maanantai 15. joulukuuta 2008

Mainioilla ostosvainioilla onni asustaa

Tilauksia tulee ovista ja ikkunoista, Poika innostui piiskavertailusta siinä määrin että tilasi heti muutaman listan lisää. Ensimmäisenä esittelyssä tämänhetkinen ostoslista höystettynä muutamalla "sitten joskus" -tyyppisellä henkilökohtaisella haaveella. Jostain syystä tuntuu, että tämä pitäisi aloittaa sanoilla "Rakas Joulupukki", vaikka kontista tuskin löytyy mitään flanellipyjamaa perverssimpää.

Naruleikkeihin rakastuneina olemme Pojan kanssa uhranneet aikaa sen miettimiseen, mihin niitä naruja oikeastaan voisi kiinnittää. Alunperin tarkoituksena oli hankkia kunnon sänky, johon minut saisi nopeasti ja jokseenkin tukevasti kiinni. Sänky löytyi toki, niinkin läheltä kuin Saksasta. Ei olla tilattu. Sänky siis mainittakoon ensimmäisenä, vaikkei ehkä äkkiseltään vaikutakaan erityisen kinkyltä ostokselta.

Kun kiinnitystä helpottavaa sänkyä ei aivan äkkiseltään ole tiedossa, on ostoslistan kärjessä tällä hetkellä oven ja karmin väliin laitettavat kiinnityslenkit. Asiaan vihkiytymättömille pikainen opastus toimintaperiaatteesta: kapula jätetään oven toiselle puolelle ja ovi suljetaan, eli oven yli jää roikkumaan vain lenkki/hakanen joka pysyy jokseenkin tukevasti paikoillaan. Kerrankin mallimittoja lyhyemmästä varrestani on hyötyä: ovenkarmi on sen verran korkealla, että tuollaisilla minut saa melko mukavaan X-asentoon ovea vasten. Poika ei vielä ole paljastanut mitä kaikkea näillä aikoo tehdä, mutta eiköhän tiedossa ole ainakin sen uuden ruoskan testailua kun eräs nimeltämainitsematon venkoilija pysyy viimein varmasti paikoillaan. (Lohduttavaa muuten, että valmistajankin sivuilla kuvat on nimetty asiantuntevasti tyyliin "ovijuttu1.jpg".)




Toisena listalla (nämä sijoitukset ovat siis aivan omaa käsialaani, toim.huom.) on Wartenbergin pyörä. Tämä taitaa itse asiassa olla ainoa lääketieteeseen viittaava lelu, jonka laatikkooni mielelläni hankkisin. Alunperin pienellä piikkipyörällä on siis ollut tarkoitus testata hermopäätteitä pyörittelemällä sitä ihoa vasten, mutta nykyisin pyöriä löytyy myös pornokaupoista. Ja aivan käsittämättömään hintaan ainakin Suomessa, tällainen siis ehkä tipahtaa ostoskoriin jos jostain kauempaa tilaillaan jotain. Tai sitten pitää niellä pihiytensä ja ostaa se kiskurihintaan lähipornokaupasta. Pornolähikaupasta? Siis meitä lähimpänä sijaitsevasta erotiikan erikoisliikkeestä. (kuva löytyi Wikicommonsista)




Toinen mahdollisesti ulkomaisen nettikaupan ostoskoriin tipahtava väline on vanhan kansan rottinkikeppi. Luulisi, että rottinkisia kukkakeppejä löytyisi helpostikin, mutta vielä ei ole ainuttakaan kävellyt vastaan. Keppi olisi kuitenkin oikein tervetullut lisä lyömäasearsenaaliin, vaikka itse pelkään jo valmiiksi sen aiheuttamaa kipua. Jättäisi kai se sentään todella kauniit jäljet. Ja kyllä, muistetaan lämmitellä ennen kepittelyä jos joskus keppi saadaan! (kuvassa nippu Paddlewerksin rottinkikeppejä, miksi oi miksi en asu Jenkkilässä?




Kuten jo mainitsin ohimennen, tämän hetken masterplan on sittenkin askarrella strap-on itse köydestä ja katsoa kuinka pitkälle sillä pääsisi. Strap-onin käyttö on tässä taloudessa kuitenkin luultavasti sen verran harvinaista herkkua, että vähän arveluttaa upottaa valjaisiin viittäkymmentä euroa.

Köysivirityskin kuitenkin tarvitsee sen erään osan toimiakseen. Koska käyttökohteena dildolle olisi lähinnä Poika, on sen ulkomuodolle asetettu tiettyjä reunaehtoja. Mitään liian realistista ei kuulemma kelpuuteta, eikä dildon tarvitsisi koonkaan puolesta olla aivan niitä valtavimpia. Strap-on -käyttöä varten ostettavassa dildossa pitää lisäksi luonnollisesti olla jonkun verran "jalustaa", jotta se pysyy köysissä tai kumirenkaan takana kiinni.

Oman hieromasauvametsästykseni jälkeen ei kai pitäisi yllättyä siitä, ettei näitäkään varsinaisesti hyllymetrikaupalla alan liikkeissä ole. Kaalimatoja, irtonyrkkejä ja suonikkaita en-edes-tiedä-kenen-käsivarren paksuisia asioita kyllä löytyy! Vaan ei esimerkiksi tällaista, hämäävän harmittoman näköistä kapistusta jota myisi ison veden takansa Babeland:




Osoitus yleisestä nirsoudestamme ja ennen kaikkea utopistisista odotuksista on myös täydellisen kauko-ohjattavan päristimen metsästyksen vaikeus. Tällä hetkellä olen itse taipunut äänestämään mieluummin kauko-ohjattavaa "munaa" (mitä ne on suomeksi?), koska kaikenmaailman naruilla kiinnitettävät perhoset ei rehellisesti sanottuna aivan erityisen eroottisilta vaikuta (kts. kaalimato-rant ylempänä).

Jos tällaisen löytäisi, se mahdollistaisi vaikka mitä kivaa. Itse olen aina ollut tietyllä tavalla julkisen leikkimisen ystävä, niin kauan kuin muut ihmiset voivat pysyä siitä jokseenkin autuaan tietämättöminä. Koko pelin hauskuus on siinä, että on itse aivan varma kaikkien huomaavan, ei siinä että pakotetaan koko kaupungin väestö osallistumaan omaan seksielämään. Täydellisen vimpaimen löytämisen vaikeuden todistakoon se, etten löytänyt sellaisesta edes kuvaa koska kaikki on ihan vääriä.

Virallisen ostoslistan lisäksi on tietenkin vielä juttuja, joita itse haluaisin joskus kokeilla ja välineitä joita ei oikeastaan tarvita mutta jotka haluaisin silti. Bondage-teippi kuulostaa hauskalta, mutta ehkä sillä leikkimisen voi jättää myöhemmäksi ja keskittyä naruihin näin aluksi. Haaveilen myös kirkkaanpunaisesta suukapulasta, vaikka meillä on ihan toimiva suupallo tälläkin hetkellä - mutta se ei ole oikean värinen!

Viimeisenä tunnustuksena vielä juttu, jonka tiedän jäävän hintaansa nähden kovin vähälle käytölle jos sellainen joskus hankitaan. Eikä oikeastaan tarvitsisi hankkia, koska saman asian ajaa köysikin. Voin sanoa ihan suoraan, että tämän himoitsemiseen vaikuttaa vahvasti oma mieltymykseni niskoihin. Ehkä siis tyydynkin tuijottelemaan jonkun kauniimpiselkäisen lapaluiden asentoa allaolevassa kuvassa sen sijaan, että itse hankkisin koko kapistusta. (ihanuus siis löytyisi sekin Joy Factoryn valikoimista)




Näiden lisäksi haluaisin lentokoneen ja yksisarvisen.

1 kommentti:

A kirjoitti...

hei, käteviä nuo ovijutut!

ja mä ootinkin, että jos ei rottinkikeppi tältä listalta löydy, niin johan on kumma :D hienoa myös, että ohjeeni lämmittelyn tärkeydestä on muistettu :)