maanantai 13. huhtikuuta 2009

Learning the ropes

Bondage näyttää hyvältä ja omasta mielestäni köysibondage näyttää vielä paremmalta. Pelkästään katselemalla oppiminen on kuitenkin vähintäänkin haastavaa, mutta jostain pitää solmujen teko aloittaa. Ellei siis ole sattunut olemaan partiossa, eikä sielläkään ihan tällaisia solmuja taideta opettaa.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, ettei minun oikeastaan tarvitsekaan ymmärtää kuinka Poika minut niputtaa. Riittää, että pysyn paikoillani ja taivun tarvittaessa parhaani mukaan - myönnettäköön, että siinäkin on toisinaan ihan riittävästi tehtävää.

Poika päätti aloittaa opettelun tapojaan vanhanaikaisemmin ja tilasi Shibari You Can Use -kirjan. Täytyy kuitenkin sanoa, että kirja oli meille molemmille (luin sen tottakai uteliaana itsekin) pieni pettymys, kirjasta löytyy loppujen lopuksi aika vähänlaisesti erilaisia sidontoja eikä sen ulkoasu erityisemmin miellytä tällaista kiiltopaperiin ja värikuviin ihastunutta harakkaa. Askel askeleelta kirjoitettuja ohjeita on kuitenkin mitä ilmeisimmin suhteellisen helppo seurata.

Jo aikaisemmin mainittu Twisted Monk on tässä taloudessa oikeastaan eniten käytössä perusjuttujen osalta, nettisivuilta löytyy näppäriä How To -videoita joista oppii helposti perussidontoja. Itse ainakin oppisin varmasti vielä helpommin katsomalla videota kuin lukemalla.

Tietenkin opetteleminen kannattaa aloittaa kertaamalla ihan perusasioita eikä sännätä samantien niputtamaan partneriaan roikkumaan katosta. Kornista nimestään huolimatta esimerkiksi Wipipedia on hyvä paikka aloittaa, ja vähänkään BDSM-henkisiä keskustelupalstoja seuraamalla saa äkkiä käsityksen tärkeimmistä huomioon otettavista asioista.

Kaiken tämä narupuheen perusteella on varmasti helppo arvata, ettei niillä kauan odotetuilla kengillä vieläkään olla päästy kunnolla leikkimään. Aikaisemman nillitysaiheeni lisäksi onnistuin haalimaan itselleni tappoflunssan, joka varmistaa sen etten taida päästä tämän lähemmäs köysiä vielä muutamaan päivään. Jos kaikki energiani ei menisi niistämiseen, olisin tilanteesta epäilemättä hieman näreissäni.

2 kommenttia:

Kipukoukku kirjoitti...

Kiitos vinkeistä, ollaan vasta aloittelijoita. Kaikki kiinnostaisi, mutta emme tiedä mistä aloittaa.

Dramaqueenitis kirjoitti...

Eipä tässä itsekään voi vielä erityisen syvällä kokemuksen rintaäänellä puhua :)

Talouteemme tilattiin juuri muutama Two Knotty Boys -kirja, kirjoittelen omia ja Pojan mielipiteitä niistä sitten kun opuksiin päästään tutustumaan tarkemmin.

Ennen kuin hassaa köysiin ihan järjettömästi rahaa kannattaa ehkä kokeilla vähän kevyempää sidontaa, mutta suosittelen kyllä että kiinnostuksen kasvaessa investoitte myös kunnon välineisiin!