maanantai 13. heinäkuuta 2009

Yksityisalue - pääsy kielletty

Annien pyytäessä selvennystä blogini henkilögalleriaan, yllätyin itsekin siitä kuinka epämiellyttävältä selvityksen kirjoittaminen minusta tuntui. Eihän ikä, sukupuoli tai lyhyt suhdehistoriikki aivan mahdoton pyyntö ole.

Samalla tajusin, etten itse asiassa koskaan ole erityisen tarkkaan paljastanut edes omaa ikääni, muista yksityiskohdista puhumattakaan. Vaikka blogini perusteella olisi kai loppujen lopuksi helppoa päätellä elämästäni yhtä ja toista, pyrin parhaani mukaan pysymään verrattain anonyymina. Valokuvistakin on syvänsinisten valtimoiden lisäksi siivoiltu pois tunnistamista helpottavia merkkejä, vaikka se ehkä hätävarjelun liiottelua onkin.

En pidä tätä osaa elämästäni mitenkään erityisen hävettävänä tai piiloteltavana asiana, mutta ymmärrän että asenteeni saattaa vielä joskus muuttua. Tai elämäntilanteeni muuten muuttua siinä määrin, että erityisen mehevät tarinat menneisyydestäni aiheuttavat ongelmia joko minulle tai sydämeni valitulle. Jos fistauskuvat vihreiden kansanedustajaehdokkaasta tuntuvat vetävän koko puolueen hetkeksi lokaan, en tunne oloani erityisen vainoharhaiseksi miettiessäni tällaisia asioita. Olen lisäksi viettänyt tarpeeksi aikaa verkossa tietääkseni, ettei sinne kerran ladattuja asioita saa koskaan täysin poistettua.

Oma yksityisyyteni on minulle tärkeä juttu, mutta vielä tärkeämpänä pidän läheisteni suojelemista. Omia tissejäni voin ehkä esitellä blogissani, mutta Vaimon rintavarustuksen julkaiseminen tuntui jostain syystä paljon vaikeammalta. Samalla tavalla voin revitellä omia ajatuksiani ja luonteeni puutteita mielin määrin, mutta pyrin jättämään Pojan analysoimisen blogin ulkopuolelle. Tuntuisi epäreilulta kertoa liikaa ihmisestä, joka ei tässä yhteydessä pysty puolustautumaan.

On toisinaan vaikeaa tasapainoilla kahden periaatteen välillä. Yhtäältä olen sitä mieltä, että ainoa tapa pitää tällaista blogia on lähes brutaali rehellisyys (sellaisia kinkyblogeja ainakin itse olen kaivannut), toisaalta on pakko vetää tiettyjä rajoja ihan oman mielenterveytensä vuoksi. Vaikka koodinimet ja tiettyjen asioiden kertomisen välttely tuntuu toisinaan hölmöltä, saatte nauttia niistä myös tulevaisuudessa. Enkä aivan äkkiä julkaise kasvokuvaa, jossa poseeraan lempikahleideni kanssa.

Riittänee, että saatte tutustua kalmankalpeaan kroppaani kaulasta alaspäin ja yötäkin synkempään päähäni lähinnä sisäpuolelta.

3 kommenttia:

Annie kirjoitti...

En pyytänyt mitään tarkkaa selvitystä tai anonymiteetin rikkomista, mutta satunnaisena lukijana alkoi ihmetyttää, keitä ovat "poika", "vaimo" ja kirjoittaja itse, minkälaisissa suhteissa toisiinsa. Etenkin vaimon kohdalla ihmettelin, että onko hän nyt kirjoittajan oikea vaimo. Tällaista epäselvyyttä siis tarkoitin.

Kipukoukku kirjoitti...

Tuosta pakollisesta nimettömyydestä ja pelosta paljastaa kasvonsa myös meidän viimeinen postaus :)

Dramaqueenitis kirjoitti...

Annie, tajusin toki ettet halunnut Vaimon henkilötunnusta, mutta pohdiskelu sai kuitenkin alkunsa tuosta kommentistasi ja siksi sen mainitsin.

Itse olen luottanut siihen, että jo kirjoitustyylistä käy ilmi ettemme oikeasti Vaimon kanssa ole naimisissa, vaan heilastelen Pojan kanssa. Henkilögalleria kun ei kuitenkaan ole valtavan suuri.

Kokeilijat, kävinkin jo lukaisemassa tekstinne mutta taidan tulla mieluummin omaan blogiinne sitä kommentoimaan :)