Ei lukemalla uimaan opi.

Minilomasta käyneen viikonlopun parasta antia oli auringonpaisteen ja hyvän seuran lisäksi se aamu, kun sain rauhassa istua (tai olkaamme tarkkoja, oikeastaan maata) nenä kirjassa ja lukea yöpöytäkirjani viimein loppuun. Enää kun en voi lukea öitä läpeensä, vaan lukuhetkeni katkaistaan täysin kohtuuttomasti makuuhuoneemme toisen asukkaan halutessa nukkumaan. Tästä voinette jo päätellä, mitä mieltä olen lukemisesta ja sen mahdollisesta hyödyttömyydestä.

Viime aikoina olen muutamaankin kertaan jutellut siitä, kannattaako pervoilusta lukeminen ja asioiden tekstilähtöinen tutkiminen vai olisiko sittenkin parempi oppia tekemällä. Asiassa on vähintään kaksi koulukuntaa, toiset meistä esimerkiksi odottavat syksyllä ilmestyvää BDSM-aapista jo mielenkiinnolla, kun taas toiset epäilevät onko kirjassa mitään uutta tai hyödyllistä. Miksi lukea kirjoista, kun voi kokeilla?

Ymmärrän kyllä mainiosti, että itse tekemällä oppii joitakin asioita kaikkein parhaiten. Varsinkin kun kyseessä on vuorovaikutukseen perustuva ja varsin usein fyysisesti ilmenevä asia kuten BDSM. Toista ihmistä on kirjasta vaikeaa oppia, eikä teoriassa tosi kuuma juttu aina toimikaan käytännössä aivan kuin kuvittelisi. Ruoskaa pitää heiluttaa ja muutama solmu solmia, jotta tietää miltä se tuntuu. Liiallinen suunnitelmallisuus, etukäteen analyseeraus ja yleinen "kyllä sen näin pitää mennä kun minä internetistä niin luin" -asenne voi olla paras tapa viedä viimeisetkin ilon rippeet tästä touhusta.

Siitä huolimatta olen edelleen samaa mieltä menneisyyden queenitiksen kanssa: lukeminen kannattaa. Jos lukuhomma tuntuu noin ylipäänsä yhtään miellyttävältä, kirjoista, blogeista, keskustelupalstoilta ja chateista voi oppia itsestään ja muista hurjasti. Kukaan meistä tuskin on kinkyydessään ihan niin valmis, ettei voisi puolivahingossa tulla ymmärtäneeksi jotain uutta. Eikä ole ainakaan allekirjoittaneelle lainkaan pahitteeksi järjestää tietoisesti tapoja pitää näitä asioita mielessä, vaikkei aina valaistuisikaan.

Poika ei asetu aivan toiseen ääripäähän lukija-tekijä -akselilla, muttei jaksa plärätä kirjoja tai syynätä nettiä aivan yhtä intohimoisesti kuin minä. Kumppaninvalinnastaan johtuen Poika elää kuitenkin tietynlaista Pervokirjallisuuden Valitut Palat -elämää, ja saa nauttia (tai kärsiä) lukusuosituksista, jotka joko ottaa onkeensa tai sitten ei. Aika suuri osa lukukokemuksista jää sulostuttamaan vain minun tietoisuuttani, missä oli alkuun vähän nieleskelemistä. Nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että työnjako toimii oikeastaan aika mukavasti.

Niin kauan kuin saan ainakin välillä viettää ylellisen pitkän hetken laatuaikaa paperiystävieni kanssa. Arvaatte varmaan, onko ennakkotilaus aapiseen jo tehty.

You must give us all a good spanking. And after the spanking, the oral sex!

Muistatteko, kun kinkyaiheiset monivalintalistat olivat mielestäni pöljiä? Ja sitten vähemmän pöljiä? Internet muistaa.

Ketään ei varmaan yllätä, että nyt suosittelen yhdenlaisen listan lukemista ja siitä yhdessä juttelemista. Ei haittaa juurikaan, että omassa mielessäni täydennän otsikon Discipline Yes/No/Maybe Checklist muotoon Yes/No/Maybe/Help. Kuten listan saatesanoissakin fiksusti kerrotaan, rastien ruutuun piirtäminen ei korvaa keskustelua. Eniten tästäkin listasta saa irti jos samalla myös puhuu siitä, miksi joku tietty rangaistusmuoto ei miellytä. Tai miellyttää liikaa käydäkseen rangaistukseksi.

Asiahan voi nimittäin ihan mainiosti olla niinkin, että reilusti kivusta pitävän "rankaiseminen" piiskaamalla on hullun hommaa, jossa varsinainen tavoite jää saavuttamatta. Vaikka tässä touhussa pääasiassa hauskaa pitää ollakin, rangaistus ei saa tuntua liian mukavalta ettei pääse käymään niin, että alistettava pöljäilee entistä enemmän rangaistusten toivossa. Riittävän ikävää täytyy siis ainakin minun mielestäni olla, muut leikit sitten erikseen. Piiskasta tykkäävä voi sitä myös pyytää, sen helppoushan tulikin jo käsiteltyä.

On myös mahdollista, että tietyn remmin heiluttelu halutaan säilyttää mukaviin hetkiin, ettei välineeseen ala liittyä muistoja vähemmän miellyttävistä tunnelmista. Tai sitten esimerkiksi verbaalinen nöyryytys voi osua liian lähelle aikaisempia vähemmän yhteisymmärryksessä toteutettuja valtasuhteita ja nostaa pintaan turhankin voimakkaita tunteita. Kyseessä ei tarvitse olla suurikaan kupru, jotta rangaistus lähtee arvaamattomalle sivupolulle ja lopulta ollaan aivan erilaisen solmun ääressä kuin aloittaessa. Vaikka se kuinka olisi toiminut elokuvissa, fantasioissa ja internetissä, tosielämän tilanteissa lopputulos ei aina ole ennakoitavissa.

Voidaan sopia siitäkin, tuleeko tietystä rikkeestä tietty rangaistus vai käsitelläänkö kaikki hölmöilyt yksittäistapauksina mielivaltaisella rangaistusasteikolla. Tarpeeksi ikävä rangaistus voi toimia lisämotivaationa pitää säännöstä kiinni, mutta kaltaiselleni kieroilijalle tiedossa oleva rangaistus muuttaa kuviota anekaupan suuntaan. Kun tietää jo etukäteen, että synti tulee sovitettua, se onnistuukin helpommin. Toisaalta sääntöjen rikkominen ahdistaa itsessään sen verran, että jos oma mea maxima culpa -hetkeni katkaistaan välittömällä rangaistuksella, tulen kärsineeksi vähemmän tunnontuskia.

Mitä enemmän tietää, sitä enemmän kauheuksia voi tehdä tarkoituksella eikä vahingossa. Tieto lisää tuskaa on ainakin tässä D/s-suhteessa siinä mielessä jännä sanonta, että tieto ja tuska eivät aina suuntaudu samaan osoitteeseen.

Mistä on hyvät säännöt tehty?

Viestinnästä, tavoitteista, palautteesta, korjauksista. Niistä on hyvät säännöt tehty.

Tähän mennessä opittua: ihan kaikkea ei voi eikä kannata BDSM-vasaralla takoa. Mutta entäpä ne asiat, joita kannattaa? Tai ne, joiden kanssa puljaaminen on vaan kuumaa molempien mielestä? Sääntöjen noudattaminen sessioiden aikana tai niiden ulkopuolella ei ole kaikkien juttu, ja toisille taas se on just Se Juttu. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon.

Jos tätä postausta kirjoittaisi muutaman vuoden takainen Queenitis, suosittelisin teille kaikille opusta nimeltä Discipline: Adding Rules to Your BDSM Relationship. Valitettavasti kyseinen kirja on sittemmin kadonnut Amazonin tarjonnasta. Onneksi verkosta löytyy kuitenkin vielä kirjan oheismateriaalia, kuten tämä uusien sääntöjen neuvottelemiseen käytettävä lomake.

Ellet rakasta lomakkeita ja kaavioita yhtä paljon kuin minä, ei hätää. Ei sitä lomaketta oikeasti ole pakko printata ja täyttää joka säännön kohdalla uudestaan. Lueskelemalla kohdat läpi voi kuitenkin ehkä poimia muutamia juttuja, joita kannattaa ajatella siinä vaiheessa kun uusia sääntöjä kehitellään, joko yhdessä tai alistavan osapuolen toimesta.

Omakohtaisen kokemuksen perusteella kehottaisin uhraamaan ajatuksia erityisesti säännön tarkoituksiin ja voimassaolon ehtoihin. Epämääräiset säännöt ovat vaikeita sekä noudattaa että valvoa. Jos sääntöä on helppo rikkoa vaivihkaa, eikä sen tarkoitusta oikein ymmärrä, säännöstä tulee lopulta melko lailla merkityksetön. (TJEU: Tieliikennelain luku 2, pykälä 25: Nopeusrajoitukset.)

Joskus voi myös käydä niin, ettei sääntö palvele alkuperäistä tarkoitustaan. Siinä tapauksessa on suorastaan haitallista, ellei asiasta keskustella ja sääntöä joko muokata paremmin toimivaksi tai poisteta kokonaan. Palataan tähän asiaan vähän tarkemmin seuraavassa jaksossa, samalla Bat-kanavalla.

Kaikki mitä olet koskaan halunnut tietää, muttet uskalla kysyä.

On ehkä hieman leuhkaa antaa kirjalleen nimeksi The Ultimate Guide to Kink. Kirja on kuitenkin kaikista lukemistani BDSM-opuksista ehkä se ensimmäinen, jota suosittelisin lukemiseksi melkein kenelle vaan asiasta vähänkään kiinnostuneelle jos englanti kielenä suinkin taipuu.

Itse en ole Tristan Taorminoon juurikaan tutustunut, vaikka ilmeisesti kannattaisi. Kotiläksyt kirjan kokoamisen suhteen ainakin on tehty, jos bondage-osuuden kirjoittaa Midori. Muidenkin kirjoittajien nimet ovat varmasti tuttuja, jos yhtään on seurannut peliä.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensin käydään läpi taitoja ja tekniikoita piiskauksesta fistaukseen ja CBT:hen, ja sitten puhutaan vähän enemmän henkisen puolen jutuista. Muutaman kymmenen sivun mittaiset kappaleet käyvät aika kattavasti läpi kaikenlaista BDSM:ään liittyvää, ja sen verran jaksaa keskittyä niihinkin osuuksiin jotka ovat vahvasti not my kink -osastoa. Tantraseksi, I'm looking at you.

Pidempään asiaa harrastaneille kirjan anti onkin ehkä enemmän niissä osioissa, joissa kuvataan niitä muita pervoja. Ne omat tutut jutut tuskin tämän opuksen lukemisen jälkeen mullistuvat, mutta on ihan yleissivistävää yrittää ymmärtää että mikä juttu tää anaalifistaus nyt oikeesti on.

Itselläni kirjan lukemisesta on hetki aikaa (vähän niin kuin blogikin on ollut hetken tauolla), mutta oikeastaan nyt kun kaivoin sen kirjahyllystä taidan ottaa uusintakierroksen. Nähtäväksi jää, aiheuttaako iltalukemisen vaihtaminen Text from Dogista tähän mielenkiintoisempia unia.

Ain laulain työtäs tee

Alistujan urani alussa kuvittelin, että minun tehtäväni on olla passiivinen objekti jolle asiat tapahtuvat. Vaativaksi saattaisi osoittautua korkeintaan käskyjen totteleminen ja sääntöjen noudattaminen, mutta siitäkin selviäisi ehdottomalla kuuliaisuudella. Arkistojeni kätköistä löysin tekstin, jossa hehkutan kuinka hienoa on tehdä asioita kyseenalaistamatta niitä erikseen ennen tottelemista. Kuulostaa muuten kirjoitettuna ihan yhtä järkevältä ja turvalliselta edelleen.

Yritin jo tuolloin erottaa kyseenalaistamisen väliin jättämisen siitä, että tottelee robottimaisesti käskyjä ajattelematta niitä, mutten osannut sen ihmeemmin erotella miksi edellinen olisi sen parempi juttu kuin jälkimmäinen tapa totella. Myöhemminkin olen näemmä pohtinut sitä, ettei kaikissa tilanteissa ole sopivaa kellua henkisesti jossain aivan muualla, mutten tajunnut että huomattavasti suurempia vaikeuksia minulle tuotti ja tuottaa edelleen irti päästäminen.

Kesti kauan ennen kuin minulle alkoi selvitä, että näennäisen passiivisuuden verhon takana paiskitaan aika pirusti töitä. Viimeistään the New Bottoming Bookin lukemisen jälkeen alkoi tulla sellainen olo, että näiden muutaman vuoden jälkeen alan vasta pikkuhiljaa ymmärtää mistä esimerkiksi piiskaamisessa on kysymys ja mitä minun pitäisi tilanteessa tehdä. Pitkän aikaa sessiot tuntuivat onnistuvan tai epäonnistuvan satunnaisesti minusta riippumattomista syistä, enkä osannut korjata tilannetta omalta osaltani silloinkaan jos tunsin ettei kaikki ole kunnossa.

Tietyllä tapaa alistumisessa hienointa on se, että yleensä ylikierroksilla käyvät aivonsa voi jättää lepotilaan ja antautua, mutta toisaalta nauttiminen vaatii usein määrätietoista toimintaa. Ihan täysi pään tyhjentäminen ei kannata heti session aluksi, eikä se sitä paitsi onnistukaan jos sitä erikseen tavoittelee. Tuntemusten täytyy antaa kasvaa kunnes ajatukset hiljentyvät itsekseen, ja joskus hiljentymiseen menee tuskastuttavan kauan. Rauhallinen aivottomuus vaatii yllättävän paljon ajatustyötä, mutta jos yrittää väkisin tyhjentää mielensä hommasta ei ainakaan minulla tule mitään.

Jo mainitsemassani New Bottoming Bookissa mennään osittain aika huuhaa-suuntaan alistumisen henkisen puolen suhteen, mutta myönnettävä on että omien ajatusten kasassa pitämisessä ovat auttaneet niin jooga kuin trendikkääseen mindfulness
-menetelmään tutustuminenkin.

On kai minulle tyypillistä että kiipeän kerta toisensa jälkeen ahteri edellä puuhun, löydän sisäisen valaistumisen ja rauhoitun vasta kun tutustun alakulttuuriin jota yleisesti pidetään väkivaltaisena ja rajuna.

Erilainen kesälukemisto

Innostuin kesän alussa taas uudestaan ajatuksesta lueskella BDSM-aiheisia kirjoja. Jostain syystä usein suositellut Screw the Roses, Send Me the Thorns ja The Loving Dominant eivät kuitenkaan vieläkään viehättäneet, kyseessä saattaa hyvin olla kuuluisa pohjalainen ilmiö nimeltä "minä itte".

Päädyin lopulta tilaamaan kaksi Peter Mastersin kirjoittamaa kirjaa silläkin uhalla että herra Masters saattaisi paljastua täydeksi höyrypääksi. Samaa pelkäävien kannattaa olla fiksumpia kuin minä ja lukea herran nettisivuilta muutama ote, sen lisäksi että herran kirjoitustyyli tulee tutuksi on esimerkiksi Understanding Submission mielenkiintoista luettavaa sekä muiden että oman alistumisensa miettimisen pohjustuksena.

Ensimmäisenä tartuin The Control Bookiin, koska sen aihepiiri vaikutti tarkemmin rajatulta. Kirjassa Masters analysoi vallan ottamisen ja antamisen rakenteita, rituaaleja ja tarkoitusperiä. Kirja on kirjoitettu pääasiassa vallan ottamisesta kiinnostuneille, mutta koin sen äärellä muutamia valaistumisen hetkiä myös roolijaon toisessa päässä. Kirjan ehkä parasta antia olivat mielestäni jokaisen kappaleen jälkeen esitetyt kysymykset, joiden avulla käsiteltyä aihetta pystyi peilaamaan omien kokemustensa kautta.

Oli aavistuksen hölmöä jatkaa Control Bookin jälkeen suoraan seuraavaan tilaamaani teokseen This Curious Human Phenomenon, sillä vaikka aihepiireissä on selvä ero tuntui toisen kirjan lukeminen usein edellisen toistolta. TCHP keskittyy vallan lisäksi myös muihin BDSM-suhteessa esiintyviin ilmiöihin, itse pidin erityisesti kappaleesta Conscious and unconscious jossa eriteltiin tietoisuuden eri tasojen reaktioita tapahtumiin. Kirjan BDSM-ryhmädynamiikkaa käsittelevä osa meni minulta melko lailla ohi, koska kuvatun kaltaiset ryhmät ovat jääneet vieraiksi, mutta siitäkin on varmasti hyötyä jos on enemmän joukkuepelaaja.

Molemmissa kirjoissa käydään läpi esimerkiksi jungilaisia arkkityyppejä, joiden avulla Masters käsittelee toisinaan BDSM:ää vähän turhankin yksinkertaistavasti. Välillä meinasin Control Bookia lukiessani myös hermostua Mastersin oletukseen siitä, että kuka tahansa vallan ottamisesta kiinnostunut haluaisi ehdottomasti mahdollisimman paljon valtaa.

Näistä natkutuksista huolimatta voin suositella molempia kirjoja BDSM:n psykologisesta puolesta kiinnostuneille. The Control Book toimii ehkä paremmin myös ihan käytännön toteutuksen suunnittelun apuna, kun taas TCHP sisältää enemmän analyseerausta. Itse olin myös jälkimmäistä lukiessani ehkä ne Mastersin ajatusmallien tuomat ahaa-elämykseni jo elänyt, joten se ei siksikään tehnyt yhtä suurta vaikutusta. Miinusta annan molemmille kirjoille siitä, että kansikuvat tekevät niistä vähän heikkoa junalukemista!

5) Myös "huonojen" kirjojen lukeminen kannattaa aina.

Disclaimer: "Huono" lainausmerkeissä siksi, että vain koska kirja on minun mielestäni kehnohko, se ei välttämättä ole oikeasti huono kirja.

Kuten jo muinoin kommenttilaatikossa tunnustin, O:n tarina oli mielestäni pitkäveteinen. On tietenkin epäreilua arvostella kirjaa 2000-luvun näkökulmasta, enkä epäile etteikö teos olisi aikoinaan ollut käänteentekevä tai etteikö se olisi tarjonnut lukemattomille BDSM:stä kiinnostuneille ajattelun aihetta.

Vastikään lukemani Neiti N:n tarina oli sekin loppua kohden mielestäni vähän tylsä, vaikka alusta pidinkin. Eri tavoin epäonnistuneista kohtaamisista ja etsimisestä lukeminen on omasta mielestäni paljon mielenkiintoisempaa materiaalia kuin onnen kuvailu.

Kivun kauneus -kirja oli mielenkiintoista ja edellisiä ajankohtaisempaa luettavaa, mutta kuten ehkä muistatte, sekäään ei minulle täysin kelvannut. Oli kuitenkin jo kuviensa ansiosta ehdottomasti ostamisen arvoinen teos!

Poika hankki itselleen aikoja sitten The New Topping Book -kirjasen, ja tietenkin luin sitä itsekin puolisalaa. Taisimme molemmat olla pettyneitä kirjan sisältöön, internetissä tietoa ahmineelle se ei tarjonnut juurikaan uutta. Ehkä siksi muut rapakon takana julkaistut teokset, joista olen kuullut pelkkää hyvää, kuten Screw the Roses, Send Me the Thorns ovat jääneet ostamatta. En toisaalta epäile lainkaan, etteivätkö nekin ennen pitkää kirjahyllyyn päätyisi.

Varsinaisten BDSM-aiheisten teosten lisäksi myös taloutemme sidontaoppaissa on toki käsitelty kevyesti myös sidonnan psykologisempaa puolta, ja painetun materiaalin lisäksi olen kahlannut läpi lukemattomia (hyvin tai huonosti kirjoitettuja) nettisivuja, myös aiheista jotka eivät itseäni erityisesti kiinnosta. Kaikesta oppii jotain, vaikkei sitä ehkä juuri silloin tajuakaan.

Viime aikaisista lukukokemuksista kovimmin ovat kolahtaneet kirjat, joiden kanssa en ole ollut lainkaan samalla aaltopituudella. Samalla kun noukin kirjastosta mukaan neiti N:n, toin sieltä myös muutaman parisenkymmentä vuotta vanhan kirjan, joista toinen käsittelee sadomasokismia erityisesti ja toinen salattuja seksuaalisuuden muotoja yleensä. Kirjojen lukeminen on ajoittain hilpeää, ajoittain lähes tuskallista: uskomattomat väitteet siitä miten "nahkamiehet" käyttäytyvät tai siitä kuinka sadismi johtuu siitä, ettei mies ole riittävän voimakkaasti pystynyt erkanemaan "Suuresta Äidistä" saavat välillä epäilemään, että kyse on sittenkin huumoriteoksista. Kirjat ovat kuitenkin loistava ikkuna siihen, kuinka pitkälle BDSM:n ja muunkin "poikkeavan" seksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisessä ollaan päästy 20 vuoden aikana.

Olen aina ollut lukutoukka, joten minulle tekstitse asioihin tutustuminen epäilemättä sopii paremmin kuin muille vähemmän painomusteen tuoksua rakastaville. Olen silti ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon myös kehnoista tai raivostuttavan väärässä olevista teksteistä voi oppia - jos ei muusta, niin itsestään miettiessään miksi joku tuntuu niin kehnolta tai tyhmältä.

Navanalusia ja -ylisiä

Yksi kirjahyllymme uusimmista asukkaista on Tiia Aarnipuun kirja Trans - sukupuolen muunnelmia. Muistan lukeneeni kirja-arvostelun kirjan julkaisemisen aikoihin, mutta syystä tai toisesta itse opus päätyi käsiini vasta nyt, junalukemiseksi. Vietinkin yli kolmen tunnin junamatkani nenä kiinni kirjassa ja kaipasin lukurauhaa loppumatkan ajan.

Kirja on sanalla sanoen loistava. Helppolukuista asiatekstiä on maustettu transsukupuolisten, transseksuaalien ja heidän läheisiensä omilla kokemuksilla, ja kirja tarjoaa ensimmäistä kertaa omaksuttavan, suomenkielisen "peruskurssin" transsukupuolisuudesta. Erityisen hienoa minusta oli lukea teosta, jossa kerrotaan juuri Suomen tilanteesta ja lainsäädännöstä, usein kun asioihin internetitse perehtyessä tutustuu paljon läheisemmin Yhdysvaltojen vastaaviin.

Minun on pakko myöntää, että olin aikaisemmin itsekin epävarma siitä, eroavatko transseksuaalit ja transsukupuoliset ihmiset jotenkin toisistaan. Nyt selvisi sekin, että edellämainittu ilmaus on oikeastaan ontuvasta käännöksestä johtuva ja virheellinen. Aivan maalaisjärjellä ajateltunakin ihmisen sukupuoli ja seksuaalisuus ovat eri asioita, vaikka liittyvätkin toisiinsa.

Tiedän että tämä on valtavan kornia, mutta kirjaa lukiessa omat kehokokemukset asettuivat hieman erilaiseen perspektiiviin. Olen käynyt hiljaista ja hidasta väsytystaistelua oman kehoni kanssa viime aikoina, ja on usein tuntunut siltä että olen omassa ruumiissani pelkkä matkustaja, joka on jumissa vihamielisessä kasassa lihaa. En silti voi edes kuvitella, miltä tuntuu, kun ulkoiset sukupuolen ilmentymät eivät vastaa lainkaan omaa henkistä sukupuolta. Tai kun oma henkinen sukupuoli ei yksinkertaisesti sovi mies/nainen-kahtiajaon kummallekaan puolelle. Törmäsin siis käytännön esimerkkiin siitä, kuinka rapakontakaisissa FA- ja feministiblogeissa usein mainittu privilege ilmenee omassa elämässäni paljon laajempana kuin ymmärränkään.

Olen opintojeni kautta tarkastellut sukupuolta suorittamisen näkökulmasta, roolina jonka mukaan useimmat meistä arkielämässään toimivat (tai saavat vastata seurauksista). Naiset ja miehet istuvat tietyllä tavalla, syövät tietyllä tavalla ja pukeutuvat tietyllä tavalla. Edellisessä blogitekstissäni mainitsinkin, että itse pukeudun välillä Pojan vanhoihin farkkuihin, välillä hameisiin. Pitkän aikaa kieltäydyin kategorisesti kaikesta perinteisen naiselliseen pukeutumiseen liittyvästä, eikä minua olisi saanut hameeseen edes kiväärillä uhaten. Sittemmin olen oppinut nauttimaan erilaisista tuntemuksista, joita erilainen pukeutuminen tuo mukanaan: ovesta ulos käveleminen hameessa ja huulet punattuina tuntuu täysin erilaiselta kuin löysät farkut jalassa. Molemmat rooliasut ovat harkittuja, ja molemmilla on oma paikkansa elämässäni. Useimmiten vaatevalintani ovat jotain siltä väliltä - naisellisen tyköistuvia, mutta miehekkään rentoja.

Ehkä juuri näistä omista kokemuksistani johtuen kirjan loppusanat osuivat ja upposivat:

"Ota sukupoli vakavasti mutta älä suhtaudu sen rajoihin tosikkomaisesti. Leiki välillä ja nauti kauniista ja kiinnostavista asioista. Kysy, kun et tiedä. Auta muita ottamaan selvää ja löytämään vierasta tutusta ja jotain tuttua vieraasta. Kunnioita ympärilläsi olevien ihmisten sukupuoli-identiteettiä niin kuin kunnioitat omaasi. Tee parhaasi sen hyväksi, että jokainen ihminen saisi nähdä peilistä sellaisen sukupuolen, joka tuntuu hyvältä ja oikealta."
(Tiia Aarnipuu: Trans - sukupuolen muunnelmia)

Useampikin kohdista sopisi hyvin myös BDSM-väelle ja heidän läheisilleen, joita poikkeava käytös saattaa epäilyttää tai jopa pelottaa. Voitaisiinkohan 2000-luvulla jo suhtautua ihmisen seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin asioihin vähän vähemmän ryppyotsaisesti?

domlier-than-thou

Ostin tänään ohimennen Kivun kauneus -nimisen kirjan. Kirjassa on Qumman ottamia käsittämättömän kauniita kuvia ja itsensä enemmän tai vähemmän kinkyiksi tuntevien ihmisten lyhyitä kertomuksia siitä, miten he identiteettinsä ja kivun elämässään kokevat.

Sinänsä loistava kirja ja rohkea veto Likeltä julkaisuna, mutta jo muutaman tarinan lukemisen jälkeen alkoi häiritä piirre, joka tuntuu löytyvän jokaisesta alakulttuurista. Useampi kirjoittaja muistaa mainita, kuinka ensimmäiset muistot kinky-tyyppisistä tunteista ovat jossain sikiövaiheen tietämillä ja heti sen perään, kuinka hankalaa kaikki oli aikoinaan.

Tokihan esimerkiksi internet on kovasti helpottanut elämää myös BDSM-asioissa ja ihmisten ajatusmaailma ylipäänsä on avartunut, mutta jotenkin tuollaisista kirjoituksista jää paha maku suuhun. Tulee mieleen se, miten jokaisen vähänkään suosiota saaneen bändin faneista löytyy niitä Oikeita Faneja, jotka kyllä kuuntelivat tätä musiikkia jo silloin kun sitä oli saatavilla vain nuhruisina treenikämpällä nauhoitettuina C-kasetteina. Ja jotka tottakai tästä syystä kokevat olevansa jotenkin aidompia kuin ne kaikki muut.

Esimerkiksi paljon hehkutettu internet on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Informaatiota on saatavilla niin valtavat määrät, että siihen on helppo hukkua - löytyy maksuttomia ja maksullisia sivuja, BDSM-pornoa ja pitkiä esseitä, seuranhakupalstoja ja keskustelualueita ja .. itse ainakin olen tuntenut oloni varsin eksyneeksi, vaikka muuten olen tietokoneen kanssa sinut. Samalla tuntuu, että pitäisi jaksaa kahlata KAIKKI läpi, ettei tuntisi oloaan laiskaksi. Pitäähän sitä tietoa käyttää hyväksi, kun sitä kerran saatavilla on.

En tiedä, kumpuaako tämäkin ärtymys omasta kiltin tytön täydellisyydentavoittelustani. Kieltämättä helposti tulee riittämätön olo, kun ei ole ollut tietoinen omista taipumuksistaan jo kromosomitasolla. Eikä ole joutunut erityisesti taistelemaan omasta asemastaan, ainakaan vielä.

Mutta joojoo, kun te olitte nuoria oli sotia.