Tämän kierroksen viimeinen köysikuva on vähän suurempi versio profiilikuvasta. Yritin kovasti keksiä, miten arm gauntlet-nimityksen voisi kääntää, mutta esimerkiksi taisteluhansikas ei kuulosta aivan oikealta tässä yhteydessä. Lontoonkielisiä termejä käyttäessä tuntee olonsa aina jotenkin hölmöksi, mutta suomennoksiakaan en tiedä ja virallisia sellaisia tuskin onkaan. Kielinatsi siis joutuu taipumaan ja puhumaan fingelskaa.
Gauntlet sinänsä ei ole mitenkään monimutkainen tai aikaa vaativa köysiviritys, mutta näyttää hienolta. Itse pidin tämän nimenomaisen version sitomisesta erityisesti, ehkä siksi että kerrankin Poika oli sitoessaan aivan minussa kiinni. Totesi nimittäin, että sitominen onnistuu helpoimmin niin että itse istuu sängyn reunalla ja minä puolestani lattialla Pojan jalkojen välissä. Oli jotenkin hassua istua siinä ja nähdä miten solmut syntyvät yksi kerrallaan, yleensä kun olen joko selin tai asento on sen verran hankala etten oikein pysty keskittymään.
Ikuisesti kylmäkiskoisena naisena olen sidottaessa myös usein kylmissäni, vaikkei asuntomme mitenkän erityisen kylmä olekaan. Poika pyöritteleekin yleensä päätään yleisille turvaohjeille, joiden mukaan köysiä pitää löysätä heti jos sidottavan sormet tai varpaat alkavat tuntua kylmiltä - taitaisi meillä jäädä sidontaharrastus siihen, jos tuota ohjetta noudattaisimme. Tällä kertaa oli kerrankin helppo olla hytisemättä, kun selän takana oli joku verenkierron omistava lämmittämässä.
Käsivarsien yhteen sitominen rajoittaa muuten näin ohimennen sanottuna liikkumista aivan yllättävän paljon. Äkkiseltään luulisi, että kun ranteet sidottuna eläminen on suhteellisen helppoa, ei käsivarsillakaan nyt niin suurta virkaa voi olla. Vaan väärässä olisi, mieluummin viettäisin aikaa vaikka ranteet sidottuina nilkkoihin kuin kyynärpäät yhdessä.
Gauntlet sinänsä ei ole mitenkään monimutkainen tai aikaa vaativa köysiviritys, mutta näyttää hienolta. Itse pidin tämän nimenomaisen version sitomisesta erityisesti, ehkä siksi että kerrankin Poika oli sitoessaan aivan minussa kiinni. Totesi nimittäin, että sitominen onnistuu helpoimmin niin että itse istuu sängyn reunalla ja minä puolestani lattialla Pojan jalkojen välissä. Oli jotenkin hassua istua siinä ja nähdä miten solmut syntyvät yksi kerrallaan, yleensä kun olen joko selin tai asento on sen verran hankala etten oikein pysty keskittymään.
Ikuisesti kylmäkiskoisena naisena olen sidottaessa myös usein kylmissäni, vaikkei asuntomme mitenkän erityisen kylmä olekaan. Poika pyöritteleekin yleensä päätään yleisille turvaohjeille, joiden mukaan köysiä pitää löysätä heti jos sidottavan sormet tai varpaat alkavat tuntua kylmiltä - taitaisi meillä jäädä sidontaharrastus siihen, jos tuota ohjetta noudattaisimme. Tällä kertaa oli kerrankin helppo olla hytisemättä, kun selän takana oli joku verenkierron omistava lämmittämässä.
Käsivarsien yhteen sitominen rajoittaa muuten näin ohimennen sanottuna liikkumista aivan yllättävän paljon. Äkkiseltään luulisi, että kun ranteet sidottuna eläminen on suhteellisen helppoa, ei käsivarsillakaan nyt niin suurta virkaa voi olla. Vaan väärässä olisi, mieluummin viettäisin aikaa vaikka ranteet sidottuina nilkkoihin kuin kyynärpäät yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti