Pane mut ahtaalle

Painopeittoja käytetään rauhoittamaan erityisesti aistiyliherkkiä ja autistisia lapsia. Sanovat, että painon tunne auttaa rauhoittumaan nykyhetkeen ja tuntemaan kehon ääriviivat. Samaan tapaan toimii myös halauskone, joka rutistaa käyttäjää tasaisesti halutulla voimalla. Tasainen paine tuntuu hyvältä ja rauhoittavan yksiulotteiselta ärsyketulvan keskellä.

Nykyhetkeen rauhoittuminen ja fyysisen rajoituksen tuomat myönteiset tuntemukset, kuulostaako tutulta?

Ne meistä, jotka eivät painopeittoa omista voivat hakeutua samanhenkisiin sopivan tukaliin tilanteisiin esimerkiksi painihaasteen tai hetkellisen muumioitumisen kautta. Erityisnapakkaan köysipakettiin pääseminen on sekin oikein rauhoittava kokemus. Esimerkiksi niin rauhoittava, ettei reagoi enää siihenkään kun joku läpsii kasvoja.

Vaikken erityisen herkkähipiäinen (fyysisesti) olekaan, en voi sietää mikrovaltion lipun kokoisia pesulappuja tai hankaavia saumoja. Jostain kohtaa puristavat vaatteet eivät nekään juuri miellytä, mutta kokonaisvaltaisempi rutistus viehättää sitäkin enemmän. Kaapistani löytyvät korsetit ovat valitettavasti hitusen minua suoralinjaisempia, joten ne puristavat enimmäkseen kylki- ja lantioluita eivätkä siis toimi aivan yhtä hyvin kuin voisi toivoa.

Vastikään hankkimani uudet alushepenet sen sijaan ovat rutistusominaisuuksiltaan niin ihanat, että epäilen ostosreissun tulevan vielä tulevaisuudessa äärimmäisen kalliiksi. Hehkutin jo Pojalle, kuinka ennen luulin tietäväni mitä muotoilevat alusvaatteet ovat, mutta nyt tiedän luulleeni. Onko mitään mukavampaa kuin tunne siitä, että joku halaa napakasti koko päivän.

Oo olevinas

Sanattomasta viestinnästä ja sen tärkeydestä on huudeltu jo niin pitkään, että sen merkitys ihmisten välisessä kanssakäymisessä tuskin on kenellekään jäänyt epäselväksi. Ihmiset viestivät tietoisesti ja tahtomattaan monenlaista asennollaan, ilmeillään ja eleillään. Jos suu sanoo yhtä ja keho toista, useimmat meistä uskovat jälkimmäistä.

Ei siis kai pitäisi olla erityisen yllättävää, että vaikuttaa siltä että samaiset sanattomat viestit kulkevat myös sisäänpäin. Vanha kunnon "hymyile niin piristyt" -teoria saa sekin tasaisin väliajoin tukea (tosin heti perään myös kritiikkiä).

Suomalaisessa kulttuurissa aitoutta pidetään yhtenä suurimmista hyveistä, ja tyhjännaurajat nähdään vähän epäilyttävinä. Mikä sitä Stubbiakin muka aina jaksaa hymyilyttää. Ehkä meille jurottajille tekisi ihan hyvää ottaa vähän mallia amerikanserkuista ja edes kokeilla, miten käy jos noudattaa ohjenuoraa "fake it 'til you make it". Ei tässä lihattomien pyöryköiden ja laktoosittoman maitojuoman maassa muutenkaan ihan kaikki aina sataprosenttisen aitoa ole, miksipä hymyn ja ryhdin pitäisi olla.

Supersankariasentoja voi toki harjoitella ihan ilman rekvisiittaa, mutta toisinaan oikea asu voi auttaa. Itse olen huomannut esimerkiksi, että kun jalassa ovat Reippaan Tytön järkikenkien sijasta kopisevat korkokengät, ryhti oikenee pykälän verran välittömästi ja pää nousee pystympään. Sitä myötä myös yleisolotila on usein topakampi - toisaalta kehnompina päivinä ei muuten kauheasti pukeutuminen ja kenkäpolitiikka kiinnostakaan.

Jos olis valtaa, niin kuin toisinaan on mieli, käyttäisin tätä tietoa varmasti hyväkseni miettiessäni mihin asentoon uhrini uhkailen, kiristän ja lahjon asettumaan. On aika eri juttu sitoa joku tuhannen myttyyn kuin pingottaa sama ihminen vaikka sängyn nurkkiin. Kaikkien onneksi olen toistaiseksi kuitenkin vain oman rankani herratar.

Tighter, pussycat, pull pull pull!

(kuva lainattu MGM-studiolta)

Kaikesta haaveilustani huolimatta, kun ajattelen korsetin kiristämistä tämä on se kuva joka ensimmäisenä nousee mieleeni. Ei erityisen erootillista. Minä tosin en Scarlettin tavoin huokailisi lihoneeni jos vyötäröni olisi korsetin kuromana kokonaiset 20 tuumaa. Sen kokoinen korsetti ei itse asiassa taitaisi mahtua edes päähäni, ja nyt kun kirjoitin tuon lauseen voitte olla varmoja että tätä olisi kokeiltava jos moisen korsetin joskus kohtaisin.

Tarkoitus ei kuitenkaan ollut keskustella korsettien mahdollisesta käytännöllisyydestä päähineinä, vaan keulia sillä että vihdoin sain ostettua sellaisen itsellenikin. Itse asiassa laitoin saman tien hommat isolleen ja tilasin korsetteja kolme, kun törmäsin Corsets UK:n tarjoukseen. Sittemmin on kyllä selvinnyt että sama tarjous taitaa olla voimassa ajasta ikuisuuteen, mutta toimipahan hyvänä tekosyynä tilata heti kerralla useampi kappale.

Ensin kuvittelin olevani itseäni pidempi ja tilasin kaikki kolme korsettia pidempinä malleina. Tulipahan siis kokeiltua myös firman asiakaspalautusta, joka toimi muutaman selvityssähköpostin jälkeen varsin mallikkaasti. Lohduttauduin palautusvaiheessa sillä, että jos jokseenkin minun mittaisilleni käyttäjille tarkoitetut korsetit ovat liian pitkiä, se tarkoittaa että torsoni on muuta varttani lyhyempi ja näin ollen säärteni täytyy olla keskimääräistä pidemmät.

Ne liian pitkätkin korsetit aiheuttivat minussa Deityn tunnistaman tyttöreaktion: kädet hakeutuvat kuin itsestään vyötärölle ja silittelevät korsetin luomia linjoja. Kun sain ensimmäistä kertaa sopivamman mittaisen korsetin ylleni, olin pitkästä aikaa itsekin sitä mieltä että näytän varsin pantavalta. Vaan mitäs minä näistä asioista tiedän, arvioikaa itse.

PS. Tämä kuva taitaa muuten olla myös häpykumpuni virallinen ensiesiintyminen blogissa!

Easy, breezy, beautiful - CoverGirl!

Poika tutustui jo jokin aika sitten sivustoon nimeltä FetishCreatives, jonne eri tekniikoilla fetish-taidetta luovat ammattilaiset ja amatöörit voivat ladata kuviaan portfolioon muiden ihasteltaviksi. Itse en ole sivustoa juurikaan selaillut, koska oma visuaalinen innostukseni kulkee ennustamattomissa aalloissa enkä ole viime aikoina syystä tai toisesta silmäkarkkia itselleni kaivannut, mutta Poika on kyllä klikkaillut pitkin portfolioita minunkin puolestani.

Alkumetreillä oleva sivusto tarvitsee luonnollisesti rahaa pyöriäkseen, joten FetishCreatives päätti julkaista kirjan. Nokkelina bisneshenkilöinä olivat keksineet myös kirjansa kanteen parhaan mahdollisen myyntivaltin, nimittäin meikäläisen pään! Olen siis nyt kansikuvatyttö.

Oma kappale kirjaa oli totta kai saatava ja muutaman selauskerran perusteella voin sanoa että olemme Pojan kanssa aika hyvässä seurassa. Luonnollisesti olemme ryhtyneet saman tien suunnittelemaan uraa ammattimaisena fetissikuvaajana ja -mallina. Ehkä ensimmäinen askel olisi pyytää provikkaa, tai ainakin pientä korvausta tällaisesta mainoshehkutuksesta.

Shave and a haircut, two bits

Nyt on tunnustettava, että olen viime aikoina ollut hyvin laiska käymään sokeroitavana. Vaikka sokerointi kuinka olisi nopeahko ja vaivaton tapa hankkiutua eroon niistä ällöistä ja epähygieenisistä karvoista, olen palannut takaisin höyläilyyn lähes päätoimisesti. Käyn tosin edelleen muutaman kuukauden välein sokeroitavana ihan ylläpidollisista syistä, minusta on siis tullut entistä pahempi karvanpoistomenetelmien sekakäyttäjä.

Höylään tarttumisesta innostuneena ja muutaman ystäväni tuskailun kannustamana ajattelin pistää jakoon muutaman karvasotani aikana opitun vinkin. Sitä paitsi numeroituja listoja on vaan niin hauska tehdä!

1. Lämmittele. Kaikista parhaiten ajelu onnistuu saunan tai lämpimän kylvyn jälkeen, kun sekä karvat että iho ovat pehmenneet lämmön ja kosteuden ansiosta. Itse joudun usein tyytymään lämpimään suihkuun, kiireisemmälle esimerkiksi kuumaan veteen kastellun pesulapun painaminen ajeltavaa aluetta vasten toimii myös.

2. Varaa aikaa. Jos aamusuihkussa käymiseen on aikataulussasi varattu viisi minuuttia, kannattaa miettiä kahteen kertaan onko teräaseiden käyttö sen aikaikkunan sisällä turvallista tai järkevää. Lisäksi ajelemisen jälkeen iholle on hyvä antaa edes hetki aikaa rauhoittua ennen pukemista, joten kiireisimpinä aamuina sänki saa rehottaa. Pieni sänki on parempi kuin suuri punoitus.

3. Unohda ne naisten terät. Sisäinen jumalattaresi voi huomattavasti paremmin, jos tiedät tarkasti mitä olet tekemässä ja pyöristettyjen kulmien väliin piilotetun terän kulkua on vaikeampi hahmottaa. Esimerkiksi Gilletten Mach3-partaterät käyvät yhteen Venuksen varren kanssa, maksavat vähemmän ja toimivat tähän tarkoitukseen huomattavasti paremmin. Terää kannattaa myös vaihtaa säännöllisesti, itse vaihdan vain tähän tarkoitukseen pyhitetyn terän kolmen viikon ajelun jälkeen mutta se kannattaisi tehdä useammin. Tylsällä terällä joutuu ajamaan samaa kohtaa useammin kuin terävällä, jolloin ihoärsytys kasvaa ja tulos heikkenee.

4. Unohda ne ihokarvanajogeelit ja suihkusaippuat. Tarkkuus katoaa viimeistään siinä vaiheessa kun yrität ajella vaahdon keskelle piilotettua häpykumpuasi. Ihan noin yleissääntönä vältän itse viimeiseen asti lisäämästä mitään hajustettua, värjättyä tai muuten vaan epäilyttävää tuotetta vulvani alueelle. Karvojen ajeluun ja muuhunkin suihkussa läträämiseen sopii aivan loistavasti vauvaöljy. Öljy levitetään märälle iholle, se kyllä hakeutuu veden ja ihon väliin omin päin. Terä liukuu helpommin ja samalla iho saa vähän kosteutta itseensä, eikä kannata ajelun jälkeenkään turhaan yrittää pestä kaikkea öljyä pois. Talvella läärään samaa öljyä muullekin iholle suihkussa ihan kosteutustarkoituksessa.

5. Älä hankaa. Suihkusta lähtiessä ajelun jälkeen kannattaa olla hellä itselleen, taputtelemalla kuivaus on muillekin ruumiinosille suositeltavampaa kuin raivokas hankaus. Jos ihoa haluaa kuoria, se kannattaa tehdä suihkun aikana eikä froteepyyhkeen avulla.

6. Sinkkivoide on ystäväsi. Sinkkivoidetta käytetään vauvojen peppuihin, se ei siis voi olla loputtoman myrkyllistä. Voidetta löytyy apteekkia halvemmalla lähes joka ruokakaupan vauvanhoitohyllystä, esimerkiksi Pirkka-voide on edullista ja varsin toimivaa. Sinkki rauhoittaa karvatuppien punoitusta ja taltuttaa mahdollisia alkavia tulehduksia. Voide tosin myös sotkee helposti koska sitä ei imeydy ihoon juurikaan, tuloksena on valkoisia viiruja vaatteissa. Jäljet lähtevät kyllä pesussa mutta helpointa on, jos voi hillua hetken esimerkiksi himahameessa ilman housuja ja taputella sitten ylimääräiset pois ennen pukeutumista, jos tiukat farkut on vaan pakko sinä päivänä saada jalkaan.

7. Unohda ne pikkuhousut. Aina kun se vain on mahdollista, jätä pöksyt pois. Hankaavat reunat tai muu mekaaninen ärsytys on varma tapa saada karvatupet tulehtumaan. Hameiden lisäksi esimerkiksi löysiä pellavahousuja voi aivan hyvin käyttää myös ilman pikkupöksyjä. Miehille en valitettavasti osaa antaa kattavia kommandovinkkejä!

8. Pidä välillä paussi. Itse olen omaksunut ajeluun välipäiväajattelun, ajelen siis vain joka toinen päivä. Sänki ei ehdi kasvaa kaameaksi, mutta iho saa välillä armoa. Tämän lisäksi pidän kylmästi taukoa kuukautisten ajan, koska olen silloin joka tapauksessa pikkuhousut jalassa suihkua lukuunottamatta. Tällä aikataululla kuukautisten perään on muuten hyvä hetki ajoittaa se sokerointi, jos sitä vielä haluaa harrastaa.

9. Kuori ja rasvaa. Välipäivä auttaa siinäkin, että alueen ihon uskaltaa ennen seuraavaa höyläystä kuoria kun se on saanut vähän aikaa rauhoittua. Itse käytän samaa kuorintavoidetta ja yhtä helliä otteita kuin kasvoillenikin. Varsinkaan talvisaikaan vauvaöljyn iholle tuoma kosteutus ei välttämättä riitä, silloin kannattaa ottaa käyttöön joko tarpeeksi tuhti perusvoide tai maailman paras ihmerasva Bepanthen.

10. Don't panic. Sisään kasvaneita ihokarvoja, tulehtuneita karvatuppia ja kaiken näköistä riesaa ilmaantuu ihan varmasti kaikista varotoimista huolimatta. Tässä vaiheessa houkutus ryhtyä Toimenpiteisiin on suuri. Älä ryhdy. Räplääminen luultavasti vain pahentaa tilannetta, joka perusrutiinien noudattamisella useimmiten korjaantuu itsekseen ajan kanssa.

Kylläpä saa helpoimmastakin asiasta monimutkaisen oloisen kirjoittamalla sen ylös! Tekstistä ehkä paistaa läpi oma pakkomielteeni asian kuin asian optimointiin. Eihän tämä rakettikirurgiaa ole, mutta hyvät niksit on tehty jaettaviksi. Lisävinkkejä saa muuten mieluusti jakaa kommenttilaatikon puolella!

Goodness Gracious, Great Wall of Vagina!

Nyt kun polttavimmat nillitykset on saatu pois alta voin puhua siitä mistä minun oli tarkoitus puhua ennen kuin riehaannuin täysin jo postauksen ensiriveillä. (Joskus käy niin että näppäimistöstä lähtee jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus, yleensä ajattelen silloin että näin tapahtuu syystä ja annan palaa.)

Eräälläkin keskustelufoorumilla pinnalle noussut pillukeskustelu toimi siis katalyyttinä yleisnillitykselle, mutta sai minut mietiskelemään myös jälleen yhtä henkilökohtaista traumaani, joka ei mitä ilmeisimmin ole sieltä harvinaisimmasta päästä. Olin nimittäin pitkään vakuuttunut siitä, että oma vulvani on varmasti jotenkin epämiellyttävän ellei peräti epänormaalin näköinen.

Suomalaisessa saunakulttuurissa on se hyvä puoli, että viimeistään uimahallissa näkee kaikenikäisiä, -kokoisia ja -muotoisia naisihmisiä. Sattuneesta syystä sukupuolielimien vertailu ei kuitenkaan saunassa ole ihan yhtä helppoa kuin miehillä. Näin ainakin minulle henkilökohtaisesti käsitys "normaalista vulvasta" jäi Suosikin Bees&Honeyn Ekin vakuuttelujen lisäksi vain veljen laatikosta löytyneiden pornolehtien varaan. Kun sitten tiirasin omaa varustustani peilin kautta, ei se näyttänyt ihan yhtä siistiltä tai söpöltä.

Olin vakuuttunut siitä, että olin jotenkin itse syyllinen siihen että häpyhuuleni eivät pysyneet ruodussa ollenkaan samaan tapaan kuin kuvien naisilla. Epäilemättä varhain aloitettu itsesaastutukseni oli jotenkin johtanut häpyhuulien venymiseen ja olin pilannut itseni lopullisesti. Siihen loppuikin omien sukupuolielimieni katselu vuosikausiksi ja tuulessa lepattavat lihaverhot alkoivat elää mielessäni aika lailla omaa elämäänsä. Tunsin häpeänsekaista sääliä niitä miesparkoja kohtaan, jotka ritarillisesti sietivät epämiellyttäviä maisemia suuseksiä antaessaan. (Enkä muuten vieläkään pidä suuseksin vastaanottamisesta juuri lainkaan.)

Kun sitten muutama vuosi takaperin sotkeuduin BDSM:ään ja sain tehtäväksi ottaa hyvinkin yksityiskohtaisia kuvia hyvinkin yksityisistä alueistani, olin kuvia katsellessani suorastaan yllättynyt siitä ettei vulvani ollutkaan mitenkään erityisen vastenmielinen, vaan näytti oikeastaan ihan kivalta. Tässäkin siis toistuu jo tutuksi käynyt teema siitä kuinka itsensä näkeminen valokuvissa voi toimia terapiana, en uskalla edes arvailla mitä tämä minusta kertoo.

Oma angstini on epäilemättä useamman tekijän summa, enkä epäile lainkaan ettenkö olisi keksinyt inhota jotain muuta ruumiinosaa tai piirrettä itsessäni jos olisin nähnyt peilissä jotain omaa silmääni miellyttävämpää. Silti olisi ollut aika mahtavaa, jos olisin nähnyt teini-iässä Normal Breast Galleryn lisäksi myös Great Wall of Vagina -teoksen, tai jotain sen kaltaista.

Aina välillä ihmettelen itsekin, miten kaikin puolin keskimääräisen näköisellä ihmisellä voi olla näin huima määrä ulkonäkötraumoja. On myös vähän noloa että käsittelen useimpia niistä tavalla tai toisella ulkopuolisen hyväksynnän hakemisen kautta, enkä todellakaan pysty vain opettelemaan olemaan sinut itseni kanssa. Ilman elämässäni vaihtelevia aikoja vierailleita miehiä olisin oman vulvani kanssa mitä vahvimmin teitittelyasteella edelleen.

Peilailu on syntiä.

Jo muinaiset kreikkalaiset aikoinaan tiesivät, että peilikuvansa liian innokkaasta tuijottelusta ei seuraa mitään hyvää. Ylpeyden sukulaisena turhamaisuus on roomalaiskatolisen kirkon suurella ei näin -listalla. Myös suomalaisesta kansanperinteestä löytyy suuria viisauksia aiheesta ulkonäkö ja siihen käytettävän ajan soveliaana pidetty määrä - rumat ne vaatteilla koreilee.

Sain joskus viestintäkurssilla kotitehtäväksi katsoa omaa valokuvaani muiden läsnä ollessa ja kommentoida sitä ylitsevuotavan positiivisesti. En tainnut koskaan varsinaisesti kiljaista "panisin" omia kuvia katsellessani, mutta kuviensa kauhistelu on kyllä mielenkiintoinen rituaali varsinkin naisten keskuudessa. Sehän menee jokseenkin näin: "Ai että mä oon kyllä hirveen näkönen!" "No ei, sähän näytät ihan hyvältä, mutta kato nyt mua, kauhee kaksoisleuka!" "Höpöhöpö, sitä paitsi mulla on tukkakin ihan lytyssä!"

Kun kuvan ottohetkestä on kulunut sovelias aika, esimerkiksi muutamia vuosia, on jo hyväksyttävää olla sitä mieltä että oli silloin aika hyvän näköinen, mutta nyt onkin jo täysin rupsahtanut.

Samaa turhamaisuuden välttelyä edustanee myös suomalaisten näennäinen kyvyttömyys ottaa ulkonäköön kohdistuvaa kohteliaisuutta vastaan muuten kuin vähättelemällä. Vaatteet on aina kiskottu niskaan viime tingassa silmät kiinni ja sitä paitsi ostettu marketista, meikin alla muhii maailman suurin finni ja tukkaakaan ei ole ehtinyt kahteen päivään pesemään.

Osittain vastaturhamaisuus mahtaa olla vain kohteliaisuuden ja hyväksynnän kalastelua, mutta joka tapauksessa se on pohjimmiltaan aika epäterve tapa, josta aion henkilökohtaisesti hankkiutua eroon.

Tunnustettakoon siis tässä julkisesti että mietin joskus tunnin, minkä T-paidan yhdistäisin farkkuihin jotta näyttäisin sopivasti huolettoman huolitellulta. Kesällä dresscodeltaan epämääräisiin juhliin lähtiessäni kerroinkin Pojalle, että tavoitteeni oli luoda seuraavanlainen vaikutelma: "Ai tänäänkö ne juhlat olikin? No mutta sattuipa sopivasti, että olenkin aivan vahingossa näin upean näköinen!"

Sen lisäksi, että koreilen vaatteilla silloinkin kun kyseessä on hyvin yksinkertainen kokonaisuus, katselen itseäni peilistä. Usein. Eteisen kokovartalopeilin edessä on hyvä keekoilla aamuisin puolialasti ja todeta, että näyttää oikeastaan aika hyvältä. Niin että PANISIN.

Ei mitään häpyä, ei perusarvoja.

Mirrin viimeaikaiset tehtävät kulkea pöksyittä saunaan tai kuulat sisällä asioilla toivat mieleen muistoja muutaman vuoden takaa. Silloin kun en olisi voinut kuvitellakaan olevani ilman pikkupöksyjä, jos ei suihkussa ja saunassa käyntiä lasketa. Pöksyt siis puettiin myös yöpuvun alle, poikkeuksetta.

Sittemmin olen kokeillut housuttomuutta varovasti, ensin kotona ja sittemmin myös julkisilla paikoilla.

Kuten Poika kommenttilaatikossa ohimennen mainitsi, yksi nelois-S:n ohjeistamista perussäännöistä on hameiden käyttö ja pöksyjen pois jättäminen. Aluksi naureskelin asialle vähän, onhan hamesääntö kliseistä kliseisin BDSM-saralla. Olen kuitenkin vaihtelevalla hartaudella noudattanut ohjeistusta niin kotipukeutumisen kuin ulkona kirmailunkin saralla. Mielenkiintoista on muuten ollut, millaisiin tilanteisiin koen tarpeelliseksi pukeutua housuihin: useinkaan housuilla ei niinkään ole tekemistä itse toiminnan kanssa, vaan haluan vain tuntea olevani jotenkin tasaisemmalla maalla, hameessa liikkuminen kun vieläkin tuntuu ajoittain liian tytökkäältä.

Uudella harrastuksellani on kiistämättömiä hyviä puolia: sokeroitu häpykukkulani (joka ristittiin kyllä uudestaan, mutta nimeä en näin julkisesti paljasta) voi huomattavasti paremmin kun ihoa ei hankaa mikään ja viileämmillä ilmoilla on turvauduttavat stay up -sukkiin ihan lämpimänä pysyäkseen, ja sukat ovat aika hauskoja kapistuksia. Lyhyen ja varsin epäonnekkaan sukkanauhakokeilun jälkeen sen sijaan päätin, että sukkanauhasukat jäävät odottamaan sitä hetkeä, kun minulla on varaa kunnon sukkanauhoilla varustettuun kureliiviin.

On kuitenkin vähän tylsää, että housuitta kulkeminen ei erityisesti tunnu enää missään. Ensimmäiset kerrat hameessa ilman pikkupöksyjä olivat käsittämättömän kiihottavia, posket punehtuivat ja olin varma että kaikki tietää. Sittemmin siitä on tullut jo jokseenkin niin arkipäiväistä, etten ajattele asiaa sen kummemmin. Vain jos päälle tulee syystä tai toisesta kiskottua housut jotka ovat niin tyköistuvat että vaativat alleen pikkupöksyt (farkkujen pesuväli mitataan mielestäni viikoissa, ei päivissä), tulee tajuttua ettei ole viikkoon niitä sitä ennen käyttänyt ja mietittyä, miksi farkut oli nyt saatava jalkaan.

Muistan, kuinka joskus taipaleeni alkumetreillä valittelin jatkuvaa tunnevuoristorataani ja toivoin sen jo tasoittuvan. Sain heti kuulla varoituksen sanoja siitä, kuinka paljon noita vuoristoratatunteita vielä joskus tulenkaan kaipaamaan. Ehkä tämä on nyt sitten esimakua siitä. Siveys, tule takaisin!

Huh hellettä!

Lämpötilojen kohotessa yli 25 asteen oma olotilani alkaa yleensä lähennellä kuvan kaltaista nuupahtamista, tällä kertaa seuranani hellettä pitelemässä on vielä Pojan ystävällisesti lahjoittama kesäflunssa.

Jostain syystä kaiken järjen vastaisesti nautin kuitenkin viime viikonlopun lämmöstä suunnattomasti. Asiaan liittynee se, että Pojan pidennetty viikonloppu tarkoitti neljän päivän yhteisvetelehdintää - miniloma tuli tarpeeseen, kun varsinaiset kesälomailut ovat tiedossa vasta elokuun alussa.

Tavallista pirteämpään olotilaani saattaa olla syynä myös se, että pukeuduin kerrankin sään mukaan, enkä luuhannut farkuissa tai paksuissa sukkahousuissa kuten yleensä kesäisin. Lämpimät säät tarjosivat erinomaisen tilaisuuden juoksennella pitkin maita ja mantuja hameessa paljain säärin ja takamuksin. Vaikka Poika kuinka naureskelee SSSS:n ehdottamalle dresscodelle, täytyy sanoa ettei pöksyttömyyteni erityisen nuivia reaktioita herättänyt. Minua sen sijaan melkein harmitti, että ehdin unohtaa pöksyittä kulkemiseni useampaan otteeseen tuntikausiksi. Viltille istuutuminen hameessa vilauttamatta kenellekään mitään sopimatonta oli sentään sopivan haastava suoritus.

Toivon sormet ja varpaat ristissä, että lämpimiä säitä riittäisi tänä kesänä. Nyt kun olen työssä, jossa pukeutumiskoodia ei ole laisinkaan, voin toivottavasti liihotella paljain säärin enemmänkin. Innostukseen vaikuttanee myös talouteemme muuttanut epilaattori, jolla olen ahkerasti hurruutellut harva se päivä siinä toivossa että tämä nyt olisi se hamekesä, jota olen jo pitkään suunnitellut.

Hyvää päivää, mähän oon vintagee ja retroo!

Olen aikaisemmin puhunut goottiestetiikasta, korsettihaaveistani ja uusburleskista. Omassa mielessäni goottihenkinen supernaisellisuus ja korsetit yhdistyvät burleskin kabaree-henkeen, muodostaen jokseenkin sekavan yhdistelmän erilaisia esteettisiä valintoja, joille yhteistä on vain se että kaikki ovat melkoisen matkan päässä nykypäivästä. Arkielämässäni pukeudun milloin Pojan vanhoihin farkkuihin, milloin kynähameeseen(, tästä lisää pohdiskelua myöhemmin).

Omien kokemusteni mukaan BDSM:ssä ei ole erityisen harvinaista tietynlainen halu palata ajassa taaksepäin, aivan tyhjästä ei ole syntynyt BDSM:n alakäsite 1950's household. Niissäkin suhteissa, joissa ei ole tarkoitus palata viisikymmentäluvulle, alistuvan pukeutumiseen puuttuminen eri tavoin lie aika yleistä. Esimerkiksi pikku mirri on saanut harjoitella hameeseen pukeutumista, ja kauniit alusvaatteet taitavat olla aika perusvaatimuksia (itse pukeudun edelleen puuvillahipstereihin, joista Poika tosin taitaa pitää pitsihepeneitä enemmän). Äärimmäisempi esimerkki on Deity, joka nauttii erityisesti alistujansa ulkonäön muokkaamisesta tekokynsistä aina päivittäiseen korsetin käyttöön. Yhteistä näille vaatimuksille tuntuu olevan alistujan pukeutumisen muokkaaminen nimenomaan perinteisellä tavalla naisellisempaan suuntaan.

Vaikka tiedän, että aikaisemmat naissukupolvet ovat käyneet läpi suuriakin taisteluja päästäkseen vihdoin eroon kureliiveistä ja muista liikkumista rajoittavista kapineista, en voi olla ihailematta 40- ja 50-lukujen asuja, joiden käyttämisessä naisellisista muodoista on hyötyä enemmän kuin haittaa (kunhan asun alta löytyy kureliivi, joka kursii vyötärön esiin sen naisellisen pehmeyden keskeltä). Evil Dressmakerin blogista löytyy loistavaa tietoa myös muiden menneiden vuosikymmenten muodista, sarja jatkunee tulevaisuudessa kohti nykypäivää.

Naisten vapauduttua aikaisempien vuosikymmenien muodin ikeestä, tuntuu oudolta että niin paljon kuin korsettien ja kureliivien rajoittavuudesta ja epäterveellisyydestä nykypäivänä puhutaankin, lähes jokainen Hollywood-tähti tuntuu olemattomasta rasvaprosentistaan huolimatta vannovan Spanxin nimiin ja muotoilevia alusvaatteita löytyy kaikkialta. Viime viikonloppuna erään ystäväni puuvillaisen t-paidan alta paljastuivat aluspöksyt, jotka jatkuivat reilusti navan yläpuolelle - tuntuvat kuulemma valtavan mukavilta. Jo valmiiksi superhoikka nuori nainen lisäsi kuinka vapauttavaa on, ettei tarvitse murehtia vatsansa mahdollista pullistelua, kun mummohousut pitävät sen kurissa! Olisikohan nykytekniikalla valmistetuille, aikaisempaa armeliaammille kureliiveille siis sittenkin käyttöä?

Omassa elämässäni tämä menneiden aikojen haikailu sai uutta pontta niinkin odottamattomassa paikassa kuin uimahallissa. Epäsäännöllinen aqua jogging -harrastaminen olisi mielestäni ehdottomasti hohdokkaampaa, jos näyttäisin enemmän Esther Williamsilta. Löysin jopa brittiläisen nettikaupan, jonka avulla voisin haaveeni toteuttaa - hinta tosin ei ole erityisen huokea. Hienointa Estherissä mielestäni on se, että entinen olympiauimari ja leffatähti omistaa nykyään oman uimapukumalliston! Olen myös täysin rakastunut Estherin mielipiteisiin uima-asuista, annettakoon hänelle siis viimeinen sana:

"It just seems so crazy to have a bra made out of a piece of cotton that could double as a napkin on the table. And the thongs! God, we've spent our lives trying to keep our underwear out of that spot, and all of a sudden they want to put a fish line there? I have very definite ideas about what a swimsuit should be: it should be swimmable."
(Esther New York Timesille)

"I'll put you in a suit that contains you, and you will swim in. I don't want you to be in two Dixie cups and a fish line."
(Esther Pittsburgh Post-Gazettelle, Dixie cup -linkki minun lisäämäni)

Kehovihaa

Varoitinkin jo, että viime aikoina päässäni on viihtynyt huomattavasti BDSM:ää paremmin erinäiset feminismiin liittyvät asiat. Omalla tavallaan tämän tekstin aihe kuitenkin ainakin omassa elämässäni liittyy yllättävänkin vahvasti myös D/s-kuvioihin.

Kenellekään blogiani edes satunnaisesti seuraavalle ei lie jäänyt epäselväksi, että omistan omasta mielestäni paitsi liikaa vatsamakkaroita (mm, makkaraa ..) että liian isot jalat, minkä lisäksi kehoni kasvaa liikaa karvaa. Ja tällä hetkellä oma suhtautuminen kehooni on positiivisempi kuin koskaan ennen.

Body hate on käsite, joka vilahtelee usein rapakontakaisissa Fat Acceptance -blogeissa. Otin taiteellisia vapauksia ja suomensin käsitteen sanalla kehoviha(, joka on muuten sanana jotenkin todella hauska). Minuun kolahti erityisesti tämä esimerkki kehovihasta, joka käytännössä suuntautuu paitsi omaan kehoon, myös muiden naisten kehoihin. Eivätkä kehonsa vihaaminen ja sen mukanaan tuoma syyllisyydentunne todellakaan ole läskien yksinoikeus, "vääränlainen" laihuus on aivan yhtä hyvä syy itseinhoon ja epävarmuuteen.

Useammassakin haastattelussa julkisuudessa paljon esiintyvät naiset ovat todenneet tulleensa sinuiksi oman vartalonsa kanssa äitiyden myötä. Kun keholla on täysin esteettisyydestä ja eroottisuudesta irrotettu rooli, se näyttäytyy aivan erilaisena kuin aikaisemmin. Toisaalta taas jos oma keho ei siinä tilanteessa toimikaan niin kuin pitäisi - maitoa ei tulekaan, äiti masentuu eikä jaksa hoitaa vastasyntynyttään - syyllisyydentunto ja itseinho noussevat aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Itse en ole äitiyden parantavaa voimaa kokenut, enkä osaa kuvitella päätyväni äidiksi tulevaisuudessakaan. Omalla kohdallani D/s on toiminut osittain samalla tavalla: kun kehonsa näkee esineenä jonka tarkoitus on tuottaa toiselle osapuolelle mielihyvää, ei sen ulkonäkö oikeastaan tunnu enää niin tuikitärkeältä. Tärkeintähän silloin on se, kuinka toinen kehon näkee ja kokee, eivät omat kompleksit.

Oma lukunsa ovat kaikki sessioiden aikana otetut kuvat. Yleensähän valokuvassa esiintyy omana itsenään ja pyrkii jotenkin luomaan tietynlaista kuvaa itsestään. Katseluvaiheessa sitten taivastellaan, mitä meni pieleen missäkin kuvassa - vatsaa olisi voinut muistaa vetää sisään, voi miksi piti nauraa suu auki, näytän siltä kuin en olisi nukkunut viikkoon ja niin edelleen. Mutta kun esiintyykin kuvassa ruumiinosana, pelkkänä yksittäisenä kappaleena, kuvan tarkastelu on jotenkin aivan erilaista. Poimu, joka "siviilikuvassa" aiheuttaisi suurta huolta selkäläskeistä (onkohan yksikään mies koskaan edes kuullut koko termiä?), tuokin mieleen klassisen maalaustaiteen.

Olisi todella hienoa jos voisin nyt sanoa olevani täysin sinut oman kehoni kanssa sen kuljetettua minua eteenpäin vuosikaudet lähes moitteettomasti ja kestettyä urheasti moninaiset toilailuni. Siitä pisteestä ollaan vielä kaukana, mutta luulen ainakin näkeväni sen horisontissa. Kyllä tämä tästä!

Mielikuvia, osa II

Kuten jo tunnustin, edellisestä köysikokeilusta tuli mieleeni jostain syystä ala-asteen käsityötunnit.

Tästä kuvasta mieleeni kuitenkin tuli jotain paljon korkealentoisempaa. Toivottavasti ette nyt pidä minua täysin narsistina, selvennykseksi vielä että en todellakaan kuvittele olevani taideteos. Mutta silti, hehän ovat kuin kaksi marjaa!

Dramaqueenitis..


.. ja Ingresin "La Grande Baigneuse":

Ropemarks, Braille, you know the drill.

Toisin kuin aikaisemmin, tällä kertaa kuvia otettiin nimenomaan siitä pehmeämmästä maha- ja kylkilihasta.

Olin suorastaan haltioissani, kun korsettia purkaessa sen alta paljastui kuviontia mukailevat köyden jäljet. Jäljistä käy myös hyvin ilmi se, että jokainen korsettiköyden ympäri kiedottu koriste kiristää osaltaan korsettia pikkiriikkisen. Pojan sormenpäät siis joutuivat vereslihalle samalla kun itse sain nauttia muutamasta nipistyksestä ja tasaisesti kutistuvasta elintilasta.

Huomatkaa kuvassa myös edelleen taktisen lyhyt etusormenkynsi!

BM ja BDSM

BDSM:n, klassisen fetisismin ja body modification -piirien estetiikka on aika samankaltaista. Johtunee siitä, että varmasti löytyy paljon ihmisiä jotka "harrastavat" kaikkea kolmea.

Perinteisimmillään body modificationiksi lasketaan erilaiset tatuoinnit ja lävistykset, vaikka termi sinänsä Wikipedia-artikkelin mukaisesti pitää sisällään kaikki tavat muokata kehoa. BDSM-mielessä lävistyksillä ja tatuoinneilla on oma paikkansa. Omistajuusmerkkinä mikään ei taida olla aivan yhtä lopullinen kuin tatuointi (tai polttomerkki), lävistyksiä puolestaan voi käyttää kaikenlaiseen hauskuuteen leikkihetkissä. Onhan se perinteinenkin korsetti sitä paitsi omalla tavallaan kehon muokkausta.

BME eli Body Modification Ezine on verkon laajimpia lävistyksiä ja tatuointeja käsitteleviä sivustoja, varsinkin kuvagallerioidensa puolesta. Kuvia ei tosin saa selailla määrättömästi ilman jäsenyyttä, mutta kurkistamaan sentään pääsee! Esimerkiksi needle playta löytyy sivukaupalla, perinteisistä neulakorseteista spiraaleihin ja muihin mielenkiintoisiin virityksiin asti. BME:llä on myös oma kehonmuokkaustietosanakirja, josta löytyy kaikenlaista.

BMEzinen lisäksi kuvia neuloilla leikkimisestä löytyy myös esimerkiksi bodymodifications.net -sivustolta. Jostain syystä korsetti on parasta, mitä ihmisen nahkaan voi neuloilla loihtia - vaikka myönnettävähän se on, että neulakorsetit näyttävät hienoilta.

Harkitsin joskus puolitosissani sadomasokismin tautiluokituksen tikkauttamista nahkaani. Myönnettäköön, että ajatus kytee yhä, vaikka tiedän sen olevan tatuointina vähintään yhtä korni kuin ensimmäinenkin tatuointini. Tai ehkä idea houkuttaa juuri siksi, koen ajatuksen tatuointien syvistä merkityksistä jotenkin hassuna.

Ylipäänsä tämä tatuointi- ja lävistyslöpinä on surutyötä viimeisenkin lävistykseni jäljiltä (olen nyt virallisesti aukoton - heh heh). Kuten edellisen eroahdistuskohtauksen aikoihin kerroin, rei'itin villissä nuoruudessani kulmakarvani ja kieleni, muutama vuosi takaperin vuorossa oli nännikoru. Kulma- ja nännikoru päättivät molemmat omatoimisesti siirtyä siinä määrin lähelle ihon pintaa että minun oli pakko niistä luopua. Kielikoru sen sijaan oli jo hetken tuntunut jotenkin orvolta ja turhalta, joten luovuin siitä ihan vapaaehtoisesti. Viime postauksen lopuksi pohdiskelin, tulenko hieromaan nänniäni aivan kaikkeen korusta luovuttuani - nyt voin paljastaa, että aivan näin ei sentään käynyt. Ehkä siis maltan myös olla nuolematta kaikkia vastaantulijoita.

Asu on vapaa, täällä aiheet ja käsittely tapaa

Näin helteiden jälkimainingeissa tuntuu taas erityisen sopivalta puhua nakuilusta. Koska aikaisemminhan en olekaan asuista puhunut tahi kommenttilaatikossa dresscodesta jauhanut.

Edelleen keskeneräinen kureliiviprojektini on kuitenkin taas tuonut asuasiat mieleeni pyörimään. Puhumattakaan siitä, että näin kesäkuumalla tekisi mieli mennä töihinkin alasti. Jossain törmäsin Bizarren bileaikatauluunkin, ja huomasin että seuraavat juhlat olisivat tiedossa lokakuussa. Yleensä kinkybileet kiehtovat ajatuksena noin viisi minuuttia, tälläkin kertaa into lopahti aika lyhyeen. Uteliaisuus ei aivan vielä ole voittanut ennakkoluuloja, ja päällimmäisenä niistä oli kuten perinteistä dresscode.

Ihmiseksi, joka rakastaa naamiaisia, saan omituisen paljon sydämentykytyksiä näistä dresscode-asioista. Mutta kun meillä kinkyily ihan rehellisesti tapahtuu usein villasukat jalassa, vaikkei villa mikään erityisfetissi kummallekaan olekaan! Tai vaihtoehtoisesti asusteena toimii omaan nahkaani ilmestyvät juovat. Eikä tarkoituksena ole vihjailla, että me ollaan niin lifestyle-pervoja ettei me tarvita mitään rekvisiittaa niin kuin jotkut teeskentelijät - kumpikaan meistä ei vain lämpene asuille tahi asusteille.

Ymmärrän jollain tasolla, kuinka tietynlaiseen asuun pukeutuminen ja sessioon (tai bileisiin) valmistautuminen virittää tunnelmaan aivan eri tavalla kuin himahousujen laskeminen polviin, mutta silti tuntisin oloni perinteisessä fetish-sälässä varmasti harvinaisen epämukavaksi. Ymmärrän samalla myös sen, että dresscode toimii hyvin tapana karsia "turistit" bileväen joukosta ainakin vähemmäksi, ei varmasti ole kenenkään etujen mukaista että puolet bileiden kävijöistä ovat siellä vain katsomassa niitä pervoja.

Suuresta ymmärryksestäni ja yleensä varsin vapaat kädet antavista dresscodeista huolimatta kynnys on edelleen siinä määrin korkealla, että meillä taidetaan jatkossakin pervoilla ihan vaan kotona. Kiusallaankin villasukat jalassa ennen lauantaisaunaa, siitäs saatte!

100 blogitekstiä! Jihuu!

Olin aikaisemmin sitä mieltä, että oman listani kaltainen Google Analyticsilla revittely on ehkä korneinta ikinä. Heti blogin "merkkipäivien" ja muiden "virstanpylväiden" jälkeen. Ne asettuivat omassa mielessäni jokseenkin samaan kategoriaan kuin "meidän Jani-Petteri kävi tänään ihan itse potalla!" -tyypiset hehkutukset. Että minä en sitten ainakaan ikinä ..

Kuinka yllättävää, että mielipiteeni tässäkin asiassa muuttuivat. Huimaa, että olen näpytellyt jo sata verbaalioksennusta! Tai siis yhdeksänkymmentäyhdeksän ennen tätä. Kuitenkin. Olen saavutuksestani ylpeä. Ja sen kunniaksi esittelen ahteriani! Seuraavan sadan blogitekstin jälkeen vuorossa joku muu ruumiinosa, kerää koko sarja!

Two girls, one rope vol III

Ja lisää tissikuvia! Tässä siis erootillinen kurkistus minun ja Vaimon kollektiiviseen tissivakoon. En oikein tiedä mitä näistä sidonnoista voisi enää kertoakaan, kuva siis puhukoon puolestaan.

Koska en osaa kertoa köysistä sen enempää, voisin valottaa vähän kuvien syntyä noin ylipäänsä ja toivoa ettei Poika loukkaannu kun puhun asiantuntevasti jutuista joihin minulla ei oikeastaan ole osaa eikä arpaa. Tästä sessiosta varsinkin tuntuu riittävän julkaisukelpoisia kuvia tavallista enemmän (kyllä, pari on edelleen jemmassa ja ei, en julkaise niitä yhtä aikaa!), ehkä koska mallina on yhden sijasta kaksi näinkin hemaisevaa naishenkilöä.

On silti turha kuvitella että jokainen otettu kuva olisi millään tasolla käyttökelpoinen. Aika monta otosta tarvitaan yhdenkin Pojan seulan läpäisevän kuvan löytämiseen, ja senkin jälkeen kuvaa täytyy toki käsitellä esim. väritasapainon korjailemiseksi. Myönnettäköön, että edellisestä kuvasta Poika poisti myös rintakehässäni kulkevan noin moottoritien levyisen ja sinisen valtimon, joka kuultaa kauniisti kalpean nahkani lävitse.

Minulle tämä kuvien räpsiminen, valitseminen ja muokkaaminen on ollut ihan uusi maailma jopa näin sivustakatsojana. Itse kuulun vahvasti lomaräpsijä-koulukuntaan, joka ottaa pikkupokkarillaan hölmöjä pönötyskuvia tai hassunhauskoja irvistelykuvia juhlissa eikä sitten tee niille punasilmien poistoa kummempia operaatioita. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka paljon pienelläkin uudelleenrajaamisella ja värien parantelulla saa aikaan.

Niin mielenkiintoista kuin kuvien muokkaamisen seuraaminen (ja "avuliaiden" kommentien jakaminen) onkin, toisinaan pysyn suosiolla kaukana koneesta. Joitakin Pojan ottamia otoksia en suostu edes katsomaan, koska tiedän etten näkisi niissä samaa kuin Poika. Vaikka kuinka olen hehkuttanut asteittaista kehoni hyväksymistä näiden kuvien myötä, on kuvakulmia jotka ovat minulle aivan liian realistinen kurkkaus tomumajani nykytilaan.

Itepä läksin

Ei, en ole muuttunut yhdessä yössä aasialaiseksi. Kuva on ryövätty Darker Sights and Sounds -blogista, jonka pitäjä keräilee vähän Art or Pornin tapaan netistä kuvia. Samaan tapaan myös kuvien laatu heittelee, tämän nähdessäni kuitenkin itse ihastuin siinä määrin että halusin jakaa sen teidänkin kanssanne!

Esittelin kuvan tietenkin heti myös Pojalle. Sidontaideat syntyvät meillä ehkä keskimääräistä tasa-arvoisemmin, vaikka Pojalla tottakai on tässäkin asiassa viimeinen sana. Saan kuitenkin itse ehdottaa sidontoja, jotka miellyttävät silmääni. En saisi varmaan ensimmäistäkään solmua tehtyä itse, mutta koen silti osallistuvani jollain tasolla kun jokin ehdotuksistani toteutuu.

Voin siis useinkin syyttää enimmäkseen itseäni siitä, että venkoilen epämukavassa asennossa. Se tekee tilanteesta omalla tavallaan ainakin minulle vielä tavallistakin herkullisemman. Sitä saa, mitä tilaa.

PS. Turhamaisuusosastolta sen verran että toki inspiraatiokuvia kaivellessa välillä käy mielessä etten ehkä itse olisi aivan yhtä herkän ja eteerisen näköinen tuossakaan asennossa jenkkakahvoineni ...

Kureliivihaaveita

Kerroinkin jo olleeni aina viehättynyt korsettien ulkonäköön. Näin kesän alussa innostuin asiasta taas uudemman kerran, jopa niin paljon että kävin läheisestä vaatetusliikkeestä kyselemässä paljonko korsetin teettäminen maksaisi. Kummallisen sattuman kautta kesätyöpaikkakunnalla nimittäin on liike joka myy juurikin tämänhenkisiä asusteita, tosin siellä vakiovalikoimaan kuuluvat vain muoviluutetut korsetit.

Belle Modesten hintoihin minulla ei edelleenkään ole varaa, mutta elättelen toivoa että metalliluutetun koruttoman korsetin voisi saada vähän huokeampaankin hintaan. Itse kun en halua korsettiini koristeeksi mitään plansettia ihmeellisempää. Haluaisin kuitenkin teettää korsetin vaikka omat mittani eivät erityisen erikoiset olekaan, ihan jo sen takia että käyttäminen ei jäisi ainakaan siitä kiinni että korsetti on liian lyhyt/pitkä tai muuta vastaavaa.

Olen vieläkin kahden vaiheilla sen suhteen, olisiko vyötärökorsetti sittenkin parempi ratkaisu kuin "kokonainen". Yhtäältä vyötärökorsetti on siitä parempi, että sen kanssa voi yhdistellä helpommin muita vaatekappaleita eikä se leikkihetkissä käytettynä estä tiettyjen ruumiinosien käpälöintiä, mutta toisaalta rinnan yli ulottuvat korsetit ovat aina miellyttäneet omaa esteettistä silmääni huomattavasti enemmän. Varsinkin jos korsetin vielä oikeasti saisi teetettyä ja siten vältettyä ns. pannukakkutissi-efektin.

M. Magdalene ehti haaveilla korsetista jo minua aikaisemmin ja sai oikein hyödyllisiä kommentteja aiheesta. Osittain siitä kai tämä minunkin uusi innostukseni taas lähti, alunperin tavoitteena taisi olla että "sitten kun laihdun, ostan itselleni palkinnoksi korsetin", mutta olen alkanut hyväksyä ajatuksen siitä etten tästä turpeahkosta olomuodostani aivan äkkiseltään senttikaupalla kapene.

Näin ohimennen on muuten pakko sanoa että juuri tämä naisten ajattelutapa on masokismia kerrakseen, kauniita asioita voi ostaa itselleen vasta sitten kun jotain on saavutettu. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat!

There's a fine line between art and porn

Miksi Rubensin maalaamat alastomat naiset ovat taidetta mutta Playboyn alastomat mallit pornoa?

Meillä on viime aikoina pohdiskeltu tauluasioita. Jo ensimmäisten naruleikkikuvien ottamisen jälkeen ajatus niiden ripustamisesta seinälle alkoi houkutella. Tarkoituksena on koota jonkinlainen triptyykki, jossa olisi yhteisenä teemana köydet tai bondage ylipäänsä.

Aluksi ajatus siitä, että makuuhuoneemme seinällä roikkuisi kuvia alastomasta vartalostani, tuntui vähintäänkin omituiselta. Ajattelin, että kuvien on pakko olla todella tiukkoja lähikuvia etten tuntisi oloani epämukavaksi niitä katsellessa. Kuten viime kuvia esitellessäni sanoin, olen pikkuhiljaa alkanut nähdä niissä jo muutakin kuin pullistelevat jenkkakahvani. Nyt ajatus vartaloni näkymisestä kuvissa ei tunnukaan enää yhtä kamalalta.

En missään nimessä halua ripustaa seinälle suttuista kotipornoa, joten jotkin ruumiinosat ovat edelleen pannassa. Esimerkiksi rintoja kuvissa ei tule erityisen selkeästi näkymään, ne kuvat voidaan arkistoida jonnekin muualle. Äidin tullessa käymään taulut varmasti piilotetaan sängyn alle, mutta haluan niiden olevan sellaisia ettei niitä muilta vierailta tarvitse erityisesti piilotella.

"Taiteellisten" nakukuvien pohdiskelun lomassa törmäsin tässä päivänä muutamana sivustoon Art or Porn. Sivustolta löytyy eri paikoista kerättyjä kuvia, joiden taiteellisuuteen ylläpitäjä ei varsinaisesti ota kantaa. On katsojien omalla vastuulla päättää, onko kyseessä taidekuva vai pornokuva. Kuvien katselu on mielenkiintoista, silloin viimeistään huomaa kuinka häilyvä raja pornon ja taiteen välillä on. Osa kuvista on mielestäni todella kauniita ja huolisin ne seinälleni minä päivänä tahansa, toiset taas näkisin pikemmin miestenlehden sivuilla.

Olen varma, että punastun päästä varpaisiin ensimmäisen kerran kun joku seinällemme päätyneitä kuvia kommentoi. Kummallista, että kuvien esittely täällä ventovieraille ihmisille tuntuu helpommalta kuin niiden näyttäminen ystäville. Siis niille samoille ystäville, joiden kanssa olen saunonut ilkosen alasti kymmeniä kertoja ja jotka tietävät perverssistä seksielämästäni varmasti enemmän kuin koskaan olisivat halunneet.