tiistai 11. marraskuuta 2008

Whips-n-chains

Yläkäsitteen BDSM alle mahtuu kaikenlaista. Oman hämärän käsitykseni mukaan melko monelle pariskunnalle BDSM on lähinnä makuuhuoneessa tapahtuvaa toimintaa, eikä sinänsä vaikuta arkipäivään kovinkaan voimakkaasti. Käsiraudat ja piiskat jäävät makuuhuoneen oven taakse periaatteella poissa silmistä, poissa mielestä.

Olen miettinyt usein sitä, miksi BDSM yhdistetään niin voimakkaasti seksiin. Ehkä omat dominoivat tai alistuvat taipumukset on helpompi myöntää seksuaalisessa mielessä, vaikka niitä muussa elämässä toteuttaisikin. Makuuhuoneessa alistuminen on Suurelle Feministillekin sallittua, onhan sitomisesta nauttiva nainen vain rohkea toteuttaessaan omaa seksuaalisuuttaan.

Täysin tasa-arvoista parisuhdetta tai muutakaan ihmissuhdetta tuskin löytyy, mutta yleensä valta-asemista ei puhuta eikä niitä välttämättä edes huomaa ajatella. Osittain koko D/s-dynamiikka ainakin omalla kohdallani onkin vain sitä, että parisuhteessa tapahtuvaa vallanvaihtoa tarkastelee vähän eri näkökulmasta. Suurin osa pohdiskelusta on toki juuri blogin alaotsikon lupaamaa introspektiivistä hysteriaa - asioista voi tehdä kovin vaikeita ihan vain ajattelemalla niitä liikaa. On helppo tipahtaa suohon, jossa jokaista elettä alkaa miettiä aivan liikaa ja pienimpiinkin asioihin kiinnittää aivan järjettömiä merkityksiä.

Ei kommentteja: