhteessa, jossa heti alkuun on käyty läpi suorasanaisesti mistä kumpainenkin pitää ja käyty myöhemmin läpi se parjaamani BDSM checklistkin, tuntuu kerta toisensa jälkeen lähes yhtä vaikealta kertoa että on löytänyt jotain uutta ja kiinnostavaa, joka ehkä pelottaa vähän itseäkin. Vaikkei vielä kertaakaan ole käynyt niin että Poika järkyttyisi, olen joka kerta varma että no tästä se ei ainakaan tykkää. Ja muutamaan kertaan on käynyt niinkin, että aikaisemmin käsittelemätön juttu kiinnostaa molempia, muttei kumpikaan ole ottanut sitä puheeksi.

Ehkä siitä tarpeettoman yksityiskohtaisesta ja osin vaivaannuttavasta listasta pitäisi sittenkin tehdä perinne. Ikään kuin sellainen parisuhteen kehityskeskustelu, voitaisiin tehdä lopuksi viisivuotissuunnitelma ja SWOT-analyysi. Oi beibi, piirrä mun fläppitauluun!

We gotta get out more

Mikäs sen sopivampaa blogikuvitusta näin Euroviisujen kynnyksellä kuin vanha kunnon postikortti!

Kuvakilpailusta innostuneena lähdimme tässä eräänä sunnuntaina ulkoilemaan vähän tavallista tavoitehakuisemmin. Survoin kukkamekon helman hienostuneesti urheiluhousujen kauluksesta sisään ja totesin puolimatkassa että oikeastaan sukat olisi voinut kyllä pukea vasta perillä. Kahden tervakeuhkon puuskuttaessa mäkeä ylös kävi muutaman kerran mielessä että onko tässä nyt taas mitään järkee, jos ei henki lähde tippumalla niin sydän pysähtyy.

Tämä kuva on malliesimerkki siitä, miten mikään ei koskaan mene aivan kuin suunniteltiin mutta lopputulos voi olla alkuperäisajatuksia parempi. Olin itse kivunnut näköaloja tutkailemaan viimeksi useampi vuosi sitten, ja selvitin Pojalle hatarien muistikuvieni pohjalta miten kuvaan saataisiin allekirjoittaneen kankkujen lisäksi myös ympäröivää luontoa. Alkuperäissuunnitelmaan kuului lisäksi kaikenlaisia köysivirityksiä.

Paikan päällä selvisi että olin muistanut tasanteen muodon melko lailla pieleen. Muistin myös reunaa kohti hivuttautuessani että oikeastaan en kauheasti pidä korkeista paikoista, ja yhtäkkiä ajatus käsien sitomisesta selän taakse ei tuntunut niskamurtuman arvoiselta. Poika haaveili kameran takana puoliharmaasuotimesta ja yritti ohjeistaa kauhusta kankeaa malliaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin - kuva saatiin, malli ei kuollut ja kameramies on kättensä jälkeen (tirsk) jokseenkin niin tyytyväinen kuin nyt ylipäänsä koskaan on.

Tighter, pussycat, pull pull pull!

(kuva lainattu MGM-studiolta)

Kaikesta haaveilustani huolimatta, kun ajattelen korsetin kiristämistä tämä on se kuva joka ensimmäisenä nousee mieleeni. Ei erityisen erootillista. Minä tosin en Scarlettin tavoin huokailisi lihoneeni jos vyötäröni olisi korsetin kuromana kokonaiset 20 tuumaa. Sen kokoinen korsetti ei itse asiassa taitaisi mahtua edes päähäni, ja nyt kun kirjoitin tuon lauseen voitte olla varmoja että tätä olisi kokeiltava jos moisen korsetin joskus kohtaisin.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut keskustella korsettien mahdollisesta käytännöllisyydestä päähineinä, vaan keulia sillä että vihdoin sain ostettua sellaisen itsellenikin. Itse asiassa laitoin saman tien hommat isolleen ja tilasin korsetteja kolme, kun törmäsin Corsets UK:n tarjoukseen. Sittemmin on kyllä selvinnyt että sama tarjous taitaa olla voimassa ajasta ikuisuuteen, mutta toimipahan hyvänä tekosyynä tilata heti kerralla useampi kappale.

Ensin kuvittelin olevani itseäni pidempi ja tilasin kaikki kolme korsettia pidempinä malleina. Tulipahan siis kokeiltua myös firman asiakaspalautusta, joka toimi muutaman selvityssähköpostin jälkeen varsin mallikkaasti. Lohduttauduin palautusvaiheessa sillä, että jos jokseenkin minun mittaisilleni käyttäjille tarkoitetut korsetit ovat liian pitkiä, se tarkoittaa että torsoni on muuta varttani lyhyempi ja näin ollen säärteni täytyy olla keskimääräistä pidemmät.

Ne liian pitkätkin korsetit aiheuttivat minussa Deityn tunnistaman tyttöreaktion: kädet hakeutuvat kuin itsestään vyötärölle ja silittelevät korsetin luomia linjoja. Kun sain ensimmäistä kertaa sopivamman mittaisen korsetin ylleni, olin pitkästä aikaa itsekin sitä mieltä että näytän varsin pantavalta. Vaan mitäs minä näistä asioista tiedän, arvioikaa itse.

PS. Tämä kuva taitaa muuten olla myös häpykumpuni virallinen ensiesiintyminen blogissa!

Bilehile

Olette epäilemättä syvästi järkyttyneitä kun kerron, ettei se eka kerta jäänyt viimeiseksi. Bileisiin jää koukkuun, vaikken oikein osaa selittää miksi. Tuttuja meillä on tällä rintamalla siinä määrin vähänlaisesti, että luuhaamme useimmiten kaksin emmekä vieläkään ole riehaantuneet sessioimaan julkisesti. Silti bileistä lähtiessä huomaa olevansa sellaisen omituisen hyrinän vallassa, jota harvoin muuten tavoittaa.

Ensin suuntasimme uudemman kerran henkilökunnaksi Keski-Suomen helmeen. Sonnustauduin uuteen korsettiini, josta toivottavasti saatte niin sanallista kuin kuvallistakin materiaalia ihasteltavaksenne myöhemmin. Tällä kertaa olo oli vähän rennompi, kun illan kulusta oli jonkinlainen ennakkokäsitys olemassa. Ympärilleen katselukaan ei tuntunut enää niin kamalalta. Viiden tunnin korsetissa keekoilun jälkeen oli valitettavasti pakko luovuttaa, seuraava kerta vaatii ehkä vähän lämmittelyä ja harjoittelua.

Vaivihkaa puolivakavissaan tehty suunnitelma Rsykkeen bileissä piipahtamisesta kasvoi kokonaiseksi ruoka- ja olutviikonlopuksi, siinä määrin että lauantai-iltana Mixeihin kävellessäni uhosin jo bileiden jäävän auttamatta viikonlopun ohjelmassa kakkossijalle. Olin väärässä.

Bile-etikettiin kuuluu ettei tapahtumista erityisemmin huudella maailmalla, mutta voinen paljastaa sen verran että siellä oli tosi mukavaa. Näissä bileissä tuli jotenkin vielä enemmän sellainen olo, että ollaan baarissa viettämässä aikaa kavereiden kanssa ja sitten joku nyt vaan satutaan sitomaan nippuun. Tai joku roikkuu katosta, tai joku saa piiskaa. Jotenkin sellaista puolihuolimatonta pervoilua jonka luoma illuusio spontaaniudesta miellytti kovasti.

Tampereella siviilit päällä bileissä luuhatessa tuli myös siinä määrin alipukeutunut olo, että joudun ehkä kaivamaan korsetin vaatekaapista vastaisuudessakin. Selaan jo aika kuumeisesti kesän ja syksyn bilekalenteria. Miten tässä näin kävi?

The best laid schemes o' mice an' men, vol II

Ranteiden irrotus sujui jokseenkin yhtä hitaasti kuin niiden kiinnityskin. Avasin toisen nilkkakahleen ja nilkutin spreader bar metallihakasta vasten kilisten makuuhuoneen ovelle sulkemaan sen niin ettei eteisestä sentään ihan suoraan näkisi minun kalpeita kankkujani. Kyllä mies kerrostalokaksiossa vaimonsa löytää.

Selustan turvattuani (tirsk) palasin takaisin sängylle ja toistin kiinnitystoimenpiteet, sormenpäät jo hieman hellinä. Ranteet taas turvallisesti kahlittuina ryhdyin uudelleen odottamaan ja yritin pysyä oikeassa mielentilassa pyörittelemällä päässäni kaikenlaisia fantasioita ja mahdollisia skenaarioita. Huomasin aika äkkiä ettei mielikuvitukseni ole näissä asioissa kovin kummoinen, olin ehtinyt fantasioida jo tuhmat rehtorit ja koulutytöt läpi kahteen kertaan. Olin päättänyt jättää lelut omille paikoilleen kaappiin, koska rajansa se on silläkin kuinka paljon uskallan täältä alakynnestä käsin pomottaa.

Odottelun jatkuessa alkoi käydä selväksi, ettei uudelleen aloitettu lenkkeilyharrastus todellakaan helpota staattisessa asennossa patsastelua. Välillä kramppasi reiden loitontaja, välillä pakaralihas, välillä kolotti polvea. Kannatti valita se pidempi spreader bar. Välillä nojailin koko painollani eteenpäin sängynpäätyä vasten ja lepuutin kyynärpäitä. Välillä heiluttelin jalkoja ilmassa edestakaisin, ennen kuin maltoin taas asettautua odottelemaan.

Kuulin alaoven aukeavan ja sulkeutuvan. Hissi kulki ylös alas, ihmiset kopistelivat rappukäytävässä. Kirosin makuuhuoneemme kellottomuutta ja yritin arvioida aikaa klassikolla "one Mississippi, two Mississippi". Jaksoin minuutin.

Pikkuhiljaa kramppaavia lihaksia akuutimmaksi huoleksi muodostui hitaasti mutta varmasti kasvava tarpeeni päästä vessaan. Ennen viettelyprojektiin ryhtymistä hoidettu hätäpissa ei riittänyt näin pitkälle, iltapäiväkahvi alkoi kostautua.

Ennen pitkää kävi selväksi ettei Poika olisi ainakaan etuajassa. Vessareissu alkoi tuntua hetki hetkeltä helpommin otettavalta riskiltä, ja lopulta nypersin taas ranteeni vapaaksi ja irrotin jalkakahleet spreader barista. Päähäni eksyi ajatus siitä, ettei minulla voi olla niin huono tuuri, että Poika saapuu kotiin juuri kun olen vessassa.

Eipä.

Vilkaisin kelloa matkalla vessaan, olin pötkötellyt odottamassa kolme varttia. Olin kärsivällisyydestäni salaa vähän ylpeä. Ja juuri kun olin istahtanut asioilleni, avain kääntyi lukossa. Nyt olin siis vessassa pukeutuneena pelkkiin ranne- ja nilkkakahleisiin.

Alkuperäinen suunnitelma: Poika saapuu kotiin, näkee ensimmäisenä vaimonsa takamuksen ja kahlehditut nilkat, joutuu intohimon valtaan. Kuumaa apinaseksiä.

Välimallin suunnitelma: Poika saapuu kotiin, ihmettelee missä kotijoukot ovat, löytää vaimonsa takamuksen ja kahlehditut nilkat makuuhuoneesta. Joutuu intohimon valtaan, jne.

Todellisuus: Poika saapuu kotiin, ihmettelee missä kotijoukot ovat. Kohtaa vessasta livahtavan, alastoman vaimonsa nilkkakahleissa. Vaimo selvittää melkein itku silmässä hienoa suunnitelmaansa ja ilmoittaa panevansa vaatteet takaisin päälle ihan samantien.

Onneksi kahvipaketti käpälissään kotiin saapunut herrasmies kykeni pääsemään tilanteen tasalle pikavauhtia ja ehdotti että siirtyisin takaisin makuuhuoneeseen ja teeskentelisimme että hän saapuu kotiin vasta hetken päästä. Pikamarssia makkariin, nyper-nyper ranteet ja nilkat takaisin kiinni. Kuumaa apinaseksiä.

En silti ehkä suunnittele enää koskaan yhtään mitään.

The best laid schemes o' mice an' men, vol I

Tarkoituksenani oli palata blogihiljaisuudesta tissikuvalla. Seuraavan tositapahtumiin perustuvan hupaisan anekdootin luettuanne ymmärtänette kuitenkin, ettei minun oikeastaan kannattaisi suunnitella mitään.

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut odottavani jonain iltapäivänä töistä kotiin palaavaa Poikaa kahlittuna itse askarreltuun spreader bariin ja sängynpäätyyn. Haaveissani odottelisin Poikaa takamus viehkosti pystyssä ja herättäisin Pojassa kaikennielevää himoa.

Päätin ryhtyä tuumasta toimeen eräänä maanantai-iltapäivänä. Siivoilin eteistä ja makuuhuonetta sen verran, ettei suunnittelemani näkymä turhaan hukkuisi likaisiin sukkiin ja viime viikon ilmaisjakelulehtiin. Olin juuri riisunut rintaliivit turhien alusvaaterajojen välttämiseksi, kun ystäväni soitti. Tuore äiti oli kaupungilla käärönsä kanssa ja tiedusteli kohteliaasti, olisiko mitenkään mahdollista lainata meidän vessaamme.

Jatkoin siis pintasiivoustani, tällä kertaa vessassa. Ovikellon soidessa tajusin etten ollut ehtinyt pukea niitä rintaliivejä takaisin päälle.

Yllätysvieraiden poistuttua tajusin, että aikaa Pojan aikaisimpaan mahdolliseen kotiinpaluuseen on enää puoli tuntia. Jostain syystä en osannut keksiä yhtään veruketta jolla voisin tiedustella tarkempaa aikataulua, ja hetken suunnittelin koko operaation lykkäämistä. Sitten kuitenkin sisuunnuin, kiskoin loputkin vaatteet pois päältä ja siirryin makuuhuoneeseen.

Joy Factoryn nahkakahleet siis ranteisiin ja nilkkoihin ja sitten nypertämään. Nilkkojen kiinnitys spreader bariin meni vielä helposti mutta ranteiden saaminen tuplahakasen avulla kiinni sängynpäätyyn vaati jo hetken aikaa ja sorminäppäryyttä. Aikaisemmista kahlehdinnoista oppineena tajusin sentään, että ranteiden kiinnitys selän taakse on varma tapa saada niska jumiin viikoksi.

Hetken aikaa sängyllä himmailtuani mieleeni alkoi hiipiä Epäilyksiä. Entä jos Pojalla olikin töissä tosi huono päivä? Entä jos herra haluaisi mieluummin vain kaatua sänkyyn nokosille? Entä jos se tuo jonkun kaverinsa mukanaan?

Tarinasta tuli niin eeppinen että lienee paras jakaa se kahteen osaan. Lisää seuraa samalla Bat-kanavalla!