perjantai 17. heinäkuuta 2009

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ...

... niin myös lomareissut.

Takaisin reissatessa saadun vatsapöpön ja tämänpäiväisen työreissun jäljiltä takkini on sen verran tyhjä, etten jaksa tänään kaivella napaani erityisen julkisesti.

Hehkutettakoon kuitenkin, että lomamatka sujui oikein mukavasti vaikka kinkyilylle ei jäänytkään aikaa kaiken turisteilun ja söpöstelyn väliin. Majoitusolosuhteetkaan eivät olleet erityisen otollisia tuntikausien piiskaussessioille.

Näin ei kai saisi sanoa, mutta omalla tavallaan oli mukavaa pitää lomaa myös pervoilusta. Tokihan sama dynamiikka suhteessamme säilyy tietyllä tavalla aina, mutta sen arkisempi ilmenemismuoto on muuttunut jo siinä määrin luonnolliseksi ettei sitä enää edes huomaa. Sessiot kuitenkin vaativat aina vähän erityisskarppaamista, vaikka siis oikeaan aikaan aivan mahtavia ovatkin.

Ei kommentteja: