Ei aina käy niin kuin haaveillaan

Poika tunnustikin jo juhlapostauksen kuvan olevan äärimmäisen lavastettu tapaus normaaliin kuvamateriaaliimme verrattuna. Kyseinen kuva on juuri siitä kuvaussessiosta, jonka aikana pystyin keskittymään vain trampoliinin kitinään.

Sorrun usein kuvittelemaan, etteivät sessiot meidän välillämme vaadi mitään ihmeellistä "lämmittelyä" tai valmistautumista. Asiathan vain tapahtuvat täysin luonnollisesti, ja toisinaan Poika kaivaa niiden tapahduttua kameran esiin.

Tuo kuvaussessio kuitenkin avasi silmäni (Pojan kommentista päätellen vaikutti häneenkin), ja tajusin kuinka tärkeää oikeaan mielentilaan pääseminen on. Yleensä Poika ottaa ohjakset aika tiukasti itselleen session aluksi, vaikka saatammekin neuvotella asennosta tai saatan ehdottaa itse jotain. Eikä siihen vaadita mitään tiukkaa otetta kummempaa, tosin Pojalla on myös aivan selvä käskytysääni ja -ilme. Jälkimmäisen nähdessäni tiedän valmiiksi että nenäkkyydestä sakotetaan siinä määrin ettei se kannata. Koska tuolla kertaa tarkoituksena oli vain kokeilla, onnistuisiko suunnitellunkaltainen kuva, tuo tärkeä ohikiitävässä hetkessä tapahtuva vallanvaihdon selkiytys jäi tekemättä.

Lopputulos oli se, että oloni oli koko kuvaamisen ajan käsittämättömän typerä. Että tässä sitä nyt keekoillaan ilkosen alasti sängyllä sillä aikaa kun naapurin pennut hyppii trampoliinilla, onpa kinkyä. Ja näkyyköhän siinä kuvassa nyt vähän liikaakin ja tää sivuvalo kyllä nyt paljastaa kaikki selluliittikraaterit. Kykenemättömyyteni sopeutua tilanteeseen johti sitten siihen aikaisemminkin mainittuun venkoiluun, jolloin Pojalla vuorostaan meni hermot huonosti käyttäytyvään subiinsa ja kuvaussessio loppui siihen. Jälkikäteen molemmilla taisi olla vähän hölmö olo.

Vaikka juuri siinä hetkessä harvoin siltä tuntuu, kun asiat menevät pieleen ne tarjoavat usein mielettömän hyvän tilaisuuden oppia. Varsinkin, kun kummallakaan meistä ei juuri ole kokemusta BDSM-dynamiikasta, vaikka taitaa olla niin että sekin on opeteltava uudelleen uuden ihmisen kanssa. Ja on kai aika ahneen optimistista kuvitella, että tällaisessa suhteessa oppisi oikeasti olemaan ja elämään vuoden verran sitä harjoiteltuaan.

Näin jälkikäteenhän on helppo sanoa, että a) minun olisi pitänyt olla rehellinen ja sanoa, että tämä ei nyt toimi lainkaan ja tuntuu vähän hölmöltä, tai b) Pojan olisi pitänyt ottaa tilanne tiukemmin haltuun kun huomasi sen lipsuvan. Montakohan kertaa pitää lukea ja kuulla rehellisyyden olevan tärkein osa BDSM-suhdetta (ja parisuhdetta ylipäänsä), ennen kuin sen oikeasti uskoo ja oppii?

Wallpaper* goes kink.

Edellämainitulla maakuntamatkallamme löysin itseni R-kioskin lehtihyllyn edestä matkalukemista etsimässä, työn alla oleva tiiliskiviromaani kun ei mahtunut enää kassiin.

Ensin olin noukkimassa mukaani akkainlehden, mutta sitten käteeni osui heinäkuun Wallpaper*, joka paljastui design-lehden seksinumeroksi. Pikaisen selailun perusteella lehti oli ostettava tukevasta hintalapusta huolimatta - suosittelen muillekin, vielä on heinäkuuta jäljellä!

Jos kympin tuhlaaminen kiiltävään paperiin tuntuu turhan suurpiirteiseltä rahankäytöltä, lehden sisällöstä voi nauttia myös sen nettisivuilla. Omasta mielestäni kiinnostavin oli juttu Fettersistä, brittiläisestä S/M-välinevalmistajasta. Linkin takaa löytyy pieni kuvagalleriakin.

Myös eroottisten "kahvipöytäkirjojen" julkaisemista koskeva juttu herätti ajatuksia, on kummallista miten 40-luvun pin up -pehmoporno on nykyään täysin salonkikelpoista. Kertonee jotain muuttuneista asenteista.

Ja niille teistä, jotka nauttivat muiden tirkistelystä Poikaa enemmän, suosittelen lämpimästi Robbie Cooperin Immersion: Porn -pätkän katselua. Perusajatuksena siis kuvata ihmisiä katsomassa pornoa ja laukeamassa.

Päätän lehtihehkutukseni täältä tähän, oli niin mielettömän mahtavaa löytää näinkin mainstream-julkaisusta varsin suorasanaista seksin ja erityisesti BDSM:n käsittelyä! Asiasta lie kiittäminen Peter Savillea, joka mitä ilmeisimmin on Iso Nimi mutta josta en itse ollut koskaan kuullutkaan. Thanks, Peter!

ETA: Niin, Fettersillähän on toki myös oma verkkokauppa. Joko kohta on joulu?

Äiti Pojasta pappia toivoi ...

Lomailumme jatkui sukuloinnilla - siitä, voiko tällaista maakuntamatkailua varsinaisesti lomaksi laskea, voidaan toki olla useampaakin mieltä. Kuten tämän blogin puitteissa on aikaisemminkin käynyt ilmi, suhteemme on parisuhteena osittain vankan vaniljaisella pohjalla emmekä siis sukulaisten silmissä taida poiketa perinteisestä susiparista juurikaan.

Tämä salapervoilu johtaa tietenkin niin sukulaisten kuin ystävienkin edessä aika herkullisiin tilanteisiin. Vaimo muistelikin jo päivänä muutamana, kuinka viime kesänä kikatellen kerroin Pojan ystävän reaktiosta, kun kumarruin noukkimaan jotain Pojan pudottamaa tavaraa. "Niin, polvistu, narttu!"

Tällä reissulla hymyilyttävistä kommenteista vastasi enimmäkseen oma armas äitini. Jo aikaisemminhan meillä on kotona opeteltu tasa-arvoa jokseenkin tähän malliin: "Sinä älä D sitten ala koskaan miestä passaamaan, se on loputon suo! Silitätkö sinä veljes paidan vai silitänkö minä?" Tällä kertaa äiti neuvoi muun muassa, etten missään nimessä saisi päästää elämääni tilanteeseen jossa joutuisin kysymään lupaa mielimusiikkini soittamiselle autossa (vanhempieni musiikkimaut eivät aina aivan kohtaa). Asioiden luontevuudesta puhuttaessa äiti havainnollisti tavoistaan luopumista sanomalla, että "se olisi aivan sama kuin sulle yhtäkkiä sanottais että lähdepä kotoa ilman alushousuja".

Kun nyt olen taas äitynyt muistelemaan hurjaa nuoruuttani, voinen verrata edellisten kommenttien aiheuttamaa olotilaa niinkin muinaiseen tapahtumaan kuin neitsyyden jälkeiseen elämään. Muistan istuneeni olohuoneen sohvalla ja ihmetelleeni, miten kukaan ei huomaa minussa mitään eroa, vaikka olin omasta mielestäni aivan eri nainen. Ehkä silti kaikkien osapuolten kannalta parempi, etteivät nämä myöhemmät edesottamukseni ainakaan vaatteet päällä näy ulospäin.

Omin käsin onneen

Sarjassamme Draamakuningatar muistelee, olen viime aikoina miettinyt itsetyydytystä ja omaa historiaani itsesaastutuksen saralla.

Eroottiseen heräämiseeni vaikuttivat lähtemättömästi jo mainitut Regina-lehden Naisen unelmia -pehmopornotarinat. Muutama vuosi myöhemmin löysin veljeni pornolehtikätkön ja siirryin sitä myötä vähän suorasanaisempaan materiaaliin. Muistaakseni samoihin aikoihin löysin netistä jonkin Herkku.netin esiasteen, jonka tarinoita tallensin salaa ja kovasti häpeillen myös koneelle salanimen ja salasanan turvin.

Lopullisesti pankin räjäytti LitErotica, jonka Non Consent / Reluctance -osiota käyn edelleen lukemassa varsin ahkerasti. Tai siis kävisin, ellei itseni räplääminen olisi saanut kovin uudenlaisia vivahteita jo aikaisemmin tämän suhteen aikana.

Jossain vaiheessa olin vakuuttunut siitä, että masturboin väärin. Omat henkilökohtaiset hetkeni kun eivät juurikaan muistuttaneet asiaa käsittelevien, miesyleisölle suunnattujen dokumenttielokuvien naistähtien huokailua ja vääntelehdintää. Puhumattakaan siitä, että saatoin teini-iässä masturboida ihan vain aikani kuluksi.

Hormonaalisen ehkäisyn maaimaan astuttuani koko touhu jäi vuosiksi vähemmälle, sen verran tehokkaasti nuo pienet taikapillerit vaikuttivat libidooni ylipäänsä. Lähtiessäni ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi ei käynyt mielessänikään koskea itseeni sinä aikana, odottelin kärsivällisesti silloisen poikaystäväni vierailua kädet tiukasti lakanan päällä.

Nykyään moinen siveys on muisto vain, mutta mutkia matkaan tuo Pojan sääntö, jonka mukaan en saa laueta ilman lupaa. Käytännössä siis joudun erikseen pyytämään luvan myös itsetyydytykseen, ellen halua vain turhautua entistä pahemmin. En rehellisesti sanottuna kehtaa häiritä Poikaa joka kerta kun ajatukseni harhailevat siveettömille poluille, usein koko toimitus jää siis väliin. Eikä Vaimon kainalossa nukkuminenkaan erityisesti tarjoa tilaisuuksia peiton alla vietettävälle laatuajalle. (Vaimolle terveisiä, vieressäsi nukkuminen on silti oikein mukavaa!)

Kyllä Dom osaa

Mietiskelin jo keväämmällä, kuinka tietosanakirja isänä on vaikuttanut myöhempään elämääni.

Varsinainen kipinä tähän blogitekstiin tuli kuitenkin Vaimon kanssa keskustellessa - Vaimo sanoi, ettei oikein voisi seurustella ihmisen kanssa, joka olisi jossain itselle tärkeässä tai itsestäänselvässä asiassa järjettömän huono.

Itse en ole mielipiteissäni ihan yhtä ehdoton, mutta on silti pakko myöntää etten voisi alistua kenellekään, jota en voi edes jollain elämän alueella ihailla. Muualla puitu alistamiseen vaadittava fyysinen ylivoima ei hentoisten tyttölihasteni ansiosta ole erityisen ajankohtainen vaatimus, mutta omasta yläpäästäni täytyy löytyä ylivoimaa myös henkisellä puolella.

On silti mielestäni aivan OK, että olen esimerkiksi kieltenpuhumisessa Poikaa etevämpi - osaan olla olematta hiljaa useammalla kielellä, mutten oleta kaikkien kykenevän samaan. Koska oma lapsuuteni ja nuoruuteni sujui nenä kiinni kirjassa ja Pojan puolestaan läheltä-piti-tilanteissa, saan varata mahdolliset kirjallisuuskeskustelut pääosin muuhun seuraan. Siinä seurassa jäänkin sitten herkullisesti alakynteen.

Maailmasta löytyy siis muutama juttu meikkaamisen ja hössöttämisen lisäksi, joissa voin väittää olevani Poikaa etevämpi. Esimerkiksi keittiön puolella, klassisten suunnistamisen ja loogisen ajattelun saralla tahi tietokoneisiin liittyvissä asioissa sen sijaan voin rauhassa siirtyä sivustakatsojan rooliin ja olla tyytyväinen siihen, että edes toinen meistä osaa. Pidän tuosta tunteesta ehkä epäterveellisen paljon.

Ehkä kyse on siitäkin, etten kokisi oloani erityisen miellyttäväksi luovuttaessani valtaa elämässäni ihmiselle, jonka tiedän hanskaavan sen vielä kehnommin kuin minä. Tiedän Pojan omaavan suunnittelukykyä ja rauhallisuutta siinä määrin minua enemmän, että on kaikille osapuolille vain parempi jos suurin osa päätöksistä otetaan käsistäni kauas, kauas pois.

PS. Blogitekstin aihetta pohdiskellessani ja tekstiä aloittaessani olin lähes varma, että olin kirjoittanut tästä jo. Miten ihmeessä vuosikausia blogia pitäneet ihmiset välttävät itsensä toistamista, tai ainakin tekevät sen tietoisesti? Ja miksi ihmisen pitää keksiä niin pikkunokkelia otsikoita ja epämääräisiä tageja, ettei niistä ole asioiden selvittämisessä mitään hyötyä?!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ...

... niin myös lomareissut.

Takaisin reissatessa saadun vatsapöpön ja tämänpäiväisen työreissun jäljiltä takkini on sen verran tyhjä, etten jaksa tänään kaivella napaani erityisen julkisesti.

Hehkutettakoon kuitenkin, että lomamatka sujui oikein mukavasti vaikka kinkyilylle ei jäänytkään aikaa kaiken turisteilun ja söpöstelyn väliin. Majoitusolosuhteetkaan eivät olleet erityisen otollisia tuntikausien piiskaussessioille.

Näin ei kai saisi sanoa, mutta omalla tavallaan oli mukavaa pitää lomaa myös pervoilusta. Tokihan sama dynamiikka suhteessamme säilyy tietyllä tavalla aina, mutta sen arkisempi ilmenemismuoto on muuttunut jo siinä määrin luonnolliseksi ettei sitä enää edes huomaa. Sessiot kuitenkin vaativat aina vähän erityisskarppaamista, vaikka siis oikeaan aikaan aivan mahtavia ovatkin.

Asu on vapaa, täällä aiheet ja käsittely tapaa

Näin helteiden jälkimainingeissa tuntuu taas erityisen sopivalta puhua nakuilusta. Koska aikaisemminhan en olekaan asuista puhunut tahi kommenttilaatikossa dresscodesta jauhanut.

Edelleen keskeneräinen kureliiviprojektini on kuitenkin taas tuonut asuasiat mieleeni pyörimään. Puhumattakaan siitä, että näin kesäkuumalla tekisi mieli mennä töihinkin alasti. Jossain törmäsin Bizarren bileaikatauluunkin, ja huomasin että seuraavat juhlat olisivat tiedossa lokakuussa. Yleensä kinkybileet kiehtovat ajatuksena noin viisi minuuttia, tälläkin kertaa into lopahti aika lyhyeen. Uteliaisuus ei aivan vielä ole voittanut ennakkoluuloja, ja päällimmäisenä niistä oli kuten perinteistä dresscode.

Ihmiseksi, joka rakastaa naamiaisia, saan omituisen paljon sydämentykytyksiä näistä dresscode-asioista. Mutta kun meillä kinkyily ihan rehellisesti tapahtuu usein villasukat jalassa, vaikkei villa mikään erityisfetissi kummallekaan olekaan! Tai vaihtoehtoisesti asusteena toimii omaan nahkaani ilmestyvät juovat. Eikä tarkoituksena ole vihjailla, että me ollaan niin lifestyle-pervoja ettei me tarvita mitään rekvisiittaa niin kuin jotkut teeskentelijät - kumpikaan meistä ei vain lämpene asuille tahi asusteille.

Ymmärrän jollain tasolla, kuinka tietynlaiseen asuun pukeutuminen ja sessioon (tai bileisiin) valmistautuminen virittää tunnelmaan aivan eri tavalla kuin himahousujen laskeminen polviin, mutta silti tuntisin oloni perinteisessä fetish-sälässä varmasti harvinaisen epämukavaksi. Ymmärrän samalla myös sen, että dresscode toimii hyvin tapana karsia "turistit" bileväen joukosta ainakin vähemmäksi, ei varmasti ole kenenkään etujen mukaista että puolet bileiden kävijöistä ovat siellä vain katsomassa niitä pervoja.

Suuresta ymmärryksestäni ja yleensä varsin vapaat kädet antavista dresscodeista huolimatta kynnys on edelleen siinä määrin korkealla, että meillä taidetaan jatkossakin pervoilla ihan vaan kotona. Kiusallaankin villasukat jalassa ennen lauantaisaunaa, siitäs saatte!