Don't try so hard

Toivon sormet ja varpaat ristissä, että lämpimiä säitä riittäisi tänä kesänä.
- queenitis, 18.5.2010

Itsepä tilasin. Kotitoimiston lämpötilan kohotessa hitaasti mutta varmasti yhä lähemmäs kolmeakymmentä astetta ja ulkoilman lämpötilan ohitettua tuon maagisen lukeman jo ajat sitten on vaikeaa jaksaa oikein mitään. Ja se on aivan loistavaa! D/s-rintamalla tällainen sää ei kannusta sen ihmeempään vipinään, mutta muuten pääni sisällä on tapahtunut oikein miellyttäviä nyrjähdyksiä siinä määrin että olen jo melkein kesäihminen.

Todettuani meikkaamisen aivan hulluksi hommaksi jo noin viikko sitten, olen sukujuhlia lukuunottamatta viime aikoina ollut au naturel pidempään kuin aikoihin. Vastoin aikaisempia olettamuksiani, ilman meikkiä voi ihan hyvin mm. istua terassilla ja muutenkin liehua ihmisten ilmoilla.

Yhä syventyvästä hipihtämisestäni johtuen en ole sallinut edes kasvivärien koskettaa kutrejani yli puoleen vuoteen, ja huomasin nyt meikittä riekkuessani että oikeastaan oma maantienharmaani on muulle väritykselleni huomattavasti armollisempi kumppani kuin aikaisemmat keinotekoiset tummat värit. Toivottavasti olen samaa mieltä päätökseni järkevyydestä myös päivetyksen kadottua tammikuussa, kun peilistä tuijottaa harmaapäinen olmi. Hiuksistoni on muutenkin päivä päivältä yhä enemmän ilmielävä reuhka, mutta Poika on ollut sen pidentymisestä niin tyytyväinen etten taida uskaltaa palata sysimustaan tätitukkaan vaikka mieli tekisikin.

Hellesää alkaa jo uuvuttaa, mutta on ollut hienoa viettää kuumia päiviä ja öitä näinkin huolettomasti. Epiloinnin ansiosta kun ei tarvitse stressata säärikarvoista, hameet pitävät vilpoisempana kuin aikaisempien kesien farkut ja olen kerrankin viettänyt kesästäni suuremman osan rannalla kuin junassa!

Hikisen alkuillan tunnelmaa kotioloissa nostaa Gotan Project, jota suosittelen lämpimästi. Tangon tahtiin hikoillessa tuntee olonsa jotenkin sopivan salaperäiseksi argentiinattareksi, eikä vain tahmeaksi suomalaiseksi persjalaksi.

Syntymäpervo

Valitin muinoin, kuinka Kivun kauneus -kirjan jokainen itsestään kertonut oli ollut kinky jo kromosomivaiheessa. Saman ilmiön voi bongata helposti miltä tahansa BDSM:ää käsittelevältä keskustelupalstalta, kuten vaikkapa Leikkikehästä.

Itse en ole aivan vakuuttunut siitä, että alistumiseni on jonkunlainen valuvika tai synnynnäinen ominaisuus. Asiaan tosin vaikuttanee sekin, että oma alistumislajini ilmenee lähinnä käytöksenä, jota nyt ylipäätään pidetään soveliaana pienelle tytölle. En pidä erityisen kovasta kivusta tai ole esimerkiksi kumifetisisti, joten muistoja tällaisista salatuista haaveista minulla ei ole. Muistan toki, että pidin aivan erityisen paljon siitä kohdasta Tuulen viemää -leffaa, jossa Rhett viimein suuttuu ja kantaa äkäpussivaimonsa yläkertaan, mutta kohtaus lie tarkoitettukin sopivan uhkaavan romanttiseksi.

Pervocracyn Holly ei myöskään aivan allekirjoita ajatusta BDSM-taipumuksista synnynnäisinä ominaisuuksina. Sinänsähän tällä nature vs. nurture -vänkäämisellä ei ole mitään väliä, mutta ympäristön vaikutuksen myöntäminen on helppo kääntää ajatukseksi siitä, että BDSM olisi aina seuraus tai oire jostain menneestä traumasta.

Toisaalta ajatus synnynnäisestä pervoudesta on varsinkin asiaan jostain syystä negatiivisesti suhtautuville vaniljoille tietyllä tavalla helppo: jos jokin on synnynnäistä, se ei voi tarttua. Jos hyväksyy ympäristön vaikuttavan ihmisen kehitykseen, luonteeseen ja mieltymyksiin osin hyvinkin voimakkaasti, on meistä jokaisen hyväksyttävä se tosiasia että vaikutus ei aina vie ainakaan valtavirran silmissä myönteiseen suuntaan.

Olen Hollyn kanssa täysin samaa mieltä siitä, että tärkeämpää kuin miksi meistä kukanenkin on onnellisin tietynlaista elämää viettäessään on se, että meillä jokaisella on oikeus siihen. Riippumatta siitä, olemmeko syntyneet sellaisiksi, kasvaneet sellaisiksi vai ihan vaan vinksahtaneet vanhemmalla iällä.

Haaveissa vainko olette hänen

Olin pitkään vakuuttunut siitä, että fantasioin jotenkin väärin. En ole aivan varma mistä olin saanut päähäni, että kaikkien muiden fantasiat tapahtuvat aina minä-muodossa, näistä asioista kun ei kuitenkaan yleensä tule kovin yksityiskohtaisesti keskusteltua edes lähimpien ystävien kanssa. Enkä kyllä rehellisesti sanottuna aivan lähimpien ystävieni seksifantasioista erityisen tarkkoja yksityiskohtia haluaisi kuullakaan!

Joka tapauksessa olin yllättynyt (ja vähän kateellinen) lukiessani Pervocracy-blogin pitäjän Hollyn fantasioista. Kommenttiosastolla useampi lukijakin tunnusti niin ikään fantasioivansa ehdottomasti aina kolmannessa persoonassa.

Oma teoriani on, että fantasiamaailmani on alkanut kehittymään niin varhaisessa vaiheessa etten vielä oikein ymmärtänyt että itse edes voisin olla jonkinlainen toimija ko. tilanteissa. Seksi oli jotain, jota tapahtui vain aikuisille ihmisille, ja jonka ajatteleminen sai aikaan mukavan kutinan vatsanpohjassa.

Kateellinen Hollylle olen ehdottomasti fantasiamaailman rikkaudesta ja ihailtavasta jatkuvuudesta! Itse en saa koskaan aikaan mitään sen pidempää fantasiaa, juonesta puhumattakaan. Toisinaan tosin sama aihepiiri kiehtoo pitkänkin aikaa, ja saatan pyörittää samaa lyhyttä hetkeä päässäni pienin muutoksin viikkotolkulla. Kunnes Hurahdus menee ohi ja fiksoidun johonkin uuteen tilanteeseen - kuinka yllättävää käytöstä minulta.

Nyttemmin kun seksi on muuttunut muiden harrastamasta abstraktiosta vähän saavutettavammaksi ilmiöksi, saatan myös ikään kuin epähuomiossa ja silmänräpäyksen verran kuvitella tai muistella jotain tuntemusta omalla ihollani. Nämä hetket ovat kuitenkin hyvin harvassa.

Ylipäänsä seksin ajatteleminen on jotenkin tylsää. Jos sitä ei ole harrastamassa piakkoin, asialla mehustelu on mielestäni melko lailla ajanhukkaa. Sitä paitsi fantasioidessaan oikein asioikseen joutuu tekemään aivan hirveästi töitä, kielipoliisille kun eivät puolivillaiset kielikuvat tai horjuvat aasinsillat tapahtumasta toiseen kelpaa laisinkaan. On paljon hauskempaa säännöllisen blogikahlailun lomassa päätyä lukemaan Discerning Domia ja huomata olevansa sen jälkeen oudon levoton.

Ei mitään häpyä, ei perusarvoja.

Mirrin viimeaikaiset tehtävät kulkea pöksyittä saunaan tai kuulat sisällä asioilla toivat mieleen muistoja muutaman vuoden takaa. Silloin kun en olisi voinut kuvitellakaan olevani ilman pikkupöksyjä, jos ei suihkussa ja saunassa käyntiä lasketa. Pöksyt siis puettiin myös yöpuvun alle, poikkeuksetta.

Sittemmin olen kokeillut housuttomuutta varovasti, ensin kotona ja sittemmin myös julkisilla paikoilla.

Kuten Poika kommenttilaatikossa ohimennen mainitsi, yksi nelois-S:n ohjeistamista perussäännöistä on hameiden käyttö ja pöksyjen pois jättäminen. Aluksi naureskelin asialle vähän, onhan hamesääntö kliseistä kliseisin BDSM-saralla. Olen kuitenkin vaihtelevalla hartaudella noudattanut ohjeistusta niin kotipukeutumisen kuin ulkona kirmailunkin saralla. Mielenkiintoista on muuten ollut, millaisiin tilanteisiin koen tarpeelliseksi pukeutua housuihin: useinkaan housuilla ei niinkään ole tekemistä itse toiminnan kanssa, vaan haluan vain tuntea olevani jotenkin tasaisemmalla maalla, hameessa liikkuminen kun vieläkin tuntuu ajoittain liian tytökkäältä.

Uudella harrastuksellani on kiistämättömiä hyviä puolia: sokeroitu häpykukkulani (joka ristittiin kyllä uudestaan, mutta nimeä en näin julkisesti paljasta) voi huomattavasti paremmin kun ihoa ei hankaa mikään ja viileämmillä ilmoilla on turvauduttavat stay up -sukkiin ihan lämpimänä pysyäkseen, ja sukat ovat aika hauskoja kapistuksia. Lyhyen ja varsin epäonnekkaan sukkanauhakokeilun jälkeen sen sijaan päätin, että sukkanauhasukat jäävät odottamaan sitä hetkeä, kun minulla on varaa kunnon sukkanauhoilla varustettuun kureliiviin.

On kuitenkin vähän tylsää, että housuitta kulkeminen ei erityisesti tunnu enää missään. Ensimmäiset kerrat hameessa ilman pikkupöksyjä olivat käsittämättömän kiihottavia, posket punehtuivat ja olin varma että kaikki tietää. Sittemmin siitä on tullut jo jokseenkin niin arkipäiväistä, etten ajattele asiaa sen kummemmin. Vain jos päälle tulee syystä tai toisesta kiskottua housut jotka ovat niin tyköistuvat että vaativat alleen pikkupöksyt (farkkujen pesuväli mitataan mielestäni viikoissa, ei päivissä), tulee tajuttua ettei ole viikkoon niitä sitä ennen käyttänyt ja mietittyä, miksi farkut oli nyt saatava jalkaan.

Muistan, kuinka joskus taipaleeni alkumetreillä valittelin jatkuvaa tunnevuoristorataani ja toivoin sen jo tasoittuvan. Sain heti kuulla varoituksen sanoja siitä, kuinka paljon noita vuoristoratatunteita vielä joskus tulenkaan kaipaamaan. Ehkä tämä on nyt sitten esimakua siitä. Siveys, tule takaisin!

Ennakkotapauksia rajan takaa, eli ei sitä aina länsinaapurissakaan osata.

Housuitta kertoi joku aika takaperin joidenkin F65.-alkuisten sairausluokitusten poistumisesta Ruotsin, Norjan ja Tanskan sairausluokituksista. Kansainvälisessä tautiluokitusjärjestelmässä nämä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat vielä voimissaan, ja sitä kautta kirjattuna myös meillä virallisiksi diagnoosivaihtoehdoiksi. Itse olen salaa vähän harkinnut tautiluokitukseni muuttamista joko polttomerkin tai tatueeraamisen kautta pysyväksi leimaksi nahassani, mutta omasta puolestani se voisi silti virallisista kirjoista ja kansista poistua.

Tässä päivänä muutamana Ruotsista kuului myös vähän huonompia uutisia BDSM-asioiden tiimoilta. Ruotsalaisessa oikeusistuimessa käsitellään nimittäin tapausta, jossa 16-vuotiaan nuoren naisen ja 32-vuotiaan miehen välinen BDSM-sessio on syyttäjän (ja 16-vuotiaan mustelmat nähneen äidin) mielestä ollut yhteisen leikin sijaan pahoinpitely. Niille meistä, joiden peruskouluaikainen ruotsintaito vielä tähän taipuu, suosittelen ehdottomasti ruotsinkielistä uutista, meidän muiden onneksi tinkimätön laatujulkaisu Aamulehti kertoi tapauksesta tuttuun kiihkottomaan sävyynsä.

Pelkään pahoin, että tuomioon vaikuttaa voimakkaasti toisen osapuolen ikä - olen itsekin vanhakantaisesti sitä mieltä, että 16-vuotias ei välttämättä vielä ole aivan siinä asemassa, että voi antaa luvan tällaiseen käsittelyyn. Tästä kuitenkin tulee aivan väistämättä ennakkotapaus kaikesta BDSM-kanssakäymisestä ja syyttäjä itse myöntää tätä myös suoraan tavoittelevansa. Saas nähdä, miten tapaus vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen (jos mitenkään) ja herääkö naapurimaassa keskustelua tautiluokituksen poistamisen seurauksista.

Onneksi molemminpuolisen pöljäilyn ja perseilyn tuloksena ei ole oikeussyytteen ohella mitään vakavampaa kuin komeat mustelmat, tapauksessa kun olisi voinut käydä huomattavasti huonomminkin. Täysin epäasiallisesti tahdon tässä sanoa että tekisi mieleni käydä hieman keskustelemassa 32-vuotiaan miehen kanssa siitä, tuleeko 16-vuotiaan "orjahakemusta" ottaa vakavasti, vai olisiko aikuisen ihmisen tehtävä pitää housut jalassa ja järkeä päässä. Enkä oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, jos Pohjoismaissa vieläkin voi kasvaa 16-vuotiaaksi asti tajuamatta, että netissä tutustuminen ei tarkoita sitä että on turvallista antaa lukita itsensä häkkiin mitä ilmeisimmin ensimmäisellä tapaamiskerralla. Tältäköhän täysjärkisistä kristityistä tuntuu aina kun Päivi Räsänen on telkkarissa?

Yhdellä kädellä surffailua.

Kuten jo joskus tunnustin, on oma suhtautumiseni itsetyydytykseen puhtaan pragmaattinen. Kun olo tuntuu levottomalta, asia hoidetaan pois tieltä ja sitten keskitytään taas niihin tärkeämpiin juttuihin. Yksin ollessani harvoin jaksan edes kaivaa laatikosta leluja esille, koska se vaatisi selvästi liikaa ennakkosuunnittelua ja ajan viettämistä siveettömissä touhuissa aivan yksin.

Itsetyydytys on jotenkin niin monella tasolla syntistä touhua, että haluan hoitaa sen pois alta mahdollisimman nopeasti. Siksi olen hyvin nirso runkkumateriaalini valinnassa, tehokkuus on kaiken A ja O. Toisaalta ilman erityisiä virikkeitäkään ei ole mukavaa, joten urautuminen samoihin "takuuvarmoihin" hittitarinoihin on ainainen uhka.

Erilaisia seksiblogeja kahlailen läpi vaihtelevalla innolla ja menestyksellä, ja sitä kautta törmään (aivan liian harvoin) blogeihin, jotka saavat poskeni punehtumaan ja toisen käden hakeutumaan jonnekin aivan muualle kuin kymmensormijärjestelmän mukaisesti perusriville.

Viimeisin tällainen löytö on kahden kirjoittajan yhteisblogi nimeltään the Erotic Writer, ja erityisesti tarina Gagged. Tarinan luettuani kahlasin tosin läpi myös Monoclen kaikki muutkin tarinat. Suosittelen lämpimästi, tietokoneen viereen tosin kannattanee varata jotain kylmää juotavaa ja tarvittaessa viuhka. Tai jotain muita tarpeellisiksi katsomianne välineitä.

Mitä ruusuks kutsut, yht' ihanasti toisin nimin tuoksuu.

Syystä tai toisesta äidyimme Vaimon kanssa puhumaan yhteisen työpaikkamme lisäksi huonoa englantia myös kotioloissa muutama kesä takaperin. Pojan ilmestyessä kuvioon vietimme siinä määrin symbioottista elämää, että myös minun ja Pojan yhteiseksi kotikieleksi vakiintui Practical English Abu -elementeillä höystetty englanti.

Mopo on päässyt tässä kieliasiassa karkaamaan käsistä niin pahasti, että ehdotin Pojalle pientä kielikoetta ja englannista luopumista ainakin hetkeksi. Varsinkin vaikeammista asioista puhuessa on helppoa lintsata käyttämällä mieluummin kolmatta kotimaista, jolloin asian ja itsensä välille saa sopivasti etäisyyttä. Kokeilun onnistumisen varmistamiseksi sääntöjen rikkomisesta on luonnollisesti jo sovittu kullekin osapuolelle henkilökohtaisesti optimoidut rangaistukset, itse koeaika alkaa vasta tuonnempana.

Vaikeiden asioiden lisäksi on myös toinen osa-alue, josta jopa kaltaiseni kielipoliisi ja puritanisti puhuu mielellään englanniksi. Olen nimittäin todennut, että seksiin ja sukupuolielimiin liittyvät sanat ovat suomeksi vain jotenkin vääriä. Kyse lienee samasta ilmiöstä, jota Hesarin NYT-liitteessä vuosia takaperin havainnollistettiin kääntämällä esimerkiksi Britney Spearsin Hit Me Baby suomeksi - englanniksi kornimmatkin ilmaisut menevät aivan täydestä, mutta suomeksi me emme niitä sulata.

Olen jo ilmoittanut aikovani jatkossa viitata Pojan varustukseen herra Peniksenä, mutta ko. herran vastakappaleen nimitys ei vielä ole täysin vakiintunut. (Poika itse on peniksensä kanssa ihan etunimiväleissä, itse en kuitenkaan suostu herroittelusta luopumaan.)

Yksikielisyyden harjoituskierrosten aikana ykkösehdokkaaksi on tällä hetkellä muodostunut tuhero. Nimitys on mielestäni sopivassa määrin hellittelevä, joskin viittaa johonkin ehkä vähän epämääräiseen tai likaiseen. Tuheron suosioon liittynee edellisestä sokeroinnista vierähtänyt pitkähkö aika, pimppi kun ei mielestäni missään nimessä voi olla karvainen. Muutenkin kyllä pimppi on ehdottomasti nuorempien naisten tai tyttöjen ruumiinosa, itse olen ehkä jo pimppi-iän ohittanut.

Pillu ei kelpaa, koska siitä puhutaan mielestäni vain silloin, kun siitä on puute. Muutenkin pillu ja siihen usein liitetty ralli tuovat mieleeni samantien auton taustapeiliin kiinnitetyt karvanopat ja Wunderbaumin tuoksun. Vittu on kokenut sekä nimityksenä että kirosanana sellaisen inflaation, ettei sekään kelpaa. Vittu on kaiken lisäksi aggressiivinen ja vihainen sana.

Kiellettyjen listalla ovat myös kulumisesta vihjaavat römpsä ja tussu. Tussu varsinkin tuo mieleeni linttaan astutun vanhan kengän. Hirveistä hirvein on kuitenkin mukavirallinen ja -lääketieteellinen emätin, joka kuulostaa yksinkertaisesti vastenmieliseltä. Emä sanan runkona ei ole erityisen romanttinen tai viehättävä vaihtoehto eikä siitä ole pitkä matka emäsikaan eli emakkoon.

Luonnollinen vaihtoehto kai olisi, että herra Peniksen seurana meillä asuisi neiti Vagina. Jostain syystä neiti V kuitenkin herättää minussa vahvoja Cluedo -mielleyhtymiä: neiti Vagina, kirjastossa, kynttilänjalalla (tiedän kyllä mitä kuvittelette hänen siellä tekevän, senkin pervot). Siinä missä penis on sanana jotenkin reipas ja harmiton, kuulostaa vagina muodolliselta ja viileältä.

Äkkinäinen voisi tietenkin ihmetellä, miksi kotioloissa ylipäätään tarvitaan erityisiä ilmauksia tällaisille asioille. Äkkinäinen ei siis mitä ilmeisimmin ole koskaan seurustellut naisen kanssa, joka saattaa osoitella asioita ja nimetä niitä kuin kaksivuotias. Ehkä taustalla on siis suurempiakin kuin terminologisia ongelmia.