Tarkoituksenani oli palata blogihiljaisuudesta tissikuvalla. Seuraavan tositapahtumiin perustuvan hupaisan anekdootin luettuanne ymmärtänette kuitenkin, ettei minun oikeastaan kannattaisi suunnitella mitään.
Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut odottavani jonain iltapäivänä töistä kotiin palaavaa Poikaa kahlittuna itse askarreltuun spreader bariin ja sängynpäätyyn. Haaveissani odottelisin Poikaa takamus viehkosti pystyssä ja herättäisin Pojassa kaikennielevää himoa.
Päätin ryhtyä tuumasta toimeen eräänä maanantai-iltapäivänä. Siivoilin eteistä ja makuuhuonetta sen verran, ettei suunnittelemani näkymä turhaan hukkuisi likaisiin sukkiin ja viime viikon ilmaisjakelulehtiin. Olin juuri riisunut rintaliivit turhien alusvaaterajojen välttämiseksi, kun ystäväni soitti. Tuore äiti oli kaupungilla käärönsä kanssa ja tiedusteli kohteliaasti, olisiko mitenkään mahdollista lainata meidän vessaamme.
Jatkoin siis pintasiivoustani, tällä kertaa vessassa. Ovikellon soidessa tajusin etten ollut ehtinyt pukea niitä rintaliivejä takaisin päälle.
Yllätysvieraiden poistuttua tajusin, että aikaa Pojan aikaisimpaan mahdolliseen kotiinpaluuseen on enää puoli tuntia. Jostain syystä en osannut keksiä yhtään veruketta jolla voisin tiedustella tarkempaa aikataulua, ja hetken suunnittelin koko operaation lykkäämistä. Sitten kuitenkin sisuunnuin, kiskoin loputkin vaatteet pois päältä ja siirryin makuuhuoneeseen.
Joy Factoryn nahkakahleet siis ranteisiin ja nilkkoihin ja sitten nypertämään. Nilkkojen kiinnitys spreader bariin meni vielä helposti mutta ranteiden saaminen tuplahakasen avulla kiinni sängynpäätyyn vaati jo hetken aikaa ja sorminäppäryyttä. Aikaisemmista kahlehdinnoista oppineena tajusin sentään, että ranteiden kiinnitys selän taakse on varma tapa saada niska jumiin viikoksi.
Hetken aikaa sängyllä himmailtuani mieleeni alkoi hiipiä Epäilyksiä. Entä jos Pojalla olikin töissä tosi huono päivä? Entä jos herra haluaisi mieluummin vain kaatua sänkyyn nokosille? Entä jos se tuo jonkun kaverinsa mukanaan?
Tarinasta tuli niin eeppinen että lienee paras jakaa se kahteen osaan. Lisää seuraa samalla Bat-kanavalla!
Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut odottavani jonain iltapäivänä töistä kotiin palaavaa Poikaa kahlittuna itse askarreltuun spreader bariin ja sängynpäätyyn. Haaveissani odottelisin Poikaa takamus viehkosti pystyssä ja herättäisin Pojassa kaikennielevää himoa.
Päätin ryhtyä tuumasta toimeen eräänä maanantai-iltapäivänä. Siivoilin eteistä ja makuuhuonetta sen verran, ettei suunnittelemani näkymä turhaan hukkuisi likaisiin sukkiin ja viime viikon ilmaisjakelulehtiin. Olin juuri riisunut rintaliivit turhien alusvaaterajojen välttämiseksi, kun ystäväni soitti. Tuore äiti oli kaupungilla käärönsä kanssa ja tiedusteli kohteliaasti, olisiko mitenkään mahdollista lainata meidän vessaamme.
Jatkoin siis pintasiivoustani, tällä kertaa vessassa. Ovikellon soidessa tajusin etten ollut ehtinyt pukea niitä rintaliivejä takaisin päälle.
Yllätysvieraiden poistuttua tajusin, että aikaa Pojan aikaisimpaan mahdolliseen kotiinpaluuseen on enää puoli tuntia. Jostain syystä en osannut keksiä yhtään veruketta jolla voisin tiedustella tarkempaa aikataulua, ja hetken suunnittelin koko operaation lykkäämistä. Sitten kuitenkin sisuunnuin, kiskoin loputkin vaatteet pois päältä ja siirryin makuuhuoneeseen.
Joy Factoryn nahkakahleet siis ranteisiin ja nilkkoihin ja sitten nypertämään. Nilkkojen kiinnitys spreader bariin meni vielä helposti mutta ranteiden saaminen tuplahakasen avulla kiinni sängynpäätyyn vaati jo hetken aikaa ja sorminäppäryyttä. Aikaisemmista kahlehdinnoista oppineena tajusin sentään, että ranteiden kiinnitys selän taakse on varma tapa saada niska jumiin viikoksi.
Hetken aikaa sängyllä himmailtuani mieleeni alkoi hiipiä Epäilyksiä. Entä jos Pojalla olikin töissä tosi huono päivä? Entä jos herra haluaisi mieluummin vain kaatua sänkyyn nokosille? Entä jos se tuo jonkun kaverinsa mukanaan?
Tarinasta tuli niin eeppinen että lienee paras jakaa se kahteen osaan. Lisää seuraa samalla Bat-kanavalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti