Huopatossutehtaasta päivää

Paasto on tältä vuodelta ohi ja voisin sen kunniaksi syödä myös sanojani: paastoaminen istumatyön ohessa onnistuu paremmin kuin hyvin. Iltaisin olin kyllä aika poikki, mutta uusi ja vähän jännittävä työtilanne itse asiassa auttoi unohtamaan koko paastoamisen. Kellontarkasti samankaltaisena toistuvat päivät helpottivat paastojuomien aikataulutusta huomattavasti, ja tällä kertaa taisin onnistua juomaan riittävästi myös vettä.

Pojan mielestä olin tänä vuonna paastoni aikana pirteämpi, ja itsekin koin paastoamisen helpommaksi. Alkuperäisistä haaveistani poiketen paastosin kuitenkin vain viisi päivää kokonaisen viikon sijasta, ehkä pitää siis kokeilla vielä ensi vuonna uudestaan!

Uusien työkuvioideni ansiosta olen ollut harvinaisen kiireinen ja kärttyinen, Poika sen sijaan kärsi flunssasta joka sittemmin tarttui minuunkin. Mitään kovin jännittävää ei siis D/s-rintamalla ole tapahtunut, muilla elämänalueilla on kyllä ollut säpinää.

Jospa kevätauringon ansiosta heräisi luonnon lisäksi myös allekirjoittaneen kiinnostus BDSM:ää kohtaan, sitä odotellessa joudutte vain uskomaan että joskus näissäkin asioissa uutisten puute on hyvä uutinen.

Laskiainen lasketaan, paastonaika alkaa.

Mitä ilmeisimmin en oppinut viime vuodesta mitään, sillä olen taas paastopuuhissa kylmimpään vuodenaikaan. Kaiken huipuksi omien suositusteni vastaisesti sellaiseen aikaan, etten juurikaan ehdi kotona lepäilemään. Siksipä juuri olenkin antanut itselleni jo etukäteen luvan lopettaa paasto heti, jos se todella häiritsee elämäni velvoitteiden järkevää hoitamista.

Edellinen paasto oli elämäni ensimmäinen, ja sen takana oli vahva näyttämisenhalu. Halusin todistaa sekä itselleni että muille, että kykenen johonkin niinkin järjettömään kuin vapaaehtoiseen nälkiintymiseen jos vain niin päätän. Tänä vuonna ei vastaavaa takapirua enää ole, olenhan jo kertaalleen todistanut pystyväni paastoamaan. Töissä punajuurimehulounasta litkiessäni sain vastailla kysymyksiin siitä, miksi oikein paastoan. Enkä keksinyt parempaa vastausta kuin "koska se on mahdollista".

Paaston aikana ajatukset ainakin viimeksi pyörivät ruoassa, mutta samalla myös tajusin kuinka suuren osan päivästäni vietän joko syöden tai seuraavaa ateriaa valmistellen. Ruoalla on ainakin minun elämässäni suuri rooli, ja se tuntuu valtaavan alaa tasan niin paljon kuin on mahdollista.

On vähän väärin, että juuri kaikki epäterveellinen maistuu niin hyvältä. Siinäkin paasto tai kieltäymys ylipäänsä auttaa: kun sokeria tai rasvaa välttää hetkenkin, se maistuu paljon voimakkaammin kuin aikaisemmin. Makuaisti kuitenkin turtuu ennalleen valitettavan nopeasti. Tällä kertaa voisinkin ehkä ottaa haasteeksi sen, etten heti paaston jälkeen juo leivoskahveja tai syö valtaisaa ateriaa "onnistuneen paaston kunniaksi". Kahvitta kärvistelyä voisin ainakin jatkaa, elämä ilman rytmihäiriöitä ja nukkumaanmenohetken pelkotiloja on yllättävän mukavaa.

8) Varaudu pussailuun.

Olin henkisesti valmistautunut suhteeseen, jossa saan selkääni. Kukaan ei kertonut, että ko. suhteeseen liittyisi myös näin paljon pussailua ja yleistä ällöilyä. Viimeksi havahduin asiantilaan kun tyttöporukassa sain kuulla kuinka romantillista on, että menemme lähes poikkeuksetta yhtä aikaa nukkumaan - itse olin huolestunut läheisyytemme tasosta, koska saatamme nykyään pestä hampaat eri aikaan. Näin siis meillä.

Uskollisimmat lukijat ehkä muistavat, että samainen ällöily oli itse asiassa aiheena yhdelle ensimmäisistä nillityksistäni täällä virtuaalimaailmassa. Meillä Pohjanmaalla kun ei paljon pehmoilla, "et oo aivan läpipaska" menee jo melkein rakkaudentunnustuksen puolelle.

7) Lempeä saa olla paitsi muille, myös itselleen.

Muiden virheet on aina helpompi antaa anteeksi kuin omansa. (Ja jos ihan totta puhutaan, ei se muillekaan anteeksi antaminen kauhean helppoa aina ole. Saattaa yllättää itsensä olemalla katkera moneen kertaan unohdetuista asioista.) Molempia taitoja kannattaa kuitenkin harjoittaa ahkerasti ja vilpittömästi, se keventää oloa. Tämän viisauden helmen kun yhdistää kohtiin numero 3) ja 4), on aika mielettömän zen. Tai siis olisi.

Varsinkin jos on väsynyt tai elämässä muuten on vähän heikompi hetki, pienikin epäonnistuminen voi saavuttaa suorastaan järisyttävät mittasuhteet. Esimerkki elävästä elämästä ja täysin BDSM:n ulkopuolelta: "kevyen" torttutaikinan epäonnistuminen ei tarkoita sitä, että torttutaikina on tarkoitettu voista valmistettavaksi vaan on varma merkki siitä, että leipojan munasarjat pitäisi poistaa ruosteisella lusikalla koska mikä se sellainen nainen on joka ei edes leipoa osaa.

On ollut vähän epämiellyttävää myöntää itselleen, että pöljäilyyn saakka yltävä perfektionismi taitaa oikeastaan olla vain kieroutunut narsismin muoto. Muut voivat mokailla ja se voidaan heille antaa anteeksi, koska muut ovat pohjimmiltaan epätäydellisiä. Koska minä sen sijaan olen erittäin hyvä ellen täydellinen, ei vastaavaa suoritusta voi minulta hyväksyä. Muut saavat mokailla, koska eivät raukat parempaankaan pysty.

6) Vähemmistöryhmien sisällä esiintyy ennakkoluuloja aivan yhtä paljon kuin valtaväestössäkin.

Epäilemättä osa kuvitelmaani BDSM:n parantavasta voimasta oli se, että pervot ovat jotenkin erilaisia kuin tavikset. Jotenkin avomielisempiä kaiken suhteen, valmiita hyväksymään erilaisten ihmisten erilaiset valinnat aivan kuin toivoisimme muiden hyväksyvän meidän valintamme. Aivan yhtä ahdasmielisiä mekin kuitenkin olemme kuin kaikki muutkin - ehkä eri tavoin ja eri suuntaan, mutta silti.

Varsinkin nettiyhteisöissä toleranssi erilaisuudelle on aika matala. Esimerkiksi Gor on suuntauksena sen verran morkattu, että sen harrastajat muodostavat mieluummin tiiviitä, erillisiä yhteisöjä kuin osallistuvat keskusteluun yleisemmillä foorumeilla. On sääli, että kiihkoton keskustelu asioista ei onnistu eri alalajien kesken, luulen että niillä olisi paljon annettavaa myös erilaista BDSM:ää harrastaville. Ryhmien sisäisten keskustelujen lukeminen on asiaan vihkiytymättömälle usein kohtuuttoman raskasta, ja asiaan tutustuminen jää siten vähän puolitiehen kuten allekirjoittaneen kohdalla on Gorin kanssa käynyt.

Samaan harhaan olen syyllistynyt elämässäni muuallakin. Naiivisti oletin, että vähemmistöryhmät suhtautuisivat toisiin vähemmistöihin positiivisemmin kuin enemmistö (jos sellaista edes on), mutta aivan yhtä lailla feministit, humanistit, rintavat ja persevät sekä perverssit ovat osoittautuneet valitettavan inhimillisiksi.

Harmittavinta on ollut huomata, kuinka epähuomiossa itse käyttää loukkaavaa kieltä. Puhuu esimerkiksi "oikeista naisista" vastakohtana kauneusihanteet täyttäville naisille, tajuamatta lainkaan kuinka se oikeastaan kieltää jälkimmäisten ihmisarvon. Ihan yhtä "oikeita" ne mallitkin ovat, riippumatta elopainostaan. Tai puhuu "taviksista" ja "vaniljoista" ymmärtämättä että siinä niputtaa kaikki perinteisempää seksiä harrastavat jotenkin vähän tylsiksi. Aivan kuin se, että normaaliksi ymmärtämäni seksi on minusta tylsää, kun nautin enemmän jostain muusta, tekisi minusta jotenkin automaattisesti viileämmän tyypin.

5) Myös "huonojen" kirjojen lukeminen kannattaa aina.

Disclaimer: "Huono" lainausmerkeissä siksi, että vain koska kirja on minun mielestäni kehnohko, se ei välttämättä ole oikeasti huono kirja.

Kuten jo muinoin kommenttilaatikossa tunnustin, O:n tarina oli mielestäni pitkäveteinen. On tietenkin epäreilua arvostella kirjaa 2000-luvun näkökulmasta, enkä epäile etteikö teos olisi aikoinaan ollut käänteentekevä tai etteikö se olisi tarjonnut lukemattomille BDSM:stä kiinnostuneille ajattelun aihetta.

Vastikään lukemani Neiti N:n tarina oli sekin loppua kohden mielestäni vähän tylsä, vaikka alusta pidinkin. Eri tavoin epäonnistuneista kohtaamisista ja etsimisestä lukeminen on omasta mielestäni paljon mielenkiintoisempaa materiaalia kuin onnen kuvailu.

Kivun kauneus -kirja oli mielenkiintoista ja edellisiä ajankohtaisempaa luettavaa, mutta kuten ehkä muistatte, sekäään ei minulle täysin kelvannut. Oli kuitenkin jo kuviensa ansiosta ehdottomasti ostamisen arvoinen teos!

Poika hankki itselleen aikoja sitten The New Topping Book -kirjasen, ja tietenkin luin sitä itsekin puolisalaa. Taisimme molemmat olla pettyneitä kirjan sisältöön, internetissä tietoa ahmineelle se ei tarjonnut juurikaan uutta. Ehkä siksi muut rapakon takana julkaistut teokset, joista olen kuullut pelkkää hyvää, kuten Screw the Roses, Send Me the Thorns ovat jääneet ostamatta. En toisaalta epäile lainkaan, etteivätkö nekin ennen pitkää kirjahyllyyn päätyisi.

Varsinaisten BDSM-aiheisten teosten lisäksi myös taloutemme sidontaoppaissa on toki käsitelty kevyesti myös sidonnan psykologisempaa puolta, ja painetun materiaalin lisäksi olen kahlannut läpi lukemattomia (hyvin tai huonosti kirjoitettuja) nettisivuja, myös aiheista jotka eivät itseäni erityisesti kiinnosta. Kaikesta oppii jotain, vaikkei sitä ehkä juuri silloin tajuakaan.

Viime aikaisista lukukokemuksista kovimmin ovat kolahtaneet kirjat, joiden kanssa en ole ollut lainkaan samalla aaltopituudella. Samalla kun noukin kirjastosta mukaan neiti N:n, toin sieltä myös muutaman parisenkymmentä vuotta vanhan kirjan, joista toinen käsittelee sadomasokismia erityisesti ja toinen salattuja seksuaalisuuden muotoja yleensä. Kirjojen lukeminen on ajoittain hilpeää, ajoittain lähes tuskallista: uskomattomat väitteet siitä miten "nahkamiehet" käyttäytyvät tai siitä kuinka sadismi johtuu siitä, ettei mies ole riittävän voimakkaasti pystynyt erkanemaan "Suuresta Äidistä" saavat välillä epäilemään, että kyse on sittenkin huumoriteoksista. Kirjat ovat kuitenkin loistava ikkuna siihen, kuinka pitkälle BDSM:n ja muunkin "poikkeavan" seksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisessä ollaan päästy 20 vuoden aikana.

Olen aina ollut lukutoukka, joten minulle tekstitse asioihin tutustuminen epäilemättä sopii paremmin kuin muille vähemmän painomusteen tuoksua rakastaville. Olen silti ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon myös kehnoista tai raivostuttavan väärässä olevista teksteistä voi oppia - jos ei muusta, niin itsestään miettiessään miksi joku tuntuu niin kehnolta tai tyhmältä.

4) Huonoja hetkiä tulee. Oikeasti.

Ammoisina alkuaikoina, kun BDSM:n löytäminen tuntui ratkaisevan kaikki elämäni ongelmat ja selittävän kaikki aikaisemmat parisuhdenihkeilyt, aloin salaa elätellä kuvitelmaa siitä ettei uudenlaisia ongelmia koskaan ilmaantuisi. Kuvittelin, että nyt kun Ymmärrän Itseäni ja olen löytänyt jotain näin mahtavaa, kaikki sujuu kuin elokuvien Happy End ikään ja elämme onnellisina elämämme loppuun saakka.

Ehkä juuri siksi oli niin valtava järkytys, kun ensimmäistä kertaa BDSM ei tuntunutkaan aivan täysin omalta jutulta ja oikeastaan Poikakin vähän vitutti. Käsittääkseni tätä kutsutaan elämäksi. Ehdin toki tyypilliseen tapaani repiä vaatteeni ja sirotella tuhkaa ylleni, julistaa koko BDSM:n aivan vääräksi elämäntavaksi minulle ja suunnitella, miten Pojan kanssa hankittu yhteisomaisuus olisi järkevintä jakaa.

Kummallista, että voi kerta toisensa jälkeen kuulla ihmisten kertovan kuinka heidän BDSM-suhteessaan on tapahtunut kaikenlaista aaltoliikettä .. elätellen koko ajan optimistista harhaluuloa siitä, kuinka samainen aaltoliike ei koskaan satu omalle kohdalle. Nyttemmin olen havainnut, että jos aallonpohjalla pystyy olemaan jokseenkin zen tilanteen suhteen, nousukin tuntuu nopeammalta kuin silloin jos vääntelee käsiään ja valittaa suureen ääneen.

4b) Kun huonoja hetkiä tulee, lapsellinen kapinointi ei ole rakentavin reaktio.
Tämä kuuluu sarjaan "tiedän, mutten tajua". Manipuloimalla, kiukuttelemalla ja itsekseen marttyyrinkruunua kiillottamallahan saa tilanteita korjattua aivan yhtä hyvin kuin keskustelemallakin, eikö niin? Ja jokaisen Domin varustevyöstähän löytyy röntgenlasit, joilla subin pään sisään näkee, eikö niin?