Poika ihmetteli taannoisen blogitekstini henkilökohtaista sävyä. "Kun ei sulta pitkään aikaan ole tullut mitään noin syväluotaavaa."
Niin, luotaukset ovat jääneet vähemmälle varsinkin jos vertaa ihan ensimmäisiin teksteihini, joissa ei oman navan tuijottelun ja analysoinnin ohella paljon muuta sisältöä ollutkaan. Olen itsekin miettinyt, mistä moinen johtuu. On toki mukavaa kirjoittaa välillä puolivakavissaan asiaakin, tai puhua arkipäiväisemmistä asioista, mutta olen kaivannut pääni kaivelun tuomaa helpotuksen tunnetta. Asioiden ylös kirjoittaminen kun saa ne usein loksahtamaan viimein paikoilleen myös pään sisällä.
Kun nyt sitten aloin oikein asioikseni analysoimaan tätä analysoinnin puutetta, tajusin etten enää erityisemmin pohdiskelekaan vain itseäni. Jos ajattelenkin syntyjä syviä, ajatuksiin liittyy aina voimakkaasti Poika. Enää en mieti yhtä usein, mitä minä teen ja tunnen, vaan mietin mikä meissä toimii tai ei juuri sillä hetkellä tunnu toimivan. Ja yritän keksiä, mitä voisin asialle tehdä. Tai sitten yritän tyytyä siihen että luulen ymmärtäväni vastauksen kysymykseen "miksi se aina muttei koskaan?"
Omia ajatuksiani ja tunteitani voin riepotella tässä blogissa avoimesti, mutta Pojan liika analyseeraus tuntuisi jotenkin epärehelliseltä. Pohdinta on siis jäänyt vähemmälle koska olen sairastunut me-tautiin.
Niin, luotaukset ovat jääneet vähemmälle varsinkin jos vertaa ihan ensimmäisiin teksteihini, joissa ei oman navan tuijottelun ja analysoinnin ohella paljon muuta sisältöä ollutkaan. Olen itsekin miettinyt, mistä moinen johtuu. On toki mukavaa kirjoittaa välillä puolivakavissaan asiaakin, tai puhua arkipäiväisemmistä asioista, mutta olen kaivannut pääni kaivelun tuomaa helpotuksen tunnetta. Asioiden ylös kirjoittaminen kun saa ne usein loksahtamaan viimein paikoilleen myös pään sisällä.
Kun nyt sitten aloin oikein asioikseni analysoimaan tätä analysoinnin puutetta, tajusin etten enää erityisemmin pohdiskelekaan vain itseäni. Jos ajattelenkin syntyjä syviä, ajatuksiin liittyy aina voimakkaasti Poika. Enää en mieti yhtä usein, mitä minä teen ja tunnen, vaan mietin mikä meissä toimii tai ei juuri sillä hetkellä tunnu toimivan. Ja yritän keksiä, mitä voisin asialle tehdä. Tai sitten yritän tyytyä siihen että luulen ymmärtäväni vastauksen kysymykseen "miksi se aina muttei koskaan?"
Omia ajatuksiani ja tunteitani voin riepotella tässä blogissa avoimesti, mutta Pojan liika analyseeraus tuntuisi jotenkin epärehelliseltä. Pohdinta on siis jäänyt vähemmälle koska olen sairastunut me-tautiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti