sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Jakomielitauti

Kun kirjoittaa hyvin tarkasti yhteen aihealueeseen rajautuvaa blogia, törmää väistämättä siihen ettei oma elämä aina tarjoa erityisen paljon materiaalia kirjoitusten pohjaksi.

Vaikka BDSM tuntuu tärkeältä edelleen, minulla on kovin hiljainen olo. Asiat ovat tippuneet paikoilleen alkuajan tuskailujen ja testailujen jälkeen, eikä uusia revittelyjä ole viime aikoina ehditty muun elämän ohella harrastamaan. Enkä tunne niihin oikeastaan tarvettakaan, tässä peruskuviossakin on kuitenkin vielä hienosäätöä tehtävänä. Kyseinen viilaus on kuitenkin mielestäni niin tylsää ja henkilökohtaista, etten jaksa sitä sen ihmeemmin analyseerata.

Elämä on siitä kenkkua, ettei se suostu aina sopimaan siihen lokeroon johon sen haluaisi panna. Ohessa kuitenkin esimerkkejä siitä, mitä olisin teille viime aikoina kertonut, jos kirjoittaisin aivan toisenlaista blogia.

Jos kirjoittaisin kauneusblogia olisin kertonut ..
.. kuinka ostin elämäni ensimmäisen kerran pinsetit joita en osaa käyttää.
.. että vauvaöljy on erinäisten intiimialueiden ajelussa noin miljoona kertaa parempi idea kuin kaiken maailman partavaahdot.
.. että mineraalimeikkien vismutille voi oikeasti herkistyä.
.. että olen rakastunut sävytettyyn päivävoiteeseen, vaikken keksi mitään keski-ikäisempää.

Jos kirjoittaisin hippiblogia olisin kertonut ..
.. että Ingmanin crème fraîche sisältää paljon vähemmän ihmeellistä tauhkaa kuin Valion. Tarkistakaa vaikka.
.. ettei E-koodi automaattisesti ole paha asia ja että soijalesitiini on ihan yhtä paljon lisäaine, vaikka se kirjoitettaisiin sanana eikä koodina.
.. etten todistetusti pysty paastoamaan viittä päivää pidempään koska vihannesmehujen takapotku muuttuu liian voimakkaaksi.
.. että vaalipiiristäni löytyy harmittavan vähän järkevästi luontoon ja seksuaalipoliittisiin asiohin suhtautuvia eduskuntavaaliehdokkaita.

Jos kirjoittaisin neuleblogia olisin ..
.. kirjoittanut ylpeänä "kato, tein lapaset" -tyyppisen postauksen muutama viikko sitten, kun vihdoin sain käsiini sekä lankaa että puikot yhtä aikaa.
.. kertonut, että Nøgnen Dark Horizonin peltipurkista saa todella näppärän puikkopurkin perusmittaisille sukkapuikoille.
.. kertonut että olin aika hilkulla liittyä Marttoihin (!) mutten sitten tohtinutkaan.
.. kertonut kuulleeni ystävältäni, että olen sellainen ihminen jonka voisi kuvitella neulovan todella tiukkaa neulepintaa, siis sellaista missä silmukat kirskuvat puikkoja vasten. Ei muuten pidä paikkaansa!

Jos kirjoittaisin ruokablogia olisin kertonut ..
.. että koulun ruokalasta tutusta lanttuporkkanaraasteesta saa tosi hyvää, kun siihen lisää kuivattuja taateleita ja vähän etikkachilisoosikastiketta.
.. että makkarassa pitää hei olla kamaraa eikä mitään jauhoa.
.. että syömättömyys aiheuttaa akuuttia tarvetta selailla ruokablogeja kunnes tekee mieli syödä kuuden ruokalajin illallinen siinä paikassa.
.. että olen innokkaampi leipuri teorian tasolla kuin käytännössä, mistä todisteena voisin esittää ne noin 15 eri leipäreseptiä jotka ovat jonossa odottelemassa.
.. että karppi-, kasvis- ja muutkin erikoisruoat kaatuvat harmillisen usein siihen ettei kaapista tai kaupasta löydy jotain mystistä aineosaa. Tai jos se kaupasta löytyy, pakkauskoko on valtava verrattuna reseptin vaatimaan määrään.
.. että on vähän väärin, ettei terveellisestä ja täysipainoisesta ruokavaliosta vaan saa samanlaisia kiksejä kuin pizzaövereistä, vaikka söisi oikeasti hyvänmakuista ruokaa.

Tämän lisäksi asiaa olisi riittänyt esimerkiksi erinäistenkin perhejuhlien budjetoinnista, remontoinnin aiheuttamasta lievästä ahdistuksesta kun kaikki ei ole valmista vieläkään, siitä miten houkuttelevaa on ostaa koko koti Ikeasta sen sijaan että etsisi kirppareilta jotain jossa on oikeasti luonnetta ja siitä kuinka pieneltä kotikaupunkini tuntuu heti kun yrittää etsiä jotain vähänkään erikoisempaa, oli se sitten vaatteita, huonekaluja tai kotitaloussälää.

Tämähän ei siis toki tarkoita sitä, etteikö BDSM-rintamalla tapahtuisi Suomessa. Uutisista on saanut lukea muun muassa sellaisia pikkujuttuja, että sadomasokismi aiotaan poistaa tautiluokituksesta.

1 kommentti:

A kirjoitti...

olen yhä sitä mieltä, että voisit aloittaa myös toisen blogin, mistä sun kuulumisia voisi lukea useammin. vaikka suljetun blogin. vaikka vaan mulle :)