Napanuora

Kaikista vähänkään suuremmista elokuvista tehdään nykyään "making of" -dokumentti. Tämä postaus on vähän samantyyppinen kurkkaus korsettikuvien kulisseihin, lähinnä koska jatkosolmu osui niin hauskaan paikkaan.

Kaunis punainen hamppuköysi on nimittäin valitettavan lyhyissä pätkissä. Perinteisistä perinteisin shibari-köyden mitta taitaa olla seitsemän metriä, meidän hamppuköytemme on jaettu kolmeen kahdeksan metrin ja yhteen kymmenen metrin pätkään. Aloittelijalle toki erityisen hyvä, ettei köysi ole aivan liian pitkä, mutta. Kahdeksan metriä riittää kyllä käsivarsien sitomiseen tai muuhun pienempään paketointiin, mutta varsinkin tuohon breast harnessiin yhdistäessä korsetti nielee tällä hetkellä koko köysiarsenaalin ja voisi silti olla muutaman kierroksen pidempi.

Useamman köyden käyttäminen tarkoittaa tietenkin sitä, että ne on jotenkin liitettävä toisiinsa. Meillä köydenpäät on tällä hetkellä ihan vaan solmittu osittain juuri siitä syystä, että solmupäistä köyttä voi jatkaa helpommin. Aika suuria solmuja siitä valitettavasti tulee, kuten kuvasta näkyy. Toinen samanlainen solmu on piilossa jomman kumman kyljen köysien alla. Jos näitä korsetteja alkaa harrastaa enemmänkin, täytynee tilata seuraavaksi vähän pidempi pätkä köyttä - vaikka sitten vaatimattomasti se pisin Bind Men tarjoama, eli 25-metrinen köysi. Kas näin ostoslistan hetkellisesti lyhentyessä sinne keksii heti jotain uutta.

Nokkelimmat varmasti huomaakin, että tässä kuvassa näytteillä on (tissien lisäksi) korsetti ihan omillaan. Tämä siis on se ensimmäinen versio, joka ei tahtonut pysyä paikallaan ja joka sen vuoksi purettiin lähes samantien. Huomaa myös bondage-hetkeen urheilullista tunnelmaa tuovat himajumppahousut!

Nirunarut

Profiilikuvassa ja aikaisemmin esittelemässäni korsettikuvassa armaan hamppuköytemme kaunis väri ei oikein pääse oikeuksiinsa. Hehkutinkin köyttä silloin kun se meille saapui, mutta kuvaa en silloin esitellyt. Köysi tilattiin Bind Me-nimisestä hollantilaisesta verkkokaupasta, jota suosittelen lämpimästi. Toimitus taisi peräti olla siinä kuuluisassa huomaamattomassa paketissa, olisikohan selitykseksi rajavirkailijoille ja muille höpönassukoille merkitty decorative ropes, mikä ei sinänsä osu kauaskaan oikeasta käyttötarkoituksesta.

Hamppuköysi on luonnostaan epämääräisen oljenväristä, asialle erityisen omistautuneet shibari-harrastajat taitavat vannoa sen ja jokseenkin samanvärisen juutin nimeen. Käsittelemättömän köyden väri ei kuitenkaan omaa esteettistä silmääni viehätä lainkaan yhtä paljon kuin tuo punainen, varsinkaan näin kalpealla iholla. Aluksi värin kestävyys vähän epäilytti, mutta se on pysynyt mukavasti vaikkei köysi aivan umpiläpivärjättyä olekaan. Ihan vielä Poika ei kuitenkaan uskalla askarrella hampusta esim. suukapulaa, sen verran värjäämiseen käytetyt kemikaalit pelottaa.

Hamppuköyden etu esimerkiksi meillä aikaisemmin käytössä olleeseen puuvillaan verrattuna on sen karheus. Itse sitomisen kannalta karheammassa köydessä solmut pitävät paremmin, eikä hamppuköysi venykään kuin puuvilla. Kaiken kaikkiaan siis solmut pysyvät paremmin kuosissa. Karheus ja selkeämpi kierre tuntuvat iholla mukavalta, ja köydestä jää kauniit jäljet - niistäkin voisin joskus esitellä kuvia, jos Poika antaa luvan. Kaikkein hauskinta hamppuköydessä näin sidottavan näkökulmasta on kuitenkin se, että toisin kuin puuvilla se värähtelee koko matkaltaan kun sitä esimerkiksi solmua tehdessä vie läpi, johtunee tuosta kierteestä.



PS. Ostoslistakin lyheni, ei tosin millään sen härskimmällä. Saatiin uusi sänky sukulaisilta sopuhintaan 0 euroa, ja se on juuri sellainen jonka halusinkin! Sain jo kuivaharjoitella sängyllä X-asennossa makailua, Pojan silmät kiiluivat lupaavan pahaenteisesti. Tai sitten se vain haaveili siitä, kuinka on nyt saanut melkein puoli metriä lisää tilaa jonne kieriä pelastautuakseen jäisten varpaiden hyökkäykseltä iltaisin.

Köysivyötiäinen

Ihastuin korsetteihin ja goottiestetiikkaan ylipäänsä jo teini-iässä. Olen kuitenkin aina ollut liian arka, pihi ja mukavuudenhaluinen oikeasti ostaakseni korsetin ja pitääkseni moista. Oikeat korsetit maksavat puolitoista munuaista ja tiedän, että vaikka saisin maailman täydellisimmän korsetin, se jäisi ennemmin tai myöhemmin kaapin perukoille pölyttymään. Huonoa ja halpaa taas en halua ostaa, kun oikeitakin on olemassa. Tällä logiikalla on muuten erityisen helppoa olla ekologinen kuluttaja, koska lopputulos on ettei osta kumpaakaan vaihtoehtoa.

Onneksi korsettejakin voi askarrella köydestä! Tässä iltana muutamana köysikorsettia kokeillessa ymmärsin kerralla esimerkiksi Belle Modesten sivuilta löytyvät ohjeet siitä, mitä korsetti päällä voi ja kannattaa tehdä. Köysikorsetti nimittäin pitää vyöttää aika tiukalle, jotta köydet pysyisivät edes suunnilleen omilla paikoillaan. Tunne ei oikeastaan ole epämiellyttävä, mutta hengityksestä tulee heti kerralla kevyempää ja huomasin hengittäväni vähän samalla tavalla kuin joogassa, niin että vain rintakehä liikkuu.

Poika valitteli, ettei oikein tiedä kuinka kireälle korsetin uskaltaa kiristää kun ei itse tiedä ollenkaan miltä se päällä tuntuu, ilmeisesti naisellinen henkäilyni alkoi jossain vaiheessa jo huolestuttaa. Normaalit bondage-turvaohjeet kahden sormen mahtumisesta köysien alle eivät oikein tässä tapauksessa päde, allekirjoittaneella kun ainakin on tuolla keskivartalon seutuvilla sen verran pehmustetta että tokihan ne kaksi sormea tiukankin köyden alle saa mahtumaan. Itse en oikein usko että köysiä edes saa kiristettyä liian tiukalle, jos korsettia ei pidempää aikaa pidä päällä. Myöhemmin järkytin miesparkaa esittelemällä kuvia tightlacingista ja siitä, kuinka pienen vyötärön korsetin jatkuvalla käytöllä voi saada aikaan.

Aluksi kokeiltu pelkkä köysikorsetti ei meinannut pysyä aloillaan, joten seuraavaksi Poika yhdisti sen tissivaljaisiin, jotta korsetin yläreuna ei pääsisi valumaan alaspäin. Johtunee osittain myös siitä, että Poika toisella sitomiskierroksella uskalsi kiristää köysiä enemmän ja itsekin osasin hengitellä alusta lähtien vähän eri tavalla, mutta jälkimmäinen korsetti tuntui päällä paljon napakammalta. Siihen upposikin sitten koko tämänhetkinen köysivarasto, ympärysmittani on ilmeisesti melkoinen!

Poika tottakai kaivoi kameran esiin, ja tuloksena oli useampikin kelvollinen kuva joista tässä ensimmäinen. Itse näen kuvissa ensimmäisenä jotain aivan muuta kuin köydet - mitä, onko mulla tuollakin luomi?, kaameat makkarat puristuu tuohon korsetin ja housujen väliin ja niin edelleen. Kuvia on luvassa lisääkin, mutta säästelen niitä muita blogitekstejä varten jotta voisin puhua muistakin asioista kuin omista vatsamakkaroistani niiden ohessa.

Mielipiteenne ovat vääriä.

Aikaisemmin taisin mainita, miten paljon helpompaa on ymmärtää ihmisiä, joiden elämässä D/s on viety pidemmälle kuin omassani? No, ei sekään näköjään helppoa ole. Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen jo aikaisemmin päivällä savu korvista nousten, kunnes tajusin pureskella asiaa tuulisen kotimatkan verran.

Lueskelin tänään keskusteluketjua Literotican keskustelupalstalla, ja muutuin sitä kiukkuisemmaksi, mitä pidemmälle pääsin. Keskusteluketjussa eräs nainen kertoo omista kokemuksistaan orjana. Toistuvia teemoja ovat esimerkiksi se, kuinka hän on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Tähän asti kuulostaa järkevältä, mutta.

Itselleni ainakin tuota ketjua lukiessa tuli sellainen olo, että tuossa nimenomaisessa suhteessa vastuuta kantaa vain toinen osapuoli. Johtunee tietysti ainakin osittain siitä, että luettavissa on vain sen toisen osapuolen versio. Mutta jo aikaisemmin olen törmännyt ajatukseen, että aivan kuten Täydelliset Herrat eivät koskaan ole heikkoja tai haavoittuvaisia, Täydelliset Subit eivät koskaan saa vaatia mitään.

Ensimmäinen reaktioni on yleensä kiukku - ei ole reilua! Ihan epistä että toi saa ja minä en! Asiaa pureskellessani kuitenkin tajuan, että se johtuu osittain huonosta omatunnosta. Tiedän, että teen Pojan elämästä usein vaikeampaa omien vaatimusteni ja kärsimättömyyteni takia. Takaraivossani taitaa vieläkin elää utopia siitä, miten tulen automaattisen autuaaksi heti, kun vain pääsen alistumaan. Tai paremminkin kun minua alistetaan.

Silti tällaisia kertomuksia lukiessa tulee väistämättä mieleen, kuinka vaikeaa on vetää raja "normaalin" D/s:n ja "väärällä tavalla" epätasapainoisen parisuhteen välillä. En nyt kuolemaksenikaan muista kirjan nimeä, mutta jokin aika takaperin uutisoitiin amerikkalaisnaisesta joka oli pelastanut avioliittonsa lopettamalla vastaansanomisen. Siis kaikissa tilanteissa, aina, täysin yksipuolisesti. Vaatimatta mitään vastineeksi luopui omasta tahdostaan. Hullua vai kadehdittavaa
mielenhallintaa?

Voiko D/s olla vain toisen osapuolen harteilla?

.. kai tässä pitäisi alkaa harjoitella aktiivista alistumista. Ehkä se joskus tulee sitten luonnostaan. Mälsää!

Sama *kröh*, pervo paketti

Välillä sitä ymmärtää jotenkin korostetun selkeästi, että kuuluu edelleen siihen samaan ihmisrotuun kuin aiemminkin vaikka kuinka olisi kieroutumansa löytänyt ja hyväksynyt. Enkä nyt tarkoita, että se olisi jotenkin huono asia, jotenkin vain pääsee yllättämään.

Valaistakoon asiaa käytännön esimerkein:

En ole vieläkään saanut kirjoitettua pannasta sitä syväluotaavaa analyysia jota suunnittelin, enkä oikein tiedä onko sellaiselle tarvettakaan. Pannan rooli asettui kuitenkin omassa mielessäni jotenkin aivan eri lokeroon, kun huomasin joskus olusella istuessamme kuinka kaveri pyöritteli kihlasormustaan puhuessaan parisuhteesta. Kihlasormus (juuri tälle nimenomaiselle ystävälle, ei kaikille) ja panta (juuri minulle, ei kaikille) merkitsivät loppujen lopuksi aika lailla samoja asioita. Molempien kohdalla kyse on jonkin siitä toisesta osapuolesta muistuttavan esineen mukana pitämisestä. Että siinäpä pullistelen pervouksissani kuinka ainutlaatuista tämä kaikki onkaan!

Seurustelevien ystävien kanssa jutellessa (lue: tilittäessä) törmää muutenkin usein asioihin, joiden olen kuvitellut jotenkin liittyvän erityisesti D/s-suhteisiin. Kuitenkin esimerkiksi toiseen luottamisen ja rehellisyyden vaikeus taitavat olla ihan perusongelmia suhteessa kuin suhteessa, tai sitten me ollaan kaikki samalla tavalla epäluuloisia tunnevammakkoja.

Sinkkuystävien kanssa taas törmää usein siihen, että olen yksinkertaisesti tottunut elämään parisuhteessa. Aloitin ensimmäisen pitkän suhteeni niin sikiönä, että seurusteleminen on minulle se "normaali" olotila, siksi ehkä Pojankin kanssa tipahdimme parisuhdekuvioon niin nopeasti. Yksin omista asioista päättämiseen ja vapaaseen eloon ynnä oloon tottuneemmat eivät varmasti olisi toimineet aivan samoin. Kyse ei siis välttämättä olekaan mistään kosmisesta yhteydestä tai minun alistumistaipumuksistani, vaan siitä että kompromissit noin lähtökohtaisesti ovat tutumpaa tavaraa.

On se kumma kuinka ihmissuhdeasiat jotenkin tuntuvat aina oman pään sisällä niin käsittämättömän ainutlaatuisilta. Toisaalta olen näiden D/s-kuvioiden pohtimisen aikana kokenut ikään kuin uutta murrosikää, silloinhan kai on tapana elätellä kuvitelmia siitä miten on tosi erilainen. Mitä vanhemmaksi ja kyynisemmäksi muutun, sitä enemmän olen kuitenkin sitä mieltä että kaikki ovat pohjimmiltaan täsmälleen samanlaisia.

Minähän se vasta nörtti olen, mutta mieleen hiipii jatkuvasti kohtaus Life of Brianista. Brian on siis Monty Python -versio Jeesuksesta, sillä erotuksella ettei Briania oikeastaan voisi kauheasti kiinnostaa ne Messias-hommat.

Brian: Look. You've got it all wrong. You don't need to follow me. You don't need to follow anybody! You've got to think for yourselves. You're all individuals!

Followers: Yes, we're all individuals!

Brian: You're all different!

Followers: Yes, we are all different!

Dennis: I'm not.

Korttipelejä

Suhteemme auvoisina alkuaikoina alistamisen koodinimeksi jostain syystä vakiintui kortin heiluttelu. Kaikille melkein millä tahansa keskustelupalstalla vierailleille on Hitler-kortti varmasti tuttu käsite, tämänkin kortin alkuperä lienee jossain vastaavassa tilanteessa.

Jo kesän lopulla leikittelin Pojan kanssa ajatuksella vaihtaa osia yhdeksi illaksi. Ei siis tullut aivan yllätyksenä, että syntymäpäivälahjoihini kuului upouudesta korttipakasta viety ja huolellisesti folioon paketoitu jokeri. Erinäisten aikatauluongelmien ja molemminpuolisen vitkuttelun ansiosta kyseinen kortti pääsi käyttöön vasta tänä viikonloppuna.

Aluksi mehustelin itsekseni sillä, kuinka voisin antaa Pojalle selkään ja kostaa kaikki saamani rangaistusläpsyt. Tai kuinka nöyryyttäisin sitä, käyttäisin jakkarana tai jotain yhtä yliampuvaa. Mutta mitä enemmän asiaa mietin, sitä oudommalta koko ajatus alkoi tuntua. Huomasin miettiväni enemmän mistä Poika pitäisi kuin sitä, minkä kokeileminen minusta olisi hauskaa. Tajusin samalla että monet Pojan pään menoksi suunnittelemani jutut olivat oikeastaan asioita, joita itse haluaisin kokeilla - mutten todellakaan alistajan roolissa.

Loppujen lopuksi kortti siis vaihtoi hetkellisesti omistajaa aika lempein seurauksin. Tiesin että Pojan sitominen sänkyyn aiheuttaisi jo itsessään lievää ahdistusta, joten en uskaltanut kokeilla mitään erityisen intensiivistä. Hauskinta oli saada Poika uskomaan että tiputtaisin sen päälle kuumaa steariinia. Säikyttelyn apuvälineenä toimi lähipornokaupasta ostettu hierontaöljyksi sulava kynttilä, jonka sytytin sopivan pahaenteisin menoin.

Vaikka hurjat suunnitelmat loppujen lopuksi muuttuivat huomattavasti miedommiksi, kortinlainaus oli mielenkiintoinen kokeilu. Huomasin esimerkiksi etten todellakaan voisi piiskata Poikaa, vaikka sitä ensin suunnittelinkin. Ja niin hauskaa kuin kahleissa vääntelehtivän Pojan katseleminen olikin, olen entistä varmempi siitä että viihdyn huomattavasti paremmin sidottuna kuin sitojana.

Suihinottoviikot

Ihan ensimmäisenä on pakko hehkuttaa uutta profiilikuvaa, siinä komeilevat allekirjoittaneen pikku kätöset! Meillä on viime aikoina kuvattu kaikkea keittolautasista lähtien, lisää köysikuvia ja nillitystä Pojan valokuvausharrastuksesta siis tiedossa myöhemmin.

Sitä odotellessa aihe, jonka lukemista vaimon kannattanee taas harkita kahteen kertaan.

Kun puheenaihe ystävien kanssa kääntyy seksiin, tuntuu muiden keskuudessa vallitsevan melkoinen yksimielisyys siitä että suuseksiä on huomattavasti miellyttävämpää vastaanottaa kuin antaa. Itse olen yleensä katsonut parhaaksi olla asiasta aivan hiljaa vaikka olen täsmälleen päinvastaista mieltä. Anna-Leena Härkösen uusinta lukiessa (äitiparka ei tainnut joululahjaa ostaessaan aivan tarkkaan tietää, mistä se kertoo) asia tuli uudemman kerran mieleen, sattuneesta syystä samaistuin siinä kiimoissaan kituvaan päähenkilöön joka tunnusti pitävänsä suihinottamisesta.

Erityisen ajankohtainen tämä aihe on ollut senkin takia, että armas punatukkainen tätini (eufemismit kunniaan!) on vieraillut luonani viime aikoina varsin tiuhaan tahtiin. Siitä myös otsikko - olen sitä mieltä ettei toisen osapuolen tarvitse kitua vain siksi, ettei penetratiivinen seksi ole miellyttävimmillään johonkin aikaan kuukaudesta. Aikaisemmassa vaniljasuhteessakin pidin asiaa jokseenkin itsestäänselvänä, nykysuhteesta puhumattakaan.

Vaikka olenkin kärvistellyt asian kanssa ja valittanut puutettani kovaan ääneen, suihinottoviikko on itse asiassa ihan mukavaa vaihtelua. Kun tietää täysin varmasti ettei itse saa, voi keskittyä toiseen sitäkin enemmän. Koko toimituksesta tulee jotenkin entistä pyyteettömämpi. En väitä etten itsekin tilanteesta kiihottuisi kun en muutenkaan saa tarpeekseni Pojan ihosta, mutta yleensä se tapahtuu vähän epähuomiossa. On paljon mielenkiintoisempaa seurata toisen nautintoa omansa sijaan, kun siihen kerrankin on tilaisuus.

Miten ihmeessä joku voi olla nauttimatta siitä, että saa toisen värisemään niin herkullisesti?

Diagnoosi: F65.5

Tautiluokituksesta löytyy sukupuolisten kohdehäiriöiden listasta kohtana F65.5 sadomasokismi.

"Sukupuolinen kohdehäiriö: seksuaalinen kohdehäiriö; mielenterveyden häiriöitä, joissa normaalista poikkeaviin kohteisiin suuntautuvat pitkäaikaiset tai toistuvat sukupuoliset mielikuvat ja yllykkeet aiheuttavat henkilölle huomattavaa kärsimystä tai saavat hänet toistuvasti käyttäytymään niiden mukaisesti"

Sukupuolisen kohdehäiriön määritelmän lisäksi Terveyskirjastosta löytyy hakusanalla "sukupuoliset kohdehäiriöt" myös tarkempi määritelmä sadismista ja masokismista.

Muita kohdehäiriöitä ovat esimerkiksi pedofilia, transvestismi ja ekshibionismi. Minua kohdehäiriön määritelmässä häiritsee eniten kohta, jossa häiriöksi riittää toistuva käyttäytyminen mieltymysten mukaan. Pedofilian kohdalla tietenkin pelkkä käytöksen toistuminen epäilemättä kieliikin aidosti haitallisesta häiriöstä. Aika pelottava ajatus kuitenkin, että sekä Poika että minä sopisimme samaan kategoriaan. Me molemmat käyttäydymme toistuvasti mieltymystemme mukaisesti, täysin vapaaehtoisesti. Sairasta, eikö?

Sadomasokismin kuulumisesta tautiluokitukseen on kirjoitettu paljon paremmin ennen minua, esimerkiksi aikaisemmin mainitsemastani kirjasta Kivun kauneus löytyy Sofi Oksasen kirjoitus aiheesta. En siis lähde tässä Finlandia-voittajan tekstiä referoimaan tai parantelemaan vaan puhun mieliaiheestani eli itsestäni.

Olen useinkin yrittänyt löytää syitä omille mieltymyksilleni ja myöhemmin vähän suuttunut siitä itselleni. Aivan kuin alistumisen tarve ja siitä nauttiminen olisi oikeasti joku tauti, jonka juuret on löydettävä ja sitten kitkettävä.

Eilen asiaa ennen nukahtamista miettiessäni tajusin kuitenkin uuden näkökulman koko navantuijotteluun: omien tarpeidensa lähteet on hyvä tuntea, jotta niitä voi ymmärtää. Ehkä kaiken tämän introspektion tarkoitus ei ole parantua, vaan parantua alistujana. Kun ymmärtää edes vähän, mistä mikäkin tarve ja epävarmuus kumpuaa, niitä osaa käsitellä paremmin ja siten selittää toiselle osapuolelle. Mikään kun ei synny tyhjiössä, ei varsinkaan ihmisen luonteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvät jutut.

Rivien välistä minua fiksumpi varmasti lukee jo, että olen viime aikoina taas kipuillut alistumiseni kanssa. Kaipaan Pojalta lisää sitä-ja-tätä tajuamatta oikein itsekään miksi. PMS-keijun suosiollisella avustuksella koko vyyhti purkautui muutama päivä sitten oikein vanhan kansan itkukohtauksella - tottakai keskellä yötä. Sen jälkeen olo on ollut alavireinen ja olen yrittänyt pyöritellä asioita vaipumatta uudestaan siihen suohon, jossa mikään ei tunnu oikealta eikä mikään riitä.

Toivon, että eilinen hetkellinen valaistuminen auttaa tulevaisuudessa. Jo se tuntuu lohduttavalta, etten sittenkään pidä itseäni sairaana tai viallisena miettiessäni eri juttujen aikaansaamia tunnetiloja ja syitä sille, miksi niitä tunteita haen. Nyt tuntuu taas siltä, että tällä kaivelemisella voi olla muunkinlainen kuin tuhoava vaikutus elämään.

Ehkä näillä sekoamisillakin on joku tarkoitus, ehkä en osaa kasvaa ilman niitä. Herättävät ainakin miettimään asioita.

Should auld acquaintance be forgot

Vaniljaistakin vaniljaisemmasta joulunajasta ja vuodenvaihteesta ei jäänyt käteen kinkyilyn saralla oikein mitään, sen sijaan kupu on vasta palautumassa äidin käsittelyn jäljiltä. Laiskanpulskea olo ei todellakaan inspiroi kirjoittamaan, mutta ajattelin aikaisemman patajumin ehkäisemiseksi kuitenkin väsätä edes jotain.

Tällä kertaa sukulointi jäi omalta osaltani lähinnä oman suvun sietämisen asteelle, mutta silti (tai ehkä juuri siksi?) pohdiskelin muutamaan kertaan tämän dynamiikan toteuttamista ns. kypsemmässä seurassa. Sain Pojalta luvan käyttää aikaisempia pukujuhlia varten hankittua kaulakorua pannan sijaan mummolavierailujen aikana yleisen sydämentykytyksen välttämiseksi. Toinen mummoni kommentoi kulmalävistystäkin vain linjoilla "no mutta sehän on ihan nätti", mutta tuuman nahkapanta joulupöydässä voisi silti herättää hieman kysymyksiä.

Painiskelin joulun aikoihin sen kanssa, onko asian piilottelu jotenkin fuskaamista. En ole vieläkään päässyt oikein minkäänlaiseen tulokseen, tuttuakin tutumpi erkkitoivas-ääni hokee päässä "yhtäältä mutta toisaalta" aina kun yritän tätä pyöritellä. Kun yhtäältä pitäisi kai niiden lähimpien sukulaisten seurassa olla se kuuluisa oma itsensä ja eihän tässä ole mitään hävettävää, mutta toisaalta kahdeksankymmentäkuusivuotias mummoni ei ehkä aivan ymmärrä tätä kuviota ja vanhojen ihmisten kiusaaminen jätettäköön nyt edes sille lähimmälle jälkeläispolvelle.

Vaimo julisti joulun jälkeen moneen kertaan, kuinka "meidän perheessä kukaan ei juo alkoholia eikä harrasta seksiä!" tai ainakaan siitä ei puhuta. Oma perheeni on näiden asioiden kanssa jokseenkin samoilla linjoilla, me ei todellakaan olla niitä outoja avoimia perheitä joissa puhutaan asiasta kuin asiasta ruokapöydässä. Jotenkin pannanvälttely kalpenee sen rinnalla, että ennen joulusaunaa kävin räpläämässä nännikoruni irti etten joutuisi käymään äidin kanssa taas Suurta Lävistyskeskustelua - neonniinepähygieenisiäetkövieläkäänookasvanuaikuiseksionsenykumma.