Olen viettänyt viime aikoina lähes nunnamaisen siveää elämää, ainoa kontaktini kinkyilyyn on ollut Pojan puheluiden lisäksi internetin ihmeellinen maailma. Sattuneesta syystä silloin tutustuu eritoten rapakontakaisiin BDSM-harrastajiin.
Normaalioloissa roikun harvoin pervochateissa, mutta viime aikoina se on ollut iltojeni ilo. Samalla olen huomannut, kuinka monet pariskunnat tuntuvat pitävän suhteensa avoimena mahdollisille lisäjäsenille. Ehkä olen huomannut nämä keskustelut jostain alitajuisesta syystä, tai sitten niitä todella on ollut harvinaisen paljon. Perinteisin kuvio mitä ilmeisimmin on lisätä ns. beta-sub sen ensisijaisen alistujan rinnalle.
Aikaisemmin asiaa ajatellessani ei useamman kumppanin kanssa leikkiminen tuntunut mahdottomalta idealta. Varsinaiseen monikkosuhteeseen tuskin kykenisin, mutta fyysinen kanssakäyminen on asia erikseen. Poika ei kuitenkaan jaa lelujaan, joten ajatus on unohtunut sittemmin lähes kokonaan.
Nyt aloin pohdiskelemaan muiden palvelemista, tai mahdollista "kakkossubia". Eikä ajatus tunnu enää yhtään niin helpolta kuin aikaisemmin. Ehkä yhdistän fyysisenkin puolen vahvemmin juuri meidän väliseemme suhteeseen, enkä siksi osaa suhtautua siihen yhtä ylimalkaisesti kuin aikaisemmin. Hassua kuinka "vaniljaiset" perussäännöt minun ja Pojan suhteessa loppujen lopuksi on - yksiavioisuus ei taida olla erityisen vallankumouksellinen tahi perverssi idea.
Kas näin käy, kun viettää liian siveää elämää, on aikaa pohdiskella äärimmäisen hypoteettisia tilanteita ja kuvioita. Toivottavasti asiantila korjaantuu viikonloppuna.
Normaalioloissa roikun harvoin pervochateissa, mutta viime aikoina se on ollut iltojeni ilo. Samalla olen huomannut, kuinka monet pariskunnat tuntuvat pitävän suhteensa avoimena mahdollisille lisäjäsenille. Ehkä olen huomannut nämä keskustelut jostain alitajuisesta syystä, tai sitten niitä todella on ollut harvinaisen paljon. Perinteisin kuvio mitä ilmeisimmin on lisätä ns. beta-sub sen ensisijaisen alistujan rinnalle.
Aikaisemmin asiaa ajatellessani ei useamman kumppanin kanssa leikkiminen tuntunut mahdottomalta idealta. Varsinaiseen monikkosuhteeseen tuskin kykenisin, mutta fyysinen kanssakäyminen on asia erikseen. Poika ei kuitenkaan jaa lelujaan, joten ajatus on unohtunut sittemmin lähes kokonaan.
Nyt aloin pohdiskelemaan muiden palvelemista, tai mahdollista "kakkossubia". Eikä ajatus tunnu enää yhtään niin helpolta kuin aikaisemmin. Ehkä yhdistän fyysisenkin puolen vahvemmin juuri meidän väliseemme suhteeseen, enkä siksi osaa suhtautua siihen yhtä ylimalkaisesti kuin aikaisemmin. Hassua kuinka "vaniljaiset" perussäännöt minun ja Pojan suhteessa loppujen lopuksi on - yksiavioisuus ei taida olla erityisen vallankumouksellinen tahi perverssi idea.
Kas näin käy, kun viettää liian siveää elämää, on aikaa pohdiskella äärimmäisen hypoteettisia tilanteita ja kuvioita. Toivottavasti asiantila korjaantuu viikonloppuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti