tiistai 15. kesäkuuta 2010

Ei mitään häpyä, ei perusarvoja.

Mirrin viimeaikaiset tehtävät kulkea pöksyittä saunaan tai kuulat sisällä asioilla toivat mieleen muistoja muutaman vuoden takaa. Silloin kun en olisi voinut kuvitellakaan olevani ilman pikkupöksyjä, jos ei suihkussa ja saunassa käyntiä lasketa. Pöksyt siis puettiin myös yöpuvun alle, poikkeuksetta.

Sittemmin olen kokeillut housuttomuutta varovasti, ensin kotona ja sittemmin myös julkisilla paikoilla.

Kuten Poika kommenttilaatikossa ohimennen mainitsi, yksi nelois-S:n ohjeistamista perussäännöistä on hameiden käyttö ja pöksyjen pois jättäminen. Aluksi naureskelin asialle vähän, onhan hamesääntö kliseistä kliseisin BDSM-saralla. Olen kuitenkin vaihtelevalla hartaudella noudattanut ohjeistusta niin kotipukeutumisen kuin ulkona kirmailunkin saralla. Mielenkiintoista on muuten ollut, millaisiin tilanteisiin koen tarpeelliseksi pukeutua housuihin: useinkaan housuilla ei niinkään ole tekemistä itse toiminnan kanssa, vaan haluan vain tuntea olevani jotenkin tasaisemmalla maalla, hameessa liikkuminen kun vieläkin tuntuu ajoittain liian tytökkäältä.

Uudella harrastuksellani on kiistämättömiä hyviä puolia: sokeroitu häpykukkulani (joka ristittiin kyllä uudestaan, mutta nimeä en näin julkisesti paljasta) voi huomattavasti paremmin kun ihoa ei hankaa mikään ja viileämmillä ilmoilla on turvauduttavat stay up -sukkiin ihan lämpimänä pysyäkseen, ja sukat ovat aika hauskoja kapistuksia. Lyhyen ja varsin epäonnekkaan sukkanauhakokeilun jälkeen sen sijaan päätin, että sukkanauhasukat jäävät odottamaan sitä hetkeä, kun minulla on varaa kunnon sukkanauhoilla varustettuun kureliiviin.

On kuitenkin vähän tylsää, että housuitta kulkeminen ei erityisesti tunnu enää missään. Ensimmäiset kerrat hameessa ilman pikkupöksyjä olivat käsittämättömän kiihottavia, posket punehtuivat ja olin varma että kaikki tietää. Sittemmin siitä on tullut jo jokseenkin niin arkipäiväistä, etten ajattele asiaa sen kummemmin. Vain jos päälle tulee syystä tai toisesta kiskottua housut jotka ovat niin tyköistuvat että vaativat alleen pikkupöksyt (farkkujen pesuväli mitataan mielestäni viikoissa, ei päivissä), tulee tajuttua ettei ole viikkoon niitä sitä ennen käyttänyt ja mietittyä, miksi farkut oli nyt saatava jalkaan.

Muistan, kuinka joskus taipaleeni alkumetreillä valittelin jatkuvaa tunnevuoristorataani ja toivoin sen jo tasoittuvan. Sain heti kuulla varoituksen sanoja siitä, kuinka paljon noita vuoristoratatunteita vielä joskus tulenkaan kaipaamaan. Ehkä tämä on nyt sitten esimakua siitä. Siveys, tule takaisin!

Ei kommentteja: