keskiviikko 11. helmikuuta 2009

... esiin ryömivät karvaiset naisasianaiset!


Vuonna 1915 armaassa Amerikassa joku keksi, että hihattomien mekkojen yleistyessä partateriä voitaisiin alkaa markkinoimaan myös naisille. Oheinen kuva on lainattu Wikipediasta, siinä siis ensimmäinen asialle omistettu mainos jossa yritetään kautta rantain tuoda selväksi ajatus siitä että karvaiset kainalot ovat passé. Säärikarvat muuttuivat ällöiksi vasta myöhemmin helmojen lyhentyessä. Yritin kaivella asiasta vakavasti otettavaa lisätietoa, mutta helpoin tietolähde uteliaille lienee Straight Dope, vaikkei lähteenä aivan järjettömän luotettava olekaan. Tuolla saa muutenkin haaskattua tunteja kaikenmaailman nippelitiedon parissa, suosittelen!

Tämä pieni historiaoppitunti johtuu siitä, että eksyin miettimään niinkin arkista asiaa kuin ihokarvat taistellessani omaa yhden naisen sotaani niitä vastaan. Muistan kuinka kymmenvuotiaana ihmettelin silmät pyöreinä säärikarvojaan ajelevaa äitiäni saunan jälkeen, taisinpa vielä ilmoittaa etten itse koskaan ala moiseen. Muutamaa vuotta myöhemmin säärien ajelemista oli totta kai pakko kokeilla koska kaikki isot tytöt tekee niin, ja sillä tiellä olen vieläkin.

Vuosien mittaan pannaan ovat joutuneet sääri- ja kainalokarvojen ohella muutkin ihokarvat. Sotani rintamalinjat elävät elämäntilanteiden mukaan: kun joskus kauniimpisäärisenä teinittärenä käytin vielä minihameita, tuntui ehdottoman välttämättömältä poistaa myös reisissäni kasvava untuvanohut karva koska se oli ällöä. Nykyään en jaksa siitä enää stressata, etenkin kun hameideni helmat ovat huomattavasti lähempänä polvia kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Viimeisen vuoden aikana olen sen sijaan päässyt tutustumaan hieman intiimimpien alueiden karvanpoistoon. Aivan kuin muidenkin ruumiinosien kohdalla karvattomuus tuntui aluksi vähän kummalliselta, mutta muuttui nopeasti normaaliolotilaksi ja sänkipäivät ikäviksi ja epäeroottisiksi. Poika ei luultavasti hätkähtäisi juurikaan jos päättäisin ulottaa ituhippeyteni myös karvanpoistoon, eikä omasta mielestäni karmea sänki taida sekään säväyttää miestä erityisemmin. Itse kuitenkin punnitsen aamusuihkussa mahdollisuutta kellistää Poika sinä päivänä ja heiluttelen kahta (2) eri ruumiinosia varten varattua höylääni sen mukaisesti.

Varsinaisesti tämä yhden naisen sotani (tai miljoonien muiden naisten vastaava) ei D/s-suhteisiin taida liittyä. Väitän rohkeasti täysin mutu-pohjalta, että karvattomuus on tällaisissa kuvioissa kuitenkin aika yleinen vaatimus. Johtuneeko sitten D/s:n yleisestä ylieroottisesta latauksesta vai mistä, minusta se on aina tuntunut vähän omituiselta. Selityksiä säännölle taitaa olla yhtä paljon kuin sen laatijoitakin, enkä epäile lainkaan että ne kuulostaisivat täysin loogillisilta. Kunnes joka paikka kutisee, punoittaa ja ylipäänsä on jatkuvan syynäyksen, puunauksen ja rassaamisen uhri. Meillä moista sääntöä ei ole, teen siis ihan itse kiusaa itselleni omituisilla kauneuskäsityksilläni.

Jotenkin koko "ihokarvat ovat epänaisellisia ja epähygieenisiä" -uskomus haiskahtaa vahvasti siltä, että meille voidaan myydä ihan mitä tahansa. Tarpeiden luominen tyhjästä ei ole temppu eikä mikään, varsinkaan jos voidaan vedota naisten itsetuntoon ja ulkonäköepävarmuuksiin.

En silti todellakaan aio lopettaa terien ostamista ja kävin tänään pitkästä aikaa varaamassa itselleni ajan brasilialaiseen sokerointiin. Että mikäs minä olen tähän enää lisäämään mitään.

Ei kommentteja: