torstai 24. kesäkuuta 2010

Syntymäpervo

Valitin muinoin, kuinka Kivun kauneus -kirjan jokainen itsestään kertonut oli ollut kinky jo kromosomivaiheessa. Saman ilmiön voi bongata helposti miltä tahansa BDSM:ää käsittelevältä keskustelupalstalta, kuten vaikkapa Leikkikehästä.

Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että alistumiseni on jonkunlainen valuvika tai synnynnäinen ominaisuus. Asiaan tosin vaikuttanee sekin, että oma alistumislajini ilmenee lähinnä käytöksenä, jota nyt ylipäätään pidetään soveliaana pienelle tytölle. En pidä erityisen kovasta kivusta tai ole esimerkiksi kumifetisisti, joten muistoja tällaisista salatuista haaveista minulla ei ole. Muistan toki, että pidin aivan erityisen paljon siitä kohdasta Tuulen viemää -leffaa, jossa Rhett viimein suuttuu ja kantaa äkäpussivaimonsa yläkertaan, mutta kohtaus lie tarkoitettukin sopivan uhkaavan romanttiseksi.

Pervocracyn Holly ei myöskään aivan allekirjoita ajatusta BDSM-taipumuksista synnynnäisinä ominaisuuksina. Sinänsähän tällä nature vs. nurture -vänkäämisellä ei ole mitään väliä, mutta ympäristön vaikutuksen myöntäminen on helppo kääntää ajatukseksi siitä, että BDSM olisi aina seuraus tai oire jostain menneestä traumasta.

Toisaalta ajatus synnynnäisestä pervoudesta on varsinkin asiaan jostain syystä negatiivisesti suhtautuville vaniljoille tietyllä tavalla helppo: jos jokin on synnynnäistä, se ei voi tarttua. Jos hyväksyy ympäristön vaikuttavan ihmisen kehitykseen, luonteeseen ja mieltymyksiin osin hyvinkin voimakkaasti, on meistä jokaisen hyväksyttävä se tosiasia että vaikutus ei aina vie ainakaan valtavirran silmissä myönteiseen suuntaan.

Olen Hollyn kanssa täysin samaa mieltä siitä, että tärkeämpää kuin miksi meistä kukanenkin on onnellisin tietynlaista elämää viettäessään on se, että meillä jokaisella on oikeus siihen. Riippumatta siitä, olemmeko syntyneet sellaisiksi, kasvaneet sellaisiksi vai ihan vaan vinksahtaneet vanhemmalla iällä.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Haaveissa vainko olette hänen

Olin pitkään vakuuttunut siitä, että fantasioin jotenkin väärin. En ole aivan varma mistä olin saanut päähäni, että kaikkien muiden fantasiat tapahtuvat aina minä-muodossa, näistä asioista kun ei kuitenkaan yleensä tule kovin yksityiskohtaisesti keskusteltua edes lähimpien ystävien kanssa. Enkä kyllä rehellisesti sanottuna aivan lähimpien ystävieni seksifantasioista erityisen tarkkoja yksityiskohtia haluaisi kuullakaan!

Joka tapauksessa olin yllättynyt (ja vähän kateellinen) lukiessani Pervocracy-blogin pitäjän Hollyn fantasioista. Kommenttiosastolla useampi lukijakin tunnusti niin ikään fantasioivansa ehdottomasti aina kolmannessa persoonassa.

Oma teoriani on, että fantasiamaailmani on alkanut kehittymään niin varhaisessa vaiheessa etten vielä oikein ymmärtänyt että itse edes voisin olla jonkinlainen toimija ko. tilanteissa. Seksi oli jotain, jota tapahtui vain aikuisille ihmisille, ja jonka ajatteleminen sai aikaan mukavan kutinan vatsanpohjassa.

Kateellinen Hollylle olen ehdottomasti fantasiamaailman rikkaudesta ja ihailtavasta jatkuvuudesta! Itse en saa koskaan aikaan mitään sen pidempää fantasiaa, juonesta puhumattakaan. Toisinaan tosin sama aihepiiri kiehtoo pitkänkin aikaa, ja saatan pyörittää samaa lyhyttä hetkeä päässäni pienin muutoksin viikkotolkulla. Kunnes Hurahdus menee ohi ja fiksoidun johonkin uuteen tilanteeseen - kuinka yllättävää käytöstä minulta.

Nyttemmin kun seksi on muuttunut muiden harrastamasta abstraktiosta vähän saavutettavammaksi ilmiöksi, saatan myös ikään kuin epähuomiossa ja silmänräpäyksen verran kuvitella tai muistella jotain tuntemusta omalla ihollani. Nämä hetket ovat kuitenkin hyvin harvassa.

Ylipäänsä seksin ajatteleminen on jotenkin tylsää. Jos sitä ei ole harrastamassa piakkoin, asialla mehustelu on mielestäni melko lailla ajanhukkaa. Sitä paitsi fantasioidessaan oikein asioikseen joutuu tekemään aivan hirveästi töitä, kielipoliisille kun eivät puolivillaiset kielikuvat tai horjuvat aasinsillat tapahtumasta toiseen kelpaa laisinkaan. On paljon hauskempaa säännöllisen blogikahlailun lomassa päätyä lukemaan Discerning Domia ja huomata olevansa sen jälkeen oudon levoton.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Ei mitään häpyä, ei perusarvoja.

Mirrin viimeaikaiset tehtävät kulkea pöksyittä saunaan tai kuulat sisällä asioilla toivat mieleen muistoja muutaman vuoden takaa. Silloin kun en olisi voinut kuvitellakaan olevani ilman pikkupöksyjä, jos ei suihkussa ja saunassa käyntiä lasketa. Pöksyt siis puettiin myös yöpuvun alle, poikkeuksetta.

Sittemmin olen kokeillut housuttomuutta varovasti, ensin kotona ja sittemmin myös julkisilla paikoilla.

Kuten Poika kommenttilaatikossa ohimennen mainitsi, yksi nelois-S:n ohjeistamista perussäännöistä on hameiden käyttö ja pöksyjen pois jättäminen. Aluksi naureskelin asialle vähän, onhan hamesääntö kliseistä kliseisin BDSM-saralla. Olen kuitenkin vaihtelevalla hartaudella noudattanut ohjeistusta niin kotipukeutumisen kuin ulkona kirmailunkin saralla. Mielenkiintoista on muuten ollut, millaisiin tilanteisiin koen tarpeelliseksi pukeutua housuihin: useinkaan housuilla ei niinkään ole tekemistä itse toiminnan kanssa, vaan haluan vain tuntea olevani jotenkin tasaisemmalla maalla, hameessa liikkuminen kun vieläkin tuntuu ajoittain liian tytökkäältä.

Uudella harrastuksellani on kiistämättömiä hyviä puolia: sokeroitu häpykukkulani (joka ristittiin kyllä uudestaan, mutta nimeä en näin julkisesti paljasta) voi huomattavasti paremmin kun ihoa ei hankaa mikään ja viileämmillä ilmoilla on turvauduttavat stay up -sukkiin ihan lämpimänä pysyäkseen, ja sukat ovat aika hauskoja kapistuksia. Lyhyen ja varsin epäonnekkaan sukkanauhakokeilun jälkeen sen sijaan päätin, että sukkanauhasukat jäävät odottamaan sitä hetkeä, kun minulla on varaa kunnon sukkanauhoilla varustettuun kureliiviin.

On kuitenkin vähän tylsää, että housuitta kulkeminen ei erityisesti tunnu enää missään. Ensimmäiset kerrat hameessa ilman pikkupöksyjä olivat käsittämättömän kiihottavia, posket punehtuivat ja olin varma että kaikki tietää. Sittemmin siitä on tullut jo jokseenkin niin arkipäiväistä, etten ajattele asiaa sen kummemmin. Vain jos päälle tulee syystä tai toisesta kiskottua housut jotka ovat niin tyköistuvat että vaativat alleen pikkupöksyt (farkkujen pesuväli mitataan mielestäni viikoissa, ei päivissä), tulee tajuttua ettei ole viikkoon niitä sitä ennen käyttänyt ja mietittyä, miksi farkut oli nyt saatava jalkaan.

Muistan, kuinka joskus taipaleeni alkumetreillä valittelin jatkuvaa tunnevuoristorataani ja toivoin sen jo tasoittuvan. Sain heti kuulla varoituksen sanoja siitä, kuinka paljon noita vuoristoratatunteita vielä joskus tulenkaan kaipaamaan. Ehkä tämä on nyt sitten esimakua siitä. Siveys, tule takaisin!

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Ennakkotapauksia rajan takaa, eli ei sitä aina länsinaapurissakaan osata.

Housuitta kertoi joku aika takaperin joidenkin F65.-alkuisten sairausluokitusten poistumisesta Ruotsin, Norjan ja Tanskan sairausluokituksista. Kansainvälisessä tautiluokitusjärjestelmässä nämä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat vielä voimissaan, ja sitä kautta kirjattuna myös meillä virallisiksi diagnoosivaihtoehdoiksi. Itse olen salaa vähän harkinnut tautiluokitukseni muuttamista joko polttomerkin tai tatueeraamisen kautta pysyväksi leimaksi nahassani, mutta omasta puolestani se voisi silti virallisista kirjoista ja kansista poistua.

Tässä päivänä muutamana Ruotsista kuului myös vähän huonompia uutisia BDSM-asioiden tiimoilta. Ruotsalaisessa oikeusistuimessa käsitellään nimittäin tapausta, jossa 16-vuotiaan nuoren naisen ja 32-vuotiaan miehen välinen BDSM-sessio on syyttäjän (ja 16-vuotiaan mustelmat nähneen äidin) mielestä ollut yhteisen leikin sijaan pahoinpitely. Niille meistä, joiden peruskouluaikainen ruotsintaito vielä tähän taipuu, suosittelen ehdottomasti ruotsinkielistä uutista, meidän muiden onneksi tinkimätön laatujulkaisu Aamulehti kertoi tapauksesta tuttuun kiihkottomaan sävyynsä.

Pelkään pahoin, että tuomioon vaikuttaa voimakkaasti toisen osapuolen ikä - olen itsekin vanhakantaisesti sitä mieltä, että 16-vuotias ei välttämättä vielä ole aivan siinä asemassa, että voi antaa luvan tällaiseen käsittelyyn. Tästä kuitenkin tulee aivan väistämättä ennakkotapaus kaikesta BDSM-kanssakäymisestä ja syyttäjä itse myöntää tätä myös suoraan tavoittelevansa. Saas nähdä, miten tapaus vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen (jos mitenkään) ja herääkö naapurimaassa keskustelua tautiluokituksen poistamisen seurauksista.

Onneksi molemminpuolisen pöljäilyn ja perseilyn tuloksena ei ole oikeussyytteen ohella mitään vakavampaa kuin komeat mustelmat, tapauksessa kun olisi voinut käydä huomattavasti huonomminkin. Täysin epäasiallisesti tahdon tässä sanoa että tekisi mieleni käydä hieman keskustelemassa 32-vuotiaan miehen kanssa siitä, tuleeko 16-vuotiaan "orjahakemusta" ottaa vakavasti, vai olisiko aikuisen ihmisen tehtävä pitää housut jalassa ja järkeä päässä. Enkä oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, jos Pohjoismaissa vieläkin voi kasvaa 16-vuotiaaksi asti tajuamatta, että netissä tutustuminen ei tarkoita sitä että on turvallista antaa lukita itsensä häkkiin mitä ilmeisimmin ensimmäisellä tapaamiskerralla. Tältäköhän täysjärkisistä kristityistä tuntuu aina kun Päivi Räsänen on telkkarissa?