Ennen kuin pääsen varsinaiseen aiheeseen, minun on pakko kommentoida kuvaa lyhyesti: tässä hyvä syy pestä hiukset myös sunnuntaiaamuisin, vaikka se ei yhtään huvittaisi. Silloin ei näyttäisi siltä kuin olisi työntänyt päänsä juuri ennen kuvaushetkeä margariinipurkin kautta ruohonleikkuriin. Tämän vinkin teille tarjosi nti Luonnonlaine '84. Sidonta itsessään näyttää mielestäni aivan käsittämättömän hyvältä, ja puolivahingossa päälle jäänyt himapaitakin sopii kuvaan huomattavasti paremmin kuin edellämainittu kampauskatastrofi.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut ruotia omaa kampaustani sen tarkemmin, vaan puhua jostain aivan muusta. Juuri kun pääsin nillittämästä, kuinka en koe netin BDSM-yhteisöä lainkaan omakseni, voin kertoa liittyneeni Salaseuraan. Sen ihmeemmin en paikkaa tässä mainosta, otsikossa esiintyvä SSSS on koodinimi jolla pääosin netissä toimiva yhteisö omassa taloudessamme tunnetaan.
Kaikilta osin en tunne oloani kotoisaksi tämänkään joukon keskellä, mutta SSSS suhtautuu alistumiseen mielestäni virkistävän erilaisella tavalla. Alistuminen on alistujan itsensä valinta, josta ei välttämättä tarvitse edes kertoa toiselle osapuolelle. Jälkimmäistä osaa perustellaan sillä, että "tavallisessa" parisuhteessa tai avioliitossa elävälle ja tasa-arvoon tottuneelle puolisolle alistumishaaveet voivat olla paitsi yllättävä paljastus, myös tuntua vaatimukselta siitä että toisen on nyt siis muututtava Alistajaksi. Painostamisen sijasta voi lähteä liikkeelle oman käytöksensä tai ajattelutapansa muuttumisesta, ja mikä tärkeintä, odottamatta että tämän tuloksena toisen käytös muuttuu millään tavalla. Näinkin mitä ilmeisimmin on joissakin tapauksissa käynyt, mutta perusajatuksena on että alistuminen on itse oma palkintonsa eikä itselle luontaisemmalla tavalla käyttäytymistä tulisi nähdä välineenä jonkin muun asian saavuttamiseksi.
Osittain tämä ajattelutapa on hyvin, hyvin lähellä Laura Doylen Surrendered Wife -soopaa, ja mehän kaikki tiedämme mitä mieltä olen siitä. Samaten omaehtoista ja -toimista alistumista voi pitää myös korkeimman asteen manipulaationa, tai vain epäreiluna.
Juuri tässä elämäntilanteessa saan kuitenkin asennoitumistavan potentiaalisesta vaarallisuudesta huolimatta siitä yllättävän paljon irti. Poika ei koskaan ole ollut erityisen taipuvainen yksityiskohtiin keskittyvään alistamiseen, vaan on paremminkin suurien linjojen mies. Suurimman osan ajasta olen loputtoman kiitollinen tästä, mutta hetkittäin kaipaan pieniä yksityiskohtia. Juuri niitä, jotka etukäteen tuntuvat vähän hölmöiltä, mutta jotka tuovat mukanaan jotain odottamatonta. Jokainen dr Philiä katsonut tietää varmasti, että "Sometimes love the action comes before love the feeling." Aivan yhtä lailla omalla kohdallani toisinaan alistuvat teot edeltävät reilustikin alistuvaa mielentilaa.
SSSS:n ajoittain höyrypäisiä "perussääntöjä" selailemalla olen löytänyt muutaman, jotka tuovat päiviini mielenkiintoisen lisän. Pelkoni siitä, että lintsaan jos kyseessä ei ole jonkun muun asettama ja valvoma sääntö, on osittain käynyt toteen, mutta olen pysynyt yllättävän hyvin ruodussa. Samalla olen joutunut miettimään sitäkin, miksi jotkut säännöt tuntuvat niin typeriltä (minä en ainakaan IKINÄ) ja toiset taas samantien omilta.
Tunnustettakoon kuitenkin, että on vähän ikävää etten enää voi vain salaa valitella sitä ettei Poika nauti yksityiskohdissa jumittamisesta, vaan joudun tekemään asialle jotain ollakseni onnellisempi. Yäk.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut ruotia omaa kampaustani sen tarkemmin, vaan puhua jostain aivan muusta. Juuri kun pääsin nillittämästä, kuinka en koe netin BDSM-yhteisöä lainkaan omakseni, voin kertoa liittyneeni Salaseuraan. Sen ihmeemmin en paikkaa tässä mainosta, otsikossa esiintyvä SSSS on koodinimi jolla pääosin netissä toimiva yhteisö omassa taloudessamme tunnetaan.
Kaikilta osin en tunne oloani kotoisaksi tämänkään joukon keskellä, mutta SSSS suhtautuu alistumiseen mielestäni virkistävän erilaisella tavalla. Alistuminen on alistujan itsensä valinta, josta ei välttämättä tarvitse edes kertoa toiselle osapuolelle. Jälkimmäistä osaa perustellaan sillä, että "tavallisessa" parisuhteessa tai avioliitossa elävälle ja tasa-arvoon tottuneelle puolisolle alistumishaaveet voivat olla paitsi yllättävä paljastus, myös tuntua vaatimukselta siitä että toisen on nyt siis muututtava Alistajaksi. Painostamisen sijasta voi lähteä liikkeelle oman käytöksensä tai ajattelutapansa muuttumisesta, ja mikä tärkeintä, odottamatta että tämän tuloksena toisen käytös muuttuu millään tavalla. Näinkin mitä ilmeisimmin on joissakin tapauksissa käynyt, mutta perusajatuksena on että alistuminen on itse oma palkintonsa eikä itselle luontaisemmalla tavalla käyttäytymistä tulisi nähdä välineenä jonkin muun asian saavuttamiseksi.
Osittain tämä ajattelutapa on hyvin, hyvin lähellä Laura Doylen Surrendered Wife -soopaa, ja mehän kaikki tiedämme mitä mieltä olen siitä. Samaten omaehtoista ja -toimista alistumista voi pitää myös korkeimman asteen manipulaationa, tai vain epäreiluna.
Juuri tässä elämäntilanteessa saan kuitenkin asennoitumistavan potentiaalisesta vaarallisuudesta huolimatta siitä yllättävän paljon irti. Poika ei koskaan ole ollut erityisen taipuvainen yksityiskohtiin keskittyvään alistamiseen, vaan on paremminkin suurien linjojen mies. Suurimman osan ajasta olen loputtoman kiitollinen tästä, mutta hetkittäin kaipaan pieniä yksityiskohtia. Juuri niitä, jotka etukäteen tuntuvat vähän hölmöiltä, mutta jotka tuovat mukanaan jotain odottamatonta. Jokainen dr Philiä katsonut tietää varmasti, että "Sometimes love the action comes before love the feeling." Aivan yhtä lailla omalla kohdallani toisinaan alistuvat teot edeltävät reilustikin alistuvaa mielentilaa.
SSSS:n ajoittain höyrypäisiä "perussääntöjä" selailemalla olen löytänyt muutaman, jotka tuovat päiviini mielenkiintoisen lisän. Pelkoni siitä, että lintsaan jos kyseessä ei ole jonkun muun asettama ja valvoma sääntö, on osittain käynyt toteen, mutta olen pysynyt yllättävän hyvin ruodussa. Samalla olen joutunut miettimään sitäkin, miksi jotkut säännöt tuntuvat niin typeriltä (minä en ainakaan IKINÄ) ja toiset taas samantien omilta.
Tunnustettakoon kuitenkin, että on vähän ikävää etten enää voi vain salaa valitella sitä ettei Poika nauti yksityiskohdissa jumittamisesta, vaan joudun tekemään asialle jotain ollakseni onnellisempi. Yäk.
3 kommenttia:
Täytyy myöntää että SSSS:n ilmestyminen oli minulle tietyllä tavalla helpotus.
En tiedä (enkä jaksa tarkistaa) onko tässä blogissa meidän d/s suhteen alkuaikoja sen tarkemmin puitu, mutta lainatakseni yhtä aikamme suurinta poliittista master mindia se "tuli minulle pyytämättä ja yllättäen". Ei sillä etteikö omassa pienessä pervossa alitajunnassani jonkin tyyppistä dominanttia osapuolta olisi jo ollut, mutta tämä dynamiikka kuitenkin iski yllättävyydellään ja nopealla eskaloitumisellaan kohtalaisen kovasti päin näköä. Draamakuningattarellanihan oli jo melkoinen varaslähtö d/s -suhteisiin minuun verrattuna.
Itse en ole kerennyt - eikä minua oikeastaan edes kauheasti kiinnosta - etsiä hirvittäviä määriä asiaa d/s suhteista, S&M:stä - tai oikeastaan mistään seksiin tai seksuaalisuuteen viittaavasta - intterverkon ihmeelisestä maailmasta (bondage inspiraatioita lukuun ottamatta), enkä siis ehkä tiedä täysin mitä dominoivan osapuolen "pitäisi" tehdä. Näin ollen olen hyvin pitkälti mennyt oman perstuntuman perusteella, enkä esimerkiksi ole kokenut tarvetta puuttua hirveästi yksityiskohtiin (vaikka niin hyvin usein muissa arkisissa askareissa puutunkin). En siis esimerkiksi koe tarvetta asettaa rajoituksia tai sääntöjä vaikkapa nyt pukeutumisen suhteen.
Tämä introspektioaasinsilta johtaa tähän SSSS:n saapumisen hienouteen mistä aikaisemmin mainitsin. Oli tavallaan helpottavaa kuulla, että yksi heidän teeseistään on "Alistuminen on alistujan itsensä valinta, josta ei välttämättä tarvitse edes kertoa toiselle osapuolelle". Ei sillä ettenkö itse haluaisi alistaa, mutta en kuitenkaan osaa (ja haluaisin tässä vaiheessa väittää että harva dom osaa) ottaa huomioon kaikkia niitä asioita mitä alistuva osapuoli haluaisi (joo joo, olen dominoiva osapuoli, ei sitä alistuvaa tarvitse ajatella - paitsi että tarvii). Onkin siis mielestäni hienoa että alistuva voi.. noh.. tietyllä tavalla alistaa itseään vaikka nyt pukeutumalla minihameeseen ilman pikkuhousuja, jos hän sitä haluaa muttei domiltaan käskyä saa.
Ok, rant over. Ehkä joku sai tästä jotain selvää :)
Tuo ajatus tuntuu helpottavalta täälläkin, kun hiljaittain kävi selväksi ettei Kreivitär välttämättä itse halua kaikkia niitä juttuja joita joutuu tekemään.
Eihän rengin loppujen lopuksi tarvitsekaan odottaa Kreivittären käskyä, voi ihan omatoimisesti ripustaa itsensä palleista eteisen naulakon koukkuun ja odottaa Kreivitärtä töistä :)
En ole tainnut suhteemme alkuaikoja sen ihmeemmin koskaan blogissa ruotia, ne kun vietettiin muutenkin melkoisen myllerryksen keskellä enkä ole löytänyt ko. asioista kertomiseen mitään järkevää näkökulmaa.
Mutta romautin kyllä tosiaan omat D/s-haaveeni Pojan niskaan kuin myllynkiven heti alusta lähtien. Näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että se oli ehkä toiseksi huonoin tapa hoitaa asia.
Kipukoukku, vaikeinta tässä omaehtoisessa alistumisessa on minulle juuri se ettei asiaan varsinaisesti kuulu toisen osapuolen osallistuminen millään tavalla. Tekisi kauheasti mieli kehuskella sillä, mitä kaikkea on tehnytkään, mutta samalla menisi pilaamaan koko jutun.
Lähetä kommentti