3) Sääntöjä ei ole. Oikeasti.

Jos olisin onnistunut sisäistämään ajatuksen siitä, ettei minun kilttinä tyttönä tarvitse pyrkiä mihinkään tiettyyn Oikeaan Tapaan tehdä asioita, olisimme Pojan kanssa molemmat päässeet paljon helpommalla.

Ajatus itsessään ei tietenkään ole erityisen vaikea. Silti ihmislapsi saa elämänsä aikana tottua niin moneen normistoon, joko ääneen lausuttuun tai implisiittiseen, että on lähes mahdotonta olla välillä peilaamatta omia tekosiaan siihen, minkä kuvittelee BDSM-kuvioissa olevan soveliasta. Että ollaanko me nyt huonoja pervoja kun me X näin, ja aina kun me Y niin minäkin saatan Z vaikken olekaan Å.

Vasta nyt kun olen alkanut itse epäillä, että ne kovinta ääntä omista tekosistaan pitävät eivät välttämättä sittenkään muodosta enemmistöä (ja vaikka muodostaisivat eivät silti välttämättä ole Oikeassa), on ollut helpompaa sisäistää ettei sen nyt itse asiassa pitäisikään kuulua kenellekään, miten tahi miksi meillä pervoillaan niin kuin pervoillaan.

Lukioaikainen uskonnonopettajani ilmoitti meille ystävällisesti luterilaisuuden olevan maailman toiseksi vittumaisin uskonto. Oli siis vakuuttunut siitä, että jossain maailman tutkimattomilla alueilla on varmasti jokin vielä kaameampi, mutta että tunnetuista me ev-lutit viemme varmasti voiton. Perusteli kantaansa sillä, että luterilaisuus ei anna valmiita vastauksia, vaan ne vastaukset pitäisi itse Raamatusta kaivella. Kun on ensin ylipäänsä tajunnut kysyä oikeita kysymyksiä.

Tällä logiikalla BDSM on varmasti maailman toiseksi vittumaisin tapa (seksi)elämäänsä järjestellä. Toisaalta ihmissuhteet taitavat muutenkin olla paljon haastavampia kuin suhde Kaikkivaltiaan suuntaan, ihmiset kun vastaavatkin välillä.

2) Yksityisyyttään kannattaa varjella naurettavuuteen asti, ja sitten vielä hieman lisää.

Rehellisesti sanottuna en ole kaikesta BDSM:n yhteiskunnalliseen asemaan liittyvästä vaahtoamisestani huolimatta aivan varma olenko pahoillani siitä, ettei BDSM ole harrastus jota on tapana harrastaa vapaasti omilla kasvoillaan. Olen sitä mieltä, että jokaisella tulee olla oikeus tehdä elämässään mitä tahansa siihen vapaaehtoisesti suostuvan kumppanin kanssa, mutta samaan aikaan pidän BDSM:ää vahvasti henkilökohtaisena asiana joka ei myöskään kuulu kenellekään suhteen ulkopuoliselle.

Läheisteni varjelemisesta jo puhuinkin, mutta olen tullut koko ajan tarkemmaksi myös omasta yksityisyydestäni. Aikaisemman sinisilmäisyyteni ansiosta bittiavaruudessa on muutamia kuvia, joiden kohtalosta en oikeastaan voi olla varma. Luottamukseni ihmiskuntaa ja sen jäsenten selkärankaisuutta kohtaan on nykyisin sen verran matalissa lukemissa, etten enää jaa kenenkään kanssa mitään, mitä en voisi antaa painattaa vaikka Hesarin etusivuksi varmana siitä, ettei oma äitini minua siitä tunnistaisi.

2b) Kun tuntee olevansa vainoharhainen, on luultavasti lähes riittävän varovainen.
Sukelsin niin BDSM-maailmaan kuin useampiinkin ihmissuhteisiin (ja niistä ulos) täyttä vauhtia ja pää edellä sen enempää miettimättä, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Näin jälkikäteen saan olla kiitollinen siitä, etten ole sijoitettuna jätesäkkeihin ja upotettuna jonkin suurehkon vesistön pohjaan. Varovaisuus näissä asioissa on mielettömän tylsää ja tuntuu turhalta siinä vaiheessa, kun veressä on adrenaliinia pienen urheilujoukkueen tarpeisiin, mutta toivon muistavani sen silti jos enää koskaan löydän itseni harkitsemasta samanlaisia sukelluksia.

Molemmat kakkoskohdan osat ovat siinä mielessä vaarallisia, että mitä useammasta hölmöilystään selviää ilman suurempia seuraamuksia, sitä vähemmän tuntee tarvetta varoa. Tarpeellisuuden tajuaa vasta sitten kuin on liian myöhäistä ja vahinko jo sattunut, omalla kohdallani toivon että tämä on yksi asia jota ei tarvitsisi aivan kantapään kautta harjoitella.

1) Kohteliaisuus ja huonon käytöksen sietäminen eivät ole toistensa synonyymeja.

Tosielämässä opin vaihtoaikana tekemään kiinnostukseni vähyyden tai epämukavuuteni runsauden tarvittaessa hyvinkin selväksi. Suomalaiseen keskustelu- ja ravintolakulttuuriin tottuneelle tuntui todella oudolta, kun viileä kohteliaisuus tai hätätapauksessa käytetty "en näe tai kuule sinua lainkaan" -leikki eivät toimineetkaan uudessa maassa.

Suomessa olen aina saanut olla aika rauhassa jopa kaupungin yössä, joskus siinä määrin että se harmitti. Keskemmällä Eurooppaa sain nuorena ja verrattaen simpsakkana naisihmisenä toisinaan ottaa koko töykeys- ja kirosana-arsenaalini käyttöön, ennen kuin viesti meni perille. Aidosti uhkaavia tilanteita en onneksi koskaan kohdannut, en tiedä lainkaan mitä olisin sellaisessa tehnyt.

BDSM-maailmaa internetin kautta ihmetellessä töykeystaidot ovat joutuneet koetukselle, ja alan oikeastaan vasta nyt ymmärtää ettei jokaiseen viestiin ole pakko vastata. Esimerkiksi collarme on täynnä "määrä korvaa laadun"-periaatteella saalistavia. Koska oma profiilini on mielestäni varsin selväsanainen sen suhteen, mitä etsin, olen antanut itselleni luvan vastata vain niihin viesteihin, joista käy ilmi kirjoittajan ylipäänsä lukeneen profiilini.

Toisenlaisia vaikeita tilanteita kohtaa chateissa. Jokseenkin miellyttävän harmittomasti alkanut keskustelu saattaa paljastua alkusoitoksi kovin erilaiselle kanssakäymiselle. Tämän välttämiseksi olen opetellut erilaisia tapoja poikaystäväpommin (vai pitäisikö sanoa Dom-bomb?) tiputtamiseksi keskusteluun jo alkumetreillä. Olen myös oppinut, ettei epämiellyttäviä keskusteluja tuntemattomien kanssa tarvitse jatkaa "kohteliaisuudesta". Inhottavasta tilanteesta voi poistua kohteliaasti, sitä ei ole pakko sietää.

Hindsight is always 20/20.

On paljon asioita, joiden tietäminen jo etukäteen pelastaisi elämässä monenlaiselta murheelta. Enkä nyt tarkoita mitään elämän tarkoitus -tason tietoa, vaan pikkuniksejä, jotka oppii sattumalta jostain. Omalle kohdalleni osuneet niksit ovat usein liittyneet kauneudenhoitoon, mutta aivan samalla tavalla olisi varmasti ollut mukava tietää näppärämpi tapaa silputa sipuli jo vuosia sitten (silppuamisasioissa inhokkilistallani sipulin ohittaa vain julienne-tikuiksi paloittelua vaativa porkkana). Tämä on juuri sitä hiljaista tietoa, jota jaetaan arkipäivässä ja joka katoaa herkästi sukupolvien väliseen kuiluun.

Joissain asioissa pelkkä tietäminen ei enää riitäkään, vaan asia olisi oikeastaan pitänyt ymmärtää aikoja sitten. Jos jotain olen tämän taipaleen varrella oppinut, niin sen, että nämä kaksi teonsanaa ovat etenkin tunteisiin liittyvissä asioissa usein hyvin, hyvin kaukana toisistaan.

Koska rakastan listojen tekemistä, päätin kerätä omia ymmärtämättömyyksiäni listamuotoon. Tässä siis asioita, jotka toivoisin ymmärtäneeni jo alistujanurani alussa:

1) Kohteliaisuus ja huonon käytöksen sietäminen eivät ole toistensa synonyymeja.

2) Yksityisyyttään kannattaa varjella naurettavuuteen asti, ja sitten vielä hieman lisää.
2b) Kun tuntee olevansa vainoharhainen, on luultavasti lähes riittävän varovainen.

3)Sääntöjä ei ole. Oikeasti.

4) Huonoja hetkiä tulee. Oikeasti.
4b) Kun huonoja hetkiä tulee, lapsellinen kapinointi ei ole rakentavin reaktio.

5) Myös "huonojen" kirjojen lukeminen kannattaa aina.

6) Vähemmistöryhmien sisällä esiintyy ennakkoluuloja aivan yhtä paljon kuin valtaväestössäkin.

7) Lempeä saa olla paitsi muille, myös itselleen.

8) Kyseenalaistaminen kannattaa.

9) BDSM saattaa sisältää pussailua.

Lähipäivinä tiedossa listan tarkempaa pureskelua, häntäpäähän mitä luultavammin ilmaantuu vielä uusia asioita ennen kuin saan edes entiset kirjoitettua pois alta.

Once more with feeling

Nyt on burleskit nähty! Itse pidin esityksestä, vaikka pelkoni esityspaikan ja yleisön asettamista rajoituksista kävivätkin toteen. Poika olisi kaivannut vielä enemmän show'ta ja juonellisuutta esityksiin, mutta onkin sillä tavalla vähän nirso. Onneksi omalle riisuuntumiselleni ei aseteta aivan yhtä korkeita vaatimuksia, voin nimittäin tunnustaa saman tien ettei allekirjoittaneen himahousuista kuoriutuminen tapahdu ollenkaan yhtä viettelevästi.

Jos vielä tämäkään kiertue ei tuo burleskia tarpeeksi lähelle (ja muutenkin), aiheesta tehtyä SuomiD-dokumenttia voi käydä ihailemassa Nelosen netti-TV:stä. Dokumentin näkemisen jälkeen tekisi vielä enemmän mieleni päästä joskus vielä isommallekin kirkolle esitystä ihmettelemään, tunnelma on epäilemättä aika erilainen toisessa ympäristössä.

Suosittelen live-elämystä lämpimästi muillekin! Olisi varmasti myös mielenkiintoista kokeilla tanssahtelua itse, lavan sijasta tosin ehkä mieluummin suljettujen ovien takana.

Navanalusia ja -ylisiä

Yksi kirjahyllymme uusimmista asukkaista on Tiia Aarnipuun kirja Trans - sukupuolen muunnelmia. Muistan lukeneeni kirja-arvostelun kirjan julkaisemisen aikoihin, mutta syystä tai toisesta itse opus päätyi käsiini vasta nyt, junalukemiseksi. Vietinkin yli kolmen tunnin junamatkani nenä kiinni kirjassa ja kaipasin lukurauhaa loppumatkan ajan.

Kirja on sanalla sanoen loistava. Helppolukuista asiatekstiä on maustettu transsukupuolisten, transseksuaalien ja heidän läheisiensä omilla kokemuksilla, ja kirja tarjoaa ensimmäistä kertaa omaksuttavan, suomenkielisen "peruskurssin" transsukupuolisuudesta. Erityisen hienoa minusta oli lukea teosta, jossa kerrotaan juuri Suomen tilanteesta ja lainsäädännöstä, usein kun asioihin internetitse perehtyessä tutustuu paljon läheisemmin Yhdysvaltojen vastaaviin.

Minun on pakko myöntää, että olin aikaisemmin itsekin epävarma siitä, eroavatko transseksuaalit ja transsukupuoliset ihmiset jotenkin toisistaan. Nyt selvisi sekin, että edellämainittu ilmaus on oikeastaan ontuvasta käännöksestä johtuva ja virheellinen. Aivan maalaisjärjellä ajateltunakin ihmisen sukupuoli ja seksuaalisuus ovat eri asioita, vaikka liittyvätkin toisiinsa.

Tiedän että tämä on valtavan kornia, mutta kirjaa lukiessa omat kehokokemukset asettuivat hieman erilaiseen perspektiiviin. Olen käynyt hiljaista ja hidasta väsytystaistelua oman kehoni kanssa viime aikoina, ja on usein tuntunut siltä että olen omassa ruumiissani pelkkä matkustaja, joka on jumissa vihamielisessä kasassa lihaa. En silti voi edes kuvitella, miltä tuntuu, kun ulkoiset sukupuolen ilmentymät eivät vastaa lainkaan omaa henkistä sukupuolta. Tai kun oma henkinen sukupuoli ei yksinkertaisesti sovi mies/nainen-kahtiajaon kummallekaan puolelle. Törmäsin siis käytännön esimerkkiin siitä, kuinka rapakontakaisissa FA- ja feministiblogeissa usein mainittu privilege ilmenee omassa elämässäni paljon laajempana kuin ymmärränkään.

Olen opintojeni kautta tarkastellut sukupuolta suorittamisen näkökulmasta, roolina jonka mukaan useimmat meistä arkielämässään toimivat (tai saavat vastata seurauksista). Naiset ja miehet istuvat tietyllä tavalla, syövät tietyllä tavalla ja pukeutuvat tietyllä tavalla. Edellisessä blogitekstissäni mainitsinkin, että itse pukeudun välillä Pojan vanhoihin farkkuihin, välillä hameisiin. Pitkän aikaa kieltäydyin kategorisesti kaikesta perinteisen naiselliseen pukeutumiseen liittyvästä, eikä minua olisi saanut hameeseen edes kiväärillä uhaten. Sittemmin olen oppinut nauttimaan erilaisista tuntemuksista, joita erilainen pukeutuminen tuo mukanaan: ovesta ulos käveleminen hameessa ja huulet punattuina tuntuu täysin erilaiselta kuin löysät farkut jalassa. Molemmat rooliasut ovat harkittuja, ja molemmilla on oma paikkansa elämässäni. Useimmiten vaatevalintani ovat jotain siltä väliltä - naisellisen tyköistuvia, mutta miehekkään rentoja.

Ehkä juuri näistä omista kokemuksistani johtuen kirjan loppusanat osuivat ja upposivat:

"Ota sukupoli vakavasti mutta älä suhtaudu sen rajoihin tosikkomaisesti. Leiki välillä ja nauti kauniista ja kiinnostavista asioista. Kysy, kun et tiedä. Auta muita ottamaan selvää ja löytämään vierasta tutusta ja jotain tuttua vieraasta. Kunnioita ympärilläsi olevien ihmisten sukupuoli-identiteettiä niin kuin kunnioitat omaasi. Tee parhaasi sen hyväksi, että jokainen ihminen saisi nähdä peilistä sellaisen sukupuolen, joka tuntuu hyvältä ja oikealta."
(Tiia Aarnipuu: Trans - sukupuolen muunnelmia)

Useampikin kohdista sopisi hyvin myös BDSM-väelle ja heidän läheisilleen, joita poikkeava käytös saattaa epäilyttää tai jopa pelottaa. Voitaisiinkohan 2000-luvulla jo suhtautua ihmisen seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin asioihin vähän vähemmän ryppyotsaisesti?

Hyvää päivää, mähän oon vintagee ja retroo!

Olen aikaisemmin puhunut goottiestetiikasta, korsettihaaveistani ja uusburleskista. Omassa mielessäni goottihenkinen supernaisellisuus ja korsetit yhdistyvät burleskin kabaree-henkeen, muodostaen jokseenkin sekavan yhdistelmän erilaisia esteettisiä valintoja, joille yhteistä on vain se että kaikki ovat melkoisen matkan päässä nykypäivästä. Arkielämässäni pukeudun milloin Pojan vanhoihin farkkuihin, milloin kynähameeseen(, tästä lisää pohdiskelua myöhemmin).

Omien kokemusteni mukaan BDSM:ssä ei ole erityisen harvinaista tietynlainen halu palata ajassa taaksepäin, aivan tyhjästä ei ole syntynyt BDSM:n alakäsite 1950's household. Niissäkin suhteissa, joissa ei ole tarkoitus palata viisikymmentäluvulle, alistuvan pukeutumiseen puuttuminen eri tavoin lie aika yleistä. Esimerkiksi pikku mirri on saanut harjoitella hameeseen pukeutumista, ja kauniit alusvaatteet taitavat olla aika perusvaatimuksia (itse pukeudun edelleen puuvillahipstereihin, joista Poika tosin taitaa pitää pitsihepeneitä enemmän). Äärimmäisempi esimerkki on Deity, joka nauttii erityisesti alistujansa ulkonäön muokkaamisesta tekokynsistä aina päivittäiseen korsetin käyttöön. Yhteistä näille vaatimuksille tuntuu olevan alistujan pukeutumisen muokkaaminen nimenomaan perinteisellä tavalla naisellisempaan suuntaan.

Vaikka tiedän, että aikaisemmat naissukupolvet ovat käyneet läpi suuriakin taisteluja päästäkseen vihdoin eroon kureliiveistä ja muista liikkumista rajoittavista kapineista, en voi olla ihailematta 40- ja 50-lukujen asuja, joiden käyttämisessä naisellisista muodoista on hyötyä enemmän kuin haittaa (kunhan asun alta löytyy kureliivi, joka kursii vyötärön esiin sen naisellisen pehmeyden keskeltä). Evil Dressmakerin blogista löytyy loistavaa tietoa myös muiden menneiden vuosikymmenten muodista, sarja jatkunee tulevaisuudessa kohti nykypäivää.

Naisten vapauduttua aikaisempien vuosikymmenien muodin ikeestä, tuntuu oudolta että niin paljon kuin korsettien ja kureliivien rajoittavuudesta ja epäterveellisyydestä nykypäivänä puhutaankin, lähes jokainen Hollywood-tähti tuntuu olemattomasta rasvaprosentistaan huolimatta vannovan Spanxin nimiin ja muotoilevia alusvaatteita löytyy kaikkialta. Viime viikonloppuna erään ystäväni puuvillaisen t-paidan alta paljastuivat aluspöksyt, jotka jatkuivat reilusti navan yläpuolelle - tuntuvat kuulemma valtavan mukavilta. Jo valmiiksi superhoikka nuori nainen lisäsi kuinka vapauttavaa on, ettei tarvitse murehtia vatsansa mahdollista pullistelua, kun mummohousut pitävät sen kurissa! Olisikohan nykytekniikalla valmistetuille, aikaisempaa armeliaammille kureliiveille siis sittenkin käyttöä?

Omassa elämässäni tämä menneiden aikojen haikailu sai uutta pontta niinkin odottamattomassa paikassa kuin uimahallissa. Epäsäännöllinen aqua jogging -harrastaminen olisi mielestäni ehdottomasti hohdokkaampaa, jos näyttäisin enemmän Esther Williamsilta. Löysin jopa brittiläisen nettikaupan, jonka avulla voisin haaveeni toteuttaa - hinta tosin ei ole erityisen huokea. Hienointa Estherissä mielestäni on se, että entinen olympiauimari ja leffatähti omistaa nykyään oman uimapukumalliston! Olen myös täysin rakastunut Estherin mielipiteisiin uima-asuista, annettakoon hänelle siis viimeinen sana:

"It just seems so crazy to have a bra made out of a piece of cotton that could double as a napkin on the table. And the thongs! God, we've spent our lives trying to keep our underwear out of that spot, and all of a sudden they want to put a fish line there? I have very definite ideas about what a swimsuit should be: it should be swimmable."
(Esther New York Timesille)

"I'll put you in a suit that contains you, and you will swim in. I don't want you to be in two Dixie cups and a fish line."
(Esther Pittsburgh Post-Gazettelle, Dixie cup -linkki minun lisäämäni)