Jo muinaiset kreikkalaiset aikoinaan tiesivät, että peilikuvansa liian innokkaasta tuijottelusta ei seuraa mitään hyvää. Ylpeyden sukulaisena turhamaisuus on roomalaiskatolisen kirkon suurella ei näin -listalla. Myös suomalaisesta kansanperinteestä löytyy suuria viisauksia aiheesta ulkonäkö ja siihen käytettävän ajan soveliaana pidetty määrä - rumat ne vaatteilla koreilee.
Sain joskus viestintäkurssilla kotitehtäväksi katsoa omaa valokuvaani muiden läsnä ollessa ja kommentoida sitä ylitsevuotavan positiivisesti. En tainnut koskaan varsinaisesti kiljaista "panisin" omia kuvia katsellessani, mutta kuviensa kauhistelu on kyllä mielenkiintoinen rituaali varsinkin naisten keskuudessa. Sehän menee jokseenkin näin: "Ai että mä oon kyllä hirveen näkönen!" "No ei, sähän näytät ihan hyvältä, mutta kato nyt mua, kauhee kaksoisleuka!" "Höpöhöpö, sitä paitsi mulla on tukkakin ihan lytyssä!"
Kun kuvan ottohetkestä on kulunut sovelias aika, esimerkiksi muutamia vuosia, on jo hyväksyttävää olla sitä mieltä että oli silloin aika hyvän näköinen, mutta nyt onkin jo täysin rupsahtanut.
Samaa turhamaisuuden välttelyä edustanee myös suomalaisten näennäinen kyvyttömyys ottaa ulkonäköön kohdistuvaa kohteliaisuutta vastaan muuten kuin vähättelemällä. Vaatteet on aina kiskottu niskaan viime tingassa silmät kiinni ja sitä paitsi ostettu marketista, meikin alla muhii maailman suurin finni ja tukkaakaan ei ole ehtinyt kahteen päivään pesemään.
Osittain vastaturhamaisuus mahtaa olla vain kohteliaisuuden ja hyväksynnän kalastelua, mutta joka tapauksessa se on pohjimmiltaan aika epäterve tapa, josta aion henkilökohtaisesti hankkiutua eroon.
Tunnustettakoon siis tässä julkisesti että mietin joskus tunnin, minkä T-paidan yhdistäisin farkkuihin jotta näyttäisin sopivasti huolettoman huolitellulta. Kesällä dresscodeltaan epämääräisiin juhliin lähtiessäni kerroinkin Pojalle, että tavoitteeni oli luoda seuraavanlainen vaikutelma: "Ai tänäänkö ne juhlat olikin? No mutta sattuipa sopivasti, että olenkin aivan vahingossa näin upean näköinen!"
Sen lisäksi, että koreilen vaatteilla silloinkin kun kyseessä on hyvin yksinkertainen kokonaisuus, katselen itseäni peilistä. Usein. Eteisen kokovartalopeilin edessä on hyvä keekoilla aamuisin puolialasti ja todeta, että näyttää oikeastaan aika hyvältä. Niin että PANISIN.
Sain joskus viestintäkurssilla kotitehtäväksi katsoa omaa valokuvaani muiden läsnä ollessa ja kommentoida sitä ylitsevuotavan positiivisesti. En tainnut koskaan varsinaisesti kiljaista "panisin" omia kuvia katsellessani, mutta kuviensa kauhistelu on kyllä mielenkiintoinen rituaali varsinkin naisten keskuudessa. Sehän menee jokseenkin näin: "Ai että mä oon kyllä hirveen näkönen!" "No ei, sähän näytät ihan hyvältä, mutta kato nyt mua, kauhee kaksoisleuka!" "Höpöhöpö, sitä paitsi mulla on tukkakin ihan lytyssä!"
Kun kuvan ottohetkestä on kulunut sovelias aika, esimerkiksi muutamia vuosia, on jo hyväksyttävää olla sitä mieltä että oli silloin aika hyvän näköinen, mutta nyt onkin jo täysin rupsahtanut.
Samaa turhamaisuuden välttelyä edustanee myös suomalaisten näennäinen kyvyttömyys ottaa ulkonäköön kohdistuvaa kohteliaisuutta vastaan muuten kuin vähättelemällä. Vaatteet on aina kiskottu niskaan viime tingassa silmät kiinni ja sitä paitsi ostettu marketista, meikin alla muhii maailman suurin finni ja tukkaakaan ei ole ehtinyt kahteen päivään pesemään.
Osittain vastaturhamaisuus mahtaa olla vain kohteliaisuuden ja hyväksynnän kalastelua, mutta joka tapauksessa se on pohjimmiltaan aika epäterve tapa, josta aion henkilökohtaisesti hankkiutua eroon.
Tunnustettakoon siis tässä julkisesti että mietin joskus tunnin, minkä T-paidan yhdistäisin farkkuihin jotta näyttäisin sopivasti huolettoman huolitellulta. Kesällä dresscodeltaan epämääräisiin juhliin lähtiessäni kerroinkin Pojalle, että tavoitteeni oli luoda seuraavanlainen vaikutelma: "Ai tänäänkö ne juhlat olikin? No mutta sattuipa sopivasti, että olenkin aivan vahingossa näin upean näköinen!"
Sen lisäksi, että koreilen vaatteilla silloinkin kun kyseessä on hyvin yksinkertainen kokonaisuus, katselen itseäni peilistä. Usein. Eteisen kokovartalopeilin edessä on hyvä keekoilla aamuisin puolialasti ja todeta, että näyttää oikeastaan aika hyvältä. Niin että PANISIN.
5 kommenttia:
panisin.
Kokovartalo-kuvaa kehiin niin...;-)
A, tiesin että sinuun voi luottaa!
Ja anonyymille tiedoksi, että ahkera ja mielikuvituksekas lukija osannee jo koostaa moisen omassa päässään.
Odottelen lähestyvää tasalukupostausta ja juhlakuvaa kauhulla, kun viimeksi lupasin uuden ruumiinosan ja jos tarkkoja ollaan, ainoat näkemättä jääneet ruumiinosat ovat ne kaksi jota ei tässä blogissa tulla näkemäänkään ;)
Meni foto-kauhu niin pahaksi että unohtui myös blogin päivitys?
Anonyymi, aina ei vaan ole draamakuningattarellakaan mitään sanottavaa. (Kaikki minut elävässä elämässä tuntevat tippunevat tämän lukiessaan tuolilta.)
Lähetä kommentti