Kaikkihan alkoi siitä, etten malta olla lisäämättä puolinokkelia sutkautuksia blogitekstieni loppuun. Ajatus jäi elämään kommenttilaatikossa, ja lopulta kävi niin että Poika pakkasi taloutemme köysiarsenaalin mukaan juhannuksenviettoa varten.
Kuvat eilisestä narutouhusta ovat vielä jemmassa muistikortilla, mutten malta olla purkamatta tuntemuksiani saman tien. Eilisen pikavilkaisun perusteella muutama ihan kehityskelpoinen otos kun kuitenkin löytyy, eli kunhan matkaamme taas kotiin ja Poika pääsee oman kuvankäsittelyohjelmansa ääreen, niitä nähdään täälläkin. En nyt tässä kerro sen tarkemmin sidonnoista, niistä on helpompi selittää sitten kun saan kuvamateriaaliakin esille samalla.
Pakko myöntää, että niin hauskalta kuin ajatus minun ja Vaimon yhteen sitomisesta vaikuttikin, olin aika hermostunut käytännön toteutuksen onnistumisesta. Pienen alkuvenkoilun perusteella näytti vähän siltä, ettei meitä saa järkevästi samaan kuvaan - lukuisista innokkaista ehdotuksista huolimatta. Pojalla taisi olla jo pinna kireällä, kun kaksi sidonnasta sen kummemmin ymmärtämätöntä naisihmistä yritti kilpaa ehdottaa mahdollisesti toimivia asentoja. Täytyy myös sanoa, että tällaisesta kuviosta on yllättävän vaikeaa löytää kuvia! Inspiraatiota siis ei löytynyt Internetinkään puolelta. Onneksi Visio löytyi viimein ja pääsimme kuvauspaikan raivaamisen jälkeen itse asiaan.
Olin jo aikaisemmin pienessä mielessäni ihmetellyt, miten Vaimolta sujuu sitomisen vaatima paikallaan (ja rauhallisena) pysyminen. Kun olimme Vaimon kanssa melko lailla nipussa ja Poika viimeisteli köyden päitä piiloon, Vaimo alkoikin kysellä mitä siinä vaiheessa yleensä teen. "This is the part where I usually zone out." Minulla on tapana sitomisen aikana päästää mieleni harhailemaan, yleensä pohdiskelen köysiin tai alistumiseen liittyviä juttuja tai mieleni yksinkertaisesti tyhjenee täysin enkä ajattele erityisemmin mitään (tämä on nyt varmaan se rope space josta toisinaan kuulee puhuttavan).
Vaimolta vastaavanlainen kellunta ei sattuneesta syystä oikein onnistunut, joten jutusteluksihan tilanne sitten meni. Yritän suostutella Vaimon kirjoittamaan vieraileva tähti -tyyppisen blogitekstin ensimmäisestä köysikokemuksestaan, vaikka sitten niiden kuvien kaveriksi. Näin omasta näkökulmastani voin kertoa että tilanne oli minun ja Vaimon välillä vallitsevasta turhankin avoimesta läheisyydestä huolimatta outo. Yleensä köysiin liittyy eroottinen lataus, joka tästä tilanteesta oli tipotiessään. Enkä päässyt pääni sisällekään karkuun, osittain ehkä senkin takia että huolehdin oman epämukavuuteni lisäksi Vaimosta.
Kaikesta outoudestaan huolimatta kokemus oli ainakin minulle yllättävänkin positiivinen. Vaimo tosin totesi, että viihtyisi luultavasti paremmin siellä köyden toisessa päässä - pelottaa jo valmiiksi Göranin puolesta!
Kuvat eilisestä narutouhusta ovat vielä jemmassa muistikortilla, mutten malta olla purkamatta tuntemuksiani saman tien. Eilisen pikavilkaisun perusteella muutama ihan kehityskelpoinen otos kun kuitenkin löytyy, eli kunhan matkaamme taas kotiin ja Poika pääsee oman kuvankäsittelyohjelmansa ääreen, niitä nähdään täälläkin. En nyt tässä kerro sen tarkemmin sidonnoista, niistä on helpompi selittää sitten kun saan kuvamateriaaliakin esille samalla.
Pakko myöntää, että niin hauskalta kuin ajatus minun ja Vaimon yhteen sitomisesta vaikuttikin, olin aika hermostunut käytännön toteutuksen onnistumisesta. Pienen alkuvenkoilun perusteella näytti vähän siltä, ettei meitä saa järkevästi samaan kuvaan - lukuisista innokkaista ehdotuksista huolimatta. Pojalla taisi olla jo pinna kireällä, kun kaksi sidonnasta sen kummemmin ymmärtämätöntä naisihmistä yritti kilpaa ehdottaa mahdollisesti toimivia asentoja. Täytyy myös sanoa, että tällaisesta kuviosta on yllättävän vaikeaa löytää kuvia! Inspiraatiota siis ei löytynyt Internetinkään puolelta. Onneksi Visio löytyi viimein ja pääsimme kuvauspaikan raivaamisen jälkeen itse asiaan.
Olin jo aikaisemmin pienessä mielessäni ihmetellyt, miten Vaimolta sujuu sitomisen vaatima paikallaan (ja rauhallisena) pysyminen. Kun olimme Vaimon kanssa melko lailla nipussa ja Poika viimeisteli köyden päitä piiloon, Vaimo alkoikin kysellä mitä siinä vaiheessa yleensä teen. "This is the part where I usually zone out." Minulla on tapana sitomisen aikana päästää mieleni harhailemaan, yleensä pohdiskelen köysiin tai alistumiseen liittyviä juttuja tai mieleni yksinkertaisesti tyhjenee täysin enkä ajattele erityisemmin mitään (tämä on nyt varmaan se rope space josta toisinaan kuulee puhuttavan).
Vaimolta vastaavanlainen kellunta ei sattuneesta syystä oikein onnistunut, joten jutusteluksihan tilanne sitten meni. Yritän suostutella Vaimon kirjoittamaan vieraileva tähti -tyyppisen blogitekstin ensimmäisestä köysikokemuksestaan, vaikka sitten niiden kuvien kaveriksi. Näin omasta näkökulmastani voin kertoa että tilanne oli minun ja Vaimon välillä vallitsevasta turhankin avoimesta läheisyydestä huolimatta outo. Yleensä köysiin liittyy eroottinen lataus, joka tästä tilanteesta oli tipotiessään. Enkä päässyt pääni sisällekään karkuun, osittain ehkä senkin takia että huolehdin oman epämukavuuteni lisäksi Vaimosta.
Kaikesta outoudestaan huolimatta kokemus oli ainakin minulle yllättävänkin positiivinen. Vaimo tosin totesi, että viihtyisi luultavasti paremmin siellä köyden toisessa päässä - pelottaa jo valmiiksi Göranin puolesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti