Once more with feeling

Nyt on burleskit nähty! Itse pidin esityksestä, vaikka pelkoni esityspaikan ja yleisön asettamista rajoituksista kävivätkin toteen. Poika olisi kaivannut vielä enemmän show'ta ja juonellisuutta esityksiin, mutta onkin sillä tavalla vähän nirso. Onneksi omalle riisuuntumiselleni ei aseteta aivan yhtä korkeita vaatimuksia, voin nimittäin tunnustaa saman tien ettei allekirjoittaneen himahousuista kuoriutuminen tapahdu ollenkaan yhtä viettelevästi.

Jos vielä tämäkään kiertue ei tuo burleskia tarpeeksi lähelle (ja muutenkin), aiheesta tehtyä SuomiD-dokumenttia voi käydä ihailemassa Nelosen netti-TV:stä. Dokumentin näkemisen jälkeen tekisi vielä enemmän mieleni päästä joskus vielä isommallekin kirkolle esitystä ihmettelemään, tunnelma on epäilemättä aika erilainen toisessa ympäristössä.

Suosittelen live-elämystä lämpimästi muillekin! Olisi varmasti myös mielenkiintoista kokeilla tanssahtelua itse, lavan sijasta tosin ehkä mieluummin suljettujen ovien takana.

Navanalusia ja -ylisiä

Yksi kirjahyllymme uusimmista asukkaista on Tiia Aarnipuun kirja Trans - sukupuolen muunnelmia. Muistan lukeneeni kirja-arvostelun kirjan julkaisemisen aikoihin, mutta syystä tai toisesta itse opus päätyi käsiini vasta nyt, junalukemiseksi. Vietinkin yli kolmen tunnin junamatkani nenä kiinni kirjassa ja kaipasin lukurauhaa loppumatkan ajan.

Kirja on sanalla sanoen loistava. Helppolukuista asiatekstiä on maustettu transsukupuolisten, transseksuaalien ja heidän läheisiensä omilla kokemuksilla, ja kirja tarjoaa ensimmäistä kertaa omaksuttavan, suomenkielisen "peruskurssin" transsukupuolisuudesta. Erityisen hienoa minusta oli lukea teosta, jossa kerrotaan juuri Suomen tilanteesta ja lainsäädännöstä, usein kun asioihin internetitse perehtyessä tutustuu paljon läheisemmin Yhdysvaltojen vastaaviin.

Minun on pakko myöntää, että olin aikaisemmin itsekin epävarma siitä, eroavatko transseksuaalit ja transsukupuoliset ihmiset jotenkin toisistaan. Nyt selvisi sekin, että edellämainittu ilmaus on oikeastaan ontuvasta käännöksestä johtuva ja virheellinen. Aivan maalaisjärjellä ajateltunakin ihmisen sukupuoli ja seksuaalisuus ovat eri asioita, vaikka liittyvätkin toisiinsa.

Tiedän että tämä on valtavan kornia, mutta kirjaa lukiessa omat kehokokemukset asettuivat hieman erilaiseen perspektiiviin. Olen käynyt hiljaista ja hidasta väsytystaistelua oman kehoni kanssa viime aikoina, ja on usein tuntunut siltä että olen omassa ruumiissani pelkkä matkustaja, joka on jumissa vihamielisessä kasassa lihaa. En silti voi edes kuvitella, miltä tuntuu, kun ulkoiset sukupuolen ilmentymät eivät vastaa lainkaan omaa henkistä sukupuolta. Tai kun oma henkinen sukupuoli ei yksinkertaisesti sovi mies/nainen-kahtiajaon kummallekaan puolelle. Törmäsin siis käytännön esimerkkiin siitä, kuinka rapakontakaisissa FA- ja feministiblogeissa usein mainittu privilege ilmenee omassa elämässäni paljon laajempana kuin ymmärränkään.

Olen opintojeni kautta tarkastellut sukupuolta suorittamisen näkökulmasta, roolina jonka mukaan useimmat meistä arkielämässään toimivat (tai saavat vastata seurauksista). Naiset ja miehet istuvat tietyllä tavalla, syövät tietyllä tavalla ja pukeutuvat tietyllä tavalla. Edellisessä blogitekstissäni mainitsinkin, että itse pukeudun välillä Pojan vanhoihin farkkuihin, välillä hameisiin. Pitkän aikaa kieltäydyin kategorisesti kaikesta perinteisen naiselliseen pukeutumiseen liittyvästä, eikä minua olisi saanut hameeseen edes kiväärillä uhaten. Sittemmin olen oppinut nauttimaan erilaisista tuntemuksista, joita erilainen pukeutuminen tuo mukanaan: ovesta ulos käveleminen hameessa ja huulet punattuina tuntuu täysin erilaiselta kuin löysät farkut jalassa. Molemmat rooliasut ovat harkittuja, ja molemmilla on oma paikkansa elämässäni. Useimmiten vaatevalintani ovat jotain siltä väliltä - naisellisen tyköistuvia, mutta miehekkään rentoja.

Ehkä juuri näistä omista kokemuksistani johtuen kirjan loppusanat osuivat ja upposivat:

"Ota sukupoli vakavasti mutta älä suhtaudu sen rajoihin tosikkomaisesti. Leiki välillä ja nauti kauniista ja kiinnostavista asioista. Kysy, kun et tiedä. Auta muita ottamaan selvää ja löytämään vierasta tutusta ja jotain tuttua vieraasta. Kunnioita ympärilläsi olevien ihmisten sukupuoli-identiteettiä niin kuin kunnioitat omaasi. Tee parhaasi sen hyväksi, että jokainen ihminen saisi nähdä peilistä sellaisen sukupuolen, joka tuntuu hyvältä ja oikealta."
(Tiia Aarnipuu: Trans - sukupuolen muunnelmia)

Useampikin kohdista sopisi hyvin myös BDSM-väelle ja heidän läheisilleen, joita poikkeava käytös saattaa epäilyttää tai jopa pelottaa. Voitaisiinkohan 2000-luvulla jo suhtautua ihmisen seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin asioihin vähän vähemmän ryppyotsaisesti?

Hyvää päivää, mähän oon vintagee ja retroo!

Olen aikaisemmin puhunut goottiestetiikasta, korsettihaaveistani ja uusburleskista. Omassa mielessäni goottihenkinen supernaisellisuus ja korsetit yhdistyvät burleskin kabaree-henkeen, muodostaen jokseenkin sekavan yhdistelmän erilaisia esteettisiä valintoja, joille yhteistä on vain se että kaikki ovat melkoisen matkan päässä nykypäivästä. Arkielämässäni pukeudun milloin Pojan vanhoihin farkkuihin, milloin kynähameeseen(, tästä lisää pohdiskelua myöhemmin).

Omien kokemusteni mukaan BDSM:ssä ei ole erityisen harvinaista tietynlainen halu palata ajassa taaksepäin, aivan tyhjästä ei ole syntynyt BDSM:n alakäsite 1950's household. Niissäkin suhteissa, joissa ei ole tarkoitus palata viisikymmentäluvulle, alistuvan pukeutumiseen puuttuminen eri tavoin lie aika yleistä. Esimerkiksi pikku mirri on saanut harjoitella hameeseen pukeutumista, ja kauniit alusvaatteet taitavat olla aika perusvaatimuksia (itse pukeudun edelleen puuvillahipstereihin, joista Poika tosin taitaa pitää pitsihepeneitä enemmän). Äärimmäisempi esimerkki on Deity, joka nauttii erityisesti alistujansa ulkonäön muokkaamisesta tekokynsistä aina päivittäiseen korsetin käyttöön. Yhteistä näille vaatimuksille tuntuu olevan alistujan pukeutumisen muokkaaminen nimenomaan perinteisellä tavalla naisellisempaan suuntaan.

Vaikka tiedän, että aikaisemmat naissukupolvet ovat käyneet läpi suuriakin taisteluja päästäkseen vihdoin eroon kureliiveistä ja muista liikkumista rajoittavista kapineista, en voi olla ihailematta 40- ja 50-lukujen asuja, joiden käyttämisessä naisellisista muodoista on hyötyä enemmän kuin haittaa (kunhan asun alta löytyy kureliivi, joka kursii vyötärön esiin sen naisellisen pehmeyden keskeltä). Evil Dressmakerin blogista löytyy loistavaa tietoa myös muiden menneiden vuosikymmenten muodista, sarja jatkunee tulevaisuudessa kohti nykypäivää.

Naisten vapauduttua aikaisempien vuosikymmenien muodin ikeestä, tuntuu oudolta että niin paljon kuin korsettien ja kureliivien rajoittavuudesta ja epäterveellisyydestä nykypäivänä puhutaankin, lähes jokainen Hollywood-tähti tuntuu olemattomasta rasvaprosentistaan huolimatta vannovan Spanxin nimiin ja muotoilevia alusvaatteita löytyy kaikkialta. Viime viikonloppuna erään ystäväni puuvillaisen t-paidan alta paljastuivat aluspöksyt, jotka jatkuivat reilusti navan yläpuolelle - tuntuvat kuulemma valtavan mukavilta. Jo valmiiksi superhoikka nuori nainen lisäsi kuinka vapauttavaa on, ettei tarvitse murehtia vatsansa mahdollista pullistelua, kun mummohousut pitävät sen kurissa! Olisikohan nykytekniikalla valmistetuille, aikaisempaa armeliaammille kureliiveille siis sittenkin käyttöä?

Omassa elämässäni tämä menneiden aikojen haikailu sai uutta pontta niinkin odottamattomassa paikassa kuin uimahallissa. Epäsäännöllinen aqua jogging -harrastaminen olisi mielestäni ehdottomasti hohdokkaampaa, jos näyttäisin enemmän Esther Williamsilta. Löysin jopa brittiläisen nettikaupan, jonka avulla voisin haaveeni toteuttaa - hinta tosin ei ole erityisen huokea. Hienointa Estherissä mielestäni on se, että entinen olympiauimari ja leffatähti omistaa nykyään oman uimapukumalliston! Olen myös täysin rakastunut Estherin mielipiteisiin uima-asuista, annettakoon hänelle siis viimeinen sana:

"It just seems so crazy to have a bra made out of a piece of cotton that could double as a napkin on the table. And the thongs! God, we've spent our lives trying to keep our underwear out of that spot, and all of a sudden they want to put a fish line there? I have very definite ideas about what a swimsuit should be: it should be swimmable."
(Esther New York Timesille)

"I'll put you in a suit that contains you, and you will swim in. I don't want you to be in two Dixie cups and a fish line."
(Esther Pittsburgh Post-Gazettelle, Dixie cup -linkki minun lisäämäni)

Vaikeita aiheita

On mielipiteitä, joiden ilmaisemista joutuu punnitsemaan tietyssä seurassa pidemmän aikaa. Kriittinen diskurssintutkimus, feminismi ja D/s ovat kaikki sellaisia elämäni osa-alueita joihin liittyvistä asioista tuskin koskaan pystyn keskustelemaan täysin vapaasti.

D/s on tabu aika ilmiselvistä syistä, ja siitä puhumista välttelen lähinnä siinä määrin kuin "normaalitkin" ihmiset pidättäytyvät yksityiselämänsä kuvioiden tarkemmasta hehkuttamisesta. Jos seksuaalisuudeltaan poikkeavat ryhmät jotenkin nousevat keskustelussa esiin, pyrin yleensä viimeiseen asti käsittelemään asioita mahdollisimman etäännytetysti sen sijaan että käyttäisin itseäni esimerkkinä. BDSM:n kuvaaminen sairaana tai huvittavana (tai molempina) närkästyttää, mutten jaksa tarttua jokaiseen huonoon vitsiin.

Tarttumattomuudelleni on painava syy. Edessäni on usein kaksi jokseenkin yhtä houkuttelevaa vaihtoehtoa:
1) Ole hiljaa.
tai
2) Paljasta olevasi huumorintajuton, tiukkanutturainen feministi, pervo ja/tai pilkunviilaaja. Kuten nyt tässä blogitekstissäni teen.

Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi se, kun puhutaan pornosta tai kun vastaan tulee tekaistu automainos.

Tiedän, että on oikeastaan puhdasta pelkuruutta pitää suunsa kiinni seurassa, jossa tietää auttamatta jäävänsä vähemmistöön. Silti kaduin Kokeilijoiden blogitekstiin lisäämääni kommenttia heti sen lähetettyäni. Vaihtoehto numero kaksi kun usein tarkoittaa pitkiä, turhauttavia keskusteluja joissa yhtäkkiä olen vastuussa kaikkien feministien mielipiteiden puolustamisesta. Eikä silloin auta vedota siihen, että feminismejä ihan oikeasti on useita, aivan kuten esimerkiksi kristinuskostakin löytyy kaikenlaisia suuntauksia vaikka kaikkien perusperiaate on jokseenkin sama.

On vaikeaa perustella, kuinka "harmiton vitsi" tai "ihan normaali porno jota naisetkin katsoo" auttaa osaltaan ylläpitämään yhteiskunnan sellaisia valtarakenteita ja ihanteita, joiden itse mielelläni näkisin muotoutuvan toisenlaisiksi. Vähän kevyemmällä tasolla on vaikeaa perustella, miksi mielestäni oikeinkirjoitussäännöt ovat tärkeitä sekä ensimmäisen kotimaisen että muidenkin kielten ollessa kyseessä. Jos näitä asioita ei näe millään tasolla tärkeinä, on varmasti myös vaikeaa ymmärtää kuinka ne ylipäänsä voivat tuntua merkittäviltä.

Perustelemisen vaikeus johtuu varmasti osaltaan siitä, etten ole käyttänyt perusteluiden laatimiseen tarpeeksi aikaa ja ajatuksia. Ja siitä, etten ole valmis käyttämään niitä myöskään jokseenkin hedelmättömäksi näkemääni keskusteluun. Ykkösvaihtoehto tuntuu tätä nykyä yhä useammin parhaalta, vaikka tiedän että se vasta hedelmätön onkin. Asiat eivät muutu koskaan, jos niistä ei jakseta keskustella silloinkin kun se on ikävää. Joskus barrikadeille kiipeäminen vain tuntuu turhan raskaalta.

Keskustelimme aiheesta Pojan kanssa, ja Poika totesi tyynesti saavuttaneensa valaistumisen tiellä niin korkean asteen, että nykyään ottaa mukavan asennon ja jotain naposteltavaa kätensä ulottuville kun huomaa, että Internetissä ollaan taas väärässä. Helppohan Pojan on napostella, kun harteilla eivät paina niin ympäristön, naissukupuolen kuin koko pervopopulaationkin tulevaisuus!

The Tease Queens - coming to a venue near you!

En varmasti ole ainoa peräkylän pervo, joka on harmitellut sijaintiaan Kehä III:n ulkopuolella ja sen tuomia välimatkavaikeuksia. Esimerkiksi suuresti hehkutettu burleski, josta itsekin syksyllä kirjoitin, jää helposti näkemättä. Mutta ei hätää! Tamperelainen The Tease Queens -ryhmä on päättänyt toteuttaa Suomen ensimmäisen burleskikiertueen.

Kiertueen aikataulu näyttää siinä määrin lupaavalta, että tarkkasilmäinen saattaa bongata allekirjoittaneen yleisöstä. Uusi fiftarihenkinen hame onkin kaivannut ulkoilutusta! Nänniviirit lupaan sentään jättää (ainakin toistaiseksi) ammattilaisille.

Kehovihaa

Varoitinkin jo, että viime aikoina päässäni on viihtynyt huomattavasti BDSM:ää paremmin erinäiset feminismiin liittyvät asiat. Omalla tavallaan tämän tekstin aihe kuitenkin ainakin omassa elämässäni liittyy yllättävänkin vahvasti myös D/s-kuvioihin.

Kenellekään blogiani edes satunnaisesti seuraavalle ei lie jäänyt epäselväksi, että omistan omasta mielestäni paitsi liikaa vatsamakkaroita (mm, makkaraa ..) että liian isot jalat, minkä lisäksi kehoni kasvaa liikaa karvaa. Ja tällä hetkellä oma suhtautuminen kehooni on positiivisempi kuin koskaan ennen.

Body hate on käsite, joka vilahtelee usein rapakontakaisissa Fat Acceptance -blogeissa. Otin taiteellisia vapauksia ja suomensin käsitteen sanalla kehoviha(, joka on muuten sanana jotenkin todella hauska). Minuun kolahti erityisesti tämä esimerkki kehovihasta, joka käytännössä suuntautuu paitsi omaan kehoon, myös muiden naisten kehoihin. Eivätkä kehonsa vihaaminen ja sen mukanaan tuoma syyllisyydentunne todellakaan ole läskien yksinoikeus, "vääränlainen" laihuus on aivan yhtä hyvä syy itseinhoon ja epävarmuuteen.

Useammassakin haastattelussa julkisuudessa paljon esiintyvät naiset ovat todenneet tulleensa sinuiksi oman vartalonsa kanssa äitiyden myötä. Kun keholla on täysin esteettisyydestä ja eroottisuudesta irrotettu rooli, se näyttäytyy aivan erilaisena kuin aikaisemmin. Toisaalta taas jos oma keho ei siinä tilanteessa toimikaan niin kuin pitäisi - maitoa ei tulekaan, äiti masentuu eikä jaksa hoitaa vastasyntynyttään - syyllisyydentunto ja itseinho noussevat aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Itse en ole äitiyden parantavaa voimaa kokenut, enkä osaa kuvitella päätyväni äidiksi tulevaisuudessakaan. Omalla kohdallani D/s on toiminut osittain samalla tavalla: kun kehonsa näkee esineenä jonka tarkoitus on tuottaa toiselle osapuolelle mielihyvää, ei sen ulkonäkö oikeastaan tunnu enää niin tuikitärkeältä. Tärkeintähän silloin on se, kuinka toinen kehon näkee ja kokee, eivät omat kompleksit.

Oma lukunsa ovat kaikki sessioiden aikana otetut kuvat. Yleensähän valokuvassa esiintyy omana itsenään ja pyrkii jotenkin luomaan tietynlaista kuvaa itsestään. Katseluvaiheessa sitten taivastellaan, mitä meni pieleen missäkin kuvassa - vatsaa olisi voinut muistaa vetää sisään, voi miksi piti nauraa suu auki, näytän siltä kuin en olisi nukkunut viikkoon ja niin edelleen. Mutta kun esiintyykin kuvassa ruumiinosana, pelkkänä yksittäisenä kappaleena, kuvan tarkastelu on jotenkin aivan erilaista. Poimu, joka "siviilikuvassa" aiheuttaisi suurta huolta selkäläskeistä (onkohan yksikään mies koskaan edes kuullut koko termiä?), tuokin mieleen klassisen maalaustaiteen.

Olisi todella hienoa jos voisin nyt sanoa olevani täysin sinut oman kehoni kanssa sen kuljetettua minua eteenpäin vuosikaudet lähes moitteettomasti ja kestettyä urheasti moninaiset toilailuni. Siitä pisteestä ollaan vielä kaukana, mutta luulen ainakin näkeväni sen horisontissa. Kyllä tämä tästä!

Vätystelyä ja kyllästymisiä

Kun pakkanen kiristyy, ihmiset jäykistyvät pakkasasentoon. Hartiat nousevat huomaamatta hieman tavallista korkeammalle ja tiukempaan kääritty kaulaliina viimeistelee ylävartalojäykkyyden, jonka ansiosta pakkasella ei tietä ylittäessään voi kääntää päätään vaan on käännettävä koko ylävartaloa jos haluaa nähdä sivuilleen. Oikein kovilla pakkasilla kaulaliinoista ja pipoista askarrellaan aikuisten kypärälakki ja polvien taivuttaminenkin käy vaativaksi vaatekerrosten lisääntyessä.

Minusta tuntuu, että olen kinkyilyn suhteen luutumassa jokseenkin samanlaiseen asentoon. Asiat alkavat tuntua aika tutuilta ja uusia ideoita tai oivalluksia tulee vastaan enää harvakseltaan. Ja niin turhauttavalta kuin tiedon määrä tuntuikin ensin, tämä on puolestaan vähän tylsää. Ottanee aikansa, ennen kuin jo unohtuneita asioita pääsee keksimään uudestaan, ja ennen kuin horisontti taas vähän levenee niin että uusille asioille oikeasti on tilaa.

Ehkä siksi viime aikoina blogiinkin on tehnyt mieli kirjoittaa kaikenlaista asiaan mitenkään liittymätöntä kehonkuvasta ja muista feministihömpötyksistä, jotka puolestaan ovat kiinnostaneet enemmän kuin aikoihin. Muutama feminismiin ja BDSM:ään liittyvä teksti on muhimassa, niitä joutuu kypsyttelemään "kevyempiä" aiheita enemmän.

Tavallisesti etsin kadonnutta kirjoitusinspiraatiota muita blogeja tai keskustelufoorumeita lukemalla, mutta viime aikoina Blogilista on herennyt tavallistakin kenkummaksi, joten sekin on jäänyt vähemmälle. Lopulta tein uuden aluevaltauksen siinä toivossa, että länsinaapurit osaisivat tämänkin paremmin. Jos haluat ottaa mallia, seuraa blogiani Bloglovinin avulla. Näin äkkiseltään vaikuttaa siltä että Bloglovin toimii jokseenkin samalla tavalla kuin Blogilista - paitsi että se oikeasti toimii, ja lukemansa blogit voi lisätä ilman että blogin omistaja on niitä erikseen palveluun listannut. Tagit tosin näyttävät kovin rajoitetuilta verrattuna Blogilistaan, vaan josko tähänkin tottuisi. Tuttua ja turvallista on ainakin se, että palvelu on muotiblogeja väärällään - heh heh.