Mitä ilmeisimmin en oppinut viime vuodesta mitään, sillä olen taas paastopuuhissa kylmimpään vuodenaikaan. Kaiken huipuksi omien suositusteni vastaisesti sellaiseen aikaan, etten juurikaan ehdi kotona lepäilemään. Siksipä juuri olenkin antanut itselleni jo etukäteen luvan lopettaa paasto heti, jos se todella häiritsee elämäni velvoitteiden järkevää hoitamista.
Edellinen paasto oli elämäni ensimmäinen, ja sen takana oli vahva näyttämisenhalu. Halusin todistaa sekä itselleni että muille, että kykenen johonkin niinkin järjettömään kuin vapaaehtoiseen nälkiintymiseen jos vain niin päätän. Tänä vuonna ei vastaavaa takapirua enää ole, olenhan jo kertaalleen todistanut pystyväni paastoamaan. Töissä punajuurimehulounasta litkiessäni sain vastailla kysymyksiin siitä, miksi oikein paastoan. Enkä keksinyt parempaa vastausta kuin "koska se on mahdollista".
Paaston aikana ajatukset ainakin viimeksi pyörivät ruoassa, mutta samalla myös tajusin kuinka suuren osan päivästäni vietän joko syöden tai seuraavaa ateriaa valmistellen. Ruoalla on ainakin minun elämässäni suuri rooli, ja se tuntuu valtaavan alaa tasan niin paljon kuin on mahdollista.
On vähän väärin, että juuri kaikki epäterveellinen maistuu niin hyvältä. Siinäkin paasto tai kieltäymys ylipäänsä auttaa: kun sokeria tai rasvaa välttää hetkenkin, se maistuu paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Makuaisti kuitenkin turtuu ennalleen valitettavan nopeasti. Tällä kertaa voisinkin ehkä ottaa haasteeksi sen, etten heti paaston jälkeen juo leivoskahveja tai syö valtaisaa ateriaa "onnistuneen paaston kunniaksi". Kahvitta kärvistelyä voisin ainakin jatkaa, elämä ilman rytmihäiriöitä ja nukkumaanmenohetken pelkotiloja on yllättävän mukavaa.
Edellinen paasto oli elämäni ensimmäinen, ja sen takana oli vahva näyttämisenhalu. Halusin todistaa sekä itselleni että muille, että kykenen johonkin niinkin järjettömään kuin vapaaehtoiseen nälkiintymiseen jos vain niin päätän. Tänä vuonna ei vastaavaa takapirua enää ole, olenhan jo kertaalleen todistanut pystyväni paastoamaan. Töissä punajuurimehulounasta litkiessäni sain vastailla kysymyksiin siitä, miksi oikein paastoan. Enkä keksinyt parempaa vastausta kuin "koska se on mahdollista".
Paaston aikana ajatukset ainakin viimeksi pyörivät ruoassa, mutta samalla myös tajusin kuinka suuren osan päivästäni vietän joko syöden tai seuraavaa ateriaa valmistellen. Ruoalla on ainakin minun elämässäni suuri rooli, ja se tuntuu valtaavan alaa tasan niin paljon kuin on mahdollista.
On vähän väärin, että juuri kaikki epäterveellinen maistuu niin hyvältä. Siinäkin paasto tai kieltäymys ylipäänsä auttaa: kun sokeria tai rasvaa välttää hetkenkin, se maistuu paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Makuaisti kuitenkin turtuu ennalleen valitettavan nopeasti. Tällä kertaa voisinkin ehkä ottaa haasteeksi sen, etten heti paaston jälkeen juo leivoskahveja tai syö valtaisaa ateriaa "onnistuneen paaston kunniaksi". Kahvitta kärvistelyä voisin ainakin jatkaa, elämä ilman rytmihäiriöitä ja nukkumaanmenohetken pelkotiloja on yllättävän mukavaa.
2 kommenttia:
Renki on pärjännyt ilman kahvia jo parikymentä vuotta, ja on vieläkin elossa!
Itsekin olen todistettavasti selvinnyt kahvitta parikymmentä vuotta, kahvi astui elämääni vasta opiskelujen myötä aivan kuin olutkin.
Kahvittomaan olotilaan palaaminen on kovin vaikeaa, siihen syntyy lähes yhtä voimakas sosiaalinen riippuvuus kuin tupakkaan.
Lähetä kommentti