torstai 21. toukokuuta 2015

Nimimerkillä: Tunnelma pilalla ja paha mieli

Nyt se sitten tapahtui. Porno meni pilalle.

En ole maailman ensimmäinen enkä viimeinen feministi (vai pitäisikö nykyään sanoa mimosa), joka on pohtinut kuinka BDSM-mieltymykset sopivat yhteen feminismin kanssa.

Valaistumiseen kuului minunkin kohdallani se kuuluisa klisee, "feminismiä on vapaus valita". Hetken aikaa menikin jo taas ihan mukavasti sen ensisäikähdyksen jälkeen, ja olin vakuuttunut siitä etten ole pukenut kaipuutani perinteisiin ahtaisiin sukupuolibinäärin mukaisiin rooleihin mustaan nahkaan itsepetoksen nimissä. Onhan meillä hei safe, sane, consensual ja consent is sexy. Valitettavasti meillä on myös Vannetukun alaikäiset messuedustajat, miehille varatut kesätyöt metsäteollisuudessa, tytöttely haukkumistarkoituksessa, termit kuten hiekkapillu ja nukahtamisohjeet à la Toimi Kankaanniemi. Välillä naisena eläminen tuntuu siltä, kuin joku yrittäisi tappaa lusikalla. Napse vaan kuuluu, päivästä toiseen, mediasta toiseen.

Niinhän siinä sitten kävi, että tänään porno meni pilalle. Aloin kyseenalaistaa esiintyjien vapaaehtoisuutta ihan toden teolla, miettiä erotican kirjoittajien perimmäisiä syitä tämänkin tarinan kirjoittamiselle, murehtia FetLifen ahtaat normit täyttävien kuvien lähettämää viestiä ja pohtia omien fantasioideni lähteitä. Ei tullut mitään tästäkään hommasta taas. Lasketaanko se hysteriaksi jos seksuaalinen turhautuminen johtuu välillisesti siitä, että maailmassa on liikaa virheitä?

perjantai 8. toukokuuta 2015

Oo olevinas

Sanattomasta viestinnästä ja sen tärkeydestä on huudeltu jo niin pitkään, että sen merkitys ihmisten välisessä kanssakäymisessä tuskin on kenellekään jäänyt epäselväksi. Ihmiset viestivät tietoisesti ja tahtomattaan monenlaista asennollaan, ilmeillään ja eleillään. Jos suu sanoo yhtä ja keho toista, useimmat meistä uskovat jälkimmäistä.

Ei siis kai pitäisi olla erityisen yllättävää, että vaikuttaa siltä että samaiset sanattomat viestit kulkevat myös sisäänpäin. Vanha kunnon "hymyile niin piristyt" -teoria saa sekin tasaisin väliajoin tukea (tosin heti perään myös kritiikkiä).

Suomalaisessa kulttuurissa aitoutta pidetään yhtenä suurimmista hyveistä, ja tyhjännaurajat nähdään vähän epäilyttävinä. Mikä sitä Stubbiakin muka aina jaksaa hymyilyttää. Ehkä meille jurottajille tekisi ihan hyvää ottaa vähän mallia amerikanserkuista ja edes kokeilla, miten käy jos noudattaa ohjenuoraa "fake it 'til you make it". Ei tässä lihattomien pyöryköiden ja laktoosittoman maitojuoman maassa muutenkaan ihan kaikki aina sataprosenttisen aitoa ole, miksipä hymyn ja ryhdin pitäisi olla.

Supersankariasentoja voi toki harjoitella ihan ilman rekvisiittaa, mutta toisinaan oikea asu voi auttaa. Itse olen huomannut esimerkiksi, että kun jalassa ovat Reippaan Tytön järkikenkien sijasta kopisevat korkokengät, ryhti oikenee pykälän verran välittömästi ja pää nousee pystympään. Sitä myötä myös yleisolotila on usein topakampi - toisaalta kehnompina päivinä ei muuten kauheasti pukeutuminen ja kenkäpolitiikka kiinnostakaan.

Jos olis valtaa, niin kuin toisinaan on mieli, käyttäisin tätä tietoa varmasti hyväkseni miettiessäni mihin asentoon uhrini uhkailen, kiristän ja lahjon asettumaan. On aika eri juttu sitoa joku tuhannen myttyyn kuin pingottaa sama ihminen vaikka sängyn nurkkiin. Kaikkien onneksi olen toistaiseksi kuitenkin vain oman rankani herratar.