Ihastuin muutama vuosi takaperin Marco Bjurströmiin (!!) It Gets Better -projektin suomalaisversion videossa Se muuttuu paremmaksi. Voiko yhtä ihmiselämän perustavanlaatuisimmista kysymyksistä tiivistetymmin ilmaista: kelpaanks mä?
Jokainen meistä varmasti poikkeaa omalla tavallaan taruhahmosta nimeltä normaali ihminen, joka sijainnee jossain laboratoriossa kiinnitettynä shampoomainosten normipäähän. Tietyssä iässä ei ole kauheampaa kohtaloa kuin poiketa kulloinkin vallalla olevasta normistosta, ja usein tuntuu ettei se muutu helpommaksi iän myötäkään. Sama normaalien maihinnousu jatkuu ainakin omassa alitajunnassa, vaikka kuinka tietäisi että yläaste on ollut ohi jo pidemmän aikaa.
Oman äitini suurin huoli maailmassa on se, mitä naapurit mistäkin asiasta mahtavat ajatella, aivan kuin niillä naapureilla ei olisi parempaa tekemistä kuin pitää kirjaa muiden nurmikon mitasta. Naureskelen äidin loputtomalle murehtimiselle, mutta huomaan usein itse syyllistyväni samaan harhaan siitä että minun elämäni olisi muidenkin mielestä yhtä loputtoman kiehtovaa kuin minun korvieni välissä.
Epävarmuuden ja itsekeskeisyyden yhdistelmä on varma resepti menestykseen ihmissuhderintamalla. Aluksi tuntui siltä, että BDSM-väritteinen parisuhde rehellisine poikkeavuuksineen olisi hopealuoti jolla pääsisi eroon molemmista ongelmista, ja kaupanpäällisiksi saisi harrastaa tajunnanräjäyttävää seksiä. Samassa fantasiamaailmassa minulla epäilemättä olisi jo lemmikkinä yksisarvinen.
Tämä navankaivelu alkoi siitä, kun luin Jz:n kirjoittaman samoja teemoja sivuavan blogitekstin. Monet parisuhteessa esiintyvät pelot ovat lähtöisin siitä, ettei asioiden kanssa itse ole vielä aivan sinut ja sen saman epävarmuuden heijastaa sitten toiseen osapuoleen. Vähä vähältä vanhimmat epävarmuudet hälvenevät, mutta pidemmälle omia synkempiä halujaan tutkiessaan löytää niitä kyllä riittävästi lisää.
Sellaisessakin suhteessa, jossa heti alkuun on käyty läpi suorasanaisesti mistä kumpainenkin pitää ja käyty myöhemmin läpi se parjaamani BDSM checklistkin, tuntuu kerta toisensa jälkeen lähes yhtä vaikealta kertoa että on löytänyt jotain uutta ja kiinnostavaa, joka ehkä pelottaa vähän itseäkin. Vaikkei vielä kertaakaan ole käynyt niin että Poika järkyttyisi, olen joka kerta varma että no tästä se ei ainakaan tykkää. Ja muutamaan kertaan on käynyt niinkin, että aikaisemmin käsittelemätön juttu kiinnostaa molempia, muttei kumpikaan ole ottanut sitä puheeksi.
Ehkä siitä tarpeettoman yksityiskohtaisesta ja osin vaivaannuttavasta listasta pitäisi sittenkin tehdä perinne. Ikään kuin sellainen parisuhteen kehityskeskustelu, voitaisiin tehdä lopuksi viisivuotissuunnitelma ja SWOT-analyysi. Oi beibi, piirrä mun fläppitauluun!
Jokainen meistä varmasti poikkeaa omalla tavallaan taruhahmosta nimeltä normaali ihminen, joka sijainnee jossain laboratoriossa kiinnitettynä shampoomainosten normipäähän. Tietyssä iässä ei ole kauheampaa kohtaloa kuin poiketa kulloinkin vallalla olevasta normistosta, ja usein tuntuu ettei se muutu helpommaksi iän myötäkään. Sama normaalien maihinnousu jatkuu ainakin omassa alitajunnassa, vaikka kuinka tietäisi että yläaste on ollut ohi jo pidemmän aikaa.
Oman äitini suurin huoli maailmassa on se, mitä naapurit mistäkin asiasta mahtavat ajatella, aivan kuin niillä naapureilla ei olisi parempaa tekemistä kuin pitää kirjaa muiden nurmikon mitasta. Naureskelen äidin loputtomalle murehtimiselle, mutta huomaan usein itse syyllistyväni samaan harhaan siitä että minun elämäni olisi muidenkin mielestä yhtä loputtoman kiehtovaa kuin minun korvieni välissä.
Epävarmuuden ja itsekeskeisyyden yhdistelmä on varma resepti menestykseen ihmissuhderintamalla. Aluksi tuntui siltä, että BDSM-väritteinen parisuhde rehellisine poikkeavuuksineen olisi hopealuoti jolla pääsisi eroon molemmista ongelmista, ja kaupanpäällisiksi saisi harrastaa tajunnanräjäyttävää seksiä. Samassa fantasiamaailmassa minulla epäilemättä olisi jo lemmikkinä yksisarvinen.
Tämä navankaivelu alkoi siitä, kun luin Jz:n kirjoittaman samoja teemoja sivuavan blogitekstin. Monet parisuhteessa esiintyvät pelot ovat lähtöisin siitä, ettei asioiden kanssa itse ole vielä aivan sinut ja sen saman epävarmuuden heijastaa sitten toiseen osapuoleen. Vähä vähältä vanhimmat epävarmuudet hälvenevät, mutta pidemmälle omia synkempiä halujaan tutkiessaan löytää niitä kyllä riittävästi lisää.
Sellaisessakin suhteessa, jossa heti alkuun on käyty läpi suorasanaisesti mistä kumpainenkin pitää ja käyty myöhemmin läpi se parjaamani BDSM checklistkin, tuntuu kerta toisensa jälkeen lähes yhtä vaikealta kertoa että on löytänyt jotain uutta ja kiinnostavaa, joka ehkä pelottaa vähän itseäkin. Vaikkei vielä kertaakaan ole käynyt niin että Poika järkyttyisi, olen joka kerta varma että no tästä se ei ainakaan tykkää. Ja muutamaan kertaan on käynyt niinkin, että aikaisemmin käsittelemätön juttu kiinnostaa molempia, muttei kumpikaan ole ottanut sitä puheeksi.
Ehkä siitä tarpeettoman yksityiskohtaisesta ja osin vaivaannuttavasta listasta pitäisi sittenkin tehdä perinne. Ikään kuin sellainen parisuhteen kehityskeskustelu, voitaisiin tehdä lopuksi viisivuotissuunnitelma ja SWOT-analyysi. Oi beibi, piirrä mun fläppitauluun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti