Taas aihe, jonka termistön kääntäminen ei oikein onnistu. En kuitenkaan ole vältellyt sitä sen vuoksi, vaan koska yleinen mielipide varsinkin rapakontakaisten BDSM-foorumeiden perusteella on, että tässä touhussa pääsee hengestään.
Aloitan siis sanomalla, että breath control play on vaarallinen harrastus. Jopa siinä määrin, että se kuuluu edgeplay-karsinaan yhdessä veitsien ja aseiden kanssa. Perinteinen BDSM-motto safe, sane, consensual ei näissä äärimmäisyyksissä päde, koska turvallisuudesta ei voida mennä takuuseen.
Lisätietoa breathplayn vaarallisuudesta löytyy esimerkiksi Jay Wisemanin esseestä, tekstiä ei tietääkseni ole suomennettu. Toki ihan jo maalaisjärjellä voi päätellä, että kun hapensaanti estetään se ei tee aivoille erityisen hyvää. Kuristamisessa on omat vaaransa, esimerkiksi kurkunpään vahingoittaminen onnistuu ilmeisesti yllättävän vähällä vaivalla. "Turvallisempaan" hengityksen rajoittamiseen löytyy ohjeita, perussääntönä mainittakoon että itse henkitorven painamista kannattaa välttää ja mitä lähempänä leukaa kuristava käsi/vyö/muu lelu on, sen parempi.
Kaikista riskeistä huolimatta breahtplay tuntuu aivan järjettömän hyvältä. Käsi kurkulla tai suun edessä on ainakin minulle todella voimakas osoitus toisen vallasta. Ei taida tulla yllätyksenä oman väline- ja asukammoni huomioon ottaen, että hengitystä rajoitetaan tässä taloudessa useimmiten ihan käsivoimin. Eikä Poika yleensä katkaise hengitystäni pidemmäksi aikaa, vaan päästää irti ennen kuin hapenpuute alkaa varsinaisesti tuntua epämiellyttävältä.
Tässä iltana muutamana Pojan käsi kuitenkin pysyi suuni edessä huomattavasti pidempään kuin yleensä. Rauhoittumisyrityksistäni huolimatta liskoaivoni lopulta voittivat ja aloin pyristellä järjettömästi. Kokemus ei sinänsä ollut oikeasti pelottava, mutta oli outoa huomata että jo muutaman hengenvedon jälkeen, heti paniikin laannuttua, olin itseeni äärimmäisen pettynyt. Omalle itsesuojeluvaistolleen tuskin pärjää ikinä, mutta toivon että zeniläinen mielentyyneyteni ja luottamukseni Poikaan joskus tulevaisuudessa riittäisi pidemmälle.
Aloitan siis sanomalla, että breath control play on vaarallinen harrastus. Jopa siinä määrin, että se kuuluu edgeplay-karsinaan yhdessä veitsien ja aseiden kanssa. Perinteinen BDSM-motto safe, sane, consensual ei näissä äärimmäisyyksissä päde, koska turvallisuudesta ei voida mennä takuuseen.
Lisätietoa breathplayn vaarallisuudesta löytyy esimerkiksi Jay Wisemanin esseestä, tekstiä ei tietääkseni ole suomennettu. Toki ihan jo maalaisjärjellä voi päätellä, että kun hapensaanti estetään se ei tee aivoille erityisen hyvää. Kuristamisessa on omat vaaransa, esimerkiksi kurkunpään vahingoittaminen onnistuu ilmeisesti yllättävän vähällä vaivalla. "Turvallisempaan" hengityksen rajoittamiseen löytyy ohjeita, perussääntönä mainittakoon että itse henkitorven painamista kannattaa välttää ja mitä lähempänä leukaa kuristava käsi/vyö/muu lelu on, sen parempi.
Kaikista riskeistä huolimatta breahtplay tuntuu aivan järjettömän hyvältä. Käsi kurkulla tai suun edessä on ainakin minulle todella voimakas osoitus toisen vallasta. Ei taida tulla yllätyksenä oman väline- ja asukammoni huomioon ottaen, että hengitystä rajoitetaan tässä taloudessa useimmiten ihan käsivoimin. Eikä Poika yleensä katkaise hengitystäni pidemmäksi aikaa, vaan päästää irti ennen kuin hapenpuute alkaa varsinaisesti tuntua epämiellyttävältä.
Tässä iltana muutamana Pojan käsi kuitenkin pysyi suuni edessä huomattavasti pidempään kuin yleensä. Rauhoittumisyrityksistäni huolimatta liskoaivoni lopulta voittivat ja aloin pyristellä järjettömästi. Kokemus ei sinänsä ollut oikeasti pelottava, mutta oli outoa huomata että jo muutaman hengenvedon jälkeen, heti paniikin laannuttua, olin itseeni äärimmäisen pettynyt. Omalle itsesuojeluvaistolleen tuskin pärjää ikinä, mutta toivon että zeniläinen mielentyyneyteni ja luottamukseni Poikaan joskus tulevaisuudessa riittäisi pidemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti