maanantai 30. marraskuuta 2009

Siveyden sipulit

Olin petipolitiikasta kirjoittaessani aivan vahingossa taas melkein ajan hermolla!

Toisaalta, menin silloin myös arvelemaan, että "pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi". Hesarin jutun mukaan syytteessä ollut pariskunta sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion, koska "Oikeuden mukaan kaksikko syyllistyi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen."

Syyttäjä olisi kuitenkin mieluusti tuominnut kaksikon myös pahoinpitelystä. Hienoa, että tämä osa syytteestä kaatui oikeudessa, mutta..

.. olisiko oikeus ollut yhtä myötämielinen, jos videoilla olisikin esiintynyt 38-vuotias mies sadistin roolissa naisen sijaan?

.. jos videolla "pahoinpidellyt" henkilöt olisivat olleet naisia, olisiko heidän seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteensa todella luotettu yhtä paljon kuin nyt kyseessä olleiden miesten? (TJEU: "Miehet olivat antaneet luvan pahoinpidellä itseään." esitetään Hesarin jutussa ikään kuin lieventävänä asianhaarana.)

.. mikä ihmeen sukupuolisiveellisyyttä loukkaava kuva? Eikös kaikki porno sovi tähän kategoriaan?

Ei, jos Suomen rikoslailta kysytään. Pariskunnan saama tuomio perustuu rikoslain 17. lukuun, jossa kyse on "rikoksista yleistä järjestystä vastaan". Samasta luvusta löytyy kaikenlaista arpajaisrikoksesta lähtien. Tätä tapausta koskee 18. artikla, joka menee näin:

"Joka valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään

1) lasta,
2) väkivaltaa tai
3) eläimeen sekaantumista,

on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Että taas sitä ollaan hyvässä seurassa.

3 kommenttia:

Kipukoukku kirjoitti...

Siis mitä, ollaanko pedofiilien ja eläinräkkääjien porukan jatkona? Olisiko syytä ryhtyä puolustamaan sadomasokistien oikeuksia, ja varsinkin selittämään kansalaisille, että BDSM ei ole väkivaltaa eikä pahoinpitelyä. Jos kivun tuottaminen katsotaan pahoinpitelyksi, niin pitäisihän myös kaikki lävistykset ja tatuoinnitkin kriminalisoida.

Bella kirjoitti...

Huhhuijaa, omiin silmiini tämä uutinen saapui tosiaan vasta tämän ja Kokeilijoiden blogin kautta ja yllätti todella. Onhan se nyt ikävä fakta ollut jo pitkänä tiedossa, että BDSM on ikäänkuin "pakko salata", mutta että ihan rikokseksi luokitellaan...

Toisaalta ennen kuin itsestäni menin tämän alistuvaisen puolen löytämään, niin tunnustettakoot, että sairaana minäkin sitä pidin. Sitä mitä ei tunne, sitä pelkää ja sen tuomitsee herkästi... Näin se taitaa olla monessa muussakin asiassa.

Dramaqueenitis kirjoitti...

Bella, rikoshan BDSM ei toki ole, se on vain seksuaalinen parafilia ;)

Lain kanssa on helppoa olla samoilla linjoilla, en minäkään oikeaa väkivaltaa haluaisi seksualisoitavan tai sillä mässäilevää pornografista kuvamateriaalia Suomessa levitettävän. Hankalaa tästä tekee se, että BDSM:n ja väkivallan välinen rajanveto on (ainakin tästä uutisesta päätellen) ainakin yhdeltä yleiseltä syyttäjältä vähän hakusessa, eikä sen määrittely yksiselitteisesti taida olla kenenkään prioriteettilistalla, tai välttämättä edes mahdollista.

Kun tuntee Suomen historian homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnin ja avioliiton sisäisen raiskauksen kriminalisoinnin saralla, ei tämä jaksa yllättää juurikaan. Täällä harvoin ollaan aivan edistyksen aallonharjalla näissä asioissa. Tai en tiedä olisiko se valtion hyväksymä avioliittoraiskaus sittenkin BDSM:n harrastajille pelkkää plussaa, heh-heh.