Porttiteoriassa taitaa sittenkin olla jotain perää. Aluksi metsään huutaminen tuntui turvallisimmalta joten aloitin tämän blogin, sitten luuhasin jo ulkomaisilla foorumeilla ja myöhemmin niillä kotimaisillakin, uskaltamatta tosin kommentoida sen ihmeemmin. Hiljainenkin foorumielämä johti tiemme baarimiittiin, ja lopulta se paljon pelätty dresscode alkoi tuntua yhä enenevässä määrin pelkältä tekosyyltä vältellä bileissä käymistä.
Päädyimme puolivahingossa henkilökunnaksi jo ensimmäisissä bileissämme, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna loistava ratkaisu. Julkinen sessiointi kun ei vieläkään viehätä ja huomasin olevani siinä määrin häveliäs etten halunnut jäädä seuraamaan muidenkaan sessioita turhan läheltä. Talkootouhut toivat iltaan sopivasti muutakin kuin viinin lipittelyä ja yleistä haahuilua, ja pääsin samalla toteuttamaan omaa tarpeellisuudesta nauttivaa puoltani. Olin itse asiassa työn touhussa myös Pojan narikkavuoron ajan, vaikkei alunperin pitänytkään.
Henkilökuntaan kuuluminen lievensi myös molempien dresscode-huolia, olimme Pojan kanssa ehdottomasti illan maltillisemmasta päästä pukeutumisen suhteen. Periaatteella "aina valmiina" pakkasin kyllä mukaan myös vähemmän mukavaa päälle pantavaa siltä varalta että villiintynyttä sihteerikköä ei laskettaisi tarpeeksi valtavirrasta poikkeavaksi asustukseksi, mutta sain onneksi pitää kauluspaitani päällä.
Aluksi vähän hitaasti käynnistyvä ilta meni lopulta kuin siivillä ja tunnelma bileissä oli paljon kotikutoisempi ja rennompi kuin itse olin etukäteen odottanut. Huomasin tosin oman narikkavuoroni jälkeen Poikaa etsiessäni etten luultavasti olisi pärjännyt bileissä ypöyksin tuntiakaan, hiipivä pakokauhu kun iski niskavilloihin jo ensimmäisen viiden yksinäisen minuutin aikana.
On aina mukavaa saada virikkeitä ja nähdä ihan omin silmin että on meitä höpönassuja Suomessa muitakin. Illan virittäytymisen jälkeen leikkimään tosin ryhdyttiin vasta kun oltiin ehditty kotioven sisäpuolelle ja riisuuduttu niistä pervoiluun soveliaaksi katsotuista vaatteista.
Päädyimme puolivahingossa henkilökunnaksi jo ensimmäisissä bileissämme, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna loistava ratkaisu. Julkinen sessiointi kun ei vieläkään viehätä ja huomasin olevani siinä määrin häveliäs etten halunnut jäädä seuraamaan muidenkaan sessioita turhan läheltä. Talkootouhut toivat iltaan sopivasti muutakin kuin viinin lipittelyä ja yleistä haahuilua, ja pääsin samalla toteuttamaan omaa tarpeellisuudesta nauttivaa puoltani. Olin itse asiassa työn touhussa myös Pojan narikkavuoron ajan, vaikkei alunperin pitänytkään.
Henkilökuntaan kuuluminen lievensi myös molempien dresscode-huolia, olimme Pojan kanssa ehdottomasti illan maltillisemmasta päästä pukeutumisen suhteen. Periaatteella "aina valmiina" pakkasin kyllä mukaan myös vähemmän mukavaa päälle pantavaa siltä varalta että villiintynyttä sihteerikköä ei laskettaisi tarpeeksi valtavirrasta poikkeavaksi asustukseksi, mutta sain onneksi pitää kauluspaitani päällä.
Aluksi vähän hitaasti käynnistyvä ilta meni lopulta kuin siivillä ja tunnelma bileissä oli paljon kotikutoisempi ja rennompi kuin itse olin etukäteen odottanut. Huomasin tosin oman narikkavuoroni jälkeen Poikaa etsiessäni etten luultavasti olisi pärjännyt bileissä ypöyksin tuntiakaan, hiipivä pakokauhu kun iski niskavilloihin jo ensimmäisen viiden yksinäisen minuutin aikana.
On aina mukavaa saada virikkeitä ja nähdä ihan omin silmin että on meitä höpönassuja Suomessa muitakin. Illan virittäytymisen jälkeen leikkimään tosin ryhdyttiin vasta kun oltiin ehditty kotioven sisäpuolelle ja riisuuduttu niistä pervoiluun soveliaaksi katsotuista vaatteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti