keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ain laulain työtäs tee

Alistujan urani alussa kuvittelin, että minun tehtäväni on olla passiivinen objekti jolle asiat tapahtuvat. Vaativaksi saattaisi osoittautua korkeintaan käskyjen totteleminen ja sääntöjen noudattaminen, mutta siitäkin selviäisi ehdottomalla kuuliaisuudella. Arkistojeni kätköistä löysin tekstin, jossa hehkutan kuinka hienoa on tehdä asioita kyseenalaistamatta niitä erikseen ennen tottelemista. Kuulostaa muuten kirjoitettuna ihan yhtä järkevältä ja turvalliselta edelleen.

Yritin jo tuolloin erottaa kyseenalaistamisen väliin jättämisen siitä, että tottelee robottimaisesti käskyjä ajattelematta niitä, mutten osannut sen ihmeemmin erotella miksi edellinen olisi sen parempi juttu kuin jälkimmäinen tapa totella. Myöhemminkin olen näemmä pohtinut sitä, ettei kaikissa tilanteissa ole sopivaa kellua henkisesti jossain aivan muualla, mutten tajunnut että huomattavasti suurempia vaikeuksia minulle tuotti ja tuottaa edelleen irti päästäminen.

Kesti kauan ennen kuin minulle alkoi selvitä, että näennäisen passiivisuuden verhon takana paiskitaan aika pirusti töitä. Viimeistään the New Bottoming Bookin lukemisen jälkeen alkoi tulla sellainen olo, että näiden muutaman vuoden jälkeen alan vasta pikkuhiljaa ymmärtää mistä esimerkiksi piiskaamisessa on kysymys ja mitä minun pitäisi tilanteessa tehdä. Pitkän aikaa sessiot tuntuivat onnistuvan tai epäonnistuvan satunnaisesti minusta riippumattomista syistä, enkä osannut korjata tilannetta omalta osaltani silloinkaan jos tunsin ettei kaikki ole kunnossa.

Tietyllä tapaa alistumisessa hienointa on se, että yleensä ylikierroksilla käyvät aivonsa voi jättää lepotilaan ja antautua, mutta toisaalta nauttiminen vaatii usein määrätietoista toimintaa. Ihan täysi pään tyhjentäminen ei kannata heti session aluksi, eikä se sitä paitsi onnistukaan jos sitä erikseen tavoittelee. Tuntemusten täytyy antaa kasvaa kunnes ajatukset hiljentyvät itsekseen, ja joskus hiljentymiseen menee tuskastuttavan kauan. Rauhallinen aivottomuus vaatii yllättävän paljon ajatustyötä, mutta jos yrittää väkisin tyhjentää mielensä hommasta ei ainakaan minulla tule mitään.

Jo mainitsemassani New Bottoming Bookissa mennään osittain aika huuhaa-suuntaan alistumisen henkisen puolen suhteen, mutta myönnettävä on että omien ajatusten kasassa pitämisessä ovat auttaneet niin jooga kuin trendikkääseen mindfulness
-menetelmään tutustuminenkin.

On kai minulle tyypillistä että kiipeän kerta toisensa jälkeen ahteri edellä puuhun, löydän sisäisen valaistumisen ja rauhoitun vasta kun tutustun alakulttuuriin jota yleisesti pidetään väkivaltaisena ja rajuna.

Ei kommentteja: