Koska tämänkertaisen blogitekstini syntytarina on niin järjettömän mutkainen, ajattelin jakaa sen myös teidän kanssanne. Olen ollut viime päivinä harvinaisen laiska blogaaja, mikä näkyy myös päivitystahdissa.
En yksinkertaisesti ole keksinyt oikein mitään kirjoitettavaa. Suurempia kriisinaiheita ei ole, Poika on kaukana poissa joten mitään konkreettista pervoilua ei ole ollut kuvioissa enkä ole törmännyt internetin ihmeellisessä maailmassakaan mihinkään mielenkiintoiseen.
Kunnes tänään selaillessani Joshua Hoffinen valokuvia näin kuvan, jossa tyttö kyyhöttää portaikossa ja huutaa samalla, kun valtava susi syöksyy häntä kohti. Susi. Tyttö. Punahilkka. Seksi. (Täysin loogista, eikö?)
Otsikko on lainaus Charles Perraultin alkuperäisestä Punahilkka-tarinasta, joka löytyy englanninkielisenä esimerkiksi täältä. Ei aivan se Disney-versio, johon nykyihmiset ovat tottuneet. Alkuperäisestä tarinasta puuttuvat pelastavat metsästäjät ja muutkin Messias-hahmot.
Punahilkka on tietenkin aika klassinen esimerkki puberteettiä ja naisen seksuaalisuutta käsittelevistä saduista, moralisoivine opetuksineen kaikkineen. Alkuperäistä tarinaa huomattavasti suuremman vaikutuksen minuun teki kuitenkin The Company of Wolves -novelliin perustuva elokuva, jossa tämä teema tuodaan selvemmin esille. Elokuvan näkemisestä on sen verran aikaa, etten enää muista siitä juuri muuta kuin ikkunan läpi syöksyvän susilauman.
Näin elokuvan juuri niihin aikoihin, kun seksuaalisuus tuntui minustakin lähinnä pelottavalta Isolta Pahalta Sudelta. Pelottavalta, mutta silti jollain tavalla kiehtovalta. Vietinkin vuosia yrittäen muuttaa seksisutta sopivan sisäsiistiksi lemmikkikoiraksi, epäonnistuen surkeasti.
Vasta nyttemmin, vähemmän perinteisen seksin löydettyäni, olen tajunnut että seksi on hauskaa juuri koska se on pelottavaa ja hallitsematonta. Ihminen on harvoin niin avuton ja kontrolloimaton kuin lauetessaan (ja sitten voidaankin miettiä miksi kontrollifriikit nuoret naiset kuten allekirjoittanut eivät onnistu laukeamaan ollenkaan Cosmon neuvoista huolimatta).
Osittain olen sitä mieltä, että vuosikausien hämmennys seksin suhteen on sittenkin osaltaan hyvä asia. Mitä pidempään haparoi, sitä mahtavammalta tuntuu tajuta vihdoin päästää irti.
ETA: And now for something completely different! Löysin Punahilkkaa kaivellessani myös Monty Pythonin version sadusta. Tämä ei liity blogitekstiini millään tavalla, mutta suosittelen silti!
En yksinkertaisesti ole keksinyt oikein mitään kirjoitettavaa. Suurempia kriisinaiheita ei ole, Poika on kaukana poissa joten mitään konkreettista pervoilua ei ole ollut kuvioissa enkä ole törmännyt internetin ihmeellisessä maailmassakaan mihinkään mielenkiintoiseen.
Kunnes tänään selaillessani Joshua Hoffinen valokuvia näin kuvan, jossa tyttö kyyhöttää portaikossa ja huutaa samalla, kun valtava susi syöksyy häntä kohti. Susi. Tyttö. Punahilkka. Seksi. (Täysin loogista, eikö?)
Otsikko on lainaus Charles Perraultin alkuperäisestä Punahilkka-tarinasta, joka löytyy englanninkielisenä esimerkiksi täältä. Ei aivan se Disney-versio, johon nykyihmiset ovat tottuneet. Alkuperäisestä tarinasta puuttuvat pelastavat metsästäjät ja muutkin Messias-hahmot.
Punahilkka on tietenkin aika klassinen esimerkki puberteettiä ja naisen seksuaalisuutta käsittelevistä saduista, moralisoivine opetuksineen kaikkineen. Alkuperäistä tarinaa huomattavasti suuremman vaikutuksen minuun teki kuitenkin The Company of Wolves -novelliin perustuva elokuva, jossa tämä teema tuodaan selvemmin esille. Elokuvan näkemisestä on sen verran aikaa, etten enää muista siitä juuri muuta kuin ikkunan läpi syöksyvän susilauman.
Näin elokuvan juuri niihin aikoihin, kun seksuaalisuus tuntui minustakin lähinnä pelottavalta Isolta Pahalta Sudelta. Pelottavalta, mutta silti jollain tavalla kiehtovalta. Vietinkin vuosia yrittäen muuttaa seksisutta sopivan sisäsiistiksi lemmikkikoiraksi, epäonnistuen surkeasti.
Vasta nyttemmin, vähemmän perinteisen seksin löydettyäni, olen tajunnut että seksi on hauskaa juuri koska se on pelottavaa ja hallitsematonta. Ihminen on harvoin niin avuton ja kontrolloimaton kuin lauetessaan (ja sitten voidaankin miettiä miksi kontrollifriikit nuoret naiset kuten allekirjoittanut eivät onnistu laukeamaan ollenkaan Cosmon neuvoista huolimatta).
Osittain olen sitä mieltä, että vuosikausien hämmennys seksin suhteen on sittenkin osaltaan hyvä asia. Mitä pidempään haparoi, sitä mahtavammalta tuntuu tajuta vihdoin päästää irti.
ETA: And now for something completely different! Löysin Punahilkkaa kaivellessani myös Monty Pythonin version sadusta. Tämä ei liity blogitekstiini millään tavalla, mutta suosittelen silti!
2 kommenttia:
Punahilkka, joo...
"vuosikausien hämmennys seksin suhteen on sittenkin osaltaan hyvä asia. Mitä pidempään haparoi, sitä mahtavammalta tuntuu tajuta vihdoin päästää irti"
- tuo on kuin Kreivittären suusta. Puhuttiin siitä juuri eilen. Hassua...
Taitaa olla näin umpiluterilaisessa ja osaltaan konservatiivisessa maassa aika tyypillistä oirehdintaa :)
En osaa edes arvata, johtuvatko hankaluudet seksuaalisuuden käsittelyssä jotenkin kinky-taipumuksista, vai johtaako esimerkiksi tietynlainen kasvatus sitten myöhemmin vähemmän perinteisen seksin pariin. Tai sitten näillä asioilla ei ihan oikeasti ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Lähetä kommentti