Rehellisesti sanottuna en ole kaikesta BDSM:n yhteiskunnalliseen asemaan liittyvästä vaahtoamisestani huolimatta aivan varma olenko pahoillani siitä, ettei BDSM ole harrastus jota on tapana harrastaa vapaasti omilla kasvoillaan. Olen sitä mieltä, että jokaisella tulee olla oikeus tehdä elämässään mitä tahansa siihen vapaaehtoisesti suostuvan kumppanin kanssa, mutta samaan aikaan pidän BDSM:ää vahvasti henkilökohtaisena asiana joka ei myöskään kuulu kenellekään suhteen ulkopuoliselle.
Läheisteni varjelemisesta jo puhuinkin, mutta olen tullut koko ajan tarkemmaksi myös omasta yksityisyydestäni. Aikaisemman sinisilmäisyyteni ansiosta bittiavaruudessa on muutamia kuvia, joiden kohtalosta en oikeastaan voi olla varma. Luottamukseni ihmiskuntaa ja sen jäsenten selkärankaisuutta kohtaan on nykyisin sen verran matalissa lukemissa, etten enää jaa kenenkään kanssa mitään, mitä en voisi antaa painattaa vaikka Hesarin etusivuksi varmana siitä, ettei oma äitini minua siitä tunnistaisi.
2b) Kun tuntee olevansa vainoharhainen, on luultavasti lähes riittävän varovainen.
Sukelsin niin BDSM-maailmaan kuin useampiinkin ihmissuhteisiin (ja niistä ulos) täyttä vauhtia ja pää edellä sen enempää miettimättä, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Näin jälkikäteen saan olla kiitollinen siitä, etten ole sijoitettuna jätesäkkeihin ja upotettuna jonkin suurehkon vesistön pohjaan. Varovaisuus näissä asioissa on mielettömän tylsää ja tuntuu turhalta siinä vaiheessa, kun veressä on adrenaliinia pienen urheilujoukkueen tarpeisiin, mutta toivon muistavani sen silti jos enää koskaan löydän itseni harkitsemasta samanlaisia sukelluksia.
Molemmat kakkoskohdan osat ovat siinä mielessä vaarallisia, että mitä useammasta hölmöilystään selviää ilman suurempia seuraamuksia, sitä vähemmän tuntee tarvetta varoa. Tarpeellisuuden tajuaa vasta sitten kuin on liian myöhäistä ja vahinko jo sattunut, omalla kohdallani toivon että tämä on yksi asia jota ei tarvitsisi aivan kantapään kautta harjoitella.
Läheisteni varjelemisesta jo puhuinkin, mutta olen tullut koko ajan tarkemmaksi myös omasta yksityisyydestäni. Aikaisemman sinisilmäisyyteni ansiosta bittiavaruudessa on muutamia kuvia, joiden kohtalosta en oikeastaan voi olla varma. Luottamukseni ihmiskuntaa ja sen jäsenten selkärankaisuutta kohtaan on nykyisin sen verran matalissa lukemissa, etten enää jaa kenenkään kanssa mitään, mitä en voisi antaa painattaa vaikka Hesarin etusivuksi varmana siitä, ettei oma äitini minua siitä tunnistaisi.
2b) Kun tuntee olevansa vainoharhainen, on luultavasti lähes riittävän varovainen.
Sukelsin niin BDSM-maailmaan kuin useampiinkin ihmissuhteisiin (ja niistä ulos) täyttä vauhtia ja pää edellä sen enempää miettimättä, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Näin jälkikäteen saan olla kiitollinen siitä, etten ole sijoitettuna jätesäkkeihin ja upotettuna jonkin suurehkon vesistön pohjaan. Varovaisuus näissä asioissa on mielettömän tylsää ja tuntuu turhalta siinä vaiheessa, kun veressä on adrenaliinia pienen urheilujoukkueen tarpeisiin, mutta toivon muistavani sen silti jos enää koskaan löydän itseni harkitsemasta samanlaisia sukelluksia.
Molemmat kakkoskohdan osat ovat siinä mielessä vaarallisia, että mitä useammasta hölmöilystään selviää ilman suurempia seuraamuksia, sitä vähemmän tuntee tarvetta varoa. Tarpeellisuuden tajuaa vasta sitten kuin on liian myöhäistä ja vahinko jo sattunut, omalla kohdallani toivon että tämä on yksi asia jota ei tarvitsisi aivan kantapään kautta harjoitella.
2 kommenttia:
Ai, no joo. Siis en oikein ymmärtänyt tuosta listastasi, mistä olikaan kysymys. Meillä kun seikkailut on ankarasti kiellettyjä, ja hairahduksista seuraa julma rangaistus :))
Eipä meilläkään seikkailuja suvaita, hölmöilyt ovat siis ainakin näissä merkeissä toistaiseksi lähinnä menneiden talvien lumia. Hairahduksista seuraisi varmaan jotain vähemmän hauskaa kuin julma rangaistus ..
Lähetä kommentti