Yksityisalue - pääsy kielletty

Annien pyytäessä selvennystä blogini henkilögalleriaan, yllätyin itsekin siitä kuinka epämiellyttävältä selvityksen kirjoittaminen minusta tuntui. Eihän ikä, sukupuoli tai lyhyt suhdehistoriikki aivan mahdoton pyyntö ole.

Samalla tajusin, etten itse asiassa koskaan ole erityisen tarkkaan paljastanut edes omaa ikääni, muista yksityiskohdista puhumattakaan. Vaikka blogini perusteella olisi kai loppujen lopuksi helppoa päätellä elämästäni yhtä ja toista, pyrin parhaani mukaan pysymään verrattain anonyymina. Valokuvistakin on syvänsinisten valtimoiden lisäksi siivoiltu pois tunnistamista helpottavia merkkejä, vaikka se ehkä hätävarjelun liiottelua onkin.

En pidä tätä osaa elämästäni mitenkään erityisen hävettävänä tai piiloteltavana asiana, mutta ymmärrän että asenteeni saattaa vielä joskus muuttua. Tai elämäntilanteeni muuten muuttua siinä määrin, että erityisen mehevät tarinat menneisyydestäni aiheuttavat ongelmia joko minulle tai sydämeni valitulle. Jos fistauskuvat vihreiden kansanedustajaehdokkaasta tuntuvat vetävän koko puolueen hetkeksi lokaan, en tunne oloani erityisen vainoharhaiseksi miettiessäni tällaisia asioita. Olen lisäksi viettänyt tarpeeksi aikaa verkossa tietääkseni, ettei sinne kerran ladattuja asioita saa koskaan täysin poistettua.

Oma yksityisyyteni on minulle tärkeä juttu, mutta vielä tärkeämpänä pidän läheisteni suojelemista. Omia tissejäni voin ehkä esitellä blogissani, mutta Vaimon rintavarustuksen julkaiseminen tuntui jostain syystä paljon vaikeammalta. Samalla tavalla voin revitellä omia ajatuksiani ja luonteeni puutteita mielin määrin, mutta pyrin jättämään Pojan analysoimisen blogin ulkopuolelle. Tuntuisi epäreilulta kertoa liikaa ihmisestä, joka ei tässä yhteydessä pysty puolustautumaan.

On toisinaan vaikeaa tasapainoilla kahden periaatteen välillä. Yhtäältä olen sitä mieltä, että ainoa tapa pitää tällaista blogia on lähes brutaali rehellisyys (sellaisia kinkyblogeja ainakin itse olen kaivannut), toisaalta on pakko vetää tiettyjä rajoja ihan oman mielenterveytensä vuoksi. Vaikka koodinimet ja tiettyjen asioiden kertomisen välttely tuntuu toisinaan hölmöltä, saatte nauttia niistä myös tulevaisuudessa. Enkä aivan äkkiä julkaise kasvokuvaa, jossa poseeraan lempikahleideni kanssa.

Riittänee, että saatte tutustua kalmankalpeaan kroppaani kaulasta alaspäin ja yötäkin synkempään päähäni lähinnä sisäpuolelta.

Guest starring ...

Nyt kun Dramakuningatar on jo useaan otteeseen muistuttanut, että lupauduin tosiaan kirjoittamaan vierailevan blogitekstin, oli viimeinkin aika ottaa kynä kauniiseen käteen. Onneksi puhuimme sidonnoista jo juhannuksena, niin en aivan tyhjän päälle joutunut, kun nyt tässä kahden viikon viiveellä aloin miettimään, että millaiset fiilikset sidonnoista nyt loppujen lopuksi jäi.

Päällimmäisenä mieleeni jäi, että kaikkea on hyvä kokeilla vähintään kerran. Kuitenkin nykyisessä parisuhteessani Göranin kanssa köysileikit eivät ole oikein ajankohtaiset, sillä itse tahtoisin mieluummin olla siellä köyden toisessa päässä, kun taas Göran saisi luultavasti paniikkikohtauksen sänkyyn sidottuna. Juhannuksenakin venkoilin vähän väliä, kun yritin kurottaa katsomaan millaisilla solmuilla meidät oikein sidotaan.

Ihmettelen kuitenkin, ettei tilanteesta tullut sen kummallisempaa. Ehkä ainoa tilanne oli silloin, kun Draamakuningattaren kanssa olimme lattialla kontillaan pyllyt pystyssä Poikaan päin. Tuolloin mielessä kieltämättä kävi, etteivät ehkä ihan kaikki kaverukset moista harrasta. Tilanne kuitenkin meni melko nopeasti ohi, enkä miettinyt tilanteen kummallisuutta sen kauempaa.

Ehkä olen vain vanilja ja hetero, vaikka toisaalta olen Draamakuningattaren kanssa samaa mieltä siitä, että kaikkea pitäisi kokeilla vähintään kahdesti.

- A

100 blogitekstiä! Jihuu!

Olin aikaisemmin sitä mieltä, että oman listani kaltainen Google Analyticsilla revittely on ehkä korneinta ikinä. Heti blogin "merkkipäivien" ja muiden "virstanpylväiden" jälkeen. Ne asettuivat omassa mielessäni jokseenkin samaan kategoriaan kuin "meidän Jani-Petteri kävi tänään ihan itse potalla!" -tyypiset hehkutukset. Että minä en sitten ainakaan ikinä ..

Kuinka yllättävää, että mielipiteeni tässäkin asiassa muuttuivat. Huimaa, että olen näpytellyt jo sata verbaalioksennusta! Tai siis yhdeksänkymmentäyhdeksän ennen tätä. Kuitenkin. Olen saavutuksestani ylpeä. Ja sen kunniaksi esittelen ahteriani! Seuraavan sadan blogitekstin jälkeen vuorossa joku muu ruumiinosa, kerää koko sarja!

Pyytämisen vaikeus

Tunnustinkin jo, että pyytäminen on minulle jostain syystä järjettömän vaikeaa. Halien pyytäminen tuntuu jo vähän hankalalta, mutta avun pyytäminen on täysin mahdotonta. Vaikeus ulottuu ihan kaikille elämänalueille, liekö sitten joku pohjoispohjalainen periaate että apua ei pyydellä. Jos ei itse pärjää niin sitten itkee ja pärjää, lopulta. Ei tarvi kenenkään tulla tekemään meille palveluksia tai saa Morasta keuhkoon!

Äkkinäinen toki luulisi, että parisuhteessa pyytäminen olisi helpompaa. Että kun se toinen ikään kuin on sitoutunut siihen, että on rinnalla myös huonompina hetkinä, niin siihen sitoutumiseen voisi sitten siinä määrin luottaa että kertoisi juuri nyt olevan huonompi hetki. Ja pyytäisi apua.

Vaikka pidän itseäni muuten verrattain älykkäänä otuksena, tämä ei minulta onnistu. Tiedän, että niin pitäisi tehdä. Tiedän, että yleensä teen tilanteista vain pahempia kun yritän selvitä kaikesta yksin. Tiedän, että se usein johtaa kärpäsen paisumiseen vähintään puoleksitoista härkäseksi. Ja pisteenä i:n päälle tiedän, että varsinkaan tällaisessa valta-asetelmassa ei todellakaan ole minun paikkani selvitä asioista yksinäisenä marttyyrina kruunuani kiillotellen.

Siitä huolimatta usein vieläkin haudon, vatvon ja märehdin asioita kunnes olen varma siitä, ettei kenelläkään ihmiskunnan historiassa ole ollut aivan niin vaikeaa kuin minulla juuri nyt. Ja Poika saa kärsiä seurauksista. Viimeksi tilanne kärjistyi lokakuussa, pitäisi kai olla tyytyväinen että suuremmat draamat ovat näiltä osin näköjään sentään aikaisempaa huomattavasti harvinaisempia.

Silti ärsyttää olla näin typerä! Jälkikäteen löysin viimekertaiselle rähjäämiselleni montakin osatekijää, jotka selittämällä olisin voinut käsitellä asian huomattavasti tyylikkäämmin. Tiedättehän, niin kuin parisuhdeoppaissa aina käsketään? "Minusta tuntuu, että .." ja "Voisimmeko joskus ..". On tärkeää lähettää minä-viestejä sen sijaan, että lähettäisi syyttäviä sinä-viestejä. Helppoa kuin heinänteko.

Sen sijaan meillä vietettiin ilta mykkäkoulua. Eläköön valaistunut pervoilu.

PS. Ihan näin harjoituksen vuoksi voisin pyytää armailta lukijoiltani apua. Onko joku onnistuneesti toipunut tällaisesta pöljäilystä? Ja miten ihmeessä se onnistui?

Karvainen hikivarvas imurinvarressa

Jonkin aikaa blogin aloittamisen jälkeen uteliaisuuteni kasvoi niin suureksi, että minun oli pakko kokeilla Google Analyticsia nähdäkseni, lukeeko tätä oikeasti kukaan. Hetken aikaa olinkin niin koukussa Analyticsiin, että kiinnostukseni alkoi saavuttaa jo pakkomielteen mittasuhteet. Sittemmin innostus on vähän laantunut, mutta kurkkailen Analyticsia silti tasaisin väliajoin.

Ehdottomasti hauskinta antia tähän mennessä ovat olleet hakusanat, joilla blogiin ollaan päädytty. Suurin osa toki liittyy tavalla tai toisella BDSM:ään, kuten voisi olettaakin. Seasta löytyy kuitenkin melko riemastuttavia hakuja, enkä voi vastustaa kiusausta jakaa niitä teidänkin kanssanne. (Asiaan vaikuttaa myös se, että lähestyvän lomamatkan ansiosta keskittymiskykyni on aika nollissa.)

1. tekniikan maailma imuritesti
Ja näitä löytyy PALJON eri muodoissaan. Kerrottakoon siis, että olen ollut oikein tyytyväinen pieneen Electroluxin pussittomaan pölynimuriin, johon päädyimme samaisen testin innoittamina. Kodin hengetär suosittelee!

2. karvaiset kainalot
Löytyy myös muodossa kuvia karvaisista kainaloista. Sori, pojat, ei tässä blogissa! Jo mainittu yhden naisen karvasotani ulottuu kainaloihin saakka. Senkin jälkeen, kun sain kainaloihini vahauksen yhteydessä aikaiseksi komeat mustelmat. (Sittemmin olen pitäytynyt uskollisessa Venuksessani vaikka muita alueita epiloin ja sokeroitutankin.)

3. alumiiniputkisto sänky
Oma lahjoituksena saatu sänkymme ei ole alumiiniputkesta, mutta se on kyllä oikein kiva. Kuvissakin vilahtanut sänky on toiminut oikein mukavasti niin nukkuma- kuin muuankin alustana. Tukevia sängynpäätyjä suosittelen ihan kaikille!

4. haisevat varpaat
Joillakin meistä on vaan superhiki. Isäni rannekellovalinnat rajoittuvat täystitaanisiin tai täyskultaisiin vaihtoehtoihin, koska terästaustaiset kellot syöpyvät hänen miehekkäässä ranteessaan. Kiitti näistä(kin) geeneistä.

5. kuka on nirso?
Lapsena opetettiin, että kaikkea täytyy maistaa. Samaa periaatetta olen pyrkinyt toteuttamaan aikuiselämän puolella muissakin kuin ruoka-asioissa - tosin olen parantanut sääntöä muotoon "kaikkea pitää kokeilla kahdesti". Ensimmäisellä kerralla kun mikä tahansa saattaa tuntua vähän omituiselta. Vai olenko muka tosiaan ainoa, jonka ensimmäinen seksikokemus ei ollut niitä hehkeimpiä?

6. nahkahousuinen täti
Herkullisen perverssiltä kuulostava hakulauseke, mutta tästä blogista löytyy nahkahousuja aika vähänlaisesti kummankaan sukupuolen yltä. Nahka on parhaimmillaan takeissa ja pannoissa, jos minulta kysytään.

7. pakaralihas kuvat
Nyt ollaan jo vähän lähempänä, pakaroita taitaa löytyä jo kotitarpeisiin. Erityisen lihaksikkaita pakaroita ei tosin kuvista löydy, mistä pahoitteluni.

8. suomalaset [sic] tissit
Luin tämän aluksi pitkään muodossa suomalaiset tissit, taisi olla Poika joka huomasi että hakulausekkeessa on muun riemun lisäksi vielä kirjoitusvirhekin. Olenko muka kirjoittanut joskus suomalasista?

9. takareiden kihelmöinti
Ei liene oire mistään vakavammasta. Takareidet joutuvat koville ihan normaalielämässäkin, mutta erityisesti takaapäin seksiä harrastettaessa jos ns. vastaanottava osapuoli on sitä antavaa osapuolta lyhyempi ja joutuu siis venkoilemaan ollakseen .. ahem .. paremmin tarjolla.

10. mutta älä tule silloin kun on känkkäränkkä
Ellen muista Alataloani ihan väärin, laulussa lauletaan "mutta älä tule liian usein, känkkäränkkä, tule vain kerran viikossa". Toivottavasti tästä oli apua!

Laiska blogiteksti, tiedetään. Edellämainittu lomamatka kuitenkin pyörii mielessä siinä määrin, etten kovin syväluotaavaan introspektioon juuri nyt kykene. Ajastan kuitenkin reissun ajaksi muutaman tekstin, joissa toivottavasti on vähän enemmän tolkkua. Sain jopa Vaimon lupautumaan kirjoittamaan fiiliksiään tuosta taannoin toteutetusta sidontasessiosta, vieraileva tähtikin siis pian luvassa!

I'm going into my happy place now.

Mainitsin aikaisemmin ohimennen käsitteen rope space. Aloin miettiä näitä avaruuksia enemmänkin lukiessani Kokeilijoiden blogitekstin Ollakko vai olla: "Vastuu on siirretty toiselle, ja saa keskittyä omaan tunteeseen, oman ruumiinsa tuntemuksiin.
Se tila on mainio mahdollisuus poistua järjen, huolien ja velvollisuuksien maailmasta."

Itsekin olen usein kokenut tuon maailmasta irtautumisen tunteen, kun Poika niputtaa tai piiskaa. Vaikeinta onkin pysyä sen verran järjissään, että osaa kertoa jos esimerkiksi köysi pureutuu hartiaan siinä määrin, että verenkierto on jo vaarassa. Solmupojat kertovatkin toisen kirjansa alussa syndroomasta "get-tied-itis", johon langennut sub on niin innoissaan sidotuksi tulemisesta ettei osaa kertoa omasta epämukavuudestaan.

Yleensä alistumisavaruudessa kelluminen on mukavaa, enkä yritä erityisesti pyrkiä sieltä pois. Rangaistuksia vastaanottaessa se kuitenkin tuntuu jotenkin huijaamiselta, joten pyrin parhaani mukaan pysymään tilanteessa läsnä ja mieluummin miettimään, miksi siinä ylipäänsä olen kuin mehustelemaan varsinaisilla tuntemuksillani.

Intensiivisistä tunteista seuraa pahimmillaan session jälkeen surullisenkuuluisa sub drop, jossa tuntee olonsa jotenkin loputtoman tyhjäksi session jäljiltä. Mikään ei oikein tunnu miltään, normaalielämään on vaikea päästä takaisin kiinni eikä session korostettua valta-asetelmaa ole helppoa purkaa sen jälkeenkään. Ehkä juuri siksi minulle on niin tärkeää, että sessiota seuraa se kliseinen haliminen, jota naisten pitäisi ilmeisesti kaivata ihan vaniljaseksinkin jälkeen. Toisen lähellä oleminen helpottaa takaisin tähän maailmaan palaamista, ihokontakti on jotenkin sopivan konkreettinen muistutus siitä että meitä on edelleen kaksi.

Jos haliminen syystä tai toisesta jää väliin, olen tavallistakin kärttyisempi. Osittain senkin vuoksi, että sen pyytäminen on minulle jostain syystä käsittämättömän vaikeaa - tähän palannen myöhemmin vielä toisessa tekstissä. Jostain syystä on helpompaa kiljua aamulla peiton alta "schnuggles!" kuin pyytää samaisia halauksia session jälkeen. Toisinaan ratkaisen ongelman yksinkertaisesti takertumalla Poikaan kuin pieni apina.

At the end of my rope

Alatteko tekin jo kyllästyä näihin kuviin? Tässä tältä erää viimeinen otos, muokkaamattomista kuvista taisi löytyä vielä muutama kehityskelpoinen jotka ehkä esittelen sitten myöhemmin jahka Poika ne ehtii muokkailla kuntoon.

Sanoinkin, että korseleteista jääneelle ylimääräiselle narulle keksittiin myöhemmin hyvä käyttötarkoitus - niistä sai yhteen punomalla kätevän hihnan! Toisilla on koiravaljakko, toisilla tyttövaljakko.

Tässä yhteydessä on pakko myös ihmetellä sitä, miten jotkut subit tuntuvat viettävän tuntikausia aikaa polvillaan ilman sen suurempia ongelmia. Vaikkei kummankaan meistä elopaino nyt niin korkeissa luvuissa ole että ongelmat voisi laittaa sen piikkiin, olimme Vaimon kanssa molemmat aika nopeasti valmiita nousemaan lattialta. En ihmettele enää lainkaan, että polvistumista käytetään myös rangaistuksena. Erityisen tehokkaasti se toimii synneistä muistuttajana silloin, jos subinsa vielä määrää polvilleen esimerkiksi keittämättömien riisinjyvien päälle - auts.