maanantai 26. syyskuuta 2011

Viimeisellä rannalla

Tehtiin siellä mökillä muutakin kuin otettiin hupikuvia. Näiden kuvien ottaminen oli jos mahdollista vielä edellisiäkin epämukavampaa touhua, suomalainen kesäsade kun harvoin on erityisen lämmintä. Toisaalta hyttysiä oli huomattavasti vähemmän, siitä sateelle kiitokset. Kuvausolosuhteiden ansiosta jouduttiin tekemään erinäisiä virityksiä, Poika kuvasi terassilta lainatun päivänvarjon suojista ja itse kipaisin köysissä saunaan lämmittelemään kuvasarjojen välissä. Tulipa todistettua sekin että juutti tosiaan kiristyy kastuessaan.


Oli aika raastavaa istua rannassa köytettynä tuoliin kun samalla korviin kantautui lähitienoon rakennustyömaan ääni eikä ollut varsinaisesti takeita, ettei mökille pärähdä saunomaan sukulaisia. Ehdin jo muodostaa hätäsuunnitelman jossa kippaan itseni kyljelleni polulta näkymättömiin, näin epätoivoisiin tekoihin ei onneksi tarvinnut ryhtyä.


Viattomimmat ehkä löytävät alemman kuvan nänneistä ja vatsapoimusta silmät ja suun! Cannot be unseen.

torstai 15. syyskuuta 2011

Intiimialueita

Peter Masters puhuu kirjassaan the Control Book siitä, miten vallansiirron konkreettisena välineenä voi käyttää alistuvan henkilökohtaisen tilan viemistä. Esimerkkinä tästä kirjassa verrataan kädenpuristusta niskasta tarttumiseen ja sitä minkälaisen signaalin kyseiset toiminnot välittävät. Masters tarkentaa myös, ettei intiimiltä tuntuva alue välttämättä ole yksi yhteen sama asia kuin intiimialue perinteisessä mielessä.

Niinä ammoisina aikoina kun olin vielä simpsakampi ja liikuin useammin kaupungin yössä, ei ollut mitenkään ennenkuulumatonta että joku tarttui värivalokerhon melskeessä milloin mihinkin ruumiinosaan. Yleensä takamukseen, se kun on sopivasti siinä käden ulottuvilla. Vaikken tästä huomiosta erityisemmin ilahtunut, voin kuvitella että reaktioni olisi ollut huomattavasti voimakkaampi jos ote olisikin osunut esimerkiksi kaulaan tai kasvoihin. Äkkiseltään rajanveto vaikuttaa kummalliselta, sillä kasvot ja kaula on ainakin länsimaissa sallittua paljastaa kun taas takamuksen peittämistä pidetään vähintään soveliaana ellei pakollisena. Ehkä olin jo valmiiksi varautunut siihen että lähtiessään lihatiskille saattaa joutua rutistelluksi, mutta vain tietyistä paikoista?

Vielä omituisemmaksi menee, jos alkaa miettimään periaatteessa saman ruumiinosan eri alueita. Olen omasta henkilökohtaisesta tilastani aika tarkka ja saatan säpsähtää yllättävää kosketusta vaikka se osuisi vain käsivarteen, mutta käsivarren koskettaminen ei ole mitään siihen verrattuna että tuntematon tai puolituttu hiplaisi kättä. Käsi yläselässä vaikka ohjaustarkoituksessa tai halattaessa on täysin OK, käsi alaselän päällä taas tuntuu heti astetta henkilökohtaisemmalta. Ristiselästä en osaa sanoa, se on kai sitten intiimiyden ei-kenenkään-maa.

Olisi varmaan aika mielenkiintoinen harjoitus piirtää kehostaan kartta, johon merkitsisi mihin kukakin saa koskea.

PS. Mun jalkoihinhan ei sitten muuten saa koskea kukaan.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Easy, breezy, beautiful - CoverGirl!

Poika tutustui jo jokin aika sitten sivustoon nimeltä FetishCreatives, jonne eri tekniikoilla fetish-taidetta luovat ammattilaiset ja amatöörit voivat ladata kuviaan portfolioon muiden ihasteltaviksi. Itse en ole sivustoa juurikaan selaillut, koska oma visuaalinen innostukseni kulkee ennustamattomissa aalloissa enkä ole viime aikoina syystä tai toisesta silmäkarkkia itselleni kaivannut, mutta Poika on kyllä klikkaillut pitkin portfolioita minunkin puolestani.

Alkumetreillä oleva sivusto tarvitsee luonnollisesti rahaa pyöriäkseen, joten FetishCreatives päätti julkaista kirjan. Nokkelina bisneshenkilöinä olivat keksineet myös kirjansa kanteen parhaan mahdollisen myyntivaltin, nimittäin meikäläisen pään! Olen siis nyt kansikuvatyttö.

Oma kappale kirjaa oli totta kai saatava ja muutaman selauskerran perusteella voin sanoa että olemme Pojan kanssa aika hyvässä seurassa. Luonnollisesti olemme ryhtyneet saman tien suunnittelemaan uraa ammattimaisena fetissikuvaajana ja -mallina. Ehkä ensimmäinen askel olisi pyytää provikkaa, tai ainakin pientä korvausta tällaisesta mainoshehkutuksesta.

torstai 1. syyskuuta 2011

Kinkykino, osa II

Silloin viimeistään tietää pitäneensä blogia liian kauan ja täysin tajunnanvirtahengessä, kun on ensinnäkin ihan varma että on jo kirjoittanut jostain ja toisekseen ei pirullakaan löydä blogitekstiensä joukosta mitään etsimäänsä.

Poika kävi viime vuoden puolella pidemmällä työreissulla ja päätin tilkitä yksinäisiä iltojani BDSM in Films -listan elokuvilla. Äkkiseltään tämä saattaa vaikuttaa hieman masokistiselta lähestymistavalta yksin jäämiseen ja sitä se kyllä osittain olikin, erinäisistä syistä.

Kun elokuva Nine 1/2 Weeks aikoinaan ilmestyi, olin itse vielä kiinnostuneempi Tao Taosta. Useita kymmeniä vuosia ilmestymisensä jälkeen elokuva on aika leimallisesti 80-luvun lapsi, ja itse tuusailin kylmästi muuta joidenkin musiikkivideomaisempien pätkien aikana. Elokuva on kuitenkin katsomisen arvoinen ihan jo Mickey Rourken komeuden takia ja parin välinen jännite on mielestäni kuvattu onnistuneesti. Tekisi mieli lukea elokuvan pohjana toiminut kirja, sillä elokuvaa katsoessa jäi vähän sellainen olo että aika paljon tarinasta on jouduttu jättämään pois.

The Piano Teacher eli La Pianiste olikin sitten vähän järisyttävämpi kokemus. Tässä elokuvassa sadomasokismi ei todellakaan ole romanttisen suhteen osa, vaan jotain huomattavasti synkempää. Kuten monet muutkin Haneken elokuvista, La Pianiste on tarkoituksella elokuva jota on vaikea katsoa. Jälkikäteen on tyytyväinen siitä että elokuva tuli nähtyä, mutta toiste sitä ei välttämättä haluakaan nähdä. Romaania Die Klavierspielerin olen yrittänyt alkukielellä lukeakin, mutta sen raskas aihe ja maalaileva kieli ovat osoittautuneet tähän mennessä ylivoimaisiksi.

Loppukevennyksenä mainittakoon Walk All Over Me, jossa sadomasokismi näyttäytyy aluksi aika kliseisenä dominatrix-touhuna, mutta muotoutuu myöhemmin joksikin vähän mielenkiintoisemmaksi. Elokuvan varsinainen juoni on aika köykäinen, mutta se oli varsin viihdyttävä ja katsomieni raskaampien elokuvien jälkeen oikein virkistävää vaihtelua. Mukavaa myös nähdä elokuva, jossa BDSM ei välttämättä ole ryppyotsaista ja synkkää, vaan kahden henkilön välistä leikkiä. Leelee Sobieski näyttää sitä paitsi törkeän hyvältä latex-vaatteissa.

Viime kerralla listalta jäi muuten puuttumaan ilmestymisensä aikoihin näkemäni Quills, jolla on edelleen kyseenalainen kunnia olla eroottisin elokuvateatterissa näkemäni elokuva. Geoffrey Rush ei ehkä ole yhtä komea kuin Mickey Rourke, mutta karismaa miehellä on siitäkin edestä. Elokuvassa on otettu melkoisesti taiteellisia vapauksia markiisi de Saden elämän suhteen, mutta lopputulos on mielestäni sen arvoinen.

Olen siinä määrin nirso myös elokuvien suhteen, etten jaksa katsoa huonoja elokuvia edes sen takia että niissä sivutaan jotenkin BDSM:ää. Siksi on aina sitäkin hienompaa löytää elokuvia jotka kuvaavat tätä outoa ilmiötä mielenkiintoisella tavalla sortumatta tirkistelyyn tai ilkeämieliseen naureskeluun. Ehkä pitää seuraavaksi laajentaa näkökulmaa muuhunkin taiteeseen ja kahlata läpi seuraavaa Wikipedia-listaa, Sadism and masochism in fiction.