perjantai 4. syyskuuta 2009

Seksi ilman likaa on kuin ruoka ilman suolaa.

Tehokasta työntekoa vältellessäni törmäsin tänään uutiseen, jonka mukaan Philips tuo markkinoille pariskunnille tarkoitettuja leluja. Tarkalleen ottaen kyseessä on Tekniikka&Talous-lehden mukaan "parisuhteen hoitamiseen tarkoitettu 'sensual massager' -hierontatuote". Siis vibraattori. Voitaisiinko puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Artikkelissa kerrotaan uutuustuotteiden kohderyhmästä: "Tavoiteltuihin asiakkaisiin kuuluvat erityisesti pariskunnat ja esimerkiksi ihmiset, jotka ovat harkinneet kyseisten tuotteiden hankintaa, mutta eivät halua ostoksille seksikauppaan." Ruotsin puolellahan nämä samat ihmiset voivat tehdä ostoksensa valtionapteekki Apoteketista, jonka kesällä aloittaman seksilelumyynnin suosiosta uutisoitiin Suomessakin.

Suomen apteekit lähtivät asiassa liikkeelle varovaisemmin. Yliopiston Apteekki kelpuutti valikoimiinsa vain liukuvoiteita ja geishakuulia, ilmeisesti sillä ajatuksella että geishakuulat ovat oikeasti terveydenhuoltoon liittyvä väline, vahvistavathan ne lantionpohjan lihaksia. Kaikenlaiset vibraattorit ja dildot sen sijaan kuuluvat edelleen pornokaupan puolelle, vaikka orgasmeilla taitaa olla melkoisia terveysvaikutuksia (tästäkin löytyisi varmasti tutkimus jostain).

En oikein tiedä, pitäisikö olla tyytyväinen seksilelujen tullessa useammalle tutuksi ja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi, vai pitäisikö olla pöyristynyt tästä seksin häpeilemisestä ja vesittämisestä. Olenhan tunnustanut itsekin aiemmin pelänneeni pornokauppoja, joten ymmärrän kyllä miksi niissä asioimisen kynnys saattaa nousta korkeaksi.

Mutta miksi Philipsin "sensual massager" -hierontatuote näyttää niin kovin kliiniseltä? Vähän siltä, että ollaan yritetty päästä mahdollisimman kauas seksilelun ajatuksesta. Ja minkä vuoksi ruotsalaisten seksuaaliterveyteen kuuluvat esimerkiksi penisrenkaat, mutta suomalaisten apteekkihyllylle mahtuu vain lantionpohjalihasten jumppapalloja?

En ole täysin vakuuttunut siitä, että tämä kehitys muuttaa ihmisten mielipiteitä erityisen seksi(lelu)myönteiseen suuntaan. Tähän mennessä lähetetty viesti tuntuu olevan paremminkin se, että seksilelut ovat ihan OK, kunhan eivät vain näytä seksileluilta eikä niitä missään nimessä ole ostettu alan liikkeestä.

ETA: Joka kolmas suomalainen toisi seksivälineet apteekkiin, kertoo Apteekkari-lehti. Haastatelluista joka kolmas siis on ollut sitä mieltä, että "seksuaaliterveyteen liittyviä välineitä tulisi myydä apteekeissa". Kuvassa proviisori mitä ilmeisimmin esittelee vimpainta Myself, joka on tarkoitettu lantionpohjalihasten vahvistamiseen. Onko se nyt tosiaan seksiväline?

2 kommenttia:

Poika kirjoitti...

Ehkä tällä kaikella voi kuitenkin olla porttiteorian mukainen vaikutus. Tehdään ensiaskeleesta helppo ja kivuton, jonka jälkeen uusien harppauksien ottaminen ei välttämättä ole enää niin suuren kynnyksen takana. Jos maanantaina voi ostaa Anttilasta "hierontatuotteen" samalla kun ostaa miehelleen uudet black horset syntymäpäivälahjaksi, ehkä perjantaina mielenkiintoa on jo herännyt niin paljon että uskaltautuu marssimaan lähipornokauppaan. Ja tätä kautta sitten poistaa häpeäpilkkuja seksin ja seksilelujen päältä.

Annoin pikkusormen, se vei koko käden..

Dramaqueenitis kirjoitti...

Kuulenko kommentissasi kaikuja kokemuksen syvästä rintaäänestä?

Totta kyllä että kynnyksen madaltaminen näissä asioissa on varmasti hyvä asia. Toivoisin vain, ettei se tarkoittaisi ihmeellisen orwellilaista newspeakia ja asioiden kiertelyä.