torstai 6. elokuuta 2009

Nipernäper

Olen asunut viime päivät hämmästyttävän vaaleanpunaisessa maailmassa. Tiedättehän, sellaisessa jossa kikattavat ystävät järjestävät punastelevalle morsiamelle hihitellen pikkutuhmia juhlia.

Nokkelimmat kai tästä jo arvaavat, että ystäväni on menossa naimisiin ja polttarit ovat siis erityisen ajankohtainen asia. Mitä enemmän olen polttari-ideoihin perehtynyt, sitä kauempana tunnen olevani koko naissukupuolesta. Ketä nämä ihmiset oikein ovat, joiden mielestä "pienten lorujen" ja "osuvien mietelauseiden" kerääminen vihkoon on oikeasti aikuiselle ihmiselle mielekästä tekemistä?!

Aikaisemmin vertasin kihlasormusta omaan pantaani. Juuri tällä hetkellä olen todella tyytyväinen, että omaan elämääni kuuluu vain jälkimmäinen näistä kahdesta. Voisin marssia Pojan kainalossa maistraattiin vaikka huomenna, mutta perinteisiin häihin lähtemättömästi kuuluvia osasia tuntuu olevan miljoona.

Omalla tavallaan perinteet niin hääasioissa kuin D/s-kuvioissakin ovat mielestäni mielenkiintoisia ja ajoittain epäilemättä paikallaan. Molemmissa tapauksissa suurin osa niistä ei kuitenkaan tunnu erityisen hyvin istuvan omaan elämääni. Ja molemmissa tapauksissa tunnen itseni vähän tosikoksi ja vähän erikoisuudentavoittelijaksi sanoessani sen ääneen.

2 kommenttia:

Ihan(a)Sika kirjoitti...

MIKÄÄN,siis MIKÄÄN ei ole niin vaivaannuttavaa kun joutua jonkun kaukaisen sukulaisääliön häihin jossa noudatetaan ns.hääperinteitä!Tiedättehän,morsian ryöstetään ja sulhon täytyy tehdä jotain typerää saadakseen eukko takaisin jne.Karamelli kääreistä paljastuu kolmen pennin aforismeja jne.jne.
Huh,heti menee kylmät väreet pitkin perskarvoja pelkästä ajatuksesta...

Dramaqueenitis kirjoitti...

Kai hääperinteet ovat perinteitä ihan syystä, ilmeisesti kutkuttavat muiden nauruhermoja enemmänkin nuo morsiamen ryöstöt ja sensemmoiset.

Pahinta on, jos hääparistakin huomaa että ylenmääräinen mukahauskuus vaivaannuttaa jopa niitä ihmisiä, jotka ko. juhlan ovat järjestäneet.