Poika tunnustikin jo juhlapostauksen kuvan olevan äärimmäisen lavastettu tapaus normaaliin kuvamateriaaliimme verrattuna. Kyseinen kuva on juuri siitä kuvaussessiosta, jonka aikana pystyin keskittymään vain trampoliinin kitinään.
Sorrun usein kuvittelemaan, etteivät sessiot meidän välillämme vaadi mitään ihmeellistä "lämmittelyä" tai valmistautumista. Asiathan vain tapahtuvat täysin luonnollisesti, ja toisinaan Poika kaivaa niiden tapahduttua kameran esiin.
Tuo kuvaussessio kuitenkin avasi silmäni (Pojan kommentista päätellen vaikutti häneenkin), ja tajusin kuinka tärkeää oikeaan mielentilaan pääseminen on. Yleensä Poika ottaa ohjakset aika tiukasti itselleen session aluksi, vaikka saatammekin neuvotella asennosta tai saatan ehdottaa itse jotain. Eikä siihen vaadita mitään tiukkaa otetta kummempaa, tosin Pojalla on myös aivan selvä käskytysääni ja -ilme. Jälkimmäisen nähdessäni tiedän valmiiksi että nenäkkyydestä sakotetaan siinä määrin ettei se kannata. Koska tuolla kertaa tarkoituksena oli vain kokeilla, onnistuisiko suunnitellunkaltainen kuva, tuo tärkeä ohikiitävässä hetkessä tapahtuva vallanvaihdon selkiytys jäi tekemättä.
Lopputulos oli se, että oloni oli koko kuvaamisen ajan käsittämättömän typerä. Että tässä sitä nyt keekoillaan ilkosen alasti sängyllä sillä aikaa kun naapurin pennut hyppii trampoliinilla, onpa kinkyä. Ja näkyyköhän siinä kuvassa nyt vähän liikaakin ja tää sivuvalo kyllä nyt paljastaa kaikki selluliittikraaterit. Kykenemättömyyteni sopeutua tilanteeseen johti sitten siihen aikaisemminkin mainittuun venkoiluun, jolloin Pojalla vuorostaan meni hermot huonosti käyttäytyvään subiinsa ja kuvaussessio loppui siihen. Jälkikäteen molemmilla taisi olla vähän hölmö olo.
Vaikka juuri siinä hetkessä harvoin siltä tuntuu, kun asiat menevät pieleen ne tarjoavat usein mielettömän hyvän tilaisuuden oppia. Varsinkin, kun kummallakaan meistä ei juuri ole kokemusta BDSM-dynamiikasta, vaikka taitaa olla niin että sekin on opeteltava uudelleen uuden ihmisen kanssa. Ja on kai aika ahneen optimistista kuvitella, että tällaisessa suhteessa oppisi oikeasti olemaan ja elämään vuoden verran sitä harjoiteltuaan.
Näin jälkikäteenhän on helppo sanoa, että a) minun olisi pitänyt olla rehellinen ja sanoa, että tämä ei nyt toimi lainkaan ja tuntuu vähän hölmöltä, tai b) Pojan olisi pitänyt ottaa tilanne tiukemmin haltuun kun huomasi sen lipsuvan. Montakohan kertaa pitää lukea ja kuulla rehellisyyden olevan tärkein osa BDSM-suhdetta (ja parisuhdetta ylipäänsä), ennen kuin sen oikeasti uskoo ja oppii?
Sorrun usein kuvittelemaan, etteivät sessiot meidän välillämme vaadi mitään ihmeellistä "lämmittelyä" tai valmistautumista. Asiathan vain tapahtuvat täysin luonnollisesti, ja toisinaan Poika kaivaa niiden tapahduttua kameran esiin.
Tuo kuvaussessio kuitenkin avasi silmäni (Pojan kommentista päätellen vaikutti häneenkin), ja tajusin kuinka tärkeää oikeaan mielentilaan pääseminen on. Yleensä Poika ottaa ohjakset aika tiukasti itselleen session aluksi, vaikka saatammekin neuvotella asennosta tai saatan ehdottaa itse jotain. Eikä siihen vaadita mitään tiukkaa otetta kummempaa, tosin Pojalla on myös aivan selvä käskytysääni ja -ilme. Jälkimmäisen nähdessäni tiedän valmiiksi että nenäkkyydestä sakotetaan siinä määrin ettei se kannata. Koska tuolla kertaa tarkoituksena oli vain kokeilla, onnistuisiko suunnitellunkaltainen kuva, tuo tärkeä ohikiitävässä hetkessä tapahtuva vallanvaihdon selkiytys jäi tekemättä.
Lopputulos oli se, että oloni oli koko kuvaamisen ajan käsittämättömän typerä. Että tässä sitä nyt keekoillaan ilkosen alasti sängyllä sillä aikaa kun naapurin pennut hyppii trampoliinilla, onpa kinkyä. Ja näkyyköhän siinä kuvassa nyt vähän liikaakin ja tää sivuvalo kyllä nyt paljastaa kaikki selluliittikraaterit. Kykenemättömyyteni sopeutua tilanteeseen johti sitten siihen aikaisemminkin mainittuun venkoiluun, jolloin Pojalla vuorostaan meni hermot huonosti käyttäytyvään subiinsa ja kuvaussessio loppui siihen. Jälkikäteen molemmilla taisi olla vähän hölmö olo.
Vaikka juuri siinä hetkessä harvoin siltä tuntuu, kun asiat menevät pieleen ne tarjoavat usein mielettömän hyvän tilaisuuden oppia. Varsinkin, kun kummallakaan meistä ei juuri ole kokemusta BDSM-dynamiikasta, vaikka taitaa olla niin että sekin on opeteltava uudelleen uuden ihmisen kanssa. Ja on kai aika ahneen optimistista kuvitella, että tällaisessa suhteessa oppisi oikeasti olemaan ja elämään vuoden verran sitä harjoiteltuaan.
Näin jälkikäteenhän on helppo sanoa, että a) minun olisi pitänyt olla rehellinen ja sanoa, että tämä ei nyt toimi lainkaan ja tuntuu vähän hölmöltä, tai b) Pojan olisi pitänyt ottaa tilanne tiukemmin haltuun kun huomasi sen lipsuvan. Montakohan kertaa pitää lukea ja kuulla rehellisyyden olevan tärkein osa BDSM-suhdetta (ja parisuhdetta ylipäänsä), ennen kuin sen oikeasti uskoo ja oppii?
2 kommenttia:
Kuvaussessiot ovatkin varmaan oma lajinsa. Emme ole vielä niitä koskaan harrastaneet, kuvat tulevat vain josskain vaiheessa ihan itsestään. Emme ajattele että teemme niitä jonkun kolmannen katsottavaksi, ne ovat tavallaan vain dokumentointia omaan käyttöön. Joistalin sitten voidaan jalostaa jotain näytettävääkin. Valon, asennon ja muun sellaisen ajatteleminen session aikana tuntuu todella hölmöltä, mutta ehkä senkin voi oppia ;)
Itse en tämän kokemuksen perusteella ole erityisen innokas vastaisuudessakaan sessioimaan vain kuvien saamiseksi.
Meillä kyllä kuvien ottamishetkelläkin on selvää, että parhaat otokset jaetaan. Jos ei muuten, niin sen makuuhuoneen seinälle joskus ilmestyvän triptyykin läpi.
Siksi ehkä kuvattavat sessiot valikoituvat enemmän tuolle köysipuolelle. Muutama päivä takaperin Poika kiinnitti jalkani kohti kattoa sitomalla spreader barin sängynpäätyyn ja kokeili uusia bambukukkakeppejämme, mutta siitä ei kyllä kuvia olisi irronnut. Köysi on jotenkin esteettisempää :)
Lähetä kommentti