Valitin muinoin, kuinka Kivun kauneus -kirjan jokainen itsestään kertonut oli ollut kinky jo kromosomivaiheessa. Saman ilmiön voi bongata helposti miltä tahansa BDSM:ää käsittelevältä keskustelupalstalta, kuten vaikkapa Leikkikehästä.
Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että alistumiseni on jonkunlainen valuvika tai synnynnäinen ominaisuus. Asiaan tosin vaikuttanee sekin, että oma alistumislajini ilmenee lähinnä käytöksenä, jota nyt ylipäätään pidetään soveliaana pienelle tytölle. En pidä erityisen kovasta kivusta tai ole esimerkiksi kumifetisisti, joten muistoja tällaisista salatuista haaveista minulla ei ole. Muistan toki, että pidin aivan erityisen paljon siitä kohdasta Tuulen viemää -leffaa, jossa Rhett viimein suuttuu ja kantaa äkäpussivaimonsa yläkertaan, mutta kohtaus lie tarkoitettukin sopivan uhkaavan romanttiseksi.
Pervocracyn Holly ei myöskään aivan allekirjoita ajatusta BDSM-taipumuksista synnynnäisinä ominaisuuksina. Sinänsähän tällä nature vs. nurture -vänkäämisellä ei ole mitään väliä, mutta ympäristön vaikutuksen myöntäminen on helppo kääntää ajatukseksi siitä, että BDSM olisi aina seuraus tai oire jostain menneestä traumasta.
Toisaalta ajatus synnynnäisestä pervoudesta on varsinkin asiaan jostain syystä negatiivisesti suhtautuville vaniljoille tietyllä tavalla helppo: jos jokin on synnynnäistä, se ei voi tarttua. Jos hyväksyy ympäristön vaikuttavan ihmisen kehitykseen, luonteeseen ja mieltymyksiin osin hyvinkin voimakkaasti, on meistä jokaisen hyväksyttävä se tosiasia että vaikutus ei aina vie ainakaan valtavirran silmissä myönteiseen suuntaan.
Olen Hollyn kanssa täysin samaa mieltä siitä, että tärkeämpää kuin miksi meistä kukanenkin on onnellisin tietynlaista elämää viettäessään on se, että meillä jokaisella on oikeus siihen. Riippumatta siitä, olemmeko syntyneet sellaisiksi, kasvaneet sellaisiksi vai ihan vaan vinksahtaneet vanhemmalla iällä.
Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että alistumiseni on jonkunlainen valuvika tai synnynnäinen ominaisuus. Asiaan tosin vaikuttanee sekin, että oma alistumislajini ilmenee lähinnä käytöksenä, jota nyt ylipäätään pidetään soveliaana pienelle tytölle. En pidä erityisen kovasta kivusta tai ole esimerkiksi kumifetisisti, joten muistoja tällaisista salatuista haaveista minulla ei ole. Muistan toki, että pidin aivan erityisen paljon siitä kohdasta Tuulen viemää -leffaa, jossa Rhett viimein suuttuu ja kantaa äkäpussivaimonsa yläkertaan, mutta kohtaus lie tarkoitettukin sopivan uhkaavan romanttiseksi.
Pervocracyn Holly ei myöskään aivan allekirjoita ajatusta BDSM-taipumuksista synnynnäisinä ominaisuuksina. Sinänsähän tällä nature vs. nurture -vänkäämisellä ei ole mitään väliä, mutta ympäristön vaikutuksen myöntäminen on helppo kääntää ajatukseksi siitä, että BDSM olisi aina seuraus tai oire jostain menneestä traumasta.
Toisaalta ajatus synnynnäisestä pervoudesta on varsinkin asiaan jostain syystä negatiivisesti suhtautuville vaniljoille tietyllä tavalla helppo: jos jokin on synnynnäistä, se ei voi tarttua. Jos hyväksyy ympäristön vaikuttavan ihmisen kehitykseen, luonteeseen ja mieltymyksiin osin hyvinkin voimakkaasti, on meistä jokaisen hyväksyttävä se tosiasia että vaikutus ei aina vie ainakaan valtavirran silmissä myönteiseen suuntaan.
Olen Hollyn kanssa täysin samaa mieltä siitä, että tärkeämpää kuin miksi meistä kukanenkin on onnellisin tietynlaista elämää viettäessään on se, että meillä jokaisella on oikeus siihen. Riippumatta siitä, olemmeko syntyneet sellaisiksi, kasvaneet sellaisiksi vai ihan vaan vinksahtaneet vanhemmalla iällä.
3 kommenttia:
Olen itsekin jäänyt miettimään, mikä on synnynnäistä ja mikä opittua. Olin aina varma siitä, että olen ehdottomasti sub, mutta viime kuukausien tapahtumat käänsivät mieltäni: alan yhä enemmän nauttia Kreivittären alistamisesta. Siinä lienee minulle tärkeintä juuri se kivun tuottamisen tapa, josta hän nauttii, koska pystyn siihen samaistumaan. Rintojen (nännien) ja hävyn (klitoriksen) piiskaaminen on todella nautinnollista!
Suuressa maailmassa taitaa olla tavanomaisempaa kuin meillä erottaa toisistaan kahtiajako sub/Dom ja bottom/Top. On täysin mahdollista olla esimerkiksi service Top olematta silti millään tavalla dominoiva. Väittäisin että toisen nautinnosta nauttiminen on kuitenkin useammin subeihin yhdistetty piirre ;)
Itse olen kyllä sitä mieltä että kaikenlaiset kahtiajaot joissa ei hyväksytä kuin ääripäät ovat vähän turhia, mutta ihmismieli jostain syystä kaipaa niitä selkeitä karsinoita sekä itselleen että muille.
Kahtiajaot voivat tietysti tuntua joskus ahdasmieliseltä,
mutta toisaalta onko naiivia ajatella, että on enemmän mies kuin nainen, kuten useimmat meistä tekevät? Voiko miten hyvin alistua jos osaa jo alistamisen? Mielestäni joku puoli jokaisessa on aina toistaan hallitsevampi.
Rohkeaa voi olla myös sen hyväksyminen, ettei ole kaikessa yhtä hyvä.
Bloggailen myös itse
bmaadviolencebalance.blogspot.com
Lähetä kommentti